|
Itä-Suomen talonrakennusalalla käynnistyy mittava työturvallisuuskilpailu15.01.2008 17:09
Itä-Suomen talonrakennusala järjestää tänä vuonna mittavan työturvallisuuskilpailun. Sen tarkoituksena on kannustaa rakennusyrityksiä parantamaan työturvallisuutta "nollatoleranssilla" eli ettei yhtään työtapaturmaa sattuisi vuonna 2008. Samalla tavoitteena on työstä johtuvien sairauspoissaolojen väheneminen. Järjestyksessään neljännen kilpailun tarkoituksena on myös ottaa käyttöön parhaat mahdolliset keinot työturvallisuuden edistämisessä eli sen johtamisessa, suunnittelussa sekä henkilöstön ja aliurakoitsijoiden perehdyttämisessä asiaan. Insinööri Antero Kerman Itä-Suomen työsuojelupiiristä muistutti työturvallisuuskilpailun avausseminaarissa Kuopiossa 15.1.2008, että rakentaminen on edelleen työtapaturmissa vaarallisin toimiala, vaikka pitkällä ajanjaksolla tapaturmatilastot ovatkin kohentuneet. Viime aikoina suotuisa kehitys on kuitenkin hieman taantunut mahdollisesti rakentamisen korkeasuhdanteesta seuranneen uuden kokemattomamman työvoiman ja työnjohdon vuoksi. Työturvallisuudella monitahoinen merkitysKilpailuun voivat osallistua kaikki Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin jäsenyritykset ja niiden työmailla toimivat aliurakoitsijat. Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin aluepäällikkö Veikko Matikaisen mukaan työtapaturmien torjunnassa ovat kyseessä isot asiat, eikä vain taloudelliset ja inhimilliset menetykset. "Työturvallisuuden kehitys vaikuttaa myös alan imagoon nuorten keskuudessa. Sillä on vaikutusta alan koulutukseen ja työhön hakeutumiseen. Tähtäämme työturvallisuuskilpailulla tänä vuonna vähintään yhden työtapaturman vähentämiseen työpaikkaa kohti. Näin saadaan laskennallisesti vähintään 1 miljoonan euron säästöt". Yli-insinööri Jussi Markkanen Pohjola-yhtiöistä on määritellyt rakennusalan yhden työtapaturman keskimääräiseksi kustannukseksi 8 550 euroa, mutta summa voi vaihdella paljonkin tapaturmien vakavuudesta johtuen. Kaksi mittausjaksoaTyöturvallisuuskilpailussa on kaksi sarjaa: valtakunnalliset sekä paikalliset talonrakennusyritykset. Kilpailuun liittyvät yrityskohtaiset työmaakäynnit ja työturvallisuuden arvioinnit tekevät Itä- ja Kaakkois-Suomen työsuojelupiirien tarkastajat. Työmaakohtaiset työturvallisuusmittaukset tehdään maalis-kesäkuussa ja elo-marraskuussa. Kilpailun tulokset julkistetaan ensi vuoden alussa. Lisäksi kilpailusta järjestetään tilannekatsaus elokuussa. Kilpailussa suurimman (60 %) painoarvon saava työmaan turvallisuustaso määritellään perinteisellä TR-mittarilla laskettavalla työturvallisuusindeksillä. Työturvallisuusjohtamisen (painoarvo 30 %) tasoa mitataan turvallisuussuunnittelulla, työmaan turvallisuusjohdolla, työmaa- ja urakoitsijapalavereilla, työtehtäviin perehdyttämisellä, työturvallisuusasioiden tiedottamisella ja kouluttamisella, valvonnalla, tarkastuksilla, kannustuksella ja seurannalla. Kilpailutulokseen vaikuttaa lisäksi suurissa yrityksissä (10 %:n painoarvolla) työtapaturmista johtuvien sairauspoissaolopäivien määrä yrityskohtaisesti miljoonaa työtuntia kohti. "Yritykset joutuvat ilmoittamaan kirjallisesti, mikäli ne eivät osallistu kilpailuun. Työsuojelupiirin tarkastajat käyvät lisäksi tarkastamassa niitä työmaita, jotka eivät ole kilpailussa mukana", muistutti Veikko Matikainen. Työturvallisuuskilpailusta järjestetään Kuopion kaltaiset tiedotustilaisuudet Joensuussa (16.1.) Mikkelissä (17.1.), Iisalmessa (21.1.) ja Savonlinnassa (28.1.). Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin lisäksi kilpailuhankkeessa ovat mukana Rakennusliiton Itä-Suomen aluejärjestö, Itä- ja Kaakkois-Suomen työsuojelupiirit, Kuopion kaupunki, vakuutusyhtiö Pohjola sekä Senaatti-kiinteistöt. Lisätietoja: Veikko Matikainen, puh. 0500 570 233, veikko.matikainen@rakennusteollisuus.fi, Antero Kerman, puh. 044 720 1422, antero.kerman@tsp.stm.vn.fi
|