Tiedotteet

Tiedotteita löytyi 25 kappaletta

  1. 3.6.2019

    INFRA ja Rakennusteollisuus RT: Väylärahoituksella rakennetaan silta yli laskevan suhdanteen – työllisyys ja ilmasto ovat hallitusohjelman suurimpia voittajia

    ”Hallituksen linjaukset raidehankkeista lisäävät merkittävästi luottamusta viime viikon synkkien talousennusteiden jälkeen. Ne luovat pitkän aikavälin näkymää rakentamiselle ja koko taloudelle”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi tuoretta hallitusohjelmaa.
  2. 26.4.2019

    Rakentamisen suhdanne kääntyy maltilliseen laskuun

    Asuntotuotannon ja infrarakentamisen vähentyminen painaa rakentamisen tänä vuonna nollan tuntumaan.
  3. 29.3.2019

    Kampanjakutsu: Ihmisten takia tiet kuntoon! (Mediatiedote)

    Hyväkuntoiset ja turvalliset tiet ovat tärkeitä, koska me ihmiset tarvitsemme niitä. SKAL, INFRA ja Suomen Tieyhdistys vetoavat tiestön tuntuvan lisärahoituksen puolesta. Suomi ansaitsee toimivan tieverkon ja päättäjät, jotka ymmärtävät ihmisten tarpeen turvalliseen ja sujuvaan liikkumiseen.
  4. 14.12.2018

    Väyläinfran rahoitukseen ehdotetaan tuntuvaa korotusta

    Parlamentaarinen työryhmä ehdottaa väyläinfran vuosittaisen rahoitustason nostamista 2,3 miljardiin euroon. Summa vastaa noin yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennen nykyhallitusta vuosittainen rahoitustaso ehti vakiintua hieman alle 1,5 miljardiin euroon.
  5. 3.11.2018

    Väyläinfran rakentajat: Liikennepolitiikkaan täysremontti ja rahoitukseen uutta rotia (Mediatiedote)

    Suomen liikenneverkossa on miljardien eurojen korjaus- ja kehittämisvaje. Verkko ei vastaa enää vaatimuksiin, joita ilmastonmuutos, kaupungistuminen, työvoiman liikkuvuus ja teollisuuden kuljetukset tänä päivänä sille asettavat. Siitä on tullut Suomen kehityksen jarru.
  6. 1.3.2018

    Visiona maarakentamisen kiertotalousalusta

    Talon- ja infrarakentamisen johtava konsulttiyhtiö Sitowise tiivisti yhteistyötään Maapörssin kanssa, koska sen tavoitteena on laajentaa toimintaansa nettipalveluihin. Yrityksellä on myös haluja olla edistämässä kierrätystä maarakentamisessa.
  7. 28.2.2018

    Voiko jätteillä rakentaa?

    Kyllä voi, ja sitä tehdään yhä enemmän. Uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso viisastuttaa ja viitoittaa tietä tulevaan. Koulutuksen suosio on ylittänyt kaikki odotukset.
  8. 15.1.2018

    Ylijäämämassat ja purkubetoni kiertoon; "Tehtäisiin edes pulkkamäki"

    Löysien ylijäämämaiden, lähinnä savien hyötykäyttö on kangerrellut vuosikausia pääkaupunkiseudulla, eikä korkealaatuinenkaan betonimurske aina kelpaa rakentamiseen. Mistä löytyisivät ratkaisut kiertotalouden pulmiin maarakennusalalla?
  9. 5.9.2017

    Rakentajan yleisperehdytys siirtyi verkkoon

    ePerehdytyksessä kaikille työmaille yhteisten asioiden perehdytys suoritetaan itselle sopivana ajankohtana verkossa jo ennen työmaalle menoa.
  10. 22.6.2017

    Toivesyyskuu: Maxpo ja Maarakennuspäivä

    Syyskuun 2017 Maxpo-messuilla Hyvinkäällä ja kuun lopun Maarakennuspäivässä Finlandia-talolla on tarjolla poikkeuksellisen kiinnostava ohjelma.
  11. 20.5.2017

    Kevennä kaasujalkaa tietyömaalla (Mediatiedote)

    Teiden päällystyskausi on alkanut. Asfaltti- ja kuljetusalan yritykset vetoavat tienkäyttäjiin, jotta he noudattaisivat tietyömaiden nopeusrajoituksia. Etenkin ammattiautoilijoita haastetaan näyttämään mallia muulle liikenteelle. Tietyömaita riittää, sillä väylien korjausvelkaohjelma tuo tiekorjauksiin tänä ja ensi vuonna yhteensä 500 miljoonan euron lisärahoituksen.
  12. 19.4.2017

    Ympäristöpäivä 4.5. – olethan jo ilmoittautunut?

