| INFRA ry | INFRAn keskustoimisto

Espoon kaupunki on vuoden 2021 Paras infratilaaja

Kuntaliitto ja INFRA ry ovat myöntäneet Espoon kaupungille vuoden 2021 Paras infratilaaja -tunnustuksen. Espoon erityisiksi ansioiksi infrahankinnoissa arvioitiin omasta tilaajaosaamisesta huolehtiminen, monipuolinen hankintamenettelyjen hyödyntäminen, avaukset sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden soveltamisessa hankintoihin sekä aktiivisuus infra-alan digikehittämisessä.

Kuva: Länsimetro, Iiro Mikola, Optivision Oy | Etualalla Länsimetron Soukantorin sisäänkäynti, oikealla Yläkartanontien sisäänkäynti, Espoo

Espoon kaupunki toteuttaa vuositasolla yli 100 miljoonan euron arvosta yhdyskuntatekniikan investointeja. Kohteet vaihtelevat pienistä liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteistä Raide-Jokerin jättihankkeeseen.

Kaupungilla on vahva oman henkilöstön muodostama tilaajaorganisaatio ohjaamassa pääosin johtavien konsulttiyritysten toteuttamaa suunnittelua sekä myös kilpailuttamassa ja valvomassa urakoiden toteuttamista. Näin päästään mahdollisimman johdonmukaiseen ja tehokkaaseen tilaajatoimintaan.

Kunnossapidossa on rakentamista enemmän kaupungin omajohtoista toimintaa. Espoolla on kuitenkin koko ajan meneillään myös yksityisten toimijoiden vastuulla olevia kunnossapidon alueurakoita.

Jatkuvan parantamisen kulttuuria vahvistetaan

Espoon kaupunkitekniikka tavoittelee jatkuvaa kehittymistä tilaajana. Hankkeiden toteutustapoja pystytään kehittämään joustavasti muun muassa ympäristö- tai turvallisuusvaatimusten, dokumentoinnin, laatuvaatimusten tai tietomallien käytön kehittymisen tai kaupallisten ehtojen selkeyttämisen osalta.

"Kehitys perustuu huolelliseen markkinavuoropuheluun urakoitsijoiden ja muiden alan sidosryhmien kanssa", rakennuspäällikkö Hannu Lehtikankare kertoo.

"Vuoropuhelun perusteella osaamme muun muassa asettaa urakkakilpailutuksiin päästöjen vähentämiseen kannustavat, mutta kuitenkin realistiset vähimmäiskriteerit, joihin yritykset pystyvät vastaamaan. Reilun kilpailutuksen ja jatkuvuutta edistävän rakennuttamistavan kautta turhia riskejä voidaan välttää ja kustannustaso pitää kohtuullisena mutta terveenä."

Kuntainfran käyttäjille rakentamisesta ja kunnossapidosta aiheutuvien haittojen vähentämistä pidetään tärkeänä. Toimintatapoja kehitetään yhdessä urakoitsijoiden kanssa. Erityisesti jalankulun ja pyöräilyn entistä parempi huomiointi on korostunut. Jo suunnitteluvaiheessa haetaan ratkaisuja, joilla työmaiden häiriöitä voitaisiin vähentää.

Espoon kaupunki on myös osallistunut aktiivisesti useisiin julkisten infratilaajien yhteishankkeisiin niin hankintamenettelyjen kuin kuntainfran hallinnan digitalisaation kehittämiseksi. Molemmat teemat ovat avainasemassa alan tuottavuuden parantamisessa.

Tavoitteena kestävä infra - Laadukas suunnittelu peruskivenä

Espoossa elinkaariajattelun pohjalta nähdään, että infrahankkeen laadukas suunnitteluprosessi on kestävän infran peruskivi. Kiertotalous voi toteutua vain, jos maapolitiikan ilmastoystävälliset suuntalinjat, kaavoitus maa- ja kiviainesmassojen välivarastoineen, rakennustyö eri vaiheineen ja myös kunnossapito huomioidaan jo suunnittelussa.

Kaupungissa on oivallettu urakoiden hankintavaiheen suuri merkitys päästövähennysten aikaansaamiseksi ja resurssiviisauden toteuttamiseksi. Myös kunnossapidon työkoneiden ja kaluston sekä materiaalien kestävän kehityksen mukaiset hankinnat vauhdittavat hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista. Espoo on allekirjoittanut vapaaehtoisen, julkisten hankintojen Päästöttömät työmaat green deal -sopimuksen. Sen tavoitteena on, että kaupungin työmailla ei käytetä fossiilisia polttoaineita vuoden 2025 jälkeen.

"Hankinnan rooli on merkittävä. Ostamme infrahankkeisiin kokonaisurakoita, joissa työsuoritteen lisäksi on mukana sekä käytettävä työmaa- ja kuljetuskalusto että materiaalit. Urakkakilpailutuksessa edistetään päästövähennyksiä ja kiertotaloutta kalustoluokitusten vähimmäiskriteereillä ja edellytetään fossiilittomasti tuotettuja käyttövoimia, maa- ja kiviainesmassojen uusiokäyttöä sekä ympäristöystävällisempiä materiaalivalintoja", kiertotalouden ja kestävän kehityksen asiantuntija Iina Kallio kertoo.

"Onnistumiset kannustavat eteenpäin. Paras infratilaaja 2021 -tunnustus on hieno saavutus, josta olemme ylpeitä. Yhteistyö alan asiantuntijoiden ja järjestöjen kanssa on välttämätöntä kuntainfran kehittämisessä."

Kuntaliitto ja INFRA ry myönsivät nyt ensimmäistä kertaa yhdessä kuntasektorin Paras infratilaaja -tunnustuksen. INFRA ry on järjestänyt vuosina 2017 ja 2019 Paras kuntatilaaja -kilpailun. Järjestöt haluavat tunnustuksen avulla kannustaa kuntia hankintojen kehittämisessä ja lisätä tietoisuutta hankintojen merkityksestä kestävän infran toteuttamisessa ja alan tuottavuuden parantamisessa.

Lisätiedot:

  • Yhdyskuntatekniikan päällikkö Paavo Taipale, Kuntaliitto, p. 050 380 8368, paavo.taipale@kuntaliitto.fi
  • Johtaja Kari Muhonen, INFRA ry, p. 0400 943 350, kari.muhonen@infra.fi
  • Hankesuunnittelija, kiertotalouden ja kestävän kehityksen asiantuntija Iina Kallio, Espoon kaupunki, p. 040 509 6323, iina.kallio@espoo.fi