| INFRA ry | Keskusliitto

Tiedonantovelvollisuus tuli

Verohallinnolle on toimitettava jatkossa kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista.

Heinäkuussa 2014 voimaan tullut rakentamispalveluiden tiedonantovelvollisuus tuo päivänvaloon kaikki rakentamisen parissa työskentelevät. Jatkossa niin tilaajat, päätoteuttajat kuin verottajakin tietävät, ketkä rakennustyömailla työskentelevät ja kuka heidän palkkansa maksaa.

Tiedonantovelvollisuus on jatkoa vuonna 2013 rakennustyömailla käyttöön otetulle veronumerolle ja se tähtää pimeän työn kitkemiseen rakennusalalta.

Koskee kaikkia rakentajia

Rakentamispalveluja tilaavan on ilmoitettava verottajalle kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot tilaamistaan rakentamispalveluista, jos tilauksen kokonaissumma ylittää 15 000 euroa. Velvoite ei koske vain rakennusalalla toimivia yrityksiä, vaan yhtä lailla esimerkiksi kuntia ja taloyhtiöitä.

Myös yksityishenkilöiden tulee ilmoittaa maksamansa urakkasummat ja palkat ennen loppukatselmusta. Tiedot on annettava aina kun työt edellyttävät rakennuslupaa, urakan suuruudesta riippumatta.

Päätoteuttajan tai sen puuttuessa rakennuttajan tulee puolestaan ilmoittaa kuukausittain verottajalle tiedot kaikista yhteisellä työmaalla työskennelleistä henkilöistä. Vastaavasti jokaisen aliurakoitsijan on ilmoitettava päätoteuttajalle tämän tarvitsemat tiedot. 

Ensimmäinen ilmoitus perillä 5.9.

Tiedot on annettava Verohallinnolle kohdekuukautta seuraavan toisen kuukauden viidenteen päivään mennessä. Ensimmäisten ilmoitusten heinäkuulta 2014 on siis oltava Verohallinnolla viimeistään 5.9.2014. Tiedot on annettava sähköisesti.

INFRA ry ja muu rakentamisala on itse ollut aktiivisesti mukana kutistamassa epärehellisten toimijoiden pelikenttää jo vuosien ajan. Lisäksi alan keskeisten järjestöjen omistama Suomen Tilaajavastuu Oy on kehittänyt Veronumero.fi-palvelun. Tiedonantovelvollisuus on helpointa täyttää sen avulla.