| Talonrakennusteollisuus ry | Itä-Suomi

Rakennusalan Itä-Suomen työturvallisuuskilpailussa uusia voittajia

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin työturvallisuuskilpailussa nousi tänä vuonna uusia voittajia. Aluepäällikkö Kimmo Anttosen mukaan tämä on myönteistä, koska se kertoo työturvallisuutta edistävien toimenpiteiden tuloksellisuudesta sekä hyvien käytäntöjen ja asenteiden leviämisestä laajemmalle järjestäytyneiden rakennusliikkeiden työmaille samoin kuin niillä työskenteleville alihankkijoille.

Helmi-lokakuussa 2017 järjestetyssä työturvallisuuskilpailussa oli nyt uusia tuloskriteerejä kuten työtapaturmataajuuden merkityksen kasvu sekä turvallisuusjohtamisessa kuormien purku ja turvallisuuspalaverit työturvallisuuskoordinaattorien kanssa. Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) tarkastaja Arto Liukkonen kertoi, että käytännössä kriteerit tiukkenivat, minkä vuoksi tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia edellisvuosiin. Ensi vuoden kilpailuun tulee uutena kriteerinä työturvallisuushavaintojen teko. 

- Esimerkiksi turvallisuusjohtamisen kokonaistason putoaminen johtuu paljolti tästä syystä. Sataan prosenttiin turvallisuusjohtamisessa ylsi 48 työmaata eli hitusen alle puolet, kun viime vuonna määrä oli 58 ja edellisvuonna 49. Kriteerien muutos on tervetullut, koska nyt kilpailu antaa aiempaa todenmukaisemman kuvan työturvallisuuden tasosta ja kehityksestä kuin vain TR-mittaukseen turvautuen, muistutti Liukkonen. 

Hänen mukaansa noin sadalla itäsuomalaisella rakennustyömaalla on sattunut noin vuoden mittaan yhteensä 27 vähintään yhden päivän sairasloman aiheuttanutta ja siten lääkäri- tai sairaalakäynnin vaatinutta työtapaturmaa. Niistä puolet oli yli viiden sairaslomapäivän turmia. Onneksi yhtään kuolemaan tai hyvin vakavaan loukkaantumiseen johtanutta turmaa ei ollut. 

- Kaikkiaan Itä-Suomen AVI on tutkinut vuoden aikana noin 80 työtapaturmaa koko elinkeinoelämästä. Määrä ei ole kovin suuri, mutta silti siinä on liikaa. Rakennusala on edelleen kärkipäässä. Siten sillä on yhä tekemistä työturvallisuuden parantamisessa, vaikka lähes vuosittain on menty parempaan suuntaan. Suhteellisesti eniten työtapaturmia tuli tikkailla. Työmaatarkastuksissa ilmeni puutteita eniten mm. putoamissuojauksissa. 

- Myönteistä oli rakennustyömaiden ja yritysten tuloshajonnan pienentyminen, kun aiemmin heikommin menestyneet paransivat tuloksiaan merkittävästi. Parhaiden taso pysyi edelleen hyvin korkealla, mutta niiden liepeille ja jopa ohi nousi useissa sarjoissa aiemmin mitalisijojen ulkopuolelle jääneitä yrityksiä. Se kertoo työturvallisuuskilpailun hyödyllisyydestä. Kunpa saisimme samanlaisen kehityksen vauhtiin järjestäytymättömissäkin rakennusalan yrityksissä. Siellä työturvallisuus ei kokonaisuutena ole samaa tasoa, huomautti Arto Liukkonen. 

Kimmo Anttonen ei ollut hyvistä tuloksista huolimatta täysin tyytyväinen. - Voittajat erottuivat useimmissa sarjoissa melko selkeästi, mutta kokonaisuutena tapaturmataso näyttää jämähtäneen ennalleen. Positiivisen kehityksen vauhdittamiseksi tarvitaan uutta, jotta pääsisimme vuoden 2020 tavoitteeseen eli nollaan työtapaturmaan tai ainakin sen lähelle. Jokaisella on yhä mahdollisuus parantaa eivätkä voittajatkaan voi jäädä laakereille lepäämään. Ensi vuonna on uusi työturvallisuuskilpailu. 

Soimu oli suurin parantaja 

Suhteellisesti eniten työturvallisuustasoaan kohensi joensuulainen Rakennusliike Soimu. Sen toimitusjohtaja Petri Kahelin oli kohtuullisen tyytyväinen parhaan kehittyjän palkintoon, mutta tavoitteet olivat vielä korkeammalla eli mitalisijassa pk-yritysten sarjassa. Siihen ei Soimu vielä yltänyt, kun pienten ja keskisuurten rakennusyritysten voittajaksi nousi Rakennustyö Salminen Oy. Himmeämmät mitalisijat menivät Otarak Oy:lle ja Rakennustoimisto K.Tervo Oy:lle. 

