| INFRA ry | Keskusliitto

Nyt nostetaan kissa pöydälle

Rakennusala polarisoituu isoihin ja pieniin. Eletään jonkin sortin pääurakoitsijoiden ja alaurakoitsijoiden vastakkainasettelun aikaa, jossa isot sanelevat ja pienet vikisevät. Tähänkö on tultu? On aika muuttaa suuntaa, lisätä yhteistyötä ja syventää vuoropuhelua.

Teksti: Sari Okko

INFRA ry:n puheenjohtaja, RTA-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Nina Lindström ja Destian Etelä-Suomen tulosyksikön johtaja Minna Heinonen ovat iso asian äärellä.

”Vaikka asia nousee nyt näkyvästi esiin, kyseessä on tietyllä tavalla ikuisuuskysymys. Olen ollut alalla 25 vuotta ja aihe on ollut aina esillä. Siihen on myös pyritty vaikuttamaan monin tavoin, mutta nyt on jälleen aika nostaa kissa pöydälle”, Lindström sanoo hymyillen.


Kuva: 123RF

Isojen armoilla?

INFRA ja Destia tuovat yhteiseen keskusteluun asian, joka raastaa rakennusalaa kiihtyvään tahtiin. Alalla näyttää vallitsevan tilanne, jossa suuret yritykset eivät enää itse juuri urakoi, vaan vain tilaavat ja pk-yritysten näkökulmasta sanelevat urakkaehdot.

Tämä herättää INFRAn jäsenistössä huolta. Lindström on törmännyt tilanteisiin, joissa pienet alaurakoitsijat kokevat olevansa isojen pääurakoitsijoiden armoilla. Isot kyykyttävät pienempiään ja ottavat hyödyn irti urakkasopimusten sanelusta esimerkiksi maksuaikoja pitkittämällä.

 ”Tilanne ei ole pidemmän päälle kenenkään etu, joten jotain on tehtävä. Sen sijaan, että keskitymme negatiivisiin asioihin ja niiden ylläpitämiseen, on ryhdyttävä avaamaan asioita yhdessä, lisättävä säännöllistä vuoropuhelua sekä keksittävä ratkaisuja”, Destian Heinonen sanoo.

Käräjöinnistä ennakointiin

INFRA ja Destia järjestävät talven aikana kiertueen, jonka tarkoituksena on juurikin lähteä purkamaan tilannetta, lisäämään keskustelua, jakamaan hyviä toimintamalleja sekä löytämään uusia. Päällimmäisenä tavoitteena on varmistaa kaikkien osapuolten menestyminen urakointiketjussa.

”Ajatus kiertueesta heräsi INFRA Uusimaan pk-yrittäjien ja Destian johdon välisessä tapaamisessa keväällä 2017. Keskustelimme alan alihankintakäytännöistä ja totesimme yhdessä, että vastaavaa vuoropuhelua tulisi ehdottomasti jatkaa”, Lindström toteaa.

Taustalla oli myös ajankohtainen tulehtunut tilanne, jossa pääurakoitsija ei maksanut pienen alaurakoitsijan maksueriä todettujen puutteiden takia. Alaurakoitsijan tilanne muuttui kriittiseksi, eikä asiassa päästy eteenpäin, vaan lähdettiin hakemaan apua oikeusteitse.

”Vastaavia tilanteita pitäisi pystyä ennakoimaan, jotta niiltä vältyttäisiin”, Heinonen pohtii.

”Riitatilanteissa on muitakin vaihtoehtoja kuin käräjäoikeus, jossa voittavat lähinnä lakimiehet. Hyviä kokemuksia on esimerkiksi sovittelusta”, Lindström huomauttaa.

Kuin rahaa pankkiin

Lindströmin mukaan pk-yritykset kokevat nykyiset kokonaisurakkaan liittyvät sopimukset usein liian raskaiksi ja toivovat kevyempiä vaihtoehtoja.

Moni asia selkenisi Heinosen mielestä sillä, että projektin alkuun otettaisiin lisää aikaa. Puhuttaisiin sopimuksesta ja sen ehdoista, käytäisiin teksti rivi riviltä läpi ja varmistettaisiin, että kaikki ymmärtävät urakan sisällön. Tähän käytetty aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

”Kun sopimukset ja aikataulut on tehty yhdessä ja ymmärretty, homma toimii, eikä sopimuksia tarvitse myöhemmin tulkita. Hyvällä sopimuksella ennaltaehkäistään ongelmia. Pidetään siis sopimusehdot järkevinä ja puhutaan. Varmistetaan yhteinen ymmärrys tavoitteista ja seurataan niiden toteutumista säännöllisesti työmaakokouksissa.”

