Tiedotteet

Rakennusteollisuus RT:n ja sen viiden toimialan tiedotteita ja uutisia.

Tiedotteita löytyi 1031 kappaletta

  1. 18.7.2019

    Miksi taloja ei tehdä kuten autoja? Rakentamiseen mallia autotehtaasta

    Jotta yhä useampi suomalainen voi asua yhä ekologisemmin, edullisemmin ja paremmin, tulee sekä kaavoituksen että rakentamisen uudistua. Se tuli selväksi, kun kestävän asumisen ratkaisuista keskusteltiin SuomiAreenassa Puuvillan kauppakeskuksessa Porissa torstaina.
  2. 17.7.2019

    Asfalttihuijareita liikkeellä – pidä silmällä näitä tuntomerkkejä (INFRA ry)

    Suomen suvessa liikkuu asfalttihuijareita, varoittaa Maaseudun tulevaisuus. Kun harkitset asfaltointityön tilaamista, tarkista huolellisesti urakoitsijan taustat.
  3. 28.6.2019

    Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely: Sijoittajakysyntä tukee hidastuvaa asuntotuotantoa (Mediatiedote)

    Rakennusliikkeiden suunnitelmat asuntotuotannon aloitusmääristä ovat kasvaneet kevääseen verrattuna. Kasvu johtuu sijoittajakysynnän vahvistumisesta. Rakennusteollisuus RT:n tuore asuntotuotantokysely osoittaa, että asuntorakentaminen on jäähtymässä muttei hyytymässä.
  4. 27.6.2019

    Pikeä vai bittejä? – Voiko tieverkon korjausvelan maksaa älykkäästi? (INFRA ry)

    Millaista hintaa elinkeinoelämä ja kansalaiset maksavat huonokuntoisesta tiestöstä? Entä millainen rooli älyratkaisuilla voi olla tieverkon parantamisessa? Pikeä vai bittejä? -keskustelu SuomiAreenan Eetun aukion lavalla Porissa 18.7. kello 16.
  5. 26.6.2019

    Asuminen ja liikenneinfra puhututtavat SuomiAreenassa

    Yhteiskunnallisen keskustelun megatapahtuma SuomiAreena järjestetään tänä vuonna 15.–19. heinäkuuta Porissa. RT ja muutamat sen toimialaliitoista ja jäsenistä ovat taas mukana nostamassa keskusteluun tärkeitä teemoja.
  6. 20.6.2019

    INFRA Golf -kisan tulokset (INFRA ry)

    INFRA Golf järjestettiin 13.6.2019 HyviGolfin kentällä Hyvinkäällä. Kisaan osallistui nelisenkymmentä innokasta golffaria.
  7. 19.6.2019

    Digiproffa liekeissä – infra-alan oma digilähettiläs saavuttaa oikeaa lentokorkeutta Tampereen yliopistossa (INFRA ry)

    Kalle Vaismaa on vauhdissa – ja hyvä niin, sillä suomalaisen infra-alan oman digiprofessorin pitäisi saada ala loikkimaan uudelle tuottavuustasolle. Muutos on iso, odotukset korkealla ja aikaa viisi vuotta. Mihin kaikkeen digiproffa ehtii?
  8. 18.6.2019

    Rakennusteollisuus RT: Hallitus avaa vientiteollisuuden kuljetusten pullonkauloja, mutta tulevaisuusinvestointeja ei saa unohtaa (Mediatiedote)

    Hallitus antoi odotetusti ensimmäisen lisätalousarvioehdotuksensa tiistaina 18. kesäkuuta. Arviossa linjattiin Suomen lähiaikojen liikenneinfrapanostuksia.
  9. 18.6.2019

    Rakennusteollisuus RT: Hallitus avaa vientiteollisuuden kuljetusten pullonkauloja, mutta tulevaisuusinvestointeja ei saa unohtaa (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Hallitus antoi odotetusti ensimmäisen lisätalousarvioehdotuksensa tiistaina 18. kesäkuuta. Arviossa linjattiin Suomen lähiaikojen liikenneinfrapanostuksia.
  10. 18.6.2019

    Bitumi-indeksejä 2019 (INFRA ry)

    Viimeisin bitumi-indeksi.
  11. 13.6.2019

    Viemärihaisuli kylässä – Miten kutsuttomasta kesävieraasta pääsee eroon? (Mediatiedote)

    Kesäloma mökkeilyineen ja lomareissuineen kolkuttelee jo ovella. Muista sitä ennen sopia pesualtaiden ja lattiakaivojen vesilukkojen kastelusta, ettei kotiisi tule kutsumatonta kesävierasta, viemärihaisulia.
  12. 13.6.2019

    Järjestöt: Idän ja lännen välinen hyvinvointikuilu saadaan umpeen väyliä kehittämällä – VT 5:n ja idän raideyhteyksien parantamista on kiirehdittävä (INFRA ry)

    Uusi eduskunta päättää, mitkä liikennehankkeet pannaan uuden, 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaan ensimmäisenä alulle. Itä-Suomen väylähankkeet pitää saada prioriteettilistan kärkeen, vetoavat alueen elinkeinoelämää ja palkansaajia edustavat järjestöt.
  13. 13.6.2019

    Järjestöt: Idän ja lännen välinen hyvinvointikuilu saadaan umpeen väyliä kehittämällä – VT 5:n ja idän raideyhteyksien parantamista on kiirehdittävä

    Uusi eduskunta päättää, mitkä liikennehankkeet pannaan uuden, 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaan ensimmäisenä alulle. Itä-Suomen väylähankkeet pitää saada prioriteettilistan kärkeen, vetoavat alueen elinkeinoelämää ja palkansaajia edustavat järjestöt.
  14. 11.6.2019

    Ylirakennusmestari Erkki Purmonen, 80, on esikuvaksi monessa

    On merkittävä saavutus yltää 80 vuoden ikään hyväkuntoisena ja vireänä. Sitäkin harvinaisempaa on työskennellä tuossa iässä aktiivisesti keskikokoisen rakennusyrityksen toimitusjohtajana.
  15. 11.6.2019

    Terho Kaskiselle rakennusneuvoksen arvonimi

    Pitkän linjan savonlinnalainen rakennusalan yrittäjä Terho Kaskinen, 63, on Suomen uusin rakennusneuvos. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle arvonimen 17. toukokuuta. Kaskinen on yli 80:stä arvonimen saajasta ainoa rakennusneuvos. Koko Suomessa ei ole montaa peruskorjausalan pk-yritystä menestyksellisesti pyörittävää yrittäjää, joka on saanut tämän arvonimen. Suomen satavuotisessa historiassa on rakennusneuvoksen arvonimiä myönnetty alle 200.
  16. 5.6.2019

    Sisäilmaongelmat ja -vastuut askarruttivat 22. Rakentajaseminaarissa

    Sisäilmaongelmat ja vastuut niistä ovat Joensuussa 4. kesäkuuta pidetyn Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin 22. Rakentajaseminaarin mukaan erittäin ajankohtainen kiperä haaste koko alalle sekä rakennusten omistajille.
  17. 3.6.2019

    INFRA ja Rakennusteollisuus RT: Väylärahoituksella rakennetaan silta yli laskevan suhdanteen – työllisyys ja ilmasto ovat hallitusohjelman suurimpia voittajia (INFRA ry)

    ”Hallituksen linjaukset raidehankkeista lisäävät merkittävästi luottamusta viime viikon synkkien talousennusteiden jälkeen. Ne luovat pitkän aikavälin näkymää rakentamiselle ja koko taloudelle”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi tuoretta hallitusohjelmaa.
  18. 3.6.2019

    Rakennusteollisuus RT: Väylärahoituksella rakennetaan silta yli laskevan suhdanteen – työllisyys ja ilmasto suurimpia voittajia (Mediatiedote)

    ”Hallituksen linjaukset raidehankkeista lisäävät merkittävästi luottamusta viime viikon synkkien talousennusteiden jälkeen. Ne luovat pitkän aikavälin näkymää rakentamiselle ja koko taloudelle”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi tuoretta hallitusohjelmaa.
  19. 3.6.2019

    Suunnittelun tuotemäärittely perusominaisuuspohjaisesti – uudet malliasiakirjat laadittu

    Tuotenimien määrittely on monien rakennustuotteiden, kuten pintamateriaalien, kohdalla toimiva menettelytapa. Jatkossa kuitenkin useiden, etenkin rakennesuunnittelun piiriin kuuluvien rakennustuotteiden osalta tuotemäärittely voidaan tehdä suoritustasoilmoituksessa ilmoitettuihin perusominaisuuksiin pohjautuen. Tällöin käyttökohteen kannalta keskeisille perusominaisuuksille asetetaan suunnitelmissa vaatimustasot joko lukuarvoina tai luokkina. Asian mahdollistaa CE-merkinnän luoma eurooppalainen tekninen kieli.
  20. 29.5.2019

    Parma Oy:n Kotkan elementtitehdas Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun tuomaristo on päätynyt valitsemaan korkeatasoisen ja tasaväkisen kärkikolmikon joukosta vuoden 2018 kilpailun voittajaksi Parma Oy:n Kotkan elementtitehtaan. Tehdas on erikoistunut väliseinä‐ ja hissikuiluelementtien valmistamiseen. Muille kärkisijoille ylsivät Ruduksen kaksi tehdasta, Nurmijärven betonituotetehdas ja Tuupakan valmisbetonitehdas.
  21. 31.5.2019

    Tampere tähtää kestävään infrarakentamiseen – yhteistyöprojekti Tukesin kanssa luo uusia käytäntöjä (INFRA ry)

    Tampereen kaupunki kehittää Tukes-yhteistyön avulla rakentamisen laatua. Lähitarkasteluun otetaan rakentamisessa käytettyjen materiaalien vaatimuksenmukaisuus, alkuperä ja laatu.
  22. 29.5.2019

    Ulkomainen työvoima lisääntynyt myös Itä-Suomessa

    Edellisessä työvoimakyselyssä 2016 Itä-Suomessa vain kolme prosenttia rakennusalan työvoimasta oli ulkomaalaisia. 2016 taso oli Sisä-Suomen alhaisin. Kevään 2019 kyselyssä taso oli noussut 8,6 prosenttiin, joka on mittaushistorian korkein taso. Nyt taso on sama kuin muuallakin Sisä-Suomessa.
  23. 28.5.2019

    Ulkomaisen työvoiman osuus rakennustyömailla on vakiintunut – korkeasuhdanteessa töitä on ollut tarjolla poikkeuksellisen paljon (Mediatiedote)

    Uudellamaalla keskimäärin joka kolmas talonrakennusalalla työskentelevä on ulkomaalainen ja muualla maassa lähes joka kymmenes. Osuus ei ole merkittävästi muuttunut tällä vuosikymmenellä. Infrarakentamisessa ulkomaalaisia on vähemmän. Tiedot käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n tuoreimmasta työvoimakyselystä.
  24. 27.5.2019

