| INFRA ry | Keskusliitto, Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjanmaa, Pohjoinen, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Uusimaa

INFRAn jäsenyrittäjät: Johtotietoja on liian vaikeaa saada

INFRA ry:n jäsenissä ihmetellään joukolla, miksi infrayrittäjän tarvitsemia johtotietoja ei edelleenkään saa yhdestä paikasta, vaikka asiasta on puhuttu jo kymmeniä vuosia.

Teksti: Hanna Moilanen Kuvat: Seppo Anttonen

Jos kaivukoneen kauha nirhaisee vahingossa kaapelin poikki, seuraukset ovat pahimmillaan dramaattiset. Jo lyhyt sähkökatkos voi aiheuttaa merkittävää haittaa niin työpaikoilla kuin kodeissakin. Kuitukaapelin katkeaminen voi kaataa satojentuhansien suomalaisten nettiyhteydet.

Kaapeleita viedään maan alle yhä enemmän. Silti maarakentaja joutuu etsimään tietoa niiden sijainnista monista eri lähteistä.

Aina yrittäjä ei edes tiedä, mistä kaikkialta tietoa maanalaisista rakenteista pitäisi kysyä. Esimerkiksi maaseudun pienistä valokuituverkoista tai vesiosuuskunnista ei välttämättä ole tietoa edes paikallisilla toimijoilla. Kun tietoa ei ole käytettävissä, vahingon riski moninkertaistuu.

”Olisi hyvä, että kaikki tiedot saisi samasta paikasta ja ne näkyisivät samalla kartalla”, yrittäjä Esa Alanen Kinnasviikki Oy:stä tiivistää monen maarakentajan ajatukset.

Kuva INFRA ry / Seppo Anttonen
Palvelupäällikkö Ville Huttunen Elverasta ja toimitusjohtaja Juha-Pekka Kotilainen tutkivat saneerauskohteen tietoja.

Kaapelinäytöt juoksuttavat yrittäjää

Johtotietojen kyselyn lisäksi kaivuyrittäjä joutuu kutsumaan paikalle näyttäjän, joka tutkii ja osoittaa maan alla olevien kaapeleiden tarkemman sijainnin. Kaapelinäyttöä voi joutua odottamaan useita päiviä.

Suuntaporauksiin erikoistuneen Kinnasviikki Oy:n urakointialue yltää itärajaa pitkin Virolahdelta Nurmekseen ja sieltä Kuopion ja Jyväskylän kautta Helsinkiin. Erilaisia alituksia tehdään pääasiassa sähköliikkeille ja sähköyhtiöiden rakennuttajayhtiöille.

Laaja työalue tarkoittaa myös sitä, että urakoitsija ei aina pääse työmaalle samaan aikaan näyttäjän kanssa kuittaamaan näyttöä vastaanotetuksi. Usein Alanen saa käyttöönsä kartat, joihin on merkitty maanalaisten rakenteiden sijainti. Lisäksi näyttäjä tekee maastoon tarkemmat merkinnät johtojen ja putkien sijainnista. Yhteydessä ollaan puhelimitse.

”Jos on huono tuuri, piennarleikkaaja sattuu tulemaan juuri siinä välissä ja merkinnät häviävät. Sitten ollaan vain karttojen varassa.”

Juostavaa riittää kaikilla osapuolilla, ja se nakertaa työn tuottavuutta. Arviot Suomessa vuosittain tehtyjen näyttöjen määrästä vaihtelevat 150 000 molemmilla puolilla. Tarkkaa tietoa hajanaisesta kokonaisuudesta ei ole kellään.

Pienurakoitsija pahassa välikädessä

Näyttöbyrokratia konkretisoituu erityisesti pienimpien yritysten kohdalla. Välillä yrittäjä saa hypätä samalle työmaalle viisikin kertaa ottamaan vastaan eri toimijoiden kaapelinäyttöä. Se tarkoittaa poissaoloa muilta työmailta.

”Pieniä urakoita ei ole enää järkevää ottaa, jos kahdeksan tunnin kaivu-urakan valmisteluun, tietojen hakuun ja näyttöihin menee viisi tuntia. Asiakkaat eivät näistä ennakkotöistä maksa”, Olli Hämäläinen sanoo.

Maanrakennus ja kuljetus T & O Hämäläinen Oy Mikkelissä työllistää yrittäjän lisäksi 1–2 henkeä ja lisäksi kausityövoimaa. Yritys tekee alihankintaa isommille työmaille ja omaa penimuotoista urakointia yhden sora-auton ja parin kaivukoneen voimin.

