| Rakennusteollisuus RT ry | Keskusliitto

Eettisissä kysymyksissä olennaista on avoin keskustelu ja yhteinen pohdinta

NCC Building Suomen lakiasiainjohtaja Marja Vanhala toimii organisaatiossaan yhtenä niin sanotuista sisäisistä navigaattoreista, joilta kollegat voivat kysyä neuvoa toimintaperiaatteita koskevissa kysymyksissä. NCC:llä on käytössään Ask me -kanava, jonka kautta kysymyksiä voi esittää sekä täysin anonyymi Tell me -kanava, johon voi myös esimerkiksi ilmoittaa epäilemistään väärinkäytöksistä.

NCC on johtavia rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin pohjoiseurooppalaisia yrityksiä. NCC Building Suomi rakentaa asuntoja, toimitiloja ja julkisia tiloja Suomessa. 

NCC:n eettisiä periaatteita täydentää Kompassiksi nimetty työkalu, joka ohjaa NCC-läisten käyttäytymistä etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa on vaikea päättää, miten toimitaan eettisesti oikein. Seuraavassa Marja Vanhala kertoo NCC:n käytännöistä, joilla varmistetaan kaikkien toimivan yhteisten pelisääntöjen mukaisesti.

Minkälaisiin väärinkäytöksiin yleisesti törmätään? 

Väärinkäytökset ovat usein hyvin pieniä tilanteita, joissa ei ole ajateltu asiaa ihan loppuun asti. Ajattelemattomuuksia ja tahattomuuksia, joista tekijä itsekin on loppupeleissä hyvin pahoillaan. 

Miten väärinkäytöksiin puuttuminen on rakennusalalla muuttunut vuosien varrella? 

Rakennusalan yleinen toimintakulttuuri on tällä hetkellä aivan muuta kuin 30 vuotta sitten. Myös kulttuurimittaukset vahvistavat, että muutos on ollut iso. Me too -kampanja toimii hyvänä esimerkkinä tämän hetken toimintakulttuurista. On asioita, jotka nähdään vasta sitten, kun ne nousevat esille ja käynnistävät muutoskampanjan, jolloin tilanne sitten muuttuukin aivan toiseksi. 

Rakennusala puuttui jo 90-luvulla vahvasti harmaiden markkinoiden torjuntaan ja nosti harmaan talouden kysymykset voimakkaasti esille. Kilpailulainsäädäntöön, kartellioikeudenkäynteihin ja eettisiin säännöksiin kiinnitettiin huomiota jo silloin merkittävästi. 

Asiat, jotka aiemmin olivat sallittuja, eivät ole sitä enää tänä päivänä. Toisaalta se mikä on tänään sallittua, ei sitä ole ehkä tulevaisuudessa. Konkreettisina esimerkkeinä menneisyydestä ovat vaikkapa tyttökalenterit, jotka NCC:llä kiellettiin jo useita vuosia sitten. Aliurakoitsijoiden kutsuihin suhtauduttiin 80-luvulla vapaammin, ja nyt mietitään hyvin tarkasti, mihin asiasisältöihin kutsut liittyvät. Myös työmaalla ylijäävää tavaraa tarkastellaan uudella tavalla. Kysymys on, onko sallittua jakaa ylijäävää tavaraa työntekijöille, viedäänkö se jätteisiin vai kierrätetäänkö? Eettisesti oikeaa toimintatapaa mietitään harkitusti eri näkökulmilta.   

Miten yritykset puuttuvat väärinkäytöksiin tällä hetkellä? 

Meillä NCC:llä puututaan kaikkiin tietoon tuleviin väärinkäytöksiin. Rikosoikeudelliset ja kurinpidolliset seuraamukset kulkevat omaa rataansa. Lähdemme liikkeelle väärinkäytöksen epäilyksestä. Tutkimme, onko meillä kaikki tiedot olemassa, ovatko tiedot oikeita, onko osa tiedoista mahdollisesti virheellisiä. Asian selvittäminen paljastaa, onko kyse virheestä vai väärinkäytöksestä. Puuttumisen vaihtoehdot riippuvat lopulta tutkimuksen tuloksesta. 

Minkälaisia hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja NCC:llä on eettisen ja vastuullisen toimintakulttuurin rakentamiseen?  

NCC:n Kompassi on kaikkien käytettävissä, ohjeita ja apua löytyy intranetistä. Kompassi auttaa henkilöstöä toimimaan periaatteiden mukaisesti ja tekemään oikeita päätöksiä. Ohjeistus perustuu organisaation arvoihin ja eettisiin pelisääntöihin. Kompassi-ohjeet antavat konkreettisia ohjeita esimerkiksi kutsujen ja lahjojen antamiseen ja vastaanottoon ja siihen, kuinka toimitaan eturistiriitatilanteissa. 