    Ammattitaidot puntariin Taitaja2019-kisassa

    Taitaja2019, eli ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut ammatillisen toisen asteen koulutettaville, järjestettiin Joensuussa 21. - 23. toukokuuta.
  25. 27.5.2019

    Taitaja2019-tapahtumassa kilpailtiin infrarakentamisessa

    Monen muun alan ohella myös maarakennusalan ammatilliset opiskelijat pääsivät mittelemään paremmuudestaan ammattitaidon nuorten suomenmestaruuskilpailussa. Vuodesta 1988 alkaen järjestetty Taitaja-tapahtuma pidettiin tänä vuonna Joensuussa 21. - 23. toukokuuta.
  26. 20.5.2019

    Hyvä yhteistyö ja asenne korostuivat Kuopion työturvallisuusseminaarissa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen piirin työturvallisuusseminaarissa Kuopiossa rakennus- ja työturvallisuusalan ammattilaiset käsittelivät paneelikeskustelussa, esityksillä sekä ensi kertaa TR-mittausrastien käytännön harjoituksella työturvallisuuden kehittämistä. Puolisataa rakennusliikkeiden ja myös alihankkijayritysten edustajaa havainnoi Kuopion Työturvallisuuden harjoitusalueen 24 tehtävärastilla työtapoja, - välineitä, suojavarusteita ja turvavälineitä.
  27. 14.5.2019

    Yötyö on työturvallisuusriski asfalttitöissä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Päällystyskausi käynnistyy parhaillaan Suomen teillä. Rakennusteollisuuden turvallisuusviikolla päällystysalan järjestöt haluavat muistuttaa yötyön vaaroista tietyömailla. Samalla ne toivovat tienkäyttäjiltä malttia työmaan ohituksissa.
  28. 10.5.2019

    Kuudes turvallisuusviikko nostaa kauhan nokkaan turvallisuushavainnot ja jokaisen oman tekemisen

    Viisaat kypärät yhteen -turvallisuusviikko on koko rakennusalan yhteinen tempaus turvallisuuden eteen. Eri puolilla maata järjestetään 13 –17. toukokuuta jälleen runsaasti sekä yritysten omia turvallisuustäyteisiä tapahtumia että yhteisiä seminaareja ja tilaisuuksia. Tänä vuonna niissä korostuu toisista välittäminen ja yhteinen turvallisuuskulttuuri.
  29. 10.5.2019

    Rakennusteollisuuden turvallisuusviikolla havainnoidaan, haastetaan ja välitetään työkaverin turvallisuudesta (Mediatiedote)

    Viisaat kypärät yhteen julistaa rakennusteollisuuden turvallisuusviikon tunnuslause nyt jo kuudetta kertaa. Jokaisen tulisi omaehtoisesti valita turvallinen tapa työntekoon ja auttaa myös muita toimimaan turvallisesti, painotetaan yhteisellä turvallisuusviikolla 13.–17. toukokuuta eri puolilla maata järjestettävissä tapahtumissa.
  30. 10.5.2019

    Vuoden Mestari 2018 – Tommi Vilkanen (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2018” on valittu Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy:n vastaava työnjohta-ja (RAT) Tommi Vilkanen.
  31. 8.5.2019

    Vasarat paukkuvat Varsinais-Suomessa myös jatkossa, vaikka rakentamisen painopisteet muuttuvat (Mediatiedote)

    Muun maan tavoin myös Varsinais-Suomessa asuntotuotanto on pysytellyt ennätyskorkeissa lukemissa. Rakentamisen hyvä vire on vaikuttanut myös työllisyyteen – vuoden 2018 aikana ala työllisti keskimäärin 19 000 henkilöä. Edellisvuodesta määrä kasvoi noin 3 000:lla. Niin ikään usko tulevaan on vahva. Sekä rakennuttajat, suunnittelijat että urakoitsijat ennakoivat töidensä määrän pysyvän ennallaan ainakin seuraavan puolen vuoden ajan.
  32. 6.5.2019

    Kerää kevään pölyt suodattimeen (Mediatiedote)

    Kevät on tuonut mukanaan siitepölyn ja allergiaoireet. Samaan aikaan tehtävä katujen puhdistus talven jäljiltä on lisännyt ulkoilman epäpuhtauksia varsinkin taajama-alueilla. Sisäilman laatua voi parantaa huolehtimalla ilmanvaihtojärjestelmien toiminnasta.
  33. 29.4.2019

    Hiljainen hetki työmailla 29.4.2019

    Rakennusalan työmaat hiljenevät maanantaina 29. huhtikuuta kello 12 kunnioittamaan työssä menehtyneitä. Työmaat järjestävät hiljaisen hetken oman harkintansa mukaan.
  34. 26.4.2019

    Rakentamisen suhdanne kääntyy maltilliseen laskuun (INFRA ry)

    Asuntotuotannon ja infrarakentamisen vähentyminen painaa rakentamisen tänä vuonna nollan tuntumaan.
  35. 25.4.2019

    Teollisuudella ja kunnilla mukavasti rakennushankkeita Pohjois-Karjalassa (Mediatiedote)

    Itä-Suomen suhdannebarometrin mukaan teollisuudella ja kunnilla mukavasti rakennushankkeita Pohjois-Karjalassa.
  36. 23.4.2019

    Rakentamisen suhdanne kääntymässä maltilliseen laskuun (Mediatiedote)

    Asuntotuotannon ja infrarakentamisen vähentyminen painaa rakentamisen tänä vuonna nollan tuntumaan. Rakentaminen on siirtymässä ensimmäisenä isona toimialana laskusuhdanteeseen kasvettuaan muuta taloutta nopeammin neljän vuoden ajan.
  37. 18.4.2019

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailun voittajat selvillä (INFRA ry)

    Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri tavoin, joista työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut on yksi näkyvä keino. Uudenmaan alueella kilpailuja on järjestetty jo yli 20 vuotta.
  38. 17.4.2019

    Pohjarakenteiden ja kantavien rakenteiden työmaatoteutuksen laatusuunnitelma uudistunut (Mediatiedote)

    Kantavien rakenteiden laatusuunnitelma on osa koko rakennushankkeen laatusuunnitelmaa ja toteutuksen työsuunnittelua. Rakennushankkeeseen ryhtyvä huolehtii siitä, että työmaatoteutuksen laatusuunnitelma tehdään kohdekohtaisesti. Työmaatoteutuksen laatusuunnitelma hyväksytetään tilaajalla. Vastaava rakennesuunnittelija / pohjarakennesuunnittelija arvioi laatusuunnitelman kantavien rakenteiden / pohjarakenteiden osalta sekä laatii siitä lausunnon rakennusvalvontaa varten. Lausunnosta on erillinen mallidokumentti.
  39. 15.4.2019

    Putkiremonttibarometri: Yhteistyö LVI-urakoitsijoiden kanssa on sujuvaa (Mediatiedote)

    Tuoreen putkiremonttibarometrin mukaan isännöitsijät ovat tyytyväisiä yhteistyön sujuvuuteen urakoitsijoiden kanssa. Myös putkiremontin aikataulut ovat pitäneet hyvin.
  40. 11.4.2019

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailu: Turvallinen työmaa on rakentajien ja rakennuttajien yhteinen päätös (Mediatiedote)

    Ei yhtään vakavaa tapaturmaa. Hyvät toimintamallit varmistamassa, että kaikilla työmailla vallitsee yhtenäinen hyvä turvallisuuskulttuuri. Huolehditaan kaikkien työmailla työskentelevien turvallisuudesta ja asiakirjat ja luettelot pidetään aina ajan tasalla. Siinä joitain seikkoja, joilla voitettiin rakennusalan Uudenmaan työturvallisuuskilpailun rakennuttajapalkinto tänä vuonna. Kilpailussa palkittiin myös talonrakennuksen ja infra-alan viime vuoden parhaat yritykset ja työmaat.
  41. 10.4.2019

    Kansallista ohjausta tarvitaan rakentamiseen (Mediatiedote)

    Xamkin Savonlinnan kampuksella kuultiin 25.3. hybridirakentamisen ja tietomallien mahdollisuuksista rakentamisen hiilijalanjäljen vähentämisessä. Tilaisuuden järjesti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorion RAKES-projekti, jota tukee Etelä-Savon ELY-keskus ja Euroopan unionin sosiaalirahasto.
  42. 5.4.2019

    Vuoden Pintaurakoitsijaksi valittiin Suomen vanhin toiminnassa oleva maalausliike (Mediatiedote)

    Vuoden 2019 Pintaurakoitsija -tunnustus on myönnetty helsinkiläiselle A. Niemisen Maalausliike Oy:lle. Yritys on toiminut jo 111 vuotta ja panostaa jatkuvasti tulevaisuuteen kouluttamalla ja työllistämällä nuoria. Valinnan tehnyt asiantuntijatuomaristo korostikin tällä kertaa pitkiä perinteitä, korkeaa osaamista sekä muuntautumiskykyä. Tunnustus myönnettiin Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokouksessa 5. huhtikuuta.
  43. 5.4.2019

    Rakennusalan työllisyys ennätyslukemissa Satakunnassa (Mediatiedote)

    Rakennusalan työllisyys on kasvanut Satakunnassa viime vuosien aikana voimakkaasti. Vuonna 2018 se ylsi koko vuosituhannen korkeimmalle tasolle: ala työllisti seudulla lähes 11 000 henkilöä. Edellisvuodesta määrä kasvoi noin tuhannella. Tiedot käyvät ilmi Satakunnan maakunnan talonrakentamisen suhdannekatsauksesta.
  44. 2.4.2019

    Rakentamisen käänne näkyy LVI-urakoitsijoiden odotuksissa (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdannekäänne pistää LVI-urakoitsijat mietteliäiksi lähitulevaisuuden suhteen, vaikka talotekniikan suhdannehuippu saatetaan saavuttaa vasta tänä vuonna. Isojen kohteiden valmistuminen on lyhentänyt tilauskantoja ja vähentänyt tarjouskyselyjen määrää. Katseet ovat vaivihkaa kääntymässä uudistuotannosta korjaamiseen, selviää LVI-asennuksen suhdannekatsauksesta.
  45. 29.3.2019

    Kampanjakutsu: Ihmisten takia tiet kuntoon! (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Hyväkuntoiset ja turvalliset tiet ovat tärkeitä, koska me ihmiset tarvitsemme niitä. SKAL, INFRA ja Suomen Tieyhdistys vetoavat tiestön tuntuvan lisärahoituksen puolesta. Suomi ansaitsee toimivan tieverkon ja päättäjät, jotka ymmärtävät ihmisten tarpeen turvalliseen ja sujuvaan liikkumiseen.
  46. 22.3.2019

    Hyvää Maailman Vesipäivää 22.3.2019 (Mediatiedote)

    YK:n yleiskokouksen julistamaa maailman vesipäivää on vietetty maaliskuun 22. jo vuodesta 1992. Puhdas juomavesi on jokaisen ihmisen oikeus, mutta tulee muistaa myös viemäröinnin, hygieenisten käymälöiden ja yleisen puhtauden merkitys osana maailmanlaajuista kehitystä ja hyvinvointia. Betoni on materiaalina tarjonnut tähän kestäviä ratkaisuja jo yli 100 vuoden ajan.
  47. 20.3.2019

