Future Envelope Assemblies and HVAC Solutions - FRAME

Ilmaston muuttuessa ja lämmöneristysvaatimusten kasvaessa vaaditaan rakennusten rakenteilta entistä enemmän. Tätä haastetta tutkimaan perustettiin FRAME-hanke, jonka tavoitteina ovat:
- Selvittää vaipparakenteiden rakennusfysikaalista toimintaa Suomen ilmastossa
  ottamalla huomioon ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäämisen vaikutukset
- Määrittää kriittisiä lämmöneristyspaksuuksia
- Selvittää millä rakenteellisilla tai muilla teknisillä ratkaisuilla vaipparakenteiden
  toimintaa voidaan parhaiten parantaa
- Selvittää ilmastonmuutoksen, lämmöneristyksen lisäyksen ja LVIjärjestelmien
  toiminnan vaikutuksia rakennuksen sisäilman olosuhteisiin sekä LVI-järjestelmien
  käyttöön
- Laatia ohjeet rakennusprosessin toteutusta varten siten, että rakentamisessa
  saataisiin aikaan laatuhyppy rakennusaikaisessa kosteudenhallinnassa
- Antaa suosituksia ja ohjeita Suomen tuleviin rakentamismääräyksiin
- Antaa suosituksia ja ohjeita rakennusalalle vaipparakenteiden ja liitosten turvallisista
  toteutustavoista

Projektista tullaan järjestämään 4 yleisöseminaaria, joissa esitellään yksityiskohtaisemmin projektin tuloksia. Seminaareihin on vapaa pääsy.

Hanketta rahoittavat Tekes, Ympäristöministeriö sekä Rakennusteollisuuden toimialaliitot.

FRAME-hankkeen päätösseminaari tullaan järjestämään osana Tekesin Energiatehokkuudesta liiketoimintaa -tapahtumaa. Tapahtuma järjestetään ti 22.5. Paasitornissa, Helsingissä. Ilmoittautuminen ja lisätieto löytyy Tekesin sivuilta osoitteesta http://www.tekes.fi/fi/community/Tapahtumat/473/Tapahtuma/1321?name=energiatehokkuudesta+liiketoimintaa

Käy ilmoittautumassa ja laita tietoa eteenpäin organisaatiossasi!

Tervetuloa FRAME-hankkeen kolmanteen yleisöseminaariin, joka järjestetään to 1.12.2011 klo 9-15.50 Säätytalolla (Snellmaninkatu 9-11, Helsinki). alta löytyy seminaarin ohjelma. Ilmoittautumiset Elina Maneliukselle, elina.manelius@tut.fi, 15.11.2011 mennessä!

FRAME Yleisöseminaari 011211 Ohjelma.pdf (17 KB)

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.00 Avaus
9.10 Homeen kasvun laskentamallin kehitystyö, Juha Vinha, TTY
9.40 Kriittisten referenssivuosien valinta homeen kasvulle ja kosteuden kondensoitumiselle nykyisessä ja tulevaisuuden ilmastossa, Juha Vinha, TTY
10.10 Julkisivujen pakkasrapautumis- ja korroosioriskin muutos tulevaisuuden ilmastossa, Jukka Lahdensivu, TTY
10.40 Eristerappausrakenteiden toiminta, Jukka Lahdensivu, TTY
11.00 Ikkunoiden kondensoitumisriskin muutokset, Paavo Kero, TTY
11.20 Lounas (omalla kustannuksella lähialueen ruokapaikoissa)
12.30 Puurunkoisten ulkoseinärakenteiden toiminta, Mikael Mäkitalo, TTY
12.50 Sisäpuolelta eristettyjen massiivirakenteiden toiminta, Sakari Nurmi, TTY
13.10 Yläpohjien sisäinen konvektio, Tomi Pakkanen, TTY
13.30 Ulkoseinien sisäinen konvektio, Petteri Huttunen, TTY
13.50 Tuuletettujen yläpohjien toiminta, Anssi Laukkarinen, TTY
14.10 Kahvitauko
14.40 Ryömintätilaisten alapohjien toiminta, Anssi Laukkarinen, TTY
15.00 Rakennusten lämmöneristystaso ja talotekniset järjestelmät muuttuvassa ilmastossa, Juha Jokisalo, Aalto-yliopisto
15.30 Yhteenveto tutkimustuloksista ja loppukeskustelu, Juha Vinha, TTY
15.50 Tilaisuus päättyy

