Ajankohtaista
Arkisto

« Takaisin


Rakennusteollisuus torjuu jyrkästi asuntoministerin ja Helsingin kaupungin syytökset

26.01.2010 12:12

RT ja yritykset viemässä energiatehokkuutta voimalla käytännön ratkaisuihin
 

Ministeri Jan Vapaavuori oli eilisen Helsingin Sanomissa ottanut kantaa - ilmeisen vajavaisin tiedoin - vuodenvaihteen rakennusluparuuhkaan, ja syyttänyt rakennusteollisuutta energiatehokkaan rakentamisen vastustamisesta. Tähän vakavaan ministerin ”rakennusliikkeiden keplottelu” -syytökseen on tänään täysin rinnoin yhtynyt Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

”Rakennusteollisuus RT ry on selvittänyt pikaisesti tilannetta. Jäsenyritykset ovat pääsääntöisesti jo siirtyneet uusien määräysten mukaisten tai jopa niitä energiatehokkaampien rakenteiden käyttäjiksi. Rakennuslupahakemuksia jättäneet yritykset eivät tunnista hankkeissaan aihetta näille vakaville syytöksille. Sen takia sekä ministerin että kaupunginjohtajan löysät heitot tuntuvat aivan kohtuuttomilta”, paheksuu tilannetta RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

”Näille syytöksille ei löydy perusteluja kummassakaan lehtijutussa - vain kevyttä arvailua. Rakennuslupahakemusten määrä on Helsingissä kyllä noussut. Kellään ei kuitenkaan tunnu olevan tietoa siitä, onko kyse teollisuus-, toimisto- vai asuntorakentamisesta, ovatko kohteet uudisrakentamista, remonttikohteita tai energia-avustusprojekteja, puhumattakaan suunnitelmien sisällöstä energiatehokkuusmielessä”, toteaa Pipatti ja toivoo viranomaisilta nyt asian tarkempaa ja nopeaa analyysiä.

Rakennusluparuuhkasta kertova uutinen, johon Vapaavuori perusti vahvan tunnepurkauksensa, ilmestyi torstain Rakennuslehdessä. Siinä Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen aloitti rakennusalan arvostelun. Hän epäili lupakohteiden energiatehokkuutta, vaikka hänen sanojensa mukaan ”hakemuksia ei oikein ole vielä ehditty penkomaan”. Tähän faktatietoon ilmeisesti perustuu vahvana purkautunut arvostelu.

Alan yritykset - sekä urakoitsijat että tuoteteollisuus — ovat erittäin vahvasti sitoutuneet energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden läpivientiin rakentamisessa. Siitä ovat esimerkkeinä yritysten valmiit ratkaisut, joilla on päästy hyvin tammikuussa voimaantulleisiin energiamääräyksiin, ja lukuisat kehityshankkeet, joilla uudelleen jo vuonna 2012 tiukentuviin rakentamismääräyksiin vastataan.

”Vuodenvaihteen rakennusluparuuhkan tulkinta alan vihamielisyydeksi energiatehokkuutta kohtaan on kertakaikkiaan väärä. Ajatus, että lupia haetaan varastoon ja varmistetaan siten mahdollisuus vanhentuneiden määräysten mukaisten talojen rakentamiselle vuosikausiksi eteenpäin, ei ole tästä maailmasta. Suurin osa hakemuskohteista osoittautuu asiaa hiukan enemmän tutkittaessa tammikuussa voimaantulleiden energiamääräysten mukaisiksi”, toteaa Pipatti.

Vapaavuori ja Penttilä ovat syytöksiensä kohteeksi ottaneet yksioikoisesti rakennusliikkeet. On muistettava, että rakennuslupaa hakee aina rakennushankkeeseen ryhtyvä taho, siis rakennuttaja kuten Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT. Lienee myös unohtunut, että hakemuksista on vain osa uudisasuntotuotantoa koskevaa. Tämän lisäksi tämän vuoden 23.000 asuntoaloituksesta on perustajaurakointikohteiden asuntoja vajaa neljäsosa, siis kohteita, joissa rakennusliike on rakennuttaja. Lopuissa asuntokohteissakin päätöksen tekevät rakennuttajat, rahoittajat ja pientalokohteissaan yksityiset ihmiset.

ARA-tuotannolle tiukat energia- ja ympäristötavoitteet

Ministeri Vapaavuori voisi vaikuttaa paljon nopeammin energiatehokkuustavoitteiden toteutumiseen valtion tukeman asuntotuotannon kautta. Näin välimallin kohteissa on tapahtumassakin.

Tästä löytyisi ARAlle laajemminkin erinomainen rooli. ARA voisi asettaa nopealla aikataululla rahoittamalleen tuotannolle vuoden 2012 energiatehokkuus- ja ympäristöystävällisyystavoitteet. Siten saataisiin alan tuotekehitystä vauhdittumaan ja toiminta vastaamaan enemmän tulevaisuuden vaatimuksia.

”Valtion tukema tuotanto on ennenkin ollut suunnannäyttäjänä ja nyt olisi ARAlla oiva paikka toimia samalla lailla. Näin koko tuotantokoneistolla olisi hyvä valmius vastata ympäristöystävällisen rakentamisen kysyntään, joka kasvaa voimakkaasti alkavalla vuosikymmenellä”, ehdottaa toimitusjohtaja Pipatti tänään ARA-päivillä ilmestyvässä Araviesti-lehdessä.

Lisätietoja Rakennusteollisuus RT ry
toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
toimialajohtaja Kim Kaskiaro, puh. 050 548 1691


Tuoreimmat uutiset

Harmaa talous pantava kuriin myös omakotitalotyömailla
10.02.2012
Nykyisen hallituksen tekemät ja jo vahvistetut talousrikollisuuden torjuntatoimenpiteet rakennusala...

Rakentamisen ennakoidaan jatkuvan melko vakaana
08.02.2012
Rakentamisen suhdanteiden välikatsausRakentamisen kokonaismäärän odotetaan supistuvan tänä vuonna p...

Tilaajavastuu.fi kehittää Veronumero-palvelua
06.02.2012
Suomen Tilaajavastuu Oy laajentaa tuoteperhettään uudella Veronumero-palvelulla, joka helpottaa ver...