    Satakunnan turvallisimmalla työmaalla kaikki lähtee hyvästä fiiliksestä ja yhdessä tekemisestä (Mediatiedote)

    Vuoden 2018 turvallisimpana rakennustyömaana Satakunnan alueella palkittiin Hartelan Pohjoiskehän koulun työmaa Raumalta. Hyvät turvallisuuskäytännöt, määräykset ja ohjeet eivät yksin takaa turvallisuutta, vaan kaiken takana on aina ihminen.
  48. 19.3.2019

    ROTI 2019: Rakennetulla ympäristöllä keskeinen osa ilmastonmuutoksen torjunnassa

    Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2019 -raportin erityisteema on kaupungistuminen. Se sisältää myös kansainvälisiä tarkasteluja – kuinka Suomi sijoittuu rakennetun ympäristön sektorilla maailmankartalle. Raportti luovutettiin asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle tiistaina 19.3.2019 Tieteiden talolla Helsingissä.
  49. 18.3.2019

    Vuosilomalain muutos voimaan 1.4.2019

    Eduskunta on hyväksynyt vuosilomalain muutokset ja ne tulevat voimaan 1.4.2019. Niitä sovelletaan 1.4.2019 alkavan lomanmääräytymisvuoden lomaoikeuteen (eli vuoden 2020 lomiin), mutta ne voivat kuitenkin tulla sovellettaviksi laskelmissa jo vuonna 2019.
  50. 18.3.2019

    Uudet urakkamallit lisäävät osaamisvaatimuksia (Mediatiedote)

    Nykyisin korjausrakentamissa – ja varsinkin suurissa uudishankkeissa – suositut urakkamallit perustuvat vahvaan yhteistyöhön. Ne myös asettavat uudenlaisia vaatimuksia talotekniikka-alan yritysten henkilöstölle.
  51. 18.3.2019

    Uudisasuntorakentaminen nousi asiakastyytyväisyydessä toimialavertailun kärkeen (Mediatiedote)

    EPSI Ratingin riippumattomalla laatuindeksillä mitattuna uudisasuntorakentaminen on saanut kuluttaja-asiakkailta parhaat arviot asiakastyytyväisyydestä. Tutkimukseen osallistuneiden yritysten toimialatulos on peräti 78,8. Tulokset tuotetaan indeksillä 100, jossa 75 on erittäin hyvä taso. Muita tutkittuja toimialoja ovat muun muassa sähkön vähittäismyynti sekä pankki ja rahoitus.
  52. 15.3.2019

    Ilmanvaihdon sulkeminen on riskialtis keino säästää energiaa (Mediatiedote)

    Sisäilmayhdistyksen julkaisemalla Hyvä sisäilma -suosituksella on Rakennusteollisuus RT:n mielestä hyvä tarkoitus, mutta se voi kääntyä pyrkimystään vastaan. Jos esimerkiksi koulussa on vanha, huonosti toimiva ilmanvaihtojärjestelmä ja vaurioituneita rakenteita, ilmanvaihdon sulkeminen käyttöajan ulkopuolella on arveluttava tapa yrittää edistää energiatehokkuutta ja sisäilmaa.
  53. 11.3.2019

    Auto- ja tiefoorumi: Kunnossa oleva tie on ympäristöteko (INFRA ry)

    Tiekuljetuskaluston massoja nostamalla voitaisiin kuljettaa enemmän tavaraa kerralla ja siten vähentää päästöjä. Nykyinen tieverkko vaatii kuitenkin kehittämistä, jotta tämä onnistuisi.
  54. 11.3.2019

    INFRA ry:ltä ja joukolta muita järjestöjä neljän kohdan ohjelma yksityisteiden pelastamiseksi (INFRA ry)

    Neljätoista järjestöä nosti esille huolen yksityisteiden kunnosta ja tulevaisuudesta. Yksityisteiden korjausvelka on hälyttävän suuri.
  55. 7.3.2019

    Yhdyskuntatekniikka 2019 Jyväskylässä 15.–16.5.2019 (INFRA ry)

    Tervetuloa Suomen suurimpaan infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtumaan Jyväskylän Paviljonkiin. Samaan aikaan näyttelyn kanssa on useita maksullisia tilaisuuksia, jotka kokoavat paikalle infra-alan keskeiset vaikuttajat. Kysy yhteis- tai omaa osastoa tai tule näyttelyvieraaksi keväiseen Jyväskylään.
  56. 4.3.2019

    Kaupunkilaisnuoria kaivataan lisää rakennusalle (Mediatiedote)

    Rakennusala kärsii ristiriidasta töiden ja tekijöiden sijoittumisen välillä. Alan ammattiopinnot vetävät vähiten nuoria kasvavilla kaupunkiseuduilla, joissa rakentaminen on kaikkein vilkkainta myös tulevaisuudessa.
  57. 28.2.2019

    Nuoret haaveilevat edelleen omistuskodista (Mediatiedote)

    Vuokra-asumisen suosio kasvaa, mutta silti enemmistö nuorista aikuisista asuisi tulevaisuudessa mieluiten omistuskodissa.
  58. 27.2.2019

    Kiinteistö- ja rakentamisalan hallitusohjelmatavoitteet julki (Mediatiedote)

    Kaavoituksen keventäminen ja sähköinen yhden luukun asiointijärjestelmä on vietävä maaliin tulevalla vaalikaudella.
  59. 25.2.2019

    Talonrakennusteollisuus ry:n Uudenmaan aluetoimistolle haetaan uutta vetäjää

  60. 21.2.2019

    Uusilla ohjeilla torjutaan muovimattopäällysteisten betonilattioiden sisäilmariskiä (Mediatiedote)

    Tuoreen tutkimuksen mukaan muovimattojen asennuksessa on huomioitava betonialustan kosteuden lisäksi myös sen alkalisuus. Muovipäällystettä ei tule asentaa suoraan betonin päälle, sillä betonipinnan alkalinen kosteus voi vaurioittaa muovipäällysteisestä liimattua lattiarakennetta ja siten aiheuttaa sisäilmahaittoja. Rakennusteollisuus RT suosittelee, että asennuksessa käytetään alustana aina vähintään viiden millimetrin paksuista matala-alkalista tasoitekerrosta.
  61. 21.2.2019

    Kiviainesalan turvallisuuskilpailun 2018 parhaat on palkittu (INFRA ry)

    Kiinteät laitokset sarjan voitti Kamrock Oy ja track-laitokset sarjan Fjäder Group Oy. Voittajat julkistettiin Kivimiespäivillä 14. helmikuuta.
  62. 19.2.2019

    Opiskelijat kilpailivat laatoittamisessa

    Turun rakennusmessujen perinteisiin kuulunut muuraustaitokilpailu uudistettiin tänä vuonna. Aikaisemmilta vuosilta tutun pihagrillin sijaan kilpailutehtävänä oli tällä kertaa laatoitustyö.
  63. 15.2.2019

    Kosteudenhallinnan koulutuksessa kaikki tietämys on tervetullutta

    Kosteudenhallinta on hyvän rakennustavan peruspilareita ja se pitää huomioida rakennuksen koko elinkaaren ajan, aina hankesuunnittelusta lähtien. Vaikka kosteudenhallinnasta on ollut saatavilla hyvin tietoa ja määräyksetkin ovat olleet pääosin kunnossa, on hajallaan olevan tiedon hyödyntäminen koettu rakennusalalla hankalaksi.
  64. 15.2.2019

    Joensuussa kokoonnuttiin hyvän elämän elementtien ääreen

    Hyvän elämän elementit Joensuussa -seminaari keräsi yhteiskunnan eri osapuolia keskustelemaan Joensuun ja koko Pohjois-Karjalan kehittämisestä. Alueellisten aiheiden lisäksi aamupäivän puheenvuoroissa Jyri Häkämieheltä, Kari Karjalaiselta ja Aleksi Randellilta kuultiin koko kansakunnan tulevaisuuta peilaavia esityksiä.
  65. 11.2.2019

    Purkavaa uusrakentamista koskevaa asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa helpotetaan maaliskuun alusta lähtien

    Asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa rakennusten purkamisesta ja uusrakentamisesta helpotetaan. Uudistukseen liittyvät lainmuutokset tulevat voimaan 1. maaliskuuta 2019.
  66. 8.2.2019

    Naantalin Pressa pokkasi palkinnon työturvallisuuskisassa (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa on kilpailtu rakentamisen työturvallisuudessa jo 28 kertaa. Vuoden 2018 turvallisimpana työmaana palkittiin Peabin työmaa Asunto Oy Naantalin Pressa.
  67. 7.2.2019

    Vuolteentori yhdistää historian ja uuden toiminnan (Mediatiedote)

    Tampereen ydinkeskustan koskimaisemassa sijaitseva Vuolteentori on palkittu Vuoden 2018 Ympäristörakenteena. Teollisen ja uuden Tampereen solmukohdassa sijaitseva tori yhdistää nykyaikaisella tavalla alueen teollisen historian ja uuden toiminnan. Torilla on otettu onnistuneesti huomioon oleskelun, jalankulun ja terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti koskimaisemassa.
  68. 7.2.2019

    Elinkeinoelämä ja Tampereen yliopisto panostavat infrarakentamisen digitaalisuuteen (INFRA ry)

    Tampereen yliopistoon on perustettu uusi, teollisuuden rahoittama infra-alan digitalisaatiota edistävä viisivuotinen professuuri. Tehtävässä aloitti helmikuun alussa tekniikan tohtori Kalle Vaismaa, jolla on pitkä kokemus niin tutkimus- kuin yritysmaailmastakin.
  69. 5.2.2019

    Elinkeinoelämä ja Tampereen yliopisto panostavat infrarakentamisen digitaalisuuteen (Mediatiedote)

    Tampereen yliopistoon on perustettu uusi, teollisuuden rahoittama infra-alan digitalisaatiota edistävä viisivuotinen professuuri. Tehtävässä aloitti helmikuun alussa tekniikan tohtori Kalle Vaismaa, jolla on pitkä kokemus niin tutkimus- kuin yritysmaailmastakin.
  70. 1.2.2019

    Raideliikenteen hankeyhtiöt piristysruiske taloudelle (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Liikenne- ja viestintäministeriö on perustamassa hankeyhtiöitä rahoittamaan suuria raideliikenneinvestointeja. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Aleksi Randellin mukaan hallituksen ripeä eteneminen hankeyhtiöiden kanssa lisää merkittävästi luottamusta liikenneyhteyksien ja koko Suomen talouden tulevaan kehitykseen.
  71. 1.2.2019

    Raideliikenteen hankeyhtiöt piristysruiske taloudelle (Mediatiedote)

