Ajankohtaista verotuksesta - lokakuu 2008Komennusmiesten verovapaita matkakustannusten korvauksia laajennetaanKomennusmiesten oikeutta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin laajennetaan vuoden 2009 alusta. Verovapaus laajenee tilanteissa, joissa työntekijä tilapäisesti työskentelee muualla kuin oman työnantajan toimipaikassa, työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja verovelvollinen on työmatkan vuoksi yöpynyt tilapäisissä majoitustiloissa. Muutoksen vuoksi lakiin otetaan uusi käsite, ”työnantajan toimipaikka”. Verohallitus antanee vuoden loppuun mennessä työmatkojen tulkintaa yhdenmukaistavan ohjeen. Verotuksen kehittämistä varten on asetettu työryhmäValtiovarainministeri Jyrki Katainen asetti 18.9.2008 työryhmän selvittämään verotuksen kehittämistä. Työryhmän tehtävänä on arvioida nykyisestä verojärjestelmästä ja talouden muutoksista aiheutuvia verojärjestelmän muutostarpeita. Lisäksi työryhmän tehtävänä on tehdä tarvittavat ehdotukset verojärjestelmän kehittämisessä noudatettavista suuntalinjoista. Työryhmän toimikausi on 1.10.2008 - 31.12.2010, ja työryhmä voi tehdä esityksiä jo toimikautensa kuluessa. Työryhmän puheenjohtajana on alivaltiosihteeri Martti Hetemäki VM:stä ja varapuheenjohtajana professori Heikki Niskakangas Helsingin kauppakorkeakoulusta. Ryhmän jäseniä ovat ylijohtaja Lasse Arvela ja neuvotteleva virkamies Terhi Järvikare VM:stä, ylijohtaja Seija Ilmakunnas VATT:stä, toimitusjohta-ja Sixten Korkman ETLA:sta, toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta, tut-kimusjohtaja Reija Lilja Palkansaajien tutkimuslaitoksesta, alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä valtioneuvoston kansliasta ja tutkimusjohtaja Raija Volk PTT:stä. Työryhmän pääsihteerinä toimii Seppo Kari VATT:sta ja toisena sihteerinä finanssisihteeri Marja Paavonen VM:stä. Sukupolvenvaihdosta koskeva hallituksen esitysYritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjaverouudistus on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. Hallituksen esityksen mukaan maatilan ja muun yrityksen yritysvarallisuus arvostetaan nykyisen 40 prosentin sijasta 20 prosenttiin arvostamislain mukaisesta arvosta. Sukupolvenvaihdoksen verohuojennuksen edellytyksenä on, että verovelvollinen jatkaa yrityksen ja tilan toimintaa ja että jatkajalle pitää siirtyä vähintään 10 prosenttia yrityksen tai tilan omistamiseen oikeuttavista osakkeista tai osuuksista. Lakiesitykseen liittyy luovutusvoittoverotuksen kiristäminen perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdos-huojennustilanteissa. Lakimuutos on tarkoitus tulla voimaan takautuvasti 16.5.2008 tai sen jälkeen tapahtuvissa luovutuksissa. Hallitus on 10.9.08 muuttanut esitystä siten, että niissä tilanteissa joissa sijoitusluontoisten varojen arvo vähennettynä yrityksen lyhytaikaisilla veloilla muodostaisi yli puolet siirtyvästä yritysvarallisuudesta, arvostettaisiin sijoitusluonteiset varat käypään arvoonsa. Perintö- tai lahjaveroa olisi tällöin suoritettava näiden varojen käyvästä arvosta lyhytaikaisten velkojen ylittävältä osalta. Sijoitusluonteisia varoja olisivat rahoitusomaisuus ja omaisuuslajista riippumatta julkisesti noteeratut arvopaperit, sijoitusrahasto-osuudet ja joukkovelkakirjat sekä muut vastaavat sijoitusvarat. samoin sijoitusomaisuuteen luettaisiin muut kuin elinkeinotoimintaa välittömästi palvelevat kiinteistöt ja kiinteistöarvopaperit. Hallitus antaa uudesta muutoksesta esityksen eduskunnalle lähiaikoina. Verotilijärjestelmän voimaantuloVerotilijärjestelmän ensimmäinen vaihe on tulossa voimaan 1.1.2010. Järjestelmä sisältää kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtoveron. Vanhassa järjestelmässä säilyy tulovero, kiinteistövero, perintö- ja lahjavero ja metsänhoitomaksu. Kaikki verotilimenettelyyn kuuluvat verot ilmoitettaisiin yhdellä kausiveroilmoituksella ja siihen kuuluvien verojen ja maksujen eräpäivä olisi kuukauden 12. päivä. Verojen palautukset käytettäisiin verotilillä olevien velvoitteiden suoritukseksi