Kosteus- ja homevaurioiden korjaaminen

Kosteus- ja homeongelmien korjaaminen on kiinteistön omistajan vastuulla. Oikeaan aikaan ammattitaitoisesti tehdyt korjaukset kannattavat.

Korjausrakentaminen ja varsinkin kosteus- ja homevaurioiden korjaaminen vaatii osaamista, oikeita menetelmiä ja materiaaleja. Osa uudisrakentamisessa käytettävistä toteutustavoista voi aiheuttaa ongelmia korjausrakentamisessa. Korjausten epäonnistuminen tuo merkittäviä kustannuksia ja lisäävät tilan käyttäjien terveysriskejä. 

Kosteus- ja hometalkoot jatkuvat

Kosteus- ja hometalkoot on ympäristöministeriön vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen toimintaohjelma suomalaisen rakennuskannan tervehdyttämiseksi kosteus- ja homevaurioista. Talkoissa on tuotettu paljon uutta tietoa, taitoa ja työkaluja eri toimijoiden käyttöön rakennusten koko elinkaarta ajatellen. Rakennusteollisuus RT on mukana talkoissa.

RT:n kanta

Korjausrakentaminen vaatii erityisosaamista. Alan tutkimus- ja kehitystoimintaa ja korjausrakentamisen koulutusta kaikilla tasoilla pitäisi pikaisesti lisätä. Kuntotutkimus- ja korjausosaamista on parannettava sekä kehitettävä pätevyyksiä alan koulutuksessa. Viime vuosina onkin otettu käyttöön uusia oppaita, kursseja ja pätevyysluokituksia. Myös tilaajien rooli korostuu. Tilaajalla on keskeinen vastuu siinä, ettei säästetä väärässä paikassa ja että suunnittelijaksi ja töiden tekijäksi valitaan osaavat ja luotettavat tahot.

Katso myös