    Liikenne- ja viestintäministeriö on perustamassa hankeyhtiöitä rahoittamaan suuria raideliikenneinvestointeja. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Aleksi Randellin mukaan hallituksen ripeä eteneminen hankeyhtiöiden kanssa lisää merkittävästi luottamusta liikenneyhteyksien ja koko Suomen talouden tulevaan kehitykseen.
  72. 29.1.2019

    Miten lähiötalon julkisivu voisi uudistua? Arkkitehtiopiskelijakilpailu on ratkennut (Mediatiedote)

    Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2018 on ratkennut. Suunnittelukohteena oli asuinkerrostalo Asunto Oy Vuorenraitti Espoon Soukan lähiössä.
  73. 24.1.2019

    Auto- ja tieforum vaatii nopeita päätöksiä tierahojen nostamiseksi (INFRA ry)

    Auto- ja tieforum vaatii nopeita päätöksiä tierahojen nostamiseksi, jotta teiden rappeutuminen ei muutu hallitsemattomaksi. Korjausvelkaohjelma loppui liian lyhyeen. Nyt tarvitaan nopeita päätöksiä tiestön rahoituksen nostamiseksi. Huonokuntoisen tieverkon rappeutumisvauhti kiihtyy nopeasti ja teiden korjausvelka kasvaa hallitsemattomasti, toteaa ATF:n asiamiehenä toimiva Nina Raitanen.
  74. 17.1.2019

    Amos Rex palkittu Vuoden 2018 Betonirakenteena (Mediatiedote)

    Amos Rex palkittiin vuoden 2018 betonirakenteena taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta.
  75. 15.1.2019

    Rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmä uhkaa heikentää rakennusten laatua (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n mielestä ympäristöministeriön ohjeluonnoksen mukaista rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmää tulee kehittää vielä huomattavasti, jotta se soveltuisi käytettäväksi rakentamisen säädösohjauksessa. Ehdotetussa muodossa se voisi vaikuttaa erittäin haitallisesti rakennusten ominaisuuksiin ilman, että sillä saavutettaisiin edes prosentin vähenemistä Suomen kasvihuonekaasupäästöihin.
  76. 15.1.2019

    ”Länsinaapuri pitää ihmiset, tavarat ja rahan liikkeellä” (Mediatiedote)

    Suomen ja Ruotsin erot liikenteen rahoituksessa ovat huomattavat Ruotsin eduksi, kertoo tuore selvitys. INFRA ry ja Rakennusteollisuus rohkaisevat päättäjiä ottamaan mallia lännestä, jossa liikenneinfraan pantu raha on investointi, ei menoerä.
  77. 14.1.2019

    ”Länsinaapuri pitää ihmiset, tavarat ja rahan liikkeellä” (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Suomen ja Ruotsin erot liikenteen rahoituksessa ovat huomattavat Ruotsin eduksi, kertoo tuore selvitys. INFRA ry ja Rakennusteollisuus rohkaisevat päättäjiä ottamaan mallia lännestä, jossa liikenneinfraan pantu raha on investointi, ei menoerä.
  78. 14.1.2019

    Tapaturmattomat työmaat palkittiin – työturvallisuuskilpailussa ensi kertaa täyden sadan pisteen tulos (Mediatiedote)

    Rakennusalan valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu osoitti, että alan yhteinen Nolla tapaturmaa -tavoite on mahdollista saavuttaa. Kisan kärkeen ylsi useita työmaita, joilla ei sattunut yhtään työtapaturmaa koko viime vuoden aikana. Voiton vei NCC Suomi Oy:n kohde, jossa työturvallisuuden tasoa mittaava TR-indeksi oli historiallinen: täydet 100.
  79. 14.1.2019

    Kattoliitto huolissaan katolle tehtävien laiteasennusten tuomista ongelmista (Mediatiedote)

    Kattoliitto kehottaa huolelliseen suunnitteluun ja toteutukseen, kun katoille asennetaan aurinkopaneeleita tai muita laitteita. Pahimmillaan esimerkiksi katon vedenpitävyys voi vaarantua ja takuu raueta, mikäli asennuksia ei ole toteutettu ammattitaitoisesti.
  80. 11.1.2019

    Jouni Vihmo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomistiksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n pääekonomistiksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty valtiotieteiden maisteri Jouni Vihmo.
  81. 8.1.2019

    Novialle 10 000 euron lahjoitus Talonrakennusteollisuuden Pohjanmaan piiriyhdistykseltä (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Pohjanmaan piiriyhdistys lahjoittaa 10 000 euroa ammaNovian varainhankintaan. Lahjoitus kohdennetaan tekniikan koulutukseen.
  82. 8.1.2019

    Bitumi-indeksejä 2018 (INFRA ry)

    Viimeisin bitumi-indeksi.
  83. 20.12.2018

    Ensimmäinen osakeyhtiömallinen liikennehanke valmisteluun jo keväällä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää tärkeänä, että hankeyhtiömallia kokeillaan valituissa liikennehankkeissa jo vuonna 2019. Muun muassa kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen takia monen hankkeen aika on nyt, mutta pelkästään valtion budjettirahoituksella miljardihankkeita ei saada käyntiin ajoissa. Yhtiömallilla hankkeisiin on mahdollista saada myös yksityistä rahoitusta ja siten nopeuttaa niiden käynnistymistä.
  84. 20.12.2018

    Rakennusteollisuus RT: Ensimmäinen osakeyhtiömallinen liikennehanke valmisteluun jo keväällä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT pitää tärkeänä, että hankeyhtiömallia kokeillaan valituissa liikennehankkeissa jo vuonna 2019. Muun muassa kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen takia monen hankkeen aika on nyt, mutta pelkästään valtion budjettirahoituksella miljardihankkeita ei saada käyntiin ajoissa. Yhtiömallilla hankkeisiin on mahdollista saada myös yksityistä rahoitusta ja siten nopeuttaa niiden käynnistymistä.
  85. 17.12.2018

    Rakennusalalla työskenteleville uusi kosteudenhallinnan e-oppimisratkaisu (Mediatiedote)

    Kosteudenhallinta on yksi rakennusprosessin tärkeimpiä asioita. Tietoa asiasta on, mutta parannustakin tarvitaan.
  86. 17.12.2018

    Yritykset ja ammattikorkeakoulut tarvitsevat toisiaan: Talonrakennusteollisuudelta opetukseen 211 000 euroa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden viisi piiriyhdistystä lahjoittavat 13:lle maamme ammattikorkeakoululle yhteensä 211 000 euroa. Lahjoituksilla halutaan olla mukana varmistamassa, että osaavia rakennusmestareita ja -insinöörejä valmistuu riittävästi ja työllistyy työelämän tarpeisiin.
  87. 14.12.2018

    Talonrakennusteollisuuden Pohjanmaan piiri lahjoittaa 10 000 euroa SeAMKin varainkeräykseen (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Pohjanmaan Piiri ry tekee 10 000 lahjoituksen Seinäjoen ammattikorkeakoulun varainkeräykseen. Lahjoitus on osa Talonrakennusteollisuuden kampanjaa, jossa tehdään lahjoituksia yhteensä 13:lle ammattikorkeakoululle ympäri maata.
  88. 14.12.2018

    Väyläinfran rahoitukseen ehdotetaan tuntuvaa korotusta (INFRA ry)

    Parlamentaarinen työryhmä ehdottaa väyläinfran vuosittaisen rahoitustason nostamista 2,3 miljardiin euroon. Summa vastaa noin yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennen nykyhallitusta vuosittainen rahoitustaso ehti vakiintua hieman alle 1,5 miljardiin euroon.
  89. 14.12.2018

    Laji tutuksi: infrarakentaja (INFRA ry)

    Joko tunnet niin taajamassa kuin tien päälläkin viihtyvän infrarakentajan? Lue lajiesittely, niin tiedät mikä on tämä ”Melkein kuin tavallinen ihminen” työmaan turvallisuusvarusteiden alla! Ehkä innostut itsekin alan kouluun.
  90. 13.12.2018

    Hartela kasvattaa tulevaisuuden rakentajia

    Rakennusteollisuus RT ry:n projektipäällikkö Vesa Taskinen on viime keväästä lähtien selvittänyt ja kehittänyt rakennusalan yritysten mahdollisuuksia ottaa vastaan työelämään tutustujia.
  91. 13.12.2018

    Uudenmaan piiri lahjoitti 40 000 euroa tuontantojohdon koulutukseen (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40 000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikorkeakoulutusta Uudellamaalla.
  92. 13.12.2018

    Pro LVI-mitali Henri Juvalle (Mediatiedote)

    Pro LVI-palkinto myönnettiin nelisenkymmentä vuotta LVI-alalla vaikuttaneelle Henri Juvalle. Juva toimii tällä hetkellä osin omistamansa Quattro Mikenti Groupin hallituksen jäsenenä sekä Kaskeajat Oy:n toimitusjohtajana.
  93. 12.12.2018

    Tapaturmien torjunta on työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilasen missio

    Rakennusliike Lapti Oy:n valtakunnallinen työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilanen sai marraskuun lopulla mieluisan tunnustuksen omasta ja yrityksen turvallisuustyöstä, kun rakennusliikkeelle myönnettiin Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin Työturvallisuuskisan ykköspalkinto konsernisarjassa. Lisäksi rakennusliike sai erityispalkinnon suurimmasta tulosparannuksesta edellisvuodesta sekä parhaasta runkorakennustyömaasta.
  94. 12.12.2018

    Rakennusliike Lapti Oy kunnostautui Työturvallisuuskilpailun kolmoisvoittajaksi (Mediatiedote)

    Rakennusliike Lapti Oy kunnostautui kolmoisvoittajaksi Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piirin vuotuisessa Työturvallisuuskilpailussa. Se voitti konsernisarjan parhaan yrityksen tittelin, parhaan runkorakennustyömaan palkinnon Kuopion Yliopistollisen Sairaalan Uusi Sydän -työmaallaan sekä erityispalkinnon eniten työturvallisuustasoaan nostaneena yrityksenä.
  95. 7.12.2018

    Digiratkaisut eivät hyödytä, jos rakennusala ei muuta toimintatapoja

    Uusista teknologioista toivotaan kuumeisesti ratkaisua rakennusalan tuottavuuden kasvuun, sillä tuottavuus ei ole noussut yli 40 vuoteen. ”Teknologioista ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, jos rakennusala ei tunnista vanhojen toimintatapojensa taakkaa ja kehitä uusia toimintamalleja”, korostaa projektipäällikkö Taina Eriksson DigiPro-tutkimuksesta.
  96. 3.12.2018

    Ammatillisen koulutuksen uudistus ei näy vielä työelämässä (Mediatiedote)

    Paljon puhuttu ammatillisen koulutuksen uudistus eli reformi täyttää pian vuoden. Muutos ei ole kuitenkaan juuri näkynyt talotekniikka-alan työpaikoilla. Yritykset kokevat suurimpina haasteina työpaikoilla tehtävien töiden ja opintosisältöjen yhteensovittamisen sekä työpaikkaohjaajien koulutuksen puutteen.
  97. 30.11.2018

