| Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusala ja nuorten kesätyöpaikat

Nuorten työllistyminen, niin kesän ajaksi kuin pidemmälläkin tähtäimellä, on keskeinen teema valtakunnallisissa kampanjoissa.

Käynnissä ovat EK:n Palkkaa nuori – pelasta Suomi sekä TAT:n luotsaama Vastuullinen kesäduuni -kampanjat. Ne kannustavat eri alojen yrityksiä keskittymään rekrytoinneissaan nuoriin sekä jakamaan tietoa avoimista paikoista keskitetysti. Rakennusalalla fokus on alaa opiskelevissa tai alalle jo valmistuneissa nuorissa.

Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanja haastaa rakennusteollisuuden työnantajat tarjoamaan nuorille kesätöitä ja samalla kehittämään omia kesätyöprosessejaan. Kampanja muistuttaa, että hyvä kesätyökokemus nopeuttaa varsinaiseen työelämään siirtymistä. Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti myös suuren yleisön käsityksiin yrityksistä vastuullisina toimijoina.

Kampanjassa on jo mukana on yli 140 yritystä; rakennus- ja infra-alan isoimmista toimijoista muun muassa YIT, Skanska, Lemminkäinen, NCC,  Paroc ja Destia.  Lisätietoja ja ilmoittautuminen kampanjaan osoitteessa www.kesaduuni.org/.

EK:n Matti Alahuhdan lanseeraama Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi on ”sateenvarjokampanja”, joka pyrkii edistämään nuorten työllistymistä pitkällä tähtäimellä. Kyseessä on kanava, johon keskitetysti kootaan nuorille suunnattuja työpaikkailmoituksia. Lisäksi tavoitteena osoittaa, että elinkeinoelämä on yhtenä rintamana mukana nostamassa Suomen taloutta kasvuun.

Kampanjalla pyritään saamaan aikaan yli 100 000 oppisopimus-, kesätyö-, harjoittelu- ja muuta työpaikkaa. Osallistu kampanjaan ja ilmoita työpaikat osoitteessa www.nuorilletoita.fi/.