Ajankohtaista urakointivaliokunnassa 1/2021

Urakointivaliokunta on kokoontunut vuoden 2021 aikana kahdesti.

  • Valiokunnassa on käsitelty laajasti ympäristöasioiden kehittämistä urakoinnissa ja teemana on ollut esimerkiksi vaikuttaminen päästölaskennan kehittämiseen.

  • Toisena isona teemana on ollut tilaajien ja urakoitsijoiden yhteistyön seuranta. Yhteistyö on tiivistynyt vuoden 2020 aikana huomattavasti. Vaikuttamista tapahtuu tällä hetkellä useassa eri foorumissa ja jatkossa tavoitteena on parantaa yhteistyön koordinaatiota.

  • Hankintojen toimintalinjat -yhteistyöryhmä kokoontuu aktiivisesti ja sen alle on perustettu kolme alatyöryhmää; ratapuolen markkinoille pääsy, referenssit ja vaatimukset sekä hankintojen analysointi.

  • Kuntasektorilla vaikuttaminen on haastavampaa kentän hajanaisuudesta johtuen. Edistystä on tapahtunut muun muassa Yhdyskuntateknisten rakennusurakoitten kilpailuttaminen -RT-kortin osalta.

Lisätitetoja yhteyshenkilö Juha Laurilalta, 050 412 3637, etunimi.sukunimi@infra.fi