    Talonrakennusteollisuuden Lapin piiri ry. lahjoitti Lapin AMK:lle 20 000 euroa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lapin piiri ry. ja sen paikalliset jäsenyritykset ovat päättäneet tukea Lapin ammattikorkeakoulua 20 000 eurolla, jotta AMK voi palvella lappilaista rakennusteollisuutta entistä paremmin.
  98. 27.11.2018

    Talonrakennusteollisuus Pohjois-Suomi ry lahjoittaa 20 000 euroa Oulun ammattikorkeakoululle (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus Pohjois-Suomi ry lahjoittaa 20 000 euroa Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) varainhankintakampanjaan. Yhdistys haluaa tukea rakennusalan koulutusta Oulun ammattikorkeakoulussa.
  99. 27.11.2018

    Vilkkaana käynyt kerrostalorakentaminen hiipuu ennakoidusti (Mediatiedote)

    Tänään julkitulleet syyskuun rakennuslupatiedot vahvistavat havainnot uudisrakentamisen käänteestä. Heinä-syyskuussa rakennusluvat vähenivät yhteensä neljänneksellä edellisvuodesta.
  100. 26.11.2018

    Patteri kylmänä? – näillä vinkeillä lämpiää (Mediatiedote)

    Patteri hohkaa kylmää, vaikka nupit ovat kaakossa. Tai yksi ketkale on kylmänä, vaikka muut patterit lämmittävät mukavasti. Kylmä lämmityspatteri ei aina tarkoita vikaa lämmitysjärjestelmässä; ongelma voi johtua patteriin kerääntyneestä ilmasta tai jumiutuneesta termostaattiventtiilistä.
  101. 21.11.2018

    Suomen liikennepolitiikka on väännetty uudelle raiteelle (Mediatiedote)

    ”Selvä osoitus Suomen uudesta, pitkäjänteisestä liikennepolitiikasta. Tällaista ei ole ennen nähty”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi Liikenne- ja viestintäministeriön tänään antamaa asetusta pääväylistä ja niiden palvelutasosta.
  102. 21.11.2018

    Suomen liikennepolitiikka on väännetty uudelle raiteelle (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Selvä osoitus Suomen uudesta, pitkäjänteisestä liikennepolitiikasta. Tällaista ei ole ennen nähty”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi Liikenne- ja viestintäministeriön tänään antamaa asetusta pääväylistä ja niiden palvelutasosta.
  103. 20.11.2018

    Keskustakirjasto Oodille merkittävä arkkitehtuuripalkinto (Mediatiedote)

    Vuonna 2018 Vuoden Teräsrakenne -palkinnon on saanut keskustakirjasto Oodi. Palkinnon taustalla on niin sanotusti "jotain muuta" Helsingin ydinkeskustaan tarjoava arkkitehtuuri, jossa arkkitehtien muotokielen mahdollistavat erittäin oivaltavat ja taidokkaat teräsrakenteet. Oodin arkkitehtisuunnittelun on tehnyt Arkkitehtitoimisto ALA ja rakenteet on suunnitellut Ramboll Finland.
  104. 19.11.2018

    Infra-alan toimijoiden yhteinen kampanja houkuttelee nuoria alalle (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Liikenne- ja infra-alan toimijat ovat yhdistäneet voimansa nuorille suunnatussa #Infrasankarit-kampanjassa. Tavoitteena on tuoda esiin infra- ja liikennealan merkityksellisyyttä, monipuolisuutta ja ammattilaisten arkea.
  105. 12.11.2018

    Tutkimus: Osallistava suunnittelu paras keino ehkäistä kaavavalituksia (Mediatiedote)

    Kaavavalituksista koituvia haittoja voitaisiin vähentää parantamalla ja monimuotoistamalla kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Jos kuntalaiset osaisivat vaikuttaa oikeassa kohtaa kaavaprosessia, monilta turhilta valituksilta vältyttäisiin. Haittoja kyettäisiin ehkäisemään myös kohdentamalla valitusoikeutta nykyistä tarkemmin ja tehostamalla valitusten käsittelyä hallinto-oikeuksissa.
  106. 9.11.2018

    Sami Pakarinen siirtyy RT:stä EK:n johtavaksi ekonomistiksi (Mediatiedote)

    RT:n pääekonomistina viime vuodet toiminut filosofian tohtori Sami Pakarinen on valittu Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtavaksi ekonomistiksi. Hän siirtyy EK:lle 1. tammikuuta 2019. RT käynnistää uuden pääekonomistin haun pikimmiten.
  107. 8.11.2018

    Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT panostavat työpaikkaohjaajien koulutukseen: Tavoitteena helpottaa etenkin nuorten työllistymistä alalle (Mediatiedote)

    Rakennusala on jo pitkään kärsinyt työvoimapulasta samaan aikaan, kun monet ammattiin valmistuneetkin ovat vailla työpaikkaa. Helpottaakseen työvoiman löytymistä ja etenkin nuorten työllistymistä rakennusalan työntekijöitä edustava Rakennusliitto ja työnantajajärjestö Rakennusteollisuus RT ovat sopineet työpaikkaohjaajien koulutuksesta.
  108. 6.11.2018

    Rakennusteollisuus odottaa tulevalta hallitukselta rohkeutta panostaa tulevaisuuteen (Mediatiedote)

    ”Koska työikäisiä suomalaisia on jatkossa nykyistä vähemmän, julkisen talouden kannalta on välttämätöntä, että entistä useammalla on töitä. Työllisyysaste ei puolestaan nouse, ellei työvoiman liikkuvuus parane. Tämä edellyttää toimivia asuntomarkkinoita ja liikenneyhteyksiä, eli ihmisille on annettava mahdollisuus sujuvaan arkeen”, toimitusjohtaja Aleksi Randell summaa Rakennusteollisuus RT:n pääviestit tuleviin eduskuntavaaleihin.
  109. 6.11.2018

    Olli Nikula aloittaa Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtajana (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin liiton syyskokouksessa Saint-Gobain Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Nikula. Kaksivuotinen puheenjohtajakausi alkaa vuoden 2019 alussa.
  110. 1.11.2018

    Digitalisaation vahva nousu rakennusalalla näkyy väitöskirjatutkimusten aiheissa (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ry:n rakennusalan jatkokoulutusrahasto jakoi 7.11. vuoden 2018 apurahat seitsemälle väitöskirjatutkijalle. Rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden aihealueet edustavat laajasti rakentamisen eri osa-alueita ja hankkeiden taso on korkealaatuinen. Digitalisaation monipuoliset mahdollisuudet rakentamisessa on huomioitu useissa tutkimuksissa.
  111. 3.11.2018

    Väyläinfran rakentajat: Liikennepolitiikkaan täysremontti ja rahoitukseen uutta rotia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Suomen liikenneverkossa on miljardien eurojen korjaus- ja kehittämisvaje. Verkko ei vastaa enää vaatimuksiin, joita ilmastonmuutos, kaupungistuminen, työvoiman liikkuvuus ja teollisuuden kuljetukset tänä päivänä sille asettavat. Siitä on tullut Suomen kehityksen jarru.
  112. 1.11.2018

    Satakunnan elinkeinoelämän vireys tuo töitä myös rakentajille (Mediatiedote)

    Merkittävimmät nousut Satakunnan seudun rakentamisessa on nähty asuntotuotannossa. Verrattaessa kuluvan vuoden toista neljännestä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan, asuintalojen rakennuslupien määrä nousi 112 prosentilla. Kerrostalohuoneistojen aloituksissa nousua oli peräti 131 prosenttia.
  113. 30.10.2018

    ”Tärkein asia on tietysti Tapsan nauru”

    Tapio Kari ja Kim Kaskiaro muistelivat menneitä tes-kierroksia yhteisen iltapäiväkahvin ääressä lokakuun lopulla, kun Tapiolla oli töitä Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajana jäljellä enää kaksi päivää ja Kimillä uusi ura edessä.
  114. 26.10.2018

    Virasto uudisti rohkeasti hankintakäytäntöjään (INFRA ry)

    Liikennevirasto ja ELY-keskukset ottavat käyttöön uuden teiden hoidon urakkamallin. Tavoitteena on, että hoito tehostuu ja tarpeisiin voidaan reagoida aiempaa joustavammin. INFRAn asiantuntijan mukaan siirtyminen kerralla uuteen yksittäisten pilotointien sijaan on rohkea teko. Uudistuksissa on kuunneltu alan toimijoiden kokemuksia ja näkemyksiä.
  115. 12.10.2018

    ePerehdytys on Highlightsien Highlight (Mediatiedote)

    FinnBuild Highlights -kilpailussa nostettiin esiin messujen mielenkiintoisimmat tuotteet, järjestelmät, menetelmät ja palvelut. Kisan parhaimmaksi tuotteeksi valittiin rakennustyömaiden turvallisuuteen liittyvä nettikoulutus, ePerehdytys, jonka ovat tuottaneet Suomen Rakennusmedia Oy ja Rakennusteollisuus RT ry. Palkinto jaettiin FinnBuild-tapahtuman Rakennuslehti Awards -tilaisuudessa 11.10.2018.
  116. 11.10.2018

    Sähköinen ePerehdytys vahvistaa työturvallisuusosaamista (Mediatiedote)

    FinnBuild 2018 -messuilla esiteltiin FinnBuildin ja FinnBuild Infran mielenkiintoisimmat tuotteet, järjestelmät, menetelmät ja palvelut. Highlight ylitse muiden huomioitiin erikoispalkinnolla. Yhdentoista Highlight-finalistin joukosta voittajaksi nousi ePerehdytys.
  117. 10.10.2018

    Rakentamisen laatuteko 2018 -kilpailussa palkinnot jaettu (Mediatiedote)

    Ratkaisun avaimet Rakentamisen laatuteko -kilpailussa löytyivät perinteisestä ammattiylpeydestä, kumppanuuden arvostamisesta ja digitaalisesta innovaatiosta kosteudenhallinnassa. Voiton tasaväkisessä kilpailussa jakoivat kirvesmies Olli Salonen ja Lujabetonin tehdaspäällikkö Miro Harjumäki. Yleisön suosikiksi nousi Skanskan työmaatiimi, jonka kerrostalokohteessa asukkaiden suositteluindeksi oli poikkeuksellinen, täydet 100 pistettä.
  118. 11.10.2018

    UVL Talotekniikka Oy voitti Kultaisen kypärän (Mediatiedote)

    Kultainen kypärä 2018 -työturvallisuuskilpailu on ratkennut. Voittajaksi selvisi järvenpääläinen UVL Talotekniikka Oy, jonka edustaja vastaanotti palkinnon Talotekniikka-Treffien yhteydessä 11.10. Helsingin Messukeskuksessa.
  119. 10.10.2018

    Rakentamisen hyvä vire pysyy yllä Varsinais-Suomessa, vaikka sen painopisteet muuttuvat (Mediatiedote)

