Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


Rakennusalan yritysten kansainvälinen toiminta jatkoi kasvuaan toissavuonna: Skandinavia merkittäväksi kohdealueeksi Itä-Euroopan lisäksi

03.03.2009 12:35


Tuore tutkimus selvitti, missä maissa suomalaisten rakennusalan yritysten ulkomaiset tytäryhtiöt toimivat ja mikä oli niiden toiminnan laajuus. Tutkimus käsittelee vuotta 2007, edellisen kerran asiaa tutkittiin vuonna 2005. Kahden vuoden aikana, vuosina 2006 ja 2007, suomalaisten rakennusalan yritysten kansainvälisen toiminnan arvo kasvoi yhteensä noin 30 prosenttia.

Vuonna 2007 suomalaisten rakennusalan yritysten ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto oli yhteensä 13,5 miljardia euroa. Neljä suurinta yritystä vastasi kahdesta kolmasosasta koko liikevaihdosta. Näillä yrityksillä ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto ylitti miljardi euroa. Kymmenen suurinta tutkittua yhtiötä muodosti 92 prosenttia kaikesta ulkomaisesta toiminnasta.

Tutkimuksessa Skandinavia oli noussut suomalaisten rakennusalan yritysten kansainvälisessä toiminnassa merkittävimmäksi kohdealueeksi. Itä-Euroopan ja Venäjän osuus ulkomaisesta toiminnasta oli kasvanut 23 prosenttiin ja alue on jo lähes yhtä merkittävä kuin Länsi-Eurooppa. Pohjois-Amerikassa toimivien tytäryhtiöiden osuus kaikkien ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihdosta jatkoi laskuaan ollen 9 prosenttia. Aasian osuus oli 5 prosenttia. Skandinaviassa toimialoista vähenivät vain puu-,  kivi- ja metallituoteteollisuus sekä suunnittelu. Itä-Euroopan eniten kasvaneet toimialat olivat puutuoteteollisuus, kauppa ja urakointi.

Toimialakohtaisesti tarkasteltuna suurin sektori oli kone- ja laiteteollisuus. Eniten osuuttaan toimialoista kasvattivat kauppa ja urakointi. Selvimmin osuus väheni betoni-  ja kiviteollisuudessa. Myös puutuote-, sähkötuote- ja metallituoteteollisuudessa tapahtui vähennystä ulkomaisessa toiminnassa.

Lukumäärällisesti ulkomaisia tytäryhtiöitä omistavien rakennusalan yritysten lukumäärä on kasvanut  jonkin verran edellisestä tutkimuksesta vuodesta 2005.

Liitekuva: liikevaihto toimialoittain (kuva 1) ja liikevaihto alueittain (kuva 2)
Lisätiedot:
Pääekonomisti Bo Salmén, Rakennusteollisuus RT ry, puh. 050 553 7175
Erikoistutkija Terttu Vainio, VTT, puh. 040 508 0983


Rakennusalan yritysten kansainvalisyys.2007.pdf (13,89 KB)

Tuoreimmat uutiset

Työssäoppimisella työttömät nuoret työelämään
14.05.2012
Kisällikoulussa opitaan rakentamisen taito ”isältä pojalle”Rakennusteollisuus kantaa huolta alalle ...

Liki 450 ammattiin opiskelevaa tutustui turvarasteihin
10.05.2012
TELINETORSTAI –projekti tiedottaa Ammattiliitto Pro, Rakennusliitto ry, Rakennusteollisuus RT ryTel...

Vuoden Mestari 2011 – Harri Aarnio
08.05.2012
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2011”  valittiin rakennusmes...