| Talonrakennusteollisuus ry | Itä-Suomi

Kuopion Portti käy ”jatkosotaa” koronauhkaa vastaan

Rakennusliike Laptin Kuopion Portin suuren rakennusprojektin työmaapäällikkö Ville Pirskanen pitää koronaviruksen torjuntatoimenpiteitä ainakin huhtikuun alkuun asti onnistuneina, kun yhtään tartuntaa ei ole ilmennyt eikä korona ole viivästyttänyt työmaata.

Kuopion Portin suuri rakennustyömaa sijaitsee Kuopion linja-auto- ja rautatieaseman sekä vilkkaan liikenneväylän yhteydessä. Myös siksi on koronavirustorjuntaan panostettava kaikki mahdollinen.

– Meillä ja alihankkijoilla on ollut muutamia altistumistapauksia, mutta altistuneet ovat poistuneet karanteeniin työmaalta eikä tartuntoja aiheutunut. Testituloksetkin olivat onneksi negatiivisia. Kamppailu koronaa vastaan alkoi maaliskuussa 2020 tarkoilla ohjeistuksilla ja suojavarusteiden sekä desinfiointiaineiden käyttöönotolla. Toimenpiteitä on tehostettu viime syksynä, kun kesän hieman rauhallisempi vaihe pandemiassa päättyi, kertoo Ville Pirskanen. 

Hän muistuttaa, että ”jatkosota” koronaa vastaan on käynnissä eikä siinä ole ”välirauhaa” vielä näkyvissä, koska useita uusia tartuntoja ilmenee Kuopion seudulla päivittäin ja koko maankin tilanne on selkiintymätön. 

Iso joukko torjuntatoimia 

Ville Pirskanen luettelee Kuopion Portin työmaan lukuisia koronantorjuntatoimenpiteitä, joita on tehty alkuvaiheen ensimmäisten perusasioiden lisäksi. 

– Tehostimme siivousta huomattavasti. Jaoimme työporukoita pienempiin ryhmiin ja eriytimme omat sekä aliurakoitsijoiden työntekijät toisistaan. Porrastimme ruoka- ja kahvitauot sekä osin myös työaikoja ja sosiaalitilojen käytön. Kaikki työmaalla vierailijat, omat toimihenkilömme mukaan lukien, velvoitettiin käyttämään kasvomaskia. 

– Varsinaisissa työtehtävissä kasvomaskeja ei tarvitse käyttää, mutta tauoille annoimme niistä suosituksen. Suositamme henkilöstölle myös parin metrin varoetäisyyttä, jos se on käytännössä mahdollista, selvittää Pirskanen. 

Lisäksi pidennettiin omalla ilmoituksella pidettävää sairaslomamahdollisuutta jopa viiteen päivään, jotta kenellekään ei tule painetta tulla puolikuntoisena saati kipeänä töihin, olipa kyse koronaviruksesta tai jostain muusta taudista. 

– Myös koronavilkkusovelluksen lataamista kännykkään suositeltiin, samoin koronavastuullista käyttäytymistä vapaa-ajalla. Virustartunnan saaminen vapaa-aikana siviilioloissa on useimmille paljon suurempi riski kuin työmaalla. Kun oireiden ilmeneminen vie muutamia päiviä, voi tartunnan saanut levittää tautia tietämättään ympäristöönsä. Kehoitamme siksi henkilöä menemään heti koronatestiin, jos vähänkään syntyy epäilystä tartunnasta tai varteenotettavasta altistumisesta. 

– Tarkalla työmaan kulunseurannalla ja ajantasaisilla henkilölistoilla voidaan yrittää eliminoida sekä rajata tartunnan ja altistusten leviämistä. Toivottavasti niihin ei tule tarvetta ja työmaa etenee normaalisti, kommentoi Pirskanen.

Kuopion Portti linja-autoaseman puolelta kuvattuna.

Kohtuuvaivalla selvitty

Tähän asti koronatorjunta ei ole hänen mukaansa muodostunut kohtuuttomaksi riesaksi työnteolle.

– Oma henkilöstö, aliurakoitsijat, tavarantoimittajat ja muut työmaalla liikkujat ovat suhtautuneet pääpiirtein ymmärtävästi ja yleensä hyvällä asenteella määräyksiin sekä suosituksiin. Kovisteluihin ei ole juurikaan tarvinnut turvautua. 

Hänen mukaansa Laptilta on tullut riittävästi tukea ohjeistusten, tiedottamisen, suojavarusteiden ja -materiaalien muodossa. Koronatorjuntaa on käsitelty myös uusien työntekijöiden perehdytyksessä. Erillistä koronaryhmää ei työmaalle ole perustettu. 

Kuopion Portin 60-120 henkilöä työllistävä, vielä reilun vuoden kestävä liike- ja asuinrakennustyömaa on haasteellinen koronatorjunnassa sikäli, että sen liepeillä on runsasta linja-auto- ja junaliikennettä ja siten paljon matkustajia. Myös ravintola, kioski ja kauppaliikkeitä on lähistöllä. Työmaan henkilöstöä onkin tiukasti ohjeistettu käyttämään maskia vieraillessaan työmaan ulkopuolella ja välttämään siellä käymistä työaikana. 

Teksti ja kuvat: Ilpo Lommi