Käytössänne on Ask me - ja Tell me -kanavat. Millaisia kokemuksia teillä on niistä ja mitä kanavat ovat tuoneet lisää?  

Haluamme käydä asioista suoraa keskustelua. Ask me -kanavalla nousevat kysymykset ovat osittain päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen liittyviä maakohtaisia ja bisneskohtaisia kysymyksiä. 

Navigaattorit, nimetyt koulutetut henkilöt kussakin maassa ja bisnesalueella, vastaavat tarvittaessa henkilöstön kysymyksiin siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Jokainen voi kysyä asioita myös esimieheltä. Tarvittaessa keskeisiä mikä on oikein - ja mikä ei -kysymyksiä pallotellaan sitten navigaattoriverkostossa. Samalla saamme kerättyä keskitettyä tietopankkia eri aihealueista. 

Lisäksi esitämme omassa intranetissämme kompassikysymyksiä sekä kuvitteellisiin että käytännön eettisiin tilanteisiin liittyen. Dilemmoista keskustellaan ja niitä käsitellään myös johtoryhmässä.

Olennaista on avoin keskustelu ja yhteinen pohdinta. Asiat eivät ole aina mustavalkoisia. Maailman muuttuessa tilanteet komplisoituvat ja pelisäännötkin muuttuvat. Mikäli jostain asiasta annetaan uusia tulkintoja, niistä tiedotetaan ja kerrotaan, miten jatkossa toimitaan ja miten ei. Käymme jatkuvaa keskustelua siitä, mikä on tällä hetkellä oikein ja eettistä. 

Kanavat ovat suhteellisen hyvin käytössä. Tell me -kanava on täysin anonyymi kanava, jossa kysymykset tai ilmoitukset menevät ulkomaalaisen operaattorin käsiteltäväksi. Sieltä kysymys siirtyy jatkotutkintaan. Kanavan olemassaolo itsessään luo toimintaan lisää harkintaa. 

Miten kanavien käyttöönotto sujui? Miten ne ovat vaikuttaneet väärinkäytösten puuttumiseen? 

Ihmisten asenteissa on tapahtunut paljon muutoksia. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat toimia arvojensa mukaisesti ja olla töissä yrityksessä, joka myös toimii eettisesti ja hyväksyttävien arvojen mukaisesti. 

Eettiset ohjeet perustuvat arvoihin ja ovat luonteva osa arvoja. Ne ovat laaja-alainen sateenvarjo, joka pitää sisällään muun muassa monimuotoisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä aihealueita. 

Maailma muuttuu. Myös eettisten ohjeiden soveltamisperiaatteet ja linjaukset muuttuvat, tarkentuvat ja muovautuvat ajassa. Esimerkiksi somekanavat luovat uusia eettisiä ongelmia, kysymyksiä ja näkökulmia, jotka tulee ottaa huomioon.  

Koulutamme, ohjeistamme, avustamme ja tuemme henkilöstöä jatkuvasti, jotta he pystyvät noudattamaan ohjeita ja ottamaan vastuuta.  

Mitä merkitystä mielestäsi on Rakennusteollisuuden eettisillä periaatteilla? 

On erittäin tärkeää, että rakennusalalla puhutaan julkisesti eettisistä peilisäännöistä. Rakennusteollisuus oli laman jälkeen ensimmäisenä liikkeellä puuttumassa harmaan talouden vastaiseen toimintaan. Myös eettisten pelisääntöjen osalta Rakennusteollisuudella on mahdollisuus ottaa vahva rooli. 

Eettisten ohjeiden julkaiseminen ei riitä. Ohjeisiin liittyvää jatkuvaa keskustelua tulee pintauttaa sidosryhmien kanssa. Koulutus ja jatkuvassa kehityksessä mukana olo on välttämätöntä. Eettiset pelisäännöt eivät saa jäädä vain puheenparsiksi, vaan tarvitaan periaatteiden jalkauttamista aitoon toimintaan.
 

Katso myös 

Lisätietoja

  • Merja Vuoripuro, Rakennusteollisuus RT ry
    puh. 040 587 2642, merja.vuoripuro@rakennusteollisuus.fi
  • Sari Puurtinen, Juuriharja Consulting Group Oy
    puh. 040 676 3772, sari.puurtinen@juuriharja.fi
    Juuriharja on eettiseen johtamiseen erikoistunut valmennusyritys.