Kuviopankki

  1. Rakennustuotannon arvo vuonna 2016

    Rakennustuotannon arvo vuonna 2016 oli yhteensä 31,8 mrd. euroa. Tästä talonrakentamisen osuus oli 25,3 mrd. euroa ja maa- ja vesirakentamisen vastaavasti 6,5 mrd. euroa. Uudisrakentaminen ohitti korjausrakentamisen arvon.
  2. Rakennusalan työllisyys

    Laajasti tarkasteltuna rakennusala työllistää yhteensä reilut 500 000 henkilötyövuotta. Talonrakentamisessa työllistyy vuodessa 145 000 henkilöä, rakennustuoteteollisuuden piirissä 80 000 henkilöa ja infra-alalla 45 000 henkilöä.
  3. Rakentamisen osuus bruttokansantuotteesta

    Rakentamisen arvonlisäyksen osuus bruttokansantuotteesta on viime vuosina ollut noin 5,5 prosenttia. Osuus on laskettu käypähintaisista sarjoista.
  4. Rakennusinvestointien osuus kokonaistuotannosta

    Rakennusinvestointien osuus bruttokansantuotteesta on ollut noin 12 % tasolla. Viime vuosien aikana osuus on kasvanut.
  5. Miljoonan euron sijoitus työllistää

    Rakentamiseen sijoitettu euro työllistää välittömästi seitsemän henkilötyövuoden ja välillisesti kahdeksan henkilötyövuoden verran. Rakentamiseen sijoitettu euro työllistää toiseksi eniten heti kaupan jälkeen.
  6. Rakennuskannan ikäjakauma

    Valtaosa Suomen rakennuskannasta on rakennettu 1960-1980 luvuilla. Suurin osa rakennuskannan pinta-alasta muodostuu asuinrakennuksista. Tiedot ulottuvat vuoteen 2014 saakka.
  7. Asuntokannan ikäjakauma

    Asuntokannan ikäjakaumassa näkyvät selvästi sodan jälkeinen omakotitalotuotanto. Kaupungistumisen voimistuessa 1960- 1970 –luvuilla kerrostalokanta lisääntyi nopeasti. Tiedot ulottuvat vuoteen 2014 saakka.

Viimeksi päivitetty 23.03.2017