| Talonrakennusteollisuus ry | Lounais-Suomi ja Satakunta

Vuoden Mestari 2016 – Ari Ahlqvist

Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2016” on valittu Skanska Talonrakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Ari Ahlqvist.

Vuosittain myönnettävän huomionosoituksen perusteena ovat rakentamiseen liittyvät merkittävät ansiot. Pyrkimyksenä on erityisesti korostaa talonrakennustyömaiden työnjohdon merkitystä. Vuoden mestari on valittu ja nimetty vuosittain jo vuodesta 1982 lähtien. 

Rakennusmestari Ari Ahlqvistille myönnetty tunnustus on annettu ansioituneesta ja pitkästä työurasta. Hän on työskennellyt Haka-Rakentajat Oy:n ja Skanska Talonrakennus Oy:n palveluksessa. Skanskassa Ari on työskennellyt siitä lähtien, kun yrityksen toiminta Suomessa aloitettiin vuonna 1994. Vastaavana mestarina hän on työskennellyt vuodesta 1990. 

Ari Ahlqvist on ollut mukana rakentamassa moninaisia hankkeita erilaisilla urakkamalleilla; hänelle ovat tuttuja niin asuntorakentaminen, liike- ja toimistorakentaminen, teollisuusrakentaminen kuin erikoishankkeetkin. Erikseen voidaan mainita mm. Retail Park Salo (2009), Lounais-Suomen vankilan Vankimielisairaala (2007) ja Orion Lääkepakkaamo (2014). 

Vuonna 2016 valmistuneessa Turun Normaalikoulun peruskorjauksessa (15115 brm2) Ahlqvist toimi vastaavana mestarina. Hankkeen haasteina olivat 80-luvulla rakennetun erittäin monimuotoisen rakennuksen saneeraus ja laajennus tarkasti aikatauluttaen niin, että puhtausluokka P1- vaatimukset ja Terve Talo - kriteerit täyttyivät. Erityisenä haasteena on ollut myös rakennushankkeen toteuttaminen toimivassa kouluympäristössä. Pienten koululaisten turvallisuus on ollut Ahlqvistille erityisen tärkeää työmaan toimintaa suunniteltaessa. Hankkeen tilaajana ja rakennuttaja on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. 

Ari Ahlqvistille on tärkeää työmaan siisteys, järjestys ja turvallisuus. Hän antaa vastuuta työmaan organisaatiolle, ohjaa työmaalla työskenteleviä tekemään laadukasta työtä sekä arvostamaan myös muiden tekemää työtä. Ahlqvist on myös palkittu Skanska AB:ssa maailmanlaajuisesti parhaana työmaapäällikkönä vuonna 2010. 

Ari on kotoisin Loimaalta ja on valmistunut rakennusmestariksi Forssan teknillisestä koulusta vuonna 1986. 

Lisätietoja:  

  • Markku Leppälehto, Talonrakennusteollisuus ry, 040 745 3930
  • Ari Ahlqvist, Skanska Talonrakennus Oy, 040 508 8441