- Tämä vuosi oli meillä vahvasti teemoitettu työturvallisuuteen. On hienoa, että niin henkilöstön kuin työnjohdonkin vankka sitoutuminen ja suunnitelmallinen turvallisuustyö toi tulosta. Lähtötilanteemme ei ollut järin kehuttava. Parantamisen varaa oli paljon. Nostimme TR-mittauksen tulosta 86:stä 96:een eli peräti kymmenellä prosenttiyksiköllä. Yhtään työtapaturmaa ei sattunut kummallakaan työmaallamme. 

- Myös aliurakoitsijamme lähtivät kiitettävästi mukaan, osin oman henkilöstömme yllyttäminä ja yhteistyössä. Parin kuukauden jälkeen alkoi heiltä tulla kiitosta työmaiden siistiytymisestä ja työturvallisuuden kohenemisesta. Työmotivaatiokin kuulemma koheni. Saimme jopa kehuja, että meillä ovat turvallisuusasiat paremmalla tolalla kuin monella muulla työmaalla. Se oli kannustavaa. Tähtäämme ensi vuonna mitalille pk-yritysten sarjassa. Tekemistä on siihen vielä aika lailla. Kehitämme edelleen työturvallisuusjohtamista ja mm. läheltä piti -tapausten raportoimista, iloitsi Petri Kahelin. 

Hänen mukaansa kilpailuun kannustettiin kunnon ”porkkanoilla”. - Sarjavoitosta oli luvassa viikko palkallista lomaa. Nyt sitä tuli kaikille asianomaisille yksi viikko. Lisäksi menemme katsomaan uutta Tuntematon Sotilas -elokuvaa yksityisnäytäntöön ja illalliselle sen jälkeen. 

Pitkäjänteinenkin turvallisuustyö tuo tulosta 

Rakennustyö Salminen Oy:n toimitusjohtaja Osmo Salminen arvioi pk-yrityssarjan ykköstilan tulleen pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työturvallisuustoiminnan tuloksena. - Emme tehneet mitään mullistavaa tänä vuonna vaan jatkoimme edellisvuosien hyviksi todettuja turvallisuuskäytäntöjä. Ne tuottivat hyvää tulosta. Aiemmin emme ole olleet mitalisijoilla. Voitto kannustaa ylläpitämään turvallisuutta. Milloinkaan se ei ole liian hyvä. 

Rakennustyö Salminen ylsi ainoana täyteen sataan prosenttiin turvallisuusjohtamisessa sekä TR-mittauksissa. Salminen voitti myös pk-yritysten paras sisärakennustyömaa -sarjan Iisalmen sairaalan terveyskampuksen ykkösvaiheen työmaallaan. Paras perustus/runkotyömaa oli Rakennustoimisto K.Tervo Oy:n As Oy Joensuun Malmikatu 29. Korjausrakennustyömaiden ykkönen oli Juhin Rakennus Oy:n As Oy Kirkkokatu 35 Kuopiossa. 

Konsernisarjan voittaneen Lujatalo Oy:n Itä-Suomen aluejohtaja Heikki Jalkanen nostaa myös pitkäjänteisen turvallisuustyön kilpailumenestyksen perustaksi. - Tänä vuonna olemme erityisesti panostaneet turvallisuusjohtamiseen ja asenteiden kehittämiseen niin, että jokainen tuntee työmailla vastuunsa itsensä lisäksi työkavereistaan, aliurakoitsijoiden henkilöstö mukaan lukien. Turvallinen työskentely on sekä oikeus että velvollisuus. 

- Yli 90 prosenttia työmaistamme on ollut tapaturmattomia. Lopuillakin turmat olivat onneksi varsin lieviä. Lujatalolla on hyvät työturvallisuutta edistävät järjestelmät sekä työ- ja suojavälineet. Koulutuksissa ja työmaapalavereissa olemme entisestään lisänneet työturvallisuusasioiden käsittelyä. Niillä aloitetaan esimerkiksi kaikki alueyksikköpalaverit, selvitti Jalkanen. 

Myös Lujatalo Oy ylsi tuplavoittoon, kun se oli ykkönen konsernien paras sisärakennustyömaa -sarjassakin Koy Puronsuunkatu 1:n K-Supermarket -työmaallaan. Parhaan perustus/runkotyömaa -sarjan voitto meni YIT Rakennus Oy:lle toisena vuotena perättäin. Nyt palkittu työmaa oli As Oy Joensuun Aapeli. Parhaan korjausrakennustyömaan ykköseksi ylsi Skanska Talonrakennus Oy mikkeliläisellä Mölnlycke Health Caren työmaalla.

Lisätietoja:
Aluepäällikkö Kimmo Anttonen, p. 050 449 3479, kimmo.anttonen@rakennusteollisuus.fi
Arto Liukkonen, p. 029 501 6983, arto.liukkonen@avi.fi