| Rakennusteollisuus RT ry | Keskusliitto

Guggenheim-museo toisi lisää investointeja ja työtä

Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin ruokkisi talouden myönteistä virettä. Menojen lisäksi pitäisi tarkastella laajemminkin tulovirtoja, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti muistuttaa.

Helsinkiin suunnitteilla oleva Guggenheim–museo nostaisi Suomen tunnettuutta matkailumaana ja selvitysten mukaan lisäisi erityisesti kansainvälisten matkailijoiden yöpymisiä seudulla. Matkailutoiminnan lisäksi hankkeella olisi Tarmo Pipatin mukaan merkittäviä vaikutuksia alueen investoinneille ja työllisyydelle.

Arvio museohankkeen rakentamiskustannuksista on 130 miljoonaa euroa. Kun yhdellä talonrakentamiseen sijoitetulla miljoonalla työllistyy vuodeksi 15 henkilöä, museon rakentamisvaihe työllistäisi kokonaisuudessaan vajaat 2 000 henkeä vuoden ajaksi. Lisäksi valtionkassaan ropisisi verotuloja kolmanneksen verran hankkeen kokonaiskustannuksista. Hankkeen toteuttamisen aikaansaamat kerrannaisvaikutukset ovat kuitenkin kertaluokaltaan selvästi itse rakentamisvaihetta suuremmat.

Paraikaa Helsingin seudulla on käynnissä ennennäkemättömän suuria hotelli-investointeja, jotka vastaavat kasvavaan matkailijoiden määrään. Näitä hankkeita on tälläkin hetkellä 600–700 miljoonan euron edestä, ja niiden työllisyysvaikutukset nousevat noin 10 000 henkilötyövuoteen. Pipatti uskoo, että Guggenheim-museon toteutuminen todennäköisesti kiihdyttäisi matkailuinvestointeja entisestään.

”Museon turistivirrat varmistaisivat palveluille riittävän käyttöasteen. Ne toisivat myös lisää käyttäjiä ja siten maksajia joukkoliikennejärjestelmille, joita väistämättä alueella tarvitaan liikkumistarpeiden kasvaessa”, Tarmo Pipatti toteaa.

Pääkaupunkiseudun nykyinen imu näkyy muun muassa siinä, että seudun osuus koko maan talonrakentamisesta on jo yli puolet. Guggenheim-hanke lisäisi rakentamisaktiviteettia pitkälläkin aikavälillä, mikä heijastuisi myönteisesti koko Suomen talouskehitykseen.

”Vastaavaa ja kansainvälisesti katsottuna yhtä vetovoimaista hanketta Suomessa ei ole käytännössä aiemmin toteutettu. Jos Guggenheim ei nouse Etelärannan tontille, ainutlaatuinen paikka jää pahimmillaan vielä vuosikymmeniksi parkkipaikaksi - turistien karkottajaksi eikä vetonaulaksi. Nyt olisi erinomainen hetki tarttua tilaisuuteen ja rakentaa Suomen mainetta matkailumaana, mikä synnyttäisi myös lisää investointeja Suomeen.”, Tarmo Pipatti toteaa. 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, Rakennusteollisuus RT ry, 040 506 5021