Uusi asunto
Asunnonostajan opas
Uuden asunnon laatu -ohje
Tonttiopas
Pienrakentaja tai remontoija
Kotitalous työnantajana
Energiatehokas koti
Talopaketit
Taloyhtiöiden peruskorjaukset ja remontit
Hinnan ilmoittaminen keittiökalusteiden markkinoinnissa
Kuluttajaoikeuden linjauksia

Kehittyneet rakennusratkaisut

Nyt rakennetaan paremmin kuin koskaan

Järjestäytyneet rakennusliikkeet ovat Rakennusteollisuus RT ry:n koordinoimana panostaneet viime vuosina voimakkaasti kehitystoimintaan. Siinä on keskitytty erityisesti asiakaspalveluun ja laadunvarmistukseen rakentamisen kaikissa vaiheissa. Kehitystyön tulokset näkyvät jo käytännössä, sillä rakentamisen laatu on tutkimusten ja kokemusten mukaan selvästi parantunut.
 
 
Esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun tutkimusten mukaan parhaimmilla urakoitsijoilla ovat vuosikorjauskustannukset alentuneet 10 vuodessa kymmenenteen osaan. Samaan aikaan 10-vuotisvastuukustannukset ovat puolittuneet. Rakentamisprosessia on hiottu ja kehitetty niin, että yhä useampi rakennus ja asunto pystytään tekemään kerralla valmiiksi ja virheettömäksi.

Kosteus hallitaan rakentamisessa paremmin. Yhä suurempi osa märkätiloista rakennetaan käyttäen tarkasti testattuja ja sertifioituja tuotteita, järjestelmiä ja menetelmiä. Työmailla toimitaan rakentamisen eri vaiheet kattavien kosteushallintasuunnitelmien mukaan.

Vedeneristys, jos mikään, on ammattimiesten työtä. Vankkaan kokemukseen ja todettuun ammattitaitoon perustuva märkätilojen asentajien sertifiointi on käynnistynyt ja kattaa asteittain koko maan.

Parempaa sisätilaa ja -ilmaa

Uusien asuntojen rakentamisessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös sisäilman laatuun, missä riittävällä ilmanvaihdolla on suuri merkitys. Rakentamisessa käytetään yhä yleisemmin vähäpäästöisiä M1-luokan materiaaleja ja tuotteita. Ensimmäiset nimenomaan allergikoille tarkoitetut asunnot on jo rakennettu.

Edistyneimmissä rakennusyrityksissä on käytössä järjestelmiä, joiden avulla voidaan mitata rakentamisen ympäristövaikutuksia ja ottaa ne huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. Ympäristötietoisempaan rakentamiseen kuuluu olennaisena osana myös järkevä energiatalous.

Uusien asuntojen varustetaso on jatkuvasti parantunut. Säilytys- ja kodinhoitotilaa on usein enemmän, kuten myös sähkö- ja antennirasioita. Asuntojen pohjaratkaisut ovat kehittyneet toimivammiksi. Monet asunnot varsinkin kasvukeskuksissa on varustettu laajakaistaisilla internetyhteyksillä. Asukkaiden käytettävissä voi olla monenlaista asumista helpottavaa ja asumisen turvallisuutta lisäävää automatiikkaa hälytys- ja ohjausjärjestelmineen tai sitä voidaan tilata.

Hyvin suunniteltuihin perusratkaisun on usein mahdollista tehdä myös erilaisia lisä- ja muutostöitä. Lue lisää »