ja ylijäävä osa maksettaisiin verovelvolliselle viivytyksettä. Työnantajan maksavat palkan sivukulutTyöantajan maksamien palkan sivukulujen prosenttiosuudet muuttuvat vain vähän ensi vuonna. Tarkempia tietoja on saatavissa EK:n asiaa koskevasta tiedotteesta. Ansiotuloverotuksen alennukset vuonna 2009Ansiotuloverotuksessa valtion tuloveroasteikkoa muutetaan vuonna 2009 siten, että marginaaliveroprosentteja alennetaan 1-1,5 prosenttiyksikköä. Lisäksi asteikkoon tehdään 4 prosentin inflaatio-tarkistus. Verotus kevenee kaikilla noin 0,8 – 0,9 prosenttiyksikköä eli noin 1,4 miljardia euroa. Elintarvikkeiden arvonlisäverokanta laskeeElintarvikkeiden arvonlisäverokanta lasketaan 17 prosentista 12 prosenttiin 1.10.2009 alkaen. Kotitalousvähennys kasvaa ja sen käyttöä laajennetaanKotitalousvähennys nousee vuonna 2009 3000 euroon ja sen voi käyttää vaikka kokonaan remonttikuluihin. Asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito ja perusparannustöistä vähennyksen enimmäismäärä on tähän asti ollut 1150 euroa. Yksityishenkilö voi vähentää 60 prosenttia kotitalous-, hoiva- ja hoivatyöstä tai asuntonsa ja kunnossapidosta tai perusparannuksesta maksetusta arvonlisäverollisesta työkorvauksesta. Kotitalousvähennystä ei voi käyttää laitehankintoihin. Kiinteistön myynti kunnalle verovapaaksiKiinteistön myynti kunnalle vapautetaan tietyin edellytyksin verosta määräaikaisesti. Säännöstä sovelletaan luonnollisiin henkilöihin ja kuolinpesiin. Kulttuuriseteli otetaan käyttöönKulttuuriseteli otetaan käyttöön 2009 alusta. Työantajan tarjoamille liikunta- ja kulttuuriseteleille säädetään 400 euron yhteinen verovapaa enimmäismäärä. Luottotappiovarauksesta luovutaanLuottotappiovarauksesta luovutaan kokonaan. Vanhat luottotappiovaraukset tuloutetaan, ja tuloutukselle säädetään jaksotusmahdollisuus viidelle vuodelle. Luottotappiovaraus on koskenut pankki- ja vakuutuslaitoksia. Kiinteistörahastolaista annettu hallituksen esitysHallituksen 16.10.2008 eduskunnalle antaman esityksen mukaan asuntojen vuokraustoimintaa harjoittava yhtiö vapautettaisiin tuloverosta. Edellytyksenä on, että sen osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena ja yhtiö täyttää tietyt edellytykset. Tarkoituksena on lisätä vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjontaa valtioneuvoston asuntopoliittisen ohjelman mukaisesti. Järjestelmä on asuntojen vuokraustoimintaan sovellettu muunnelma eräissä maissa käytössä olevista ns. REIT-järjestelmistä (Real Estate Investment Trust). Laki poistaisi sen piiriin kuuluvien osakeyhtiöiden kautta tapahtuvaan kiinteistösijoitustoimintaan liittyvän kaksinkertaisen verotuksen. Verovapaa osakeyhtiö olisi julkisesti noteerattu Euroopan talousalueella ja siihen sovellettaisiin kiinteistörahastolakia. Yhtiö saisi harjoittaa vain omistamiensa ja osakeomistuksen perusteella hallitsemiensa tilojen vuokraustoimintaa ja siihen liittyviä toimintoja ja sen varoista vähintään 80 prosenttia pitäisi olla asuinkäytössä olevia kiinteistöjä tai osakehuoneistoja. Yhtiön tulisi jakaa osinkoa vähintään 90 prosenttia kirjanpidollisesta voitostaan tai jakaa vähin-tään 60 prosenttia osinkona ja käyttää 40 prosenttia vuokra-asuntojen uustuotantoon seitsemän vuoden kuluessa. Yksittäisen omistajan osuus yhtiöstä ei saisi ylittää 10 prosenttia. Yhtiön jakama osinko olisi saajalleen koko määrältään veronalaista tuloa. Suomessa laki tulisi voimaan vuonna 2009 sen jälkeen, kun EU:n komissio on hyväksynyt ehdotetun valtiontuen. Lakien voimaantuloajankohdasta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
Puun myyntituloPuun myyntitulo vapautetaan määräaikaisesti osittain verosta. Muutos tulee voimaan taannehtivas-ti. Ajalla 1.4.2008 – 31.12.2009 tehtyjen kauppojen perusteella maksettavista puun myyntituloista 50 prosenttia olisi verovapaata tuloa, jos tulo on saatu vuoden 2010 loppuun mennessä. Ajalla 1.1.2010 – 31.12.2010 tehdyistä kaupoista saadusta puun myyntitulosta 25 prosenttia olisi verova-paata, jos tulo saadaan vuoden 2011 loppuun mennessä. |