Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


Rakennusteollisuus RT TEM:n puurakentamisselvityksestä: Rakennusmateriaalien päästövertailu ei anna oikeaa kuvaa niiden ympäristövaikutuksista

15.06.2012 13:48

Osana Metsäalan strategista ohjelmaa Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on teettänyt VTT:llä tutkimuksen puurakentamisen vaikutuksista kasvihuonekaasupäästöihin. Tutkimuksesta on TEM:ssä toivottu pohjaa yhteistyölle OECD:n kanssa laajemman kansainvälisen vertailevan tutkimuksen toteuttamiseksi eri rakennusmateriaalien elinkaarivaikutuksista. 

Rakennusteollisuus RT kyseenalaistaa TEM:n selvityksen lähtökohdat ja pitää valitettavana sitä, ettei selvitys noudata eurooppalaisten standardien pelisääntöjä rakennusten ympäristötehokkuuden arvioimiseksi. Näin ollen myöskään tutkimuksesta tehtyjä johtopäätöksiä ei voida RT:n mukaan pitää merkityksellisinä.

”Todenmukaisen kuvan saamiseksi rakennusten ympäristövaikutuksia tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti ja rakennuksen koko elinkaaren osalta. TEM:n selvityksessä arvioidaan pelkkää rakentamisvaihetta ja ainoastaan hiilijalanjälkinäkökulmasta. Tutkimus vertailee päästöjä kulutettujen materiaali-määrien perusteella ja omatekoisin laskentasäännöin, joissa on sivuutettu yleisesti hyväksytyt periaatteet”, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Tutkimuksessa ei ole otettu huomioon rakentamisen resurssitehokkuutta olennaisesti parantavia tekijöitä. ”Mihin unohtui esimerkiksi energiatehokkuus ja rakennuksen elinkaaren loppuvaiheessa syntyvien jätemateriaalivirtojen tarkastelu”, Pipatti kysyy.

Eri ratkaisuja vertailtava rakennustasolla koko elinkaari huomioiden

Koska eri rakennusmateriaalit vaikuttavat eri tavoin muun muassa rakennuksen lämmöneristyskykyyn ja pitkäaikaiskestävyyteen, materiaalien ympäristövaikutuksia ei voi verrata keskenään vain materiaalien valmistusvaiheen perusteella vaan aina osana koko rakennusta ja sen elinkaarta. Lisäksi vertailtavien ratkaisujen on oltava toiminnallisesti vastaavia, eli niiden on täytettävä samat tekniset vaatimukset esimerkiksi ääneneristävyyden suhteen. Myös huolto- ja korjaustoimenpiteiden aiheuttamat ympäristövaikutukset tulee ottaa huomioon koko elinkaaren ajalta. Nämä näkökohdat on jätetty huomioimatta TEM:n selvityksessä. Tarmo Pipatti varoittaakin sortumasta liian kapeaan tarkastelukulmaan.

Pipatti muistuttaa, että eurooppalainen standardisointijärjestö CEN on EU-komission mandaatilla ja vieläpä suomalaisjohdolla laatinut läpinäkyvät arviointi- ja laskentamenetelmät rakennuksen koko elinkaaren kattavien ympäristövaikutusten arviointiin. Näitä työkaluja tullaan käyttämään laajalti eri-laisten kansainvälisten luokitusten mutta myös eriasteisen kansallisen päätöksenteon tukena. Koska ympäristönäkökohdat ovat vain yksi tekijä kestävän rakentamisen kokonaisuudesta, eurooppalaisia sääntöjä laaditaan myös rakentamisen turvallisuuteen, terveellisyyteen ja viihtyisyyteen liittyvien näkökohtien sekä elinkaarikustannusten arviointiin.


Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. Rakennustuoteteollisuus RTT:ssä on puolestaan viisi jaostoa: Teräsrakenteet, Betoniteollisuus, Puutuotteet, Rakennusmateriaalit ja Pientaloteollisuus PTT. 


Lisätietoja:
Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
Rakennusteollisuus RT: ry:n ympäristö- ja energia-asioiden johtaja Pekka Vuorinen,
puh. 050 469 2021
Rakennusteollisuus RT ry:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Tämä tiedote on myös Rakennusteollisuus RT ry:n verkkosivuilla osoitteessa: http://www.rakennusteollisuus.fi

Puurakentamisen ilmastovaikutuksia selvittäneen tutkimuksen raportti Potential impact of wood buil-ding on GHG emissions löytyy TEM:n nettisivuilta


Tuoreimmat uutiset

Kosteus- ja homevaurioihin tartuttava rivakammin
21.05.2013
”Rakennusalalla on tehty paljon tutkimuksia, laadittu ohjeita ja kehitetty menetelmiä kosteus- ja h...

Kevätsiivous myös ilmanvaihtolaitteille
20.05.2013
Kevätaurinko saa ihmiset innostumaan ikkunoiden pesusta ja siivouksesta. Intoa kannattaa suunnata m...

Telinetorstai-toimintapäivä muistuttaa nojatikkaiden vaaroista
15.05.2013
Tikkaat eivät ole työtelineitäTelinetorstai-toimintapäivän aikana 16.5. rakennustyömailla ympäri ma...