Tiedotteet ja uutiset

Osumia 17 kappaletta

  1. 13.12.2019

    Lohja palkittiin vuoden parhaana Kuntatilaajana (Mediatiedote)

    Parhaana Kuntatilaajana palkittu Lohja teki vaikutuksen kilpailuraatiin osaamisensa monipuolisuudella. Raati arvosti etenkin Lohjan panostusta maankäytön suunnitteluun, johon rakennuttaja otetaan usein mukaan jo kaavoitusta tehdessä. Kunniamaininnat kisassa saivat Vantaa ja Hämeenlinna.
  2. 1.2.2018

    Suomen paras kuntatilaaja 2017 on Oulu (Mediatiedote)

    Mikä Suomen kunta hyödyntää taitavimmin markkinoiden potentiaalin ja tekee hankinnat kustannustehokkaimmin? Tätä selvitettiin loppuvuodesta 2017 tehdyssä kyselyssä. Suomen parhaan kuntatilaajaan tittelin sai Oulu, Imatralle meni kunniamaininta
  3. 15.2.2017

    Hyvinkää jalostaa ajatuksia paikallisyrittäjien kanssa

    Sijainti soraharjulla auttaa Hyvinkäätä, mutta teknistä ja hankintatoimen osaamista tarvitaan myös, jotta talous, kadut ja putket kestäisivät. Hyvinkäällä korostetaan paikallisyritysten ja kaupungin oman osaamisen tasapainoista hyödyntämistä.
  4. 15.2.2017

    Imatra kevensi hallintoa ja kävi velan kimppuun

    Harvassa kunnassa tiedetään korjausvelan todellista määrää. Imatralla arvailu loppui katu- ja vesihuoltoverkoston perusteelliseen kuntoinventointiin. Nyt mittava velka lyhenee pitkäjänteisesti ja ostopalvelujen tuella.
  5. 25.11.2016

    Oulun malli tuottaa säästöjä

    Oulussa on saatu hyviä kokemuksia infrahankintojen kilpailuttamisesta markkinoilla. ”Hinnat ovat edullisemmat kuin kaupungin omana työnä tehden”, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki sanoo.
  6. 16.11.2016

    Varkaus valitsi vahvan lääkkeen

    Varkauden kaupunki teki diagnoosin taloustilanteestaan ja valitsi hoidoksi lääkkeistä väkevimmän: teknisten töiden täysulkoistuksen. Säästöjä tuli ja laatukin parani.
  7. 15.11.2016

    Joensuu vetää puoleensa

    Joensuu on tehnyt sen, mistä moni muu vain haaveilee. Kaupunki kasvaa ja vetää puoleensa verotuloja. Uutta rakennetaan vauhdilla, mutta myös vanhasta infrasta pidetään hyvää huolta.