Vinha J. Avaus - projektin esittely 01122011.pdf (315,24 KB)Vinha J. Homeen kasvun mallin kehitystyö 01122011.pdf (1,36 MB)Vinha J. Kriittisten referenssivuosien valinta... 01122011.pdf (525,59 KB)Lahdensivu J. Julkisivujen pakkasrapautumis- ja korroosioriskin muutos tulevaisuuden ilmastossa 01122011.pdf (1,95 MB)Lahdensivu J. Eristerappausrakenteiden toiminta 01122011.pdf (3,2 MB)Kero P. Ikkunoiden kondensoitumisriskin muutokset 01122011.pdf (456,04 KB)Mäkitalo M. Puurunkoisten ulkoseinärakenteiden toiminta 01122011.pdf (1,27 MB)Nurmi S. Sisäpuolelta eristettyjen massiivirakenteiden toiminta 01122011.pdf (1,18 MB)Pakkanen T. Yläpohjien sisäinen konvektio 01122011.pdf (1,22 MB)Huttunen P. Ulkoseinien sisäinen konvektio 01122011.pdf (2,21 MB)Laukkarinen A. Tuuletettujen yläpohjien toiminta 01122011.pdf (1,15 MB)Laukkarinen A. Ryömintätilaisten alapohjien toiminta 01122011.pdf (599,14 KB)Jokisalo J. Rakennusten lämmöneristystaso ja talotekniset järjestelmät muuttuvassa ilmastossa 01122011.pdf (395,25 KB)Vinha J. Yhteenveto 01122011.pdf (55,16 KB)

FRAME:n yleisöseminaaria voi seurata suorana myös netin välityksellä osoitteessa https://connect.tut.fi/frame

Tapahtumaan osallistumiseen tarvitset ainoastaan tietokoneen selaimen, jossa on flash-player-laajennus, internetyhteys sekä kaiuttimet.

Ohjeita:
- Kirjaudu sisään vieraskäyttäjänä omalla nimelläsi
- Tarkista että kaiuttimet ovat liitetty ja tietokoneen ääniasetukset kunnossa ja aja tarvittaessa Audio Setup Wizard kohdasta "Meeting".
- Äänen lisäksi näet ruudullasi esiintyjien powerpoint-kalvot sekä pientä web-kamerakuvaa itse tilaisuudesta.
- "Yleinen keskustelu" ikkunassa voit esittää kommentteja tai kysymyksiä muille käyttäjille sekä tapahtuman järjestäjille. (Viestisi jäävät näkyviin vielä selaimen suljettuasikin ja ne tyhjätään vasta seminaarin päätyttyä.)
- Esiintyjille voit koska vain esittää kysymyksiä erillisessä chat-ikkunassa, josta puheenjohtaja saattaa mahdollisuuksien mukaan nostaa kiinnostavimmat esille seminaarissa. (Myös nämä näkyvät kaikille käyttäjille.)
- Käyttöliittymään liittyvissä ongelmissa ota yhteyttä tero.marttila@tut.fi (tai Frame-hankkeen sihteeriin elina.manelius@tut.fi)
- Ohjelmasta poistutaan sulkemalla selaimen välilehti (tai ikkuna).

  

  

  

Tervetuloa FRAME-hankkeen toiseen yleisöseminaariin, joka järjestetään ti 21.6.2011 klo 12-15.30 TTY:llä (Korkeakoulunkatu 5, Tampere). Alta löytyy seminaarin ohjelma. Ilmoittautumiset Elina Maneliukselle, elina.manelius@tut.fi, 14.6.2011 mennessä!  

FRAME-hankkeen kesäkuun yleisöseminaarin lehdistötiedote on luettavissa osoitteessa http://www.epressi.com/go/4149.html

11.30  Ilmoittautuminen
12.00  Avaus
12.10  Tulevaisuuden ilmaston määritysperiaatteet, Kimmo Ruosteenoja, Ilmatieteen
            laitos
12.40  Kriittisten referenssivuosien valinta homeen kasvulle ja kosteuden
            kondensoitumiselle nykyisessä ja tulevaisuuden ilmastossa,
            Jarkko Piironen, TTY
13.00  Pientalojen energiakulutusten laskenta uusien energiamääräysten mukaan,
            Timo Kalema, TTY
13.20  Kahvitauko
13.50  Tuuletettujen yläpohjien ja ryömintätilaisten alapohjien kentämittaukset,
            Anssi Laukkarinen, TTY
14.10  Rakennusten lämmöneristystaso ja talotekniset järjestelmät muuttuvassa
            ilmastossa, Juha Jokisalo, Aalto-yliopisto
14.40  Rakennusprosessin aikainen kosteuden hallinta,
            Olli Teriö, TTY & Anssi Koskenvesa, Mittaviiva
15.00  Kansainvälinen yhteistyö IEA Annex 55 tutkimusprojektissa, Elina Manelius, TTY
15.20  Loppukeskustelu
15.30  Tilaisuus päättyy

