| INFRA ry | Keskusliitto

Ratkaisuja moniongelmaisiin katutöihin

Helsingissä regoitiin kansalaispalautteeseen ja lähdettiin kehittämään katutöiden toteutusta Aalto-yliopiston tutkijavoimin. Nykytoimintaa analysoitaessa törmättiin monenlaisiin ongelmiin, jotka haittaavat tehokasta toimintaa.

TEKSTI: KAISA SALMINEN KUVAT: RONJA VARAKAS

Kadunrakennustyömaiden sujuvuus ja ympäristölle aiheutettu häiriö ovat olleet kansalaisten silmätikkuna jo pitkään, mutta nyt ovat Helsingin päättäjätkin heränneet ongelman laajuuteen. Yhtenä herättäjänä oli Mechelininkadun korjaus, joka häiritsi liikennettä useita vuosia.

Kukaan ei ole rohjennut laskea seisovasta liikennevirrasta aiheutuvaa menetystä kansantaloudelle, pakokaasu- ja hiilidioksidipäästöistä puhumattakaan, mutta siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että ne ovat liian suuret.

Aalto-yliopiston professori Olli Seppäsen johtamassa tutkimuksessa selvitettiin katuhankkeiden ongelmia, ja niitä löytyi monelta saralta. Hyvin menneitäkin hankkeita hänen mukaansa on, mutta tutkimuksessa keskityttiin nimenomaan ongelmiin ja ratkaisuehdotusten löytämiseen niitä varten. Seppänen esitteli tutkimustaan lokakuussa Maarakennuspäivillä.

”Ongelmia löytyi niin sopimusmalleista, riskien hallinnasta, yhteistyöstä kuin töiden johtamisesta”, Seppänen totesi.

Katutöissä vilkkaassa kaupunkiympäristössä täytyy varautua yllätyksiin.

Sopimusmaailma menee usein järkevän toiminnan edelle. Pelätään esimerkiksi näyttää todellista aikataulutilannetta tilaajalle tai ehdottaa ratkaisua, koska se johtaisi vastuun siirtoon urakoitsijalle. YSEn mukainen lisätyöprosessi on liian jäykkä ja aikaa vievä. Osapuolten energiaa kuluu keskinäiseen kahinointiin, vaikka se pitäisi käyttää asioiden edistämiseen.

”Katuhankkeissa ei pitäisi kenellekään tulla yllätyksenä, että tulee yllätyksiä! Kun työt tökkäävät jossain, avataan uusia mestoja, etteivät koneet joudu seisomaan. Sen sijaan ongelmat pitäisi ratkaista nopeasti ja joustavasti.”

Uusia valintakriteerejä urakoitsijoille?

Seppänen kyseenalaistaa, sopiiko perinteinen kokonaisurakkamuoto lainkaan katuhankkeisiin, koska vanhat putket ja johdot eivät ole yleensä siellä missä piirustukset osoittavat, eikä maaperän laatu ole tarkasti tiedossa. Hän hakisi ratkaisua projektinjohto- tai SR-hankemuodoista, ja yhdistäisi niihin allianssihankkeista tutun kehitysvaiheen. Itse allianssihanketta pidetään pienehköihin katutöihin kuitenkin liian raskaana hankemuotona.

Kehitysvaiheessa tehtäisiin perusteellisemmat maaperätutkimukset, ja saataisiin urakoitsijan tietämys riskienhallinnasta käyttöön, mikä parantaisi suunnitelmien laatua. Uudenlaiset toteutusmuodot asettaisivat vaatimuksia urakoitsijoillekin, joiden yhteistoimintakyky ja ongelmien ratkaisukyky nousisivat tärkeiksi valintakriteereiksi, perinteisten työsuunnittelutaitojen lisäksi. Oppimista yksittäisten projektien yli voisi edistää puitesopimusjärjestelyillä.

Seppänen korostaa, että yhteistoiminnan parantaminen hankkeen sisällä ei vielä riitä, vaan mukaan on saatava kaupungin muut yksiköt ja projektiin vaikuttavat tahot.