    Muun Suomen tavoin myös Varsinais-Suomessa kiivaasti edennyt asuntorakentaminen näyttää saavuttaneen lakipisteensä. Alueen talonrakennusurakoitsijoiden näkemykset ovat linjassa koko maassa nähdyn rakennuslupakehityksen kanssa.
  120. 9.10.2018

    INFRAn konepalveluvaliokunta ja laitevalmistajat tuovat 3D-koneohjauskoulutuksen lähelle sinua (INFRA ry)

    Nyt sitä saa! INFRA järjestää kaksiosaisen 3D-koneohjauskoulutuksen, jonka toiseen osaan ehtii vielä mukaan.
  121. 5.10.2018

    TATEHack tuotti hedelmää – voittajaksi valikoitu idea suunnitelmamuutosten hallinnasta projektin aikana (Mediatiedote)

    LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU, Metropolia, Assemblin ja Caverion toteuttivat yhteishankkeena TATEHackin, jossa opiskelijat ideoivat uusia, innovatiivisia ratkaisuja digitaalisuuden hyödyntämiseen taloteknisen urakoinnin eri vaiheissa. Parhaana palkittiin idea suunnitelmamuutosten hallinnasta lvi- ja talotekniikkaprojekteissa.
  122. 3.10.2018

    Itä-Suomen rakentamisen suhdanteet näyttävät vielä hyviltä (Mediatiedote)

    Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on viime keväästä jatkunut hyvänä kaikkien toimijaryhmien mielestä. Talonrakentajat arvioivat kuitenkin asuntotuotannon ja yleensä toimitilarakentamisen vähenevän ja kannattavuuden heikkenevän ensi kevääseen mennessä. Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä urakoitsijat pitävät tuotannon panoshintojen kasvua, urakkahintojen laskua sekä pulaa ammattityövoimasta.
  123. 1.10.2018

    Ennakoitua parempi vuosi rakentamisessa (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdanne on tänä vuonna ollut odotettua parempi. Rakennusteollisuus RT on nostanut ennustettaan hieman keväästä ja ennakoi rakentamisen kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia. Nousukauden arvioidaan kuitenkin kääntyvän loivasti, ja ensi vuonna jäädään todennäköisesti nollan tuntumaan
  124. 1.10.2018

    Rakentaminen ymmärrettäväksi ja innostavaksi tubettamalla

    Talonrakennusteollisuus ry rahoittaa YouTubessa toteutettavaa rakennusalan nuorisoviestintäkampanjaa. Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry:n organisoiman kampanjan keulakuvaksi palkattiin 17-vuotias Sauli Rautiainen. Sauli on kiertänyt kesällä rakennustyömaita kamera kädessään. Videot julkaistaan ja markkinoidaan kouluille syksyn kuluessa.
  125. 1.10.2018

    KeKri-hanke selvittää laaja-alaisesti kestävän rakentamisen arviointia

    Kestävän rakentamisen kriteerit -hankkeessa selvitetään laaja-alaisesti kestävään rakentamiseen liittyviä ohjauskeinoja, arviointimenetelmiä ja indikaattoreita. Rakennusteollisuus RT:n vetämä hanke sai osuvasti nimekseen ”KeKri” käynnistyttyään alkusyksystä sadonkorjuun juhlan aikaan. Konsulttina hankkeessa toimii Ecobio Oy.
  126. 25.9.2018

    Nopeat yhteydet edellyttävät nopeita päätöksiä (Mediatiedote)

    Suomella on mahdollisuudet kasvaa liikenteen globaaliksi solmukohdaksi tai kompastua rapautuneen asfaltin kuoppaan ja tehdä mahalasku, Rakennusteollisuus RT:n Aleksi Randell tiivisti Maarakennuspäivässä Finlandia-talolla torstaina. ”Jo tämä hallitus tekee ratkaisevia valintoja.”
  127. 27.9.2018

    Rakennusteollisuus RT:n Aleksi Randell: Nopeat yhteydet edellyttävät nopeita päätöksiä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Suomella on mahdollisuudet kasvaa liikenteen globaaliksi solmukohdaksi tai kompastua rapautuneen asfaltin kuoppaan ja tehdä mahalasku, Rakennusteollisuus RT:n Aleksi Randell tiivisti Maarakennuspäivässä Finlandia-talolla torstaina. ”Jo tämä hallitus tekee ratkaisevia valintoja.”
  128. 25.9.2018

    LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdanne laskeutuu suotuisana ensi kevääseen. Alueelliset erot kasvavat ja toiminnan – myös korjausrakentamisen – keskittyminen kasvukeskuksiin kiihtyy. Rakentamisen volyymi on palautumassa kohti pitkän ajan keskiarvoa, ilmenee LVI-asennuksen suhdannekyselystä.
  129. 24.9.2018

    INFRAn jäsenyrittäjät: Johtotietoja on liian vaikeaa saada (INFRA ry)

    INFRA ry:n jäsenissä ihmetellään joukolla, miksi infrayrittäjän tarvitsemia johtotietoja ei edelleenkään saa yhdestä paikasta, vaikka asiasta on puhuttu jo kymmeniä vuosia.
  130. 20.9.2018

    Kim Kaskiaro Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajaksi (Mediatiedote)

    Varatuomari Kim Kaskiaro on nimitetty Rakennusteollisuus RT ry:n työmarkkinajohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1. marraskuuta nykyisen työmarkkinajohtajan Tapio Karin jäädessä eläkkeelle. Kaskiaro jatkaa myös työtään RT:n Talonrakennusteollisuuden toimialajohtajana.
  131. 19.9.2018

    ePerehdytys on FinnBuild Highlights-finalisti

    FinnBuild 2018 -messuilla esitellään FinnBuildin ja FinnBuild Infran mielenkiintoisimmat tuotteet, järjestelmät, menetelmät ja palvelut. Highlight ylitse muiden huomioidaan erikoispalkinnolla. ePerehdytys on yksi yhdestätoista Highlight-finalistista kilpailussa.
  132. 12.9.2018

    Suomesta rakennetun ympäristön testialusta ja edelläkävijä (Mediatiedote)

    Rakennetun ympäristön avainjärjestöt ovat koonneet voimansa ja perustaneet yhdistyksen, joka luo polkua kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille kohti globaaleja markkinoita sekä tuo parhaat käytännöt Suomen toimikenttään.
  133. 11.9.2018

    Tunnin junat tarvitaan työvoiman liikkumisen lisäksi päästötavoitteeseen pääsemiseksi (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut ovat yhdistettävissä yhdeksi työmarkkina-alueeksi ”tunnin raideyhteyksillä”, todetaan Raideliikenne mahdollistaa -selvityksessä.
  134. 11.9.2018

    Tunnin junat tarvitaan työvoiman liikkumisen lisäksi päästötavoitteeseen pääsemiseksi (Mediatiedote)

    Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut ovat yhdistettävissä yhdeksi työmarkkina-alueeksi ”tunnin raideyhteyksillä”, todetaan Raideliikenne mahdollistaa -selvityksessä.
  135. 10.9.2018

    Nyt säädetään! – Säännöllinen huolto pitää talotekniset järjestelmät kunnossa (Mediatiedote)

    Lämmityskausi on alkamaisillaan ja talvikelit edessäpäin. Toimivat talotekniset järjestelmät pitävät lämmityskustannukset aisoissa sekä sisäilman oikean lämpöisenä ja laadullisesti hyvänä. Nyt on korkea aika tarkistaa järjestelmän toimivuus.
  136. 3.9.2018

    ePerehdytys päivittyi teemamateriaalilla

    ePerehdytyksen ensimmäinen päivitysversio julkaistiin maanantaina 3.9. ja nyt materiaalissa on mukana uusi, vuosittain vaihtuva teema-aineisto. Vuoden 2018-2019 teemana on elementtikuormien purku ja turvallinen varastointi.
  137. 20.8.2018

    Seuraavalle hallitukselle on luotava päätöksentekopaikkoja liikennepolitiikassa (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan tänään julkistettu luonnos maanteiden ja rautateiden runkoverkosta tarjoaa erinomaisen pohjan suomalaisen liikenneinfran jatkokehittämiselle. Vilkkaana käyvä liikennekeskustelu on kuitenkin RT:n mukaan kanavoitava pikimiten realistisiksi toteutusvaihtoehdoiksi, jotta seuraavaa hallitus pystyy tekemään välttämättömät päätökset liikenneinfran palvelukyvyn ja turvallisuuden takaamiseksi lähivuosikymmeninä.
  138. 20.8.2018

    Seuraavalle hallitukselle on luotava päätöksentekopaikkoja liikennepolitiikassa (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan tänään julkistettu luonnos maanteiden ja rautateiden runkoverkosta tarjoaa erinomaisen pohjan suomalaisen liikenneinfran jatkokehittämiselle. Vilkkaana käyvä liikennekeskustelu on kuitenkin RT:n mukaan kanavoitava pikimiten realistisiksi toteutusvaihtoehdoiksi, jotta seuraavaa hallitus pystyy tekemään välttämättömät päätökset liikenneinfran palvelukyvyn ja turvallisuuden takaamiseksi lähivuosikymmeninä.
  139. 2.8.2018

    Merkit asuntorakentamisen käänteestä saivat vahvistusta (Mediatiedote)

    Näyttää siltä, että asuntorakentamisessa kotiutuksen hetki on lähellä, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo.
  140. 3.7.2018

    Lupaukset väylärahoituksen uudistamisesta on pidettävä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Liikenteestä ja maakuntauudistuksesta Porissa 18.7. puhuneet väylävaikuttajat kiirehtivät valtion väyläverkon rahoituksen kehittämistä.
  141. 18.7.2018

    Destia pilotoi TET-jaksoa infra-alalla (Mediatiedote)

    Destia lähtee syksyllä pilotoimaan peruskoululaisille tarkoitettua Työelämään tutustumisjaksoa (TET), jossa oppilaat pääsevät tutustumaan infra-alaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
  142. 25.6.2018

    Eettisissä kysymyksissä olennaista on avoin keskustelu ja yhteinen pohdinta

    NCC Building Suomen lakiasiainjohtaja Marja Vanhala toimii organisaatiossaan yhtenä niin sanotuista sisäisistä navigaattoreista, joilta kollegat voivat kysyä neuvoa toimintaperiaatteita koskevissa kysymyksissä. NCC:llä on käytössään Ask me -kanava, jonka kautta kysymyksiä voi esittää sekä täysin anonyymi Tell me -kanava, johon voi myös esimerkiksi ilmoittaa epäilemistään väärinkäytöksistä.
  143. 25.6.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 7. Puutu väärinkäytöksiin

    Rakennusteollisuuden seitsemäs eettinen periaate rohkaisee puuttumaan väärinkäytöksiin. Milloin viimeksi huomasit tilanteen, jossa toimittiin väärin tai epäeettisesti? Puutuitko tilanteeseen? Jos puutuit, mitä siitä seurasi?
  144. 25.6.2018