    Ympäristöpäivä kokoaa jälleen yhteen ympäristöasioista kiinnostuneet maa- ja vesirakennusalan vaikuttajat. 120 euron osallistumismaksulla saat tuhdin tietopaketin ajankohtaisaiheista sekä verkostoidut ja virkistyt tehokkaasti.
  13. 19.1.2017

    Maarakentaja on tulevaisuuden voittaja (Mediatiedote)

    Ilmestyikö pihaan rekallinen maarakennuskonesimulaattoreita? Voittaja-roadshow teki infra-alaa tutuksi ammatinvalintaa pohtivalle talvella 2017.
  14. 11.1.2017

    Asiantuntemus ja yhteistyöhakuisuus INFRAn valtteja

    Asiantuntijuus ja yhteistyöhakuisuus ovat yhä INFRA ry:n vahvuuksia, kertoo tuore sidosryhmäkysely.
  15. 23.11.2016

    Hallitus purkaa normeja - purku-urakka puolivälissä?

    Sipilän hallitus otti yhdeksi kärkihankkeekseen byrokratian purkamisen. Miten työ etenee kaavoitusta ja rakentamista koskevien viranomaiskäytäntöjen ja lupamenettelyjen osalta?
  16. 13.10.2016

    Kasvukeskusten rakentamisbuumi kärjisti työvoimapulan

    Rakennusalalle on syntynyt lähes 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Ammattiosaajien puute vaikeuttaa jo töitä.
  17. 6.10.2016

    Infra-lehti 4/2016

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Syysnumero nyt netissä!
  18. 16.8.2016

    Infra-lehti 3/2016

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kesänumerossa kerrottiin muun muassa, miten Kuopio onnistui kotiuttamaan infratöissä pyörivät eurot sekä julkistettiin infra-alan eettiset pelisäänöt.
  19. 22.6.2016

    INFRA ry laati infra-alalle eettiset pelisäännöt

    INFRA ry laati maa- ja vesirakennusalalle eettiset pelisäännöt. Koko alan toivotaan sitoutuvan niihin.
  20. 4.5.2016

    Infra-lehti 2/2016 keventää kaasujalkaa

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kevätnumero ruotii rakennusalan turvallisuutta ja kehottaa muun muassa keventämään kaasujalkaa tietyömaan kohdalla.
  21. 7.4.2016

    I LIKE liikenne- ja infra-ala

    LIKE-projekti tähtää liikenne- ja infra-alan osaamisen pysyvään varmistamiseen. LIKEn nettisivuilla Infraosaaja.fi voit ilmoittaa harjoittelu- tai kesätyöpaikan taikka opinnäytetyön aiheen, tuntityötä tai vastavalmistuneelle sopivan työpaikan.
  22. 10.2.2016

    INFRAn jäsenistö pidetään kartalla ympäristölainsäädännön muutoksissa

    Ympäristölainsäädännön kehittäminen haastaa yritykset, järjestöt ja viranomaiset päivittämään tietojaan ja omaksumaan uusia toimintatapoja. Maa- ja vesirakennusalan etujärjestö INFRA ry tiedottaa säädösmuutoksista omille jäsenyrityksilleen. Nurmijärvellä esiin tullut epäily säädösten laiminlyönnistä ei kuvaa alan yleistä toimintatapaa.
  23. 5.2.2016

    Liikennevirasto julkisti korjausvelkaohjelmansa

    Liikenneverkon korjausvelkaa vähentävien toimenpiteiden strategiset suuntaviivat ovat selvillä. Toimenpiteiden valintakriteereinä ovat asiakkaiden tarpeet, korjausvelan hallinta sekä digitalisaatio ja uudet palvelut.
  24. 21.1.2016

    Kiviaines- ja murskauspäivät 2016: Kiviainesvyöry haltuun resurssitehokkuudella (Mediatiedote)

    Kiviaines- ja murskauspäivillä 2016 puhuttavat maa-aineisten ottamisen lupakäytännöt, resurssitehokkuus ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Tänään alkanut tapahtuma on koonnut Vantaalle yli 150 kiviainesten ottoon, käsittelyyn, kierrätykseen ja lupatoimintaan liittyvää yritystä, tutkimuslaitosta ja viranomaista.
  25. 31.8.2015

    Infrarakentamisessa kasvuodotuksia loppuvuodeksi

    Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana.