Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


BETONIPÄIVÄT 3.11.2009

05.11.2009 11:35

Perinteiset betonipäivät pidettiin 3.11.2009 Helsingissä.

Avauspuheenvuorossaan toimitusjohtaja Jarmo Murtonen ( Parma Oy ) totesi, että vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta teollisuuden kehitystoiminta on alan menestymisen välttämätön edellytys. Erityisesti tähän aikaan sopii hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyvät kehitystoimenpiteet. Teollisuus kehittää uusia tuotantoon sopivia materiaaleja, joiden hiilidioksidi päästöt ovat olennaisesti nykyistä pienempiä sekä uusia tuotteita, jotka auttavat uusiutuvan energian hyödyntämisessä.
Betoniteollisuus parantaa voimakkaasti omaa sisäisen turvallisuutensa tasoa. Tämän työn tuloksia mitataan työturvallisuuskilpailun avulla. Suomalainen Betoniteollisuus on asettanut tavoitteekseen olla maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015.
Avauspuheenvuorossaan Murtonen totesi, että järjestäytyneen betoniteollisuuden katsotaan alkaneen vuodesta 1929. Niinpä näitä 34. betonipäiviä vietetään betoniteollisuuden 80-vuotisjuhlavuotena.

Aamupäivän pääluennoitsija, Jan Vambersky Hollannista esitti innovatiivisia alankomaalaisia elementtiratkaisuja. Tiheään asutun Hollannin ratkaisut ovat edistyneitä ja mieleenpainuvia. Ismo Tavast ( Ramboll Finland Oy )  kommentoi esitettyjen ratkaisujen soveltamista Suomen olosuhteisiin.

Aamupäivän toisen osion muodostivat suunnittelun lähtökohtiin liittyvät luennot. Erityistä mielenkiintoa herätti Heikki Helimäen esitys äänitekniikan uusista suunnitteluohjeista. Perinteisten ratkaisujen muuttuminen tuo sivuvaikutuksenaan sekä todellisia että mittausteknisiä ongelmia asuinrakennuksiin. Ongelmat korostuvat suurten huonetilojen yhteydessä, kun samanaikaisesti käytetään ulkoseininä sisäkuorielementtejä. Helimäki esitti uusien ohjeiden mukaiset, hyvin ääniteknisesti toimivat ratkaisut.

Energian säästömahdollisuuksia sekä uusia energiamääräyksiä käsittelevissä luennoissa Jyri Nieminen (VTT) esitti tavoitetasot ja vaatimukset vuoden 2020 rakentamiselle ja muut luennoitsijat Mika Airakselan ( Rakennusliike Reponen Oy ) johdolla pyrkivät esittämään ratkaisuja, miten vaatimuksen mukaiset ratkaiset toteutetaan. Betoniteollisuuden tarjoamat matalaenergia- ja passiivirakentamisen ratkaisut ovat varmoja ja turvallisia hyvän tiiveytensä ja luotettavan rakennusfysikaalisen toimintansa johdosta. Airaksela nosti esille, että vain riittävän tehokas lämpöeristys ja huolellinen tiiveyden varmistaminen antavat eväät kohtuullisille rakennuskustannuksien nousulle. Talotekniikkaa on voitava keventää merkittävästi tavanomaisiin nykyratkaisuihin verrattuna.    

Franz Häussler ( Häussler innovation GmbH ) toi tuulahduksen Euroopasta, kuinka toteuttaa innovatiivisia kevennettyjä ratkaisuja paikallavalettuna. Hänen kehittämänsä BEEPLATE on yksi uusi mahdollisuus toimitilarakentamisen tuotantotavaksi.

Tapahtuman materiaali löytyy betonin sivuilta.

Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinto 2009 Hämeenlinnan maakunta-arkistolle

Vuoden 2009 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Hämeenlinnan maakunta-arkisto, suunnittelijana Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy Helsingistä. Kohteen suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit SAFA Mikko Heikkinen, Markku Komonen ja Markku Puumala. Katso lisätiedot ja kuvat voittaneesta kohteesta täältä.



Tuoreimmat uutiset

Työssäoppimisella työttömät nuoret työelämään
14.05.2012
Kisällikoulussa opitaan rakentamisen taito ”isältä pojalle”Rakennusteollisuus kantaa huolta alalle ...

Liki 450 ammattiin opiskelevaa tutustui turvarasteihin
10.05.2012
TELINETORSTAI –projekti tiedottaa Ammattiliitto Pro, Rakennusliitto ry, Rakennusteollisuus RT ryTel...

Vuoden Mestari 2011 – Harri Aarnio
08.05.2012
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2011”  valittiin rakennusmes...