| INFRA ry | INFRAn keskustoimisto

Rautatieohjeita päivitetään

Liikenneviraston rautatiealan ohjeita päivitetään tänä vuonna parisenkymmentä. Ohjeiden voimaantulo on pyritty keskittämään kahteen tai kolmeen ajankohtaan; kesäkuun alkuun, vuoden vaihteen tienooseen sekä mahdollisesti syyskuun alkuun.

Radanpidon ohjeiden muutokset painottuvat kesäkuun päivityksissä viestinnän muutoksiin. Päivitetyssä TUROssa eli Radanpidon turvallisuusohjeissa on  muun muassa varmistettu, että toiminnot ovat yhteneväiset Junaliikenteen ja vaihtotyön turvallisuussääntöjen (Jt) ja Rautatieliikenteenohjauksen käsikirjan kanssa. Myös  ratatyökoneiden määritelmät on muutettu saadun palautteen johdosta. 

TURO:sta on tehty myös laaja perehdytysmateriaali. Siinä kerrotaan, mikä muuttuu ja miksi. Kesäkuun 2017 jälkeen seuraava TUROn päivitys tullee voimaan ilmeisesti 1.2.2018 RUMAn (Ratatöiden mobiilialusta) käyttöönoton yhteydessä.

Ratateknisiä ohjeita eli RATOja päivitetään myös varsin paljon kuluvan vuoden aikana. 

RATOja voidaan myös täydentää työohjeilla. Vaihteenmittauksen työohje tulee voimaan jo kesäkuun alussa. RATO 14 Vaihteiden tarkastus ja tämä työohje muodostavat yhtenäisen ohjeperheen vaihteiden mittauksen työsuoritukseen.

Ohje liikkumisesta ja työskentelystä liikenteenohjauskiinteistöissä on uusi ohje, jossa kuvataan kulkuoikeudet ja niiden hallinta sekä työskentely liikenteenohjauskiinteistöissä ja teknisissä tiloissa.

Lisäksi myös VAK-ratapihojen varusteluohje tulee voimaan 1.6.2017.

Ratatyökoneista on pitkään kaivattu tarkkaa ohjeistusta, varsinkin pienempien koneiden ja ns. kaksitieajoneuvojen osalta. Ongelma poistuu, kun Ratatyökoneet -ohje tulee voimaan 1.1.2018.

Seuraava ratapuolen suuri ohjemuutosrypäs toteutuu radantarkastusjärjestelmän muutoksen myötä, kun uusi MEERI-radantarkastusvaunu otetaan käyttöön 2019 alussa. Se tuo mukanaan muutoksia niin radan, vaihteiden kuin sähköradan tarkastuksiin ja sitä kautta vastaaviin RATO-osiin.

Ohjeet on tarkoitus saada valmiiksi kesällä 2018, niin että syksy 2018 varataan uuden tarkastusjärjestelmän koulutuksille.

Näillä näkymin 2018 loppupuoliskolla Ratateknisessä oppimiskeskuksessa eli ROK:ssa koulutetaankin kaikki jotenkin radantarkastuksen ja niiden tulosten käsittelyn kanssa tekemisessä olevat henkilöt uusiin käytäntöihin.

Lisätietoa muutoksista Liikenneviraston sivuilta >

Voimassa olevia ohjeita tulee hakea osoitteesta www.liikennevirasto.fi/ohjeluettelo eikä esimerkiksi  Googlen kautta. Ohjeluetteloon on merkitty selkeästi uudet tai äskettäin päivitetyt. Luetteloa kannattaakin käydä katsomassa säännöllisesti.