    Malliasiakirja julkaistu: Kantavien rakenteiden toteutuksen laatusuunnitelma

    Marraskuussa 2017 TopTen-rakennusvalvonnat antoivat yhteisen ohjeistuksen kantavien rakenteiden laadunvarmistukseen liittyvistä erityistoimenpiteistä.
  145. 20.6.2018

    EPSI Ratingin tutkimus Uudisasuntorakentaminen: Asunnonostajien kokemus laadusta on hyvä (Mediatiedote)

    Uuden asunnon ostaneiden tyytyväisyys rakennusyhtiöihin ja näkemykset tuotelaadusta ovat korkealla tasolla. Paras arvosana asiakkailta tuli aikataulussa pysymisestä, kun taas virheettömyyteen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Asunnonostajien asiakastyytyväisyyttä on selvitetty EPSI Ratingin suurimmille asuntorakentajille tekemässä Uudisasuntorakentaminen-tutkimuksessa.
  146. 21.6.2018

    Noususuhdanne parantanut rakennusyritysten taloudellista tilannetta (Mediatiedote)

    Rakentamisen noususuhdanteen jatkuminen on parantanut rakennusalan yritysten kannattavuutta. Rakennusteollisuus RT:n kannattavuusselvityksen perusteella talonrakennusteollisuuden jäsenyritysten liikevoitto nousi viime vuonna 4,7 prosenttiin edellisvuoden 3,2 prosentin pohjalukemista. Rakennustuoteteollisuudessa kannattavuus ylsi 6,0 prosenttiin liikevoitolla mitattuna, kun se oli 4,8 prosenttia vuonna 2016.
  147. 21.6.2018

    Asuntorakentamisen luvissa käännettä ilmassa (Mediatiedote)

    Ennen juhannusta tulleiden rakennus- ja asuntotuotantotilastojen perusteella kiivaana käyvä asuntorakentaminen näyttää saavuttavan lakipisteensä tämän kesän aikana.
  148. 19.6.2018

    Muovimattojen asentamisessa avainasemassa kosteudenhallinta ja tasoitteen käyttö (Mediatiedote)

    Lattian- ja seinänpäällysteliitto muistuttaa muovimattojen oikeaoppisen asentamisen ohjeista. Olennaista on varmistaa aina alustan riittävä kuivuus ja käyttää matala-alkalista tasoitetta. Liiton mukaan oikein asennettuna alustaansa liimattu muovipäällyste on turvallinen, kestävä ja toimiva ratkaisu esimerkiksi kouluihin ja korkean hygieniatason sairaalatiloihin.
  149. 19.6.2018

    Taidepankki yhdistää tilaajan ja taiteilijan (Mediatiedote)

    Haluaisitko, että Suomi tunnetaan rakennetusta ympäristöstä, jossa korkealaatuinen rakentaminen, taide, muotoilu ja arkkitehtuuri yhdistyvät? Taide voi lisätä rakennetun ympäristön elämyksellisyyttä sekä vahvistaa sen vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä. Taide kannattaa kytkeä eläväksi osaksi suomalaista rakentamisen kulttuuria.
  150. 15.6.2018

    Yhteisiä periaatteita johdetaan toimimalla esimerkkinä

    Yrittäjänä ja toimitusjohtajana LVI-Aitan Ville Hälinen tunnistaa johdon roolin näyttää muille esimerkkiä, millainen toiminta on toivottavaa. RT:n hallituksen jäsenenä Ville puolestaan seisoo vankkumatta yhteisten linjausten takana ja on mukana maastouttamassa niitä käytäntöön.
  151. 15.6.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 6. Noudata yhteisiä periaatteita

    Rakennusteollisuuden kuudes eettinen ohje sitouttaa noudattamaan yhteisiä periaatteita. Rakennusalan projektiliiketoiminnassa niillä on tavanomaistakin suurempi merkitys. Toimijat ja yhteistyökumppanit vaihtuvat usein ja voivat olla hyvinkin moninaisia. Yhteiset periaatteet luovat perustan saumattomalle yhteistyölle.
  152. 14.6.2018

    Talotekniikkateollisuus siirtyy Rakennusteollisuus RT:n jäseneksi (Mediatiedote)

    Talotekniikkateollisuus ry fuusioituu LVI-Teknisen Kaupan liitto ry:n kanssa. Fuusioitumisen yhteydessä myös talotekniikka-alan tuotetietorekisteriä ylläpitävä LVI-numero Oy siirtyy uuden yhdistyksen omistukseen. Uusi yhdistys, nimeltään Talotekninen teollisuus ja kauppa ry, on liittynyt Rakennusteollisuus RT ry:n jäseneksi 14.6.2018. Siirtymiseen liittyvä tekninen toteutus pyritään saamaan valmiiksi alkusyksystä.
  153. 14.6.2018

    Rakentajan elämä on hyvää ja antoisaa

    Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen, 56, on uskottava kertoessaan, että rakentajan elämä on hyvää ja antoisaa monelta kantilta katsoen. Vakuuttavuutta näkemykselle antaa, että hän on työskennellyt rakennusalalla koulupojasta lähtien eikä mieleen ole tullut – ja tuskin tuleekaan – alan vaihto. Eläkeiän koittaessakin hän pitää mahdollisena toimia rakennusalalla varsinkin puurakentamiseen liittyen.
  154. 13.6.2018

    Asuntotuotannossa kuuma kesä (Mediatiedote)

    Asuntorakentamisen ennakoidaan jatkuvan korkealla tasolla myös vuoden toisella puoliskolla, ennakoi Rakennusteollisuus RT:n Asuntotuotantokysely. Arvio kerrostaloasuntojen aloitusmäärästä on noussut peräti 2 000 asunnolla tammikuun kyselystä ja on nyt kyselyn tilastointihistorian suurin. Sijoittajien mielenkiinto jatkunee tänäkin vuonna varsin voimakkaana.
  155. 13.6.2018

    Lomalle lähtijän muistilistassa on viisi kohtaa (Mediatiedote)

    esäloma reissuineen ja mökkeilyineen on jo ovella. Lomalle lähtijän kannattaa tarkistaa muutama kohta kodin talotekniikassa. Näin kotiinpaluukin on huomattavasti mukavampi, ja hajuttomampi.
  156. 7.6.2018

    Kevään tes-neuvottelut paketissa (INFRA ry)

    Rakennusalalle saatiin pitkien neuvottelujen jälkeen työehtosopimukset.
  157. 7.6.2018

    Parma Oy:n Ruskon elementtitehdas työturvallisuuskilpailun voittoon (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden vuoden 2017 työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Parma Oy:n Ruskon elementtitehdas.
  158. 7.6.2018

    Suomelle maalintekopaikka EU:n liikennerahajaossa (INFRA ry)

    Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona 6.6.2018 esityksen seuraavasta Verkkojen Eurooppa (CEF)-ohjelmasta rahoituskaudelle 2021–2027. Suomen päärata oli esityksessä mukana osana Pohjanmeren ja Baltian välisen ydinkäytävän laajennusta pohjoiseen.
  159. 31.5.2018

    Rakennusalan työehtosopimukset paketissa (Mediatiedote)

    RT on saavuttanut neuvottelutuloksen Ammattiliitto Pron kanssa toimihenkilöiden työehtosopimuksista. Se noudattaa työntekijäsopimusten tavoin kustannusvaikutuksiltaan yleistä linjaa. RT:n neuvottelemat rakennusalan ja rakennustuoteteollisuuden kaikki työehtosopimukset on nyt hyväksytty.
  160. 1.6.2018

    Resurssitehokkuudella ympäristön hyväksi (INFRA ry)

    Suomen Messusäätiö ja FinnBuild Infra -messut hakevat Ympäristön hyväksi -kilpailulla esimerkkejä kestävän kehityksen kriteerit täyttävästä infrarakentamisesta painopisteenä resurssitehokkuus. Ympäristön hyväksi -palkinto on 5 000 euroa ja saaja julkistetaan FinnBuild Infra -messuilla 10.10.2018.
  161. 1.6.2018

    Nuoria rakennusalan TET-jaksoille

    Rakennusteollisuuden hallituksen ja jäsenyritysten yhteisestä tahtotilasta lähtenyt tavoite rakennusalan TET-jaksojen kehittämiseen on jalkautumassa. Jotta alalle riittäisi tulevaisuudessakin innokkaita tekijöitä, on yläasteikäisten työelämään tutustumisjaksot nähtävä rakennusalalla potentiaalisena resurssina nuorten innostamiseen. Tämän resurssin käyttöönottamiseksi on aloitettu TET-jaksojen kehittämisprojekti.
  162. 31.5.2018

    Avaa silmät vaikuttamispyrkimyksille ja katso ulkopuolisen silmin

    Aina silloin kun on epävarma, onko jokin toiminta esimerkiksi asiakkaan tai virkamiehen suuntaan eettisesti oikein, Bonavan portfolio- ja maanhankintapäällikkö Katariina Haigh kehottaa miettimään, miltä tilanne näyttäisi jonkun toisen silmin. Tarvittaessa kannattaa pohtia myös yhdessä kollegan tai esimiehen kanssa, yksin ei tarvitse pähkäillä.
  163. 31.5.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 5. Älä osallistu korruptioon

    Rakennusteollisuuden viides eettinen periaate keskittyy korruption välttämiseen. Rakennusala on korruption kannalta erityisen haasteellinen, kun tekemisissä ollaan suurten taloudellisten intressien, tarjouskilpailujen, yhdyskuntasuunnittelun, poliittisen päätöksenteon ja julkisten hankintojen kanssa. Korruption riski voi piillä arkisissa tilanteissa, kuten tavarantoimittajalta saadussa kutsussa lätkämatsiin tai asiakkaan tyttären salibandyjoukkueen sponsoroinnissa.
  164. 22.5.2018

    Rakennusteollisuus RT ry:n jatkokoulutusrahasto jakaa apurahoja tohtorin tutkinnon suorittamiseen tähtäävään jatko-opiskeluun

    Rakennusalan jatkokoulutusrahaston tavoitteena on edistää rakennusalan teknologista ja liiketaloudellista osaamista alan yrityksissä. Apurahoja myönnetään väitöskirjahankkeille, joiden avulla voidaan aikaansaada merkittävää uutta osaamista rakennusteollisuuden alalle.
  165. 22.5.2018

    Asuntorakentamisen kiivain kasvuvaihe on takanapäin (Mediatiedote)

    Tänään julkaistut rakennus- ja asuntotuotantotilastot kertovat rakentamisen suhdannetilanteen saavuttaneen lakipisteensä. Tuotannon volyymit jatkavat vielä kasvuaan, sillä hankkeita on runsaasti vireillä ympäri Suomea. Samaan aikaan Tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella uudisrakentamisen aktiviteettia indikoivat rakennusluvat vähenivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
  166. 18.5.2018

    Maksuton mobiilisovellus sujuvoittaa turvallisuushavaintojen tekemistä ja hyödyntämistä

    Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten ja niiden kumppaniyritysten johdon halutaan tänä vuonna sitoutuvan siihen, että turvallisuushavaintomenettely otetaan työpaikoilla aktiiviseen käyttöön. Nyt yritysten käyttöön on maksutta tarjolla mobiilisovellus, joka helpottaa havaintojen keräämistä ja käsittelyä.
  167. 18.5.2018

