Turvapuistot

Turvapuisto on työturvallisuuden koulutusrata. Suomessa niitä on kolme, Espoossa, Oulussa ja Kuopiossa.

Rudus-turvapuisto

Euroopan ensimmäinen rakennusalan turvapuisto, Rudus-turvapuisto, perustettiin Espooseen 2009. Se  on harjoittelurata, jossa työturvallisuutta opitaan käytännön kautta. Turvapuistossa on konkreettisia esimerkkejä todellisista rakennusalan vahinkotapahtumista. Useilla kymmenillä rasteilla harjoitellaan, miten tapaturmia ja vaaratilanteita voi ehkäistä.

Turvapuistossa käy vuosittain harjoittelemassa lähes 7000 henkilöä rakennusalan yrityksistä, oppilaitoksista ja muista sidosryhmistä.

Pohjois-Suomen turvapuisto

Suomen toinen turvapuisto sijaitsee Oulussa. Keväällä 2014 avattu Pohjois-Suomen Turvapuisto palvelee kaikkia aloja ja varsinkin oppilaitoksia.

Turvapuistoa on ollut rakentamassa yli 60 yritystä ja yhteisöä. Kukin niistä on rakentanut vähintään yhden itselleen sopivan koulutusrastin, jossa esitellään jonkin työvaiheen turvallinen suoritus tai laitteen turvallinen käyttö. Rasteilla opitaan turvallisia työtapoja ja laitteiden turvallista käyttöä. Rastien aiheita ovat muun muassa

  • korkealla työskentely
  • louhinta- ja räjähdysturvallisuus
  • tuli- ja nostotöiden turvallisuus
  • siisteys
  • ympäristön huomioiminen.

Työturvallisuuden harjoitusalue Kuopiossa

Kuopioon avattiin työturvallisuuden harjoitusalue 23.8.2017. Sen käyttäjiä ovat pääasiassa sopimuskumppanit, jotka voivat  vuosimaksulla käyttää sitä oman henkilöstönsä ja opiskelijoidensa koulutus-, harjoitus- ja esittelytarkoituksissa. Sopimuskumppaneiden lisäksi yhteistyössä on mukana laaja joukko muita kumppaneita sekä harjoituskohteiden rakentamiseen osallistuvia yrityksiä. 

Harjoituskohteiden rakentamisesta vastaavat sopimuskumppanit, usein keskinäisenä yhteistyönä. Kohteet rakennetaan toimialakohtaisiin lohkoihin, jotta ne ovat sisällöllisesti lähellä toisiaan. Harjoituskohteita kehitetään jatkuvasti ja jo olemassa olevien kohteiden lisäksi suunnitellaan myös uusia. 

...................

Katso myös