| Rakennusteollisuus RT ry | Keskusliitto

TES-sopu alleviivaa rehtiä kilpailua

Jokaisella Rakennusteollisuus RT:n edustamalla kahdeksalla toimialalla saavutettiin viime viikolla teollisuuden yleisen linjan mukainen työehtosopimusratkaisu.

Työelämän ja yritystoiminnan pitää perustua reiluun toimintaan ja kilpailuun, RT:n Kim Kaskiaro korostaa. Hän pitää lisäksi hyvin tärkeänä, että työehtosopimukset saatiin sovittua työrauhan vallitessa.

Palkkojen lisäksi neuvotteluissa sovittiin muutoksista työehtosopimusten sisältöihin. Esimerkiksi yrityksen luottamushenkilöiden valintaa ja tiedonsaantioikeutta koskevia kohtia parannettiin.

”Me kaikki tiedämme, että työmarkkinoilla eletään nyt levotonta aikaa. Rakennusalan neuvotteluissa edettiin kuitenkin keskinäisen luottamuksen ytimessä olevissa asioissa. Rakennusliitto arvostaa sitä, että alan työnantajat näkevät luottamushenkilöjärjestelmän tärkeäksi ja kehittämisen arvoiseksi osaksi yhteistyötä”, Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen toteaa.

Kevytyrittäjyyden epäkohtiin puututtiin

TES-kierroksella täsmennettiin ja allekirjoituspöytäkirjoihin liitettiin jo aiemminkin käytössä olleita toimintatapoja muun muassa kevytyrittäjyyteen liittyen.

Työnantajan ja työntekijöiden yhteisen kannanoton mukaan tilaajien asemassa toimivien yritysten on syytä varmistua siitä, että ulkopuolisen työvoiman käyttö tapahtuu työehtosopimuksen ja yhdessä laaditun suosituksen mukaisesti. Ei haluta, että urakoita ketjutetaan kevytyrittäjille.

”Yhteinen tavoitteemme on saada näin työntekijöiden oikeuksia polkevat ja yritysten tervettä kilpailua vääristävät toimijat alalta pois. Pitkäjänteisen toiminnan kannalta on täysin kestämätöntä, että reilun pelin sääntöjä rikkova saa perusteetonta kilpailuetua”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo.

Työnantajia edustavalle RT:lle on tärkeää, että epäterveitä toimintatapoja kitketään ja että siinä onnistutaan yhdessä työntekijäpuolen kanssa.

”Reilun pelin henkeen kuuluu sekin, että havaitut epäkohdat tuodaan avoimesti esille yhteisissä keskusteluissa. Vain sillä tavalla niihin voidaan puuttua ripeästi”, Kaskiaro muistuttaa.

Myös Rakennusliiton Palonen on samoilla linjoilla.

”Rakennusliitto on etenkin viimeisen vuoden aikana joutunut yhä useammin puuttumaan räikeisiin työntekijän oikeuden loukkauksiin, joissa asia on pyritty urakkaketjun häntäpäässä naamioimaan kevytyrittäjyydeksi. On ehdottoman hyvä asia, että alan järjestöt yhdessä puuttuvat tilanteeseen, joka on väärin myös reilusti toimivien yritysten näkökulmasta katsottuna.”

Ensi vuoden korotukset sovitaan erikseen

Rakennusalan neuvottelutulokset syntyivät ilman suurta draamaa surullisten ja paljon tunteita nostattaneiden Ukraina-uutisten keskellä.

Rakennusalan uusi, kaksivuotinen työehtosopimuskausi alkoi 1.3.2022. Palkkoja sovittiin korotettavan 1.6.2022 jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta kahdella prosentilla. Vuoden 2023 palkankorotuksista sovitaan marraskuun 2022 loppuun mennessä. Jos sopimukseen ei päästä, työehtosopimukset voidaan irtisanoa päättymään jo 28.2.2023.