Kimmo Ruosteenoja.PDF (505,98 KB)Jarkko Piironen.PDF (707,2 KB)Timo Kalema.PDF (1,01 MB)Anssi Laukkarinen.PDF (2,73 MB)Juha Jokisalo.PDF (1,13 MB)Olli Teriö Anssi Koskenvesa.PDF (1,31 MB)Kuivanapito A3.DOC (233,5 KB)Elina Manelius.PDF (1 MB)

Seminaarissa pidetyissä esityksissä näkyi muutama nettiosoite lisätietoja varten, tässä osoitteet:
http://hvac.aalto.fi/fi/kesen/, Kestävä energia -hankkeen kotisivut
http://www.tut.fi/fi/yksikot/laitokset/rakennustekniikka/tutkimus/rakennustuotanto-ja--talous/rakentamisen-prosessit/site/index.htm, Rakennustuotannon aikaisen kosteuden hallinnan materiaalia

Tervetuloa FRAME-hankkeen ensimmäiseen yleisöseminaariin, joka järjestetään ke 26.1.2011 klo 12-16 Allergiatalossa (Paciuksenkatu 19, Helsinki). Alta löytyy seminaarin ohjelma. Ilmoittautumiset Kati Salmiselle, kati.salminen@tut.fi, 19.1.2011 mennessä!

FRAME-seminaari lehdistötiedote 110126.pdf (51,39 KB)FRAME Yleisöseminaari1 260111 ohjelma.pdf (164,98 KB)

11.45  Ilmoittautuminen
12.00  Avaus, Teppo Lehtinen, YM
12.10  FRAME-hankkeen yleisesittely, Juha Vinha, TTY
12.40  Ilmaston vaikutus rakenteisiin
            - ilmastonmuutosennusteet, Kirsti Jylhä, Ilmatieteen laitos
            - Rakennuksen lämmitys- ja jäähdytystarpeeseen vaikuttavat
              tekijät, Juha Jokisalo, Aalto-yliopisto
            - Referenssivuosien määritys kosteuden kondensoitumisen ja 
              homeen kasvun suhteen, Jarkko Piironen, TTY
            - Kriittisten olosuhteiden määritys raudoitteiden korroosiolle 
              ja betonin pakkasrapautumiselle, Jukka Lahdensivu, TTY
13.30  Kahvitauko
14.00  Betonisandwich-rakenteiden kosteustekninen toiminta, Juha
            Vinha, TTY
14.20  Yläpohjien konvektiokokeet, Jommi Suonketo, TTY
14.40  Alapohjarakenteiden lämpötekniset tarkastelut - muutokset
            RakMK C4:ään, Virpi Leivo, TTY
15.00  Rakenteiden ja liitosten suunnitteluohjeet matalaenergia- ja
            passiivirakentamiseen, Kati Salminen, TTY
15.20  Rakennustuotannon kosteudenhallinnan Best Practises - and
            further, Olli Teriö, TTY
15.30  FRAME-hankkeen jatko, tulokset ja aikataulu, Juha Vinha, TTY

Juha Vinha yleisesittely 110126.pdf (1,61 MB)Kirsti Jylhä 110126.pdf (346,21 KB)Juha Jokisalo 110126.pdf (274,51 KB)Jarkko Piironen 110126.pdf (241,89 KB)Jukka Lahdensivu 110126.pdf (1,24 MB)Juha Vinha Betonisandwich-rakenteet 110126.pdf (938,77 KB)Jommi Suonketo 110126.pdf (1,15 MB)Virpi Leivo 110126.pdf (771,5 KB)Kati Salminen 110126.pdf (499,49 KB)Olli Teriö 110126.pdf (601,54 KB)Juha Vinha Yhteenveto 110126.pdf (158,85 KB)

Juha Vinhan FRAME-projektin yleisesittely. Laajuus 30 kalvoa.

FRAME esittely 240111.pdf (1,75 MB)

FRAME-tutkimuksen lähtökohdat, ilmastonmuutoksen vaikutukset rakennusten rakannusfysikaalisissa ominaisuuksissa. Laajuus 6 sivua.

FRAME, ilmaston muutos, rakennusfysiikka.pdf (384,63 KB)

Ari Venäläisen / Ilmatieteen laitos esityskalvot ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomessa. Laajuus 32 kalvoa.

Ilmastonmuutos taustaa.pdf (4,55 MB)