”Johtotietojärjestelmissä on paljon puutteellista tai väärää tietoa. Vaikka löytyisi henkilö, joka tietää, missä johdot menevät, tietoa ei välttämättä saada projektin käyttöön. Täyttömaa voi olla ´Helsinki-moreenia’, missä on epämääräistä ainesta tiilenkappaleista lähtien.”

Kehitystäkin on tapahtunut. 

Hämeentien hankkeessa on nimittäin otettu menneestä oppia, ja se etenee huomattavasti Mechelininkatua mallikkaammin. Yhteistyö saadaan toimimaan, kun motivaatio on kohdallaan.

Helsingin Hämeentien uudistuksen tiedotus on saanut kiitosta.

”Hyvä esimerkki siitä on Kansalaistorin hanke. Kaikki tiesivät, että se on saatava valmiiksi ennen Suomen EU-puheenjohtajuuden alkua. Tällainen takaraja sai kaikki puhaltamaan yhteen hiileen ja toimimaan tehokkaasti, ja hanke onnistui erinomaisesti”, Seppänen kehuu.

Kannusteet avuksi riskien hallintaan

Olli Seppäsen mielestä hankkeen osapuolia pitäisi kannustaa nopeaan ongelmanratkaisuun. Nyt kiinnostuksen kohteena on lähinnä se, kuka maksaa lisäkustannukset. Yksi malli olisi muodostaa yhteinen riskipotti, jota käytetäisiin riskien hallintaan. Siitä voisi jakaa myös bonuksia, mikäli rahaa säästyy, jolloin kaikkien intressinä olisi estää riskejä toteutumasta.

Se edellyttäisi jatkuvaa haittojen ja ratkaisujen dokumentointia sekä vaikutusten mittausta. Tällainen tiedonkeruu ja seuranta edistäisi myös jatkuvaa oppimista.

Riskien hallinnan Seppänen nostaisi yleisesti keskeisempään rooliin projekteissa. Riskejä voisi tunnistaa ja nimetä jo tarjousvaiheessa, ja vastaavasti urakoitsijat voisivat tarjouksissaan esittää, miten he niitä ehkäisisivät.

Valmistelu- ja aloitusvaiheessa tulisi varata enemmän aikaa siihen, että tarkennettaisiin ja täydennettäisiin suunnitelmia. Myös suunnittelijoita pitäisi kannustaa varautumaan tekemään ”hätätöitä” tarpeen vaatiessa.

Yhtenä keinona epävarmuuksien hallintaan Seppänen nostaa esivalmisteiden käytön. Esivalmisteita ja vakioituja osia voisivat olla esimerkiksi kaivot ja niiden putkikäyräosat, sekä yhteiskäyttöiset kanaalit ja kaivot.

Tilannekuva avoimesti esille

Parantamisen varaa on siinäkin, miten töitä ohjataan ja tilanteista viestitään eri osapuolille.

Seppänen oli pettynyt analysoitujen hankkeiden työnsuunnittelun tasoon. Tutkituissa hankkeissa kaikki työt olivat myöhässä, ja aikataulujen seuranta puutteellista, minkä vuoksi tilannekuva oli heikko. Jos työmaalla olikin seinällä aikatauluja ja seurantaa, tieto ei välittynyt tilaajalle ja suunnittelijoille.

”Aikataulut pitäisi saada digitaaliseen muotoon, ja tilannekuva välittymään kaikille. Hankkeissa tarvittaisiin systemaattinen tapa esittää tilannekuva reaaliaikaisesti yhteisen, kaikkia osapuolia koskevan aikataulun avulla.  Katualuetta varaavat myös muut hankkeet, kuten julkisivuhankkeet, ja näiden koordinointia katuhankkeiden kanssa on kehitettävä”, hän totesi.

Tutkimuksessa analysoitiin ongelmia ja etsittiin niihin ratkaisuehdotuksia. Helsingin kaupunki työstää toimintamallia tutkimuksen pohjalta ja tavoitteena on esitellä toimintamallia viimeisessä työpajassa marraskuussa. Silloin pitäisi olla selvillä ainakin suuret linjat siitä, mitä oikeasti aiotaan tehdä.

”Loppuraportti toimitetaan Helsingille marraskuun lopussa, ja se on tarkoitus julkistaa jossain vaiheessa”, Seppänen kertoo.

Helsingin katutyökyselyn tulokset >