Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


Asuntotuotanto jatkaa hidasta laskuaan; Myynnissä olevien, valmiiden asuntojen määrän kasvu pysähtynyt

18.06.2008 11:40

Asuntojen kysyntä ja tuotanto on hiljentymässä viime vuosien huippuvauhdista. Rakennusteollisuus RT ry:n jäsenyritykset arvioivat aloittavansa perustajaurakointina tänä vuonna 7 900 uuden vapaarahoitteisen rivi- ja kerrostaloasunnon rakennustyöt, mikä on 340 asuntoa vähemmän kuin yritysten arvio viime tammikuussa tämän vuoden aloituksista. Viime vuoteen verrattuna olisi laskua vain 2 prosenttia, sillä vuonna 2007 vastaava aloitusluku oli 8 100.

”Kyselyn mukaan myynnissä oli kesäkuun alussa 5 800 asuntoa, joista valmiiden asuntojen osuus oli 24 prosenttia eli yhteensä 1 413 asuntoa. Luvut ovat hieman laskeneet tammikuusta. Tuotanto jatkuu siis varsin vahvana, vaikka jäsenyritykset ovat nopeasti reagoineet kysynnän laskuun. Tuotantoa haittaa jatkuvasti tonttipula, mutta myös korkojen nousu vaikuttaa kysyntään. Kustannuspaineet ovat ensi vuonnakin edelleen kovat energiahinnan nousun ja palkkaratkaisujen myötä”, toteaa Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti liiton tuoreesta asuntotuotantokyselystä.

Aloitukset laskeneet viime vuodesta selvästi, mutta lisääntyvät loppuvuonna

Rakennusteollisuus RT ry tekee kaksi kertaa vuodessa kyselyn asuntotuotantoa harjoittaville jäsenilleen. RT:n asuntotuotantoa harjoittavien jäsenyritysten markkinaosuus maassamme on viime vuosina ollut noin 80 prosenttia.

Toukokuun kyselyn mukaan kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa aloitettiin perustajaurakointina 3 154 vapaarahoitteista rivi- ja kerrostaloasuntoa, mikä oli 42 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Loppuvuonna rakennusliikkeet aikovat käynnistää kuitenkin hieman enemmän kuin alkuvuonna eli 4 700 asuntoa. Koko vuoden aloitusmäärä olisi siten 7 900 asuntoa, kun vastaava, RT:n jäsenyritysten käynnistämän asuntotuotannon määrä vuonna 2007 oli 8 100 kappaletta.

Alueellisesti Helsingin seudun osuus tänä vuonna käynnistettävästä tuotannosta on 40 prosenttia. Oulun seudun osuus on 10 prosenttia tuotannosta, Tampereen seudun 9 ja Turun seudun 6 prosenttia tänä vuonna.

Vapaarahoitteisen asuntotuotannon käynnistymistä eniten haittaavaksi tekijäksi on nyt noussut riittämätön kysyntä. Tonttikustannukset yhdessä kohonneiden rakennuskustannusten kanssa haittaavat myös merkittävästi tuotantoa. Pääkaupunkiseudun tonttipula jatkuu yhä.

Vastanneiden yritysten keskimääräinen ennakkovarausprosentti pysyi miltei ennallaan. Vastanneista yrityksistä lähes 90 prosenttia vaativat korkeintaan 50 prosentin ennakkovarausastetta ennen hankkeen käynnistymistä. Alkuvuoden aloituksilla painotettu keskimääräinen varausprosentti oli 34 prosenttia.

Asunnonostoaikeet eivät ole heikentyneet merkittävästi

Vuonna 2007 aloitettiin yhteensä 30 800 asunnon rakennustyöt ja asuntoja valmistui yhteensä 35 500 kappaletta. Asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä supistui kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 22 prosenttia. Käynnistynyt asuntotuotanto väheni 5 prosenttia. Luvut ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja, jotka saattavat muuttua myöhempien tarkistusten myötä.

Kuluttajien luottamus oman taloutensa myönteiseen kehitykseen pysyi korkealla vielä vuoden alkukuukausina, mutta toukokuussa odotukset omasta taloudesta heikkenivät. Sen sijaan asunnonostoaikeet eivät ole heikentyneet merkittävästi.

Asuntoluottojen korot ovat olleet nousussa yli kaksi ja puoli vuotta. Huhtikuussa nostettujen asuntoluottojen keskikorko oli 4,88 prosenttia. Tammi-huhtikuussa nostettiin silti jonkin verran enemmän asuntolainoja kuin vuotta aiemmin. Euroalueen ohjauskorkoja ei laskettane lähiaikoina kiihtyneen inflaation vuoksi.

Asuntojen hintojen nousu on jatkunut, mutta hidastuen. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vanhojen asuntojen hinnat nousivat keskimäärin 3,4 prosenttia ja uusien asuntojen hinnat 3,0 prosenttia koko maassa vuotta aiemmasta. Pääkaupunkiseudulla uusien asuntojen hinnat laskivat hieman.

Viime vuosina vapaarahoitteisen asuntotuotannon kysynnän kasvu on pitänyt ARA-tuotannon kysynnän alhaisena. Todennäköisesti valtion tuen turvin käynnistetään tänä vuonna asuntoja 3 500 kappaletta, vaikka valtion talousarvioesityksessä on varauduttu suurempaan aloitusmäärään. Yhteensä käynnistynee tänä vuonna noin 28 000 asunnon rakentaminen, mikä on muutama tuhat viimevuotista vähemmän.
 

Lisätietoja antavat:
- toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, p. 09 1299 200 ja
- pääekonomisti Bo Salmén , p. 09 1299 279 / 050 553 7175


2008-06-18 Asuntokysely - liite.pdf (66,68 KB)

Tuoreimmat uutiset

Työssäoppimisella työttömät nuoret työelämään
14.05.2012
Kisällikoulussa opitaan rakentamisen taito ”isältä pojalle”Rakennusteollisuus kantaa huolta alalle ...

Liki 450 ammattiin opiskelevaa tutustui turvarasteihin
10.05.2012
TELINETORSTAI –projekti tiedottaa Ammattiliitto Pro, Rakennusliitto ry, Rakennusteollisuus RT ryTel...

Vuoden Mestari 2011 – Harri Aarnio
08.05.2012
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2011”  valittiin rakennusmes...