Joskus näytön odottaminen viivästyttää uuden työmaan aloitusta. Pahimmillaan koneet seisovat ja työntekijät pyörivät toimettomina.

”Viime vuonna näyttäjä ajoi neljän päivän odotuksen jälkeen Pietarsaaresta Mikkeliin kertomaan, että maassa ei edes ole hänen edustamansa yhtiön kaapeleita”, Hämäläinen havainnollistaa.

Rahalla näytön saa nopeamminkin. Se kuitenkin nostaa lyhyen tienalituksen tai muun kaivu-urakan hintaa usealla sadalla eurolla. Kuka lisähinnan maksaisi – pienyrittäjä vai pääurakoitsija?

Hämäläinen muistuttaa, että vielä kymmenisen vuotta sitten maarakennusalalla puhuttiin vuorokauden näyttövelvoitteesta. Siitä ollaan tultu reilusti taaksepäin. Hämäläisen mielestä näyttö pitäisi saada kahden vuorokauden sisällä tilauksesta.

”Ja joku tolkku pitäisi saada siihen, ettei työmaalla käy viittä eri miestä peräjälkeen. Samanlaiset kaapelitutkat, lähettimet ja vastaanottimet siellä on kuitenkin joka ukolla.”

INFRA ry / Seppo Anttonen
Mika Tiainen kaivaa uraa uusille kaapeleille. Jarkko Tiainen huhkii lapiohommissa.

Paikallinen näyttäjä saa kiitosta

Miten kaapelitietojen tilaaminen sitten käytännössä tapahtuu ja paljonko siihen uppoaa yrittäjän aikaa?

Kun Juha-Pekka Kotilaisen luotsaama Vesihuoltotekniikka Kotilainen Oy aloitti maarakentajana Kerimäen taajaman saneeraustyömaalla Savonlinnassa, tietopyyntö kaapelien sijainnista lähti Johtotiedon johtotietopankkiin ja Geomatikkin verkkoselvitykseen.

Johtotiedon kautta yrittäjä sai tiedon Järvi-Suomen Energian sähkökaapeleista, Savonlinnan kaupungin katuvaloista, kaukolämmöstä sekä Elisan ja paikallisen verkkoyhtiö BLC:n kaapeleista. Geomatikkin kautta tuli tieto Telian verkosta.

Lisäksi piti vielä ottaa yhteyttä Itä-Savon Veteen, joka vastaa vesihuollosta Kerimäellä. Erillinen yhtiö juontaa juurensa aikaan, jolloin Kerimäki oli vielä oma kuntansa.

”Tällä kertaa ei tarvinnut onneksi kysyä armeijalta ja VR:ltä”, Kotilainen kertoo.

Yhteensä näyttöjä sovittiin työmaalle kolme. Elisalla ja Telialla on omat näyttäjänsä, jotka ajavat paikalle kauempaa. Paikallinen toimija Elvera Oy näytti muut kaapelit kerralla. Tieto vesi- ja viemärilinjoista saatiin karttaan merkittynä.

”Elveralla näytöt toimivat näpsäkästi, kun kyseessä on paikallinen toimija ja tutut tekijät”, Kotilainen kiittää.

Kotilaisen mukaan tietopyyntöjen tekemiseen menee aikaa yhteensä noin puoli tuntia. Suurempi aikasyöppö on näyttöjen aikataulujen sopiminen ja useamman ihmisen vastaanottaminen työmaalle.

”Isommilla operaattoreilla voi olla yksi näyttäjä Joensuun ja Lappeenrannan välillä. Se on ehkä tehokasta operaattorin näkökulmasta, mutta ei urakoitsijan kannalta. Aina näyttöjä ei pysty ennakoimaan viikkoa etukäteen”, Kotilainen summaa.

Yhteisrakentaminen tuo
kaapelit samoihin kaivantoihin

Yhteisrakentaminen voi jatkossa helpottaa tilannetta. Kun useamman omistajan kaapelit kulkevat samassa urassa, ne voi näyttää samalla kerralla. Esimerkiksi Kerimäen taajaman saneeraustyömaalla asennetaan samaan kaivantoon Järvi-Suomen Energian sähkökaapeleita, kaupungin katuvalaistusta ja BLC:n kuitukaapeli.

