| Rakennusteollisuus RT ry

Veronumero on otettu kattavasti käyttöön

Maaliskuun alussa kaikilla rakennustyömailla pakolliseksi tullut veronumero on otettu laajasti käyttöön. Verohallinnon mukaan rakennusalan veronumerorekisteriin oli huhtikuussa merkitty yli 500 000 henkilöä eli melkein joka kymmenes suomalainen. Ulkomaalaisia heistä oli lähes 45 000.

”On hienoa, että alan yrityksissä on otettu veronumero heti tosissaan. Se on nyt osa työmaiden arkea ja sen pitää olla kunnossa jokaisella työntekijällä jokaisena päivänä. Täysi hyöty veronumerosta saadaan irti, kun ensi vuonna tulee voimaan myös työntekijätietojen ilmoitusvelvollisuus”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari sanoo.

Tapio Kari muistuttaa, että rekisteriin merkittyjen määrä on huomattavasti suurempi kuin varsinaisesti rakennusalalla työskentelevien määrä. Rekisterissä on muun muassa kiinteistöpalveluiden tai kuljetusalan henkilöitä, jotka työskentelevät vaikka vain satunnaisestikin rakennustyömailla.

Myös Rakennusliitto on viestittänyt, että veronumeron käyttöönotto on sujunut hyvin. Rakennusliiton toimitsijat tekivät maaliskuun alussa Uudellamaalla tarkastuksen lähes 40 työmaalle, joilla työskenteli noin tuhat rakentajaa. Puutteita havaittiin vain kymmenellä rakentajalla ja varsinaisia veronumerotunnisteen väärennöksiä löydettiin yksi.