| Rakennusteollisuus RT ry | Keskusliitto

Nuoria rakennusalan TET-jaksoille

Rakennusteollisuuden hallituksen ja jäsenyritysten yhteisestä tahtotilasta lähtenyt tavoite rakennusalan TET-jaksojen kehittämiseen on jalkautumassa. Jotta alalle riittäisi tulevaisuudessakin innokkaita tekijöitä, on yläasteikäisten työelämään tutustumisjaksot nähtävä rakennusalalla potentiaalisena resurssina nuorten innostamiseen. Tämän resurssin käyttöönottamiseksi on aloitettu TET-jaksojen kehittämisprojekti.

T-Median teettämän kyselytutkimuksen mukaan yläasteikäiset kokevat työelämään tutustumisjaksot todella tärkeinä uravalintaansa ohjaavana tekijänä. Ne nostetaan käytännössä samalle viivalle tärkeimpien, eli vanhempien ja sukulaisten, sekä ystävien ja tuttujen kanssa. Tämä on helppo ymmärtää, onhan TET-jakso monen nuoren aivan ensimmäinen kosketus työelämään.

TET-jakson moninaiset mahdollisuudet

TET-jaksojen toteutustapa on hyvin joustava. Jaksot voidaan toteuttaa joko yhden, tai useamman nuoren pienryhmissä. TET-jaksossa voi olla eri työtehtäviin osallistamista, vierestä seuraamista ja havainnointia (shadowing) tai nuorten tehtäväksi voidaan antaa yhdessä mietitty projekti. Perinteinen käsitys nuorelle TETtiläselle annetusta, tarkkaan rajatusta työtehtävästä johtaa harmillisen usein viikon kestävään haravointiin.

Työelämään tutustumisjaksot onkin syytä nähdä uudessa valossa. Voisiko ryhmä nuoria tehdä esimerkiksi viikon ajan videodokumentointia yrityksestä? Voisiko heitä käyttää turvallisuuskoordinaattorin kanssa työmailla havainnoimassa turvallisuutta? Voisivatko he laatia omanlaisensa alue- tai pelastussuunnitelman? Mahdollisuudet jakson toteutukseen ovat rajattomat ja parhaimmillaan tuotoksista voi olla yrityksille merkittävää hyötyä.

Turvallisuus, ohjeistus ja viestintä projektin keskeisinä teemoina

Kehittämisprojektin keskiöön on nostettu haastattelujen perusteella kolme teemaa: turvallisuus, ohjeistus ja viestintä. Turvallisen TET-jakson takaamiseksi nuoret tulee muiden työntekijöiden tavoin perehdyttää työmaan turvallisuuteen. Osoituksena suoritetusta perehdytyksestä nuorille voisi tarjota Valttikortin tapaisen TET-kortin, mikä viestii nuorten roolista työmaalla ja toimistossa.

Lisäksi yrityksille tehdään kattavat, mutta kompaktit ohjeistukset siitä, miten onnistunut TET-jakso toteutetaan. Lakiin ja asetuksiin pohjaavat rajoitteet ja mahdollisuudet pelkistetään selkeiksi listoiksi sallituista työtehtävistä, sekä viikkokohtaisen mallilukujärjestyksen muotoon. Kaikki tarvittava materiaali kootaan yhden nettisivun alle.

Viestintä eri osapuolten välillä on edellytys koko toiminnalle. Perusasteen opintojen ohjaajat ympäri Suomen ovat olleet projektista innoissaan. TET-paikkojen skaalan laajentaminen koetaan hyvänä, ja kiinnostus rakennusalan TET-paikoille on ilmeinen. Samalla yritysten suunnalta on kuulunut, että ovet tulevaisuuden tekijöille olisivat auki mutta paikkoja ei ole kyselty. Kysyntä ja tarjonta on saatava kohtaamaan.

Projektia ja sen tuotteita tehdään jäsenyritysten ehdoilla ja niiden tueksi. Kaikki ajatukset, onnistumiset ja kommentit TET-jaksoihin liittyen ovat lämpimästi tervetulleita. Rakennusalalla on nyt mahdollisuus näyttää suuntaa TET-jaksojen toteutuksen kehittämisessä, ja valjastaa käyttöön nuorten mielikuvamarkkinoinnin keinoista tehokkain, työelämään tutustumisjaksot.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Vesa Taskinen
vesa.taskinen@rakennusteollisuus.fi / 040 709 6675