Lindström on samaa mieltä: ”Alaurakoitsijoiden pitää olla aktiivisia työmaakokouksissa. Jos asia on vaikea, se kannattaa kirjoittaa ylös perustellusti ja vaatia asian kirjaamista pöytäkirjaan. Ja kun ongelmia tulee, tilaajan tulisi toimia heti ja ratkaista asia nopeasti.”

Paljon puhuttavaa

Aika moni ongelma kilpistyy tänä päivänä työmailla aikaan ja rahaan. Alaurakoitsijoiden mielestä ei ole riittävästi aikaa tehdä eikä mikään saa maksaa mitään. Kentällä myös toivottaisiin, että ratkaisevia asioita ei olisi vain hinta, vaan myös osaaminen ja toteutuskyky.

Lindström ja Heinonen korostavat alaurakoitsijoiden johtamista. Tänä päivänä ”vanhoilla ajatuksilla johtaminen” eli ”tehdään niin kuin on aina tehty”-mentaliteetti ei välttämättä toimi. Tarvitaan uusia tuulia ja raikkaita ajatuksia.

Sitäkin voisi pohtia, toimiiko tulospalkkaus alalla toivotulla tavalla, vai pitäisikö tilalle keksiä jotain muuta. Miten päästäisiin siitä tavasta, että lisä- ja muutostöiden hyväksyminen ja maksaminen jätetään taloudelliseen loppuselvitykseen? Pitäisikö sanktioiden sijaan panostaa enemmän bonuksiin? Miten varmistetaan työn laadukkuus ja pikavoittojen sijaan alan kehittäminen pitkällä aikavälillä? Toimivatko kumppanuusmallit?

Sekä isoja että pieniä yrityksiä tarvitaan, jotta yhteinen työmaa saadaan valmiiksi.  Minna Heinonen (vas.) ja Nina Lindström. Kuvat Destia, 123RF ja Jukka Järvi.

Pohditaan yhdessä

Lindström ja Heinonen muistuttavat, ettei yhtään työmaata johdeta sopimuspapereilla ja teorioilla, vaan yhteistyöllä ja tekemisellä. Kumppanuus on parhaimmillaan sitä, että tehdään aidosti yhdessä töitä yhteisten tavoitteiden eteen ja puhalletaan samaan hiileen.

Jotta ikuisesti tapetilla olleesta vastakkainasettelun teemasta päästäisiin eteenpäin, tarvitaan jatkuvaa vuoropuhelua. Tänä talvena järjestettävällä INFRAn ja Destian kiertueella asioiden avaamiseen on tuhannen taalan paikka. Lindström ja Heinonen toivovat, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan.

”Pohditaan yhdessä, millainen on hyvä kumppanuussuhde. Mistä löytyvät arkipuurtamisen kipupisteet? Millaisia odotuksia eri osapuolilla on? Kiertueella voi antaa avoimesti palautetta ja tuoda pöytään juuri niitä asioita, jotka puhututtavat”, Lindström ja Heinonen sanovat.

Nyt ei haeta syyllisiä vaan etsitään ratkaisuja. Lindström ja Heinonen peräänkuuluttavat myönteisten kokemusten ja toimivien ratkaisumallien jakamista – olipa kyse sopimuksista, resursseista, osaamisesta, johtamisesta, kumppanuuksista tai vaikka työturvallisuudesta.

”Positiivisuus tarttuu, joten muistetaan puhua ongelmien sijaan myös hyvistä asioista. Samalla pidetään huolta alan huoukuttelevuudesta ja osaamisen jatkuvuudesta”, Lindström ja Heinonen pohtivat.

Tule keskustelemaan

INFRA ry:n ja Destian kiertue kutsuu kaikenkokoiset infra-alan yritykset keskustelemaan alan kehittämisestä ja tulevaisuudesta yhteistyössä.

Kiertuepäivämäärät ovat 
29.11.2017 Vantaa
11.1.2018 Tampere
17.1.2018 Lappeenranta
23.1.2018 Kuopio
23.1.2018 Turku
24.1.2018 Seinäjoki
2.2.2018 Oulu

Piiriyhdistykset lähettävät tarkempaa tietoa tilaisuuksista jäsenille. Tarvittaessa kysy lisätietoja oman alueesi toiminnanjohtajalta.