| INFRA ry | INFRAn keskustoimisto, Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjanmaa, Pohjoinen, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Uusimaa

Vastuullinen autoilija varmistaa osaltaan turvallisen tietyömaan

Miltä tuntuisi, jos aivan työpöytäsi vierestä suhahtaisi ohi 40-tonninen rekka? Osalla suomalaisista työpaikka on vilkkaan liikenteen keskellä. Asfalttialan toimijat vetoavat kaikkiin tienkäyttäjiin tietyömaiden nopeusrajoitusten noudattamiseksi.

Maanteiden päällystyskausi on täydessä vauhdissa. Päällystystyöntekijän työpaikalla yksi suurimmista vaaratekijöistä on työmaan ohi tai läpi kulkeva liikenne.

”Tiellä on ihminen työssä tienkäyttäjän palvelemiseksi ja hänen kulkunsa helpottamiseksi. Työmaasta aiheutuva häiriö on vain väliaikaista – pitkällä aikavälillä jatkuva korjaaminen ja kunnossapito pitävät tiestön turvallisena kaikkien kulkea”, INFRA ry:n turvallisuusasiantuntija Kati Kaskiala muistuttaa.

INFRA ry edustaa asfalttialan työnantajayrityksiä osana Rakennusteollisuus RT:tä. Työntekijäpuolta edustaa Rakennusliitto. Väyläviraston tehtävänä on vastata Suomen tieverkosta.

Työnantajat, -tekijät ja Väylävirasto kantavat yhdessä huolta tietyömaiden turvallisuudesta. Ne haastavat kaikki tienkäyttäjät noudattamaan tarkoin työmaiden nopeusrajoituksia tänä kesänä.

Lomanviettoon pääseminen ei voi olla minuuteista kiinni

Tietyömaan nopeusrajoitukset määrittelee tieluokan ja tehtävän työn mukaan päällystystyön tilaava ELY-keskus. Työmailla toteutetaan urakoitsijan laatimaa liikenteenohjaussuunnitelmaa, jota päivitetään aina tilanteiden muuttuessa. Vaatimusten mukaan huolellisesti tehdyt suunnitelmat ja niiden tarkka noudattaminen ovat turvallisen päällystystyömaan perusta.

Kokonaisuuteen vaikuttavat keskeisesti myös tienkäyttäjät:

”Kun olemme huolellisia ja vastuullisia autoilijoita, luomme yhdessä turvallisen ja terveellisen päällystystyömaan”, Väyläviraston työturvallisuuspäällikkö Risto Lappalainen korostaa.

”Tiellä työskentelevät tunnistavat riskit, mutta jatkuvasti muuttuva ympäristö ja sääolosuhteet vaativat herkeämätöntä valppautta meiltä kaikilta. Kiire lisää turvallisuusriskejä. Esimerkiksi lomanviettoon pääseminen ei voi olla minuuteista kiinni”, huomauttaa Rakennusliiton sopimusvastaava Lauri Haikola.

Suomen ensimmäinen live-chat tiestöteemoista 9.6. kello 11

Monilla on tien päällä kiire. Menoa jarruttavat milloin kuopat, milloin niiden paikkaajat tai ihan vain toiset tielläliikkujat. Miten varmistamme, että kaikki pääsevät turvallisesti perille?

Muun muassa tieliikenteen turvallisuudesta tviittaillaan Suomen ensimmäisessä tiestöteemaisessa Twitter-chatissa keskiviikkona 9.6. kello 11–12.

Chat-kysymykset julkaistaan INFRA ry:n Twitter-tilillä Twitter.com/INFRA_ry, ja keskustelua voi seurailla aihetunnisteella #Huomisentie.

Päällystystyöt turvallisiksi – työmaa työmaalta ja tviitti tviitiltä!

LISÄTIEDOT:

  • Kati Kaskiala, turvallisuusasiantuntija, INFRA ry; puh. 040 066 3550
  • Päällystysalasta vastaava johtaja Juha Laurila, INFRA ry; puh. 050 412 3637
  • Risto Lappalainen, työturvallisuuspäällikkö, Väylävirasto; puh. 029 534 3966
  • Lauri Haikola, sopimusalavastaava, Rakennusliitto ry; puh. 0400 869 638

PS. Joko näit Sami Hedbergin ja Zaanin videot tietyömaista? Löydät niitä tunnisteella #Ihminentiellä