Uudemmilta työmailta saadaan myös aiempaa tarkempaa tietoa kaapelien sijainnista. Järvi-Suomen Energian verkostoinsinööri Pentti Leinosen mukaan urakoitsijat tekevät loppudokumentoinnin suoraan yhtiön maastosuunnittelu- ja dokumentointijärjestelmään.

”GPS-tarkkuudessa on vaihtelua alueittain, eli sijaintitarkkuus asettuu kymmenen sentin ja metrin välille”, Leinonen tiivistää.

Uusien työmaiden GPS-paikannus mahdollistaa sen, että kaapelitietoa voidaan käsitellä jatkossa yhä paremmin digitaalisesti. Se avaa mahdollisuuksia myös tietojen joustavampaan saantiin.

”Kun koneohjaus yleistyy, olisi järkevää, että ajantasainen tieto kaapelitilanteesta tulisi suoraan purkkiin. Koneohjauslaitteet alkavat olla jo niin hyviä ja kohtuuhintaisia, että tämä voisi jo toimia”, Kotilainen arvioi.

Kotilainen toivoo kaapelitietoihin ja -näyttöihin kokonaisajattelua. Kaikkea tietoa ei voi turvallisuussyistä luovuttaa kaikille. Ammattimaarakentajat ovat kuitenkin rajattu joukko, jolla voisi olla pääsy tietoihin joustavammin. Yleistä turvallisuutta on sekin, että tärkeät kaapelit eivät vaurioidu tiedon puuttumisen vuoksi.

INFRA ry / Seppo AnttonenTieto maan alle asennetuista kaapeleista on yhä tiukassa, mikä hankaloittaa yrittäjän arkea.

Kansallinen johtotietopalvelu olisi ratkaisu

Viestintäviraston Klaus Nieminen pitää tärkeänä, että kaapelitiedot saisi tulevaisuudessa yhdestä paikasta, mutta konkreettisia siirtoja yhden luukun suuntaan ei ole luvassa.

Viestintävirasto on selvittänyt kansallisen johtotietopalvelun toteutusta Suomessa. Kehityspäällikkö Niemisen mukaan EU-alueella ei ole keskitettyä palvelua, jonka voisi kopioida Suomeen. Hyvistä kokemuksista kannattaa silti ottaa oppia.

”Kansallinen piste olisi tavoittelemisen arvoinen, ja siitä olisi hyötyä koko toimialalle. Esimerkiksi Ruotsissa yhteinen toimija vähensi kaivuvahinkoja 60–80 prosenttia, vaikka järjestelmässä ei ole tietoa kaikista kaapeleista”, Nieminen tiivistää.

Toteutuspäätöstä yhdestä kaapelitietopisteestä ei vielä ole tehty. Nieminen ei myöskään halua ottaa kantaa asian etenemisen aikatauluun.

”Henkilökohtaisesti toivon, että tämä saataisiin ratkaistua lähitulevaisuudessa. Päätös pitää kuitenkin tehdä harkiten. Kyse on mittavasta investoinnista, johon liittyy paljon avoimia kysymyksiä toteutuksesta ja turvallisuudesta.”

Niemisen mukaan keskitettyyn johtotietopalveluun tulisi yhdistää velvoite alan toimijoille tietojen toimittamisesta samaan järjestelmään. Muuten palvelusta ei saada kattavaa.

Digitaalisuus avaa mahdollisuuksia

Ihannetulevaisuudessa kaivukoneen kuljettaja voisi tehdä kyselyn kaapeleista koneen ohjaamosta. Johtotieto tulisi automaattisesti koneen järjestelmään ja näkyisi näytöllä kaivutyötä ohjaavana tietona.

Vastaavasti tieto kaapelin linjasta ja syvyydestä kulkisi suoraan työkoneen paikantimesta tietojärjestelmään ilman erillistä dokumentointia.

Klaus Niemisen mukaan turvallisuuskysymyksiäkin on mahdollista ratkaista.

”Tiedon luovuttamiseen tarvitaan omat sääntönsä. Esimerkiksi vahvan sähköisen tunnistautumisen kautta voidaan seurata, kuka tietoa kysyy. Urakoitsijan ei tarvitse välttämättä tietää, kuka kaapelin omistaa tai mitä rakenteessa kulkee. Kaapelin tai putken tyyppi on tarpeellisempi ja vähemmän arkaluontoinen tieto.”

Lue koko juttu INFRA ry:n 28.9.2018 ilmestyvästä lehdestä!