    Rakentamisen turvallisuus paranee havaintoja tekemällä (Mediatiedote)

    Turvallisuushavainnot ovat tehokas keino ehkäistä rakentamisen työtapaturmia. Nyt niitä tehdään alalla kuitenkin yleisesti ottaen liian vähän. Rakennusteollisuus RT haluaa vauhdittaa asiaa.
  168. 17.5.2018

    Rakennusteollisuus haluaa oppilaitoksilta lisää tehokkuutta – osaajapula ei ratkea vain lisäämällä opiskelupaikkoja (Mediatiedote)

    Rakentamisen kasvun esteeksi on muodostunut pula etenkin työnjohdosta ja muista korkeakoulutetuista toimihenkilöistä. Esimerkiksi rakennusalan ammattikorkeakoulututkintojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, mutta se ei ole riittänyt paikkaamaan vajetta. Rakennusteollisuus RT:n tuoreen osaamisstrategian mukaan ratkaisu ei kuitenkaan löydy vain alan koulutuksen aloituspaikkojen lisäämisestä, vaan ennen muuta rakennusalan eri koulutusasteiden välisen yhteistyön syventämisestä, korkeakoulujen keskinäisen työnjaon kehittämisestä ja koulutuksen läpäisyasteen parantamisesta.
  169. 16.5.2018

    Laita lämmitys kesätauolle (Mediatiedote)

    Auringon lämmittäessä on aika kytkeä lämmitys pois päältä ja tarkistuttaa järjestelmän toiminta. Nämä toimet säästävät energiaa, ja pitkällä juoksulla myös kukkaroa.
  170. 13.5.2018

    Rakennusalan viides turvallisuusviikko tarjoaa uuden perehdytysmallin maksutta alan opiskelijoiden käyttöön (Mediatiedote)

    Rakennusalan työturvallisuuden kohenemisen eteen tehdään katkeamatonta työtä ja kehitetään uusia menetelmiä. Rakennusalan yhteisellä turvallisuusviikolla 14.5. – 18.5.2018 tietoa ja hyviä käytäntöjä halutaan jakaa koko alan käyttöön. Myös alan opiskelijoille, joille Talonrakennusteollisuus ry tarjoaa maksutta käyttöön uuden verkossa suoritettavan perehdytysmallin, ePerehdytyksen.
  171. 9.5.2018

    Neuvottelutulos rakennusalalle - työsulku peruuntuu (INFRA ry)

    Nyt saavutettu neuvottelutulos takaa rakennusalalle työrauhan kahdeksi vuodeksi. Sopimuskausi on 1.5.2018 – 30.4.2020.
  172. 9.5.2018

    Rakennusalalle syntyi sopu työehtosopimuksista – työsulku peruuntuu (Mediatiedote)

    Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen rakennusalan työehtosopimuksista. Sopimus on kaksivuotinen ja se kattaa kaikki liittojen väliset kahdeksan sopimusalaa. Sopimuksen johdosta rakennusalalle julistettu työsulku, ylityökielto ja muut työtaistelutoimet peruuntuvat.
  173. 9.5.2018

    Miksi yksityinen yritys ei kelpaa kunnan vihertöihin? (Mediatiedote)

    Vihertyöt pääsevät lähiviikkoina täyteen vauhtiin. Puistoissa ja muilla yleisillä alueilla kuntien viheralueita hoitavat lähes aina kunnan omat työntekijät, kertoo INFRA ry:n teettämä selvitys. Paikallisten yritysten osaaminen jää pitkälti hyödyntämättä kunnissa.
  174. 9.5.2018

    Miksi yksityinen yritys ei kelpaa kunnan vihertöihin? (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Vihertyöt pääsevät lähiviikkoina täyteen vauhtiin. Puistoissa ja muilla yleisillä alueilla kuntien viheralueita hoitavat lähes aina kunnan omat työntekijät, kertoo INFRA ry:n teettämä selvitys. Paikallisten yritysten osaaminen jää pitkälti hyödyntämättä kunnissa.
  175. 8.5.2018

    Purkavan uusrakentamisen helpottamisella voidaan uudistaa kasvukeskusten ikääntyvää asuntokantaa (Mediatiedote)

    Kasvukeskuksiin 1960–80-luvuilla rakennettujen asuintalojen peruskorjaus voi olla kannattavinta hoitaa vanhan rakennuksen purkamisella ja rakentamalla tontille tehokkaammin uutta rakennuskantaa. Rakennusteollisuus RT pitää hyvänä oikeusministeriön työryhmän tänään luovuttamaa mietintöä, jossa se ehdottaa purkavan uusrakentamisen päätöksentekoon taloyhtiöissä helpotuksia.
  176. 4.5.2018

    KIRA-digi 360: Digiajan rakennustyömaa

    KIRA-digi 360 -tilaisuus kokosi yhteen parikymmenpäisen joukon rakentamisen ja digialan asiantuntijoita vaihtamaan ajatuksia siitä, miten ja milloin digitalisaatio tulee rantautumaan rakennustyömaille. Keskustelutilaisuuden avannut Hannele Pokka peräänkuulutti vastauksia kysymyksiin: Onko digitalisaatiolla vaikutusta työmaiden tuottavuuteen? Parantaako se rakentamisen laatua?
  177. 3.5.2018

    Harmaan talouden torjunnassa voisi seuraavaksi kokeilla sanktioiden sijaan palkitsemista

    Pohjola Rakennus Oy Hämeen tuotantojohtaja Miika Oksanen on tyytyväinen siihen, kuinka lainsäädännön avulla on saatu suitsittua räikeimmät harmaan talouden toimijat kuriin. Oksanen ehdottaa, että seuraavaksi voitaisiin palkita vastuullisesti toimivia yrityksiä verohelpotuksilla.
  178. 3.5.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 4. Vastusta harmaata taloutta

    Rakennusteollisuuden neljäs eettinen periaate pureutuu harmaaseen talouteen ja pyrkii aikaansaamaan terveet kilpailuolosuhteet kaikille. Alalla tehtyjen toimien vaikutus on jo ollut kouriintuntuva.
  179. 27.4.2018

    Vuoden Mestari 2017 Juha Tuominen

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n Vuoden Mestariksi 2017 on valittu YIT Rakennus Oy:n työmaapäällikkö Juha Tuominen.
  180. 26.4.2018

    Varsinais-Suomen asuntotuotanto ponnisti vielä kolmanneksella ylöspäin (Mediatiedote)

    Kolmen miljardin euron kokonaispotillaan Varsinais-Suomen rakennusmarkkinat kattoivat viime vuonna noin yhdeksän prosenttia koko Suomen rakennusmarkkinoista. Rakentamisen alueellisen suhdannekatsauksen mukaan etenkin asuntotuotanto on edelleen hyvällä mallilla; vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan asuntoja aloitettiin Varsinais-Suomessa peräti 33 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 3 763 kappaletta.
  181. 25.4.2018

    Laaja työsulku rakennusteollisuuteen (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimialaliitot julistavat rakennusteollisuuteen kattavan työsulun 10. toukokuuta alkaen. Sulku koskee liittoyhteisön kaikkien toimialojen jäsenyrityksiä. Sulku on puolustustoimenpide Rakennusliiton käynnistämille ja ilmoittamille lakoille.
  182. 24.4.2018

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen tuoreisiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin (Mediatiedote)

    Talvella rakentamisen tahti jatkui entiseen malliin kerrostalorakentamisen vetämänä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella asunnoille myönnetyt rakennusluvat ylsivät helmikuussa jo 49 500 asuntoon. Vuositasolla lupien ja valmistuneiden asuntojen välinen ero on revähtänyt jo lähes 15 000 asuntoon. Tarjonta kasvaa vauhdilla suurissa kaupungeissa.
  183. 23.4.2018

    Rakennusliiton ylimitoitetut vaatimukset ajavat LVI-alan lakkoon (Mediatiedote)

    Rakennusliitto ilmoitti tänään uusista työtaistelutoimenpiteistä myös LVI-alalle. Nyt annettu lakkovaroitus koskee kolmea suurta talotekniikkayritystä ja toteutuessaan alkaisi 17.5. Tähänastiset toimenpiteet ovat olleet ylityökielto sekä lailliset ja laittomat työnseisaukset.
  184. 18.4.2018

    ”Jokaisen pitää rakentaa kuin itselleen”

    Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo tarkastelee rakentamista monimutkaisena ketjumaisena kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos ei aio tehdä omaa osaansa kunnolla, ei kannata aloittaa ollenkaan. Lujan eettisissä ohjeissa kehotetaan olemaan tekemättä sopimuksia, joita ei voi noudattaa. Solmituista sopimuksista on pidettävä aina kiinni.
  185. 18.4.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 3. Toimi ammattimaisesti.

    Rakennusteollisuuden kolmas eettinen periaate kannustaa toimimaan ammattimaisesti. Se muistuttaa ammattietiikasta, ammattiylpeydestä sekä lakien, sopimusten ja vaatimusten kunnioittamisesta.
  186. 18.4.2018

    Betoniteollisuuden lakko alkaa (Mediatiedote)

    Rakennusliiton torstaina alkava lakko sulkee seitsemän yrityksen valmisbetonin ja betonielementtien tuotannon käytännössä lähes kuukaudeksi. Lakossa olevien yritysten tuotanto vastaa reilusti yli puolta elementtien ja lähes kahta kolmannesta valmisbetonin tuotannosta. Lakko vaikuttaa kuitenkin laajalti koko rakentamiseen.
  187. 16.4.2018

    Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ääniympäristöstä

    Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ääniympäristöstä astui voimaan vuoden 2018 alussa. Asetuksen soveltamisohje on parhaillaan lausuntokierroksella.
  188. 12.4.2018

    Vakaus ja luotettavuus ratkaisivat Vuoden 2018 Pintaurakoitsijan valinnan (Mediatiedote)

    Tasoite ja Maalaus A & A Savinainen Oy on palkittu Vuoden 2018 Pintaurakoitsija -tunnustuksella. Valinnan tehneen asiantuntijatuomariston mukaan kouvolalainen maalausalan yritys osoittaa hyvin, kuinka kilpailluilla markkinoilla on yhä sijaa perinteiselle ja pitkäjänteiselle yrittäjyydelle. Tunnustus myönnettiin Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokouksessa 13. huhtikuuta.
  189. 12.4.2018

    Rakennusalan työllisyys Satakunnassa vuosituhannen korkeimmalla tasolla (Mediatiedote)

    Satakunnan rakennusmarkkinoiden koko oli viime vuonna noin miljardi euroa. Vuoden 2017 aikana ala työllisti keskimäärin 9 900 henkilöä. Määrä on peräti 3 500 enemmän kuin edellisvuonna. Näiden lukujen myötä työllisyys ylsi viime vuonna vuosituhannen korkeimmalle tasolle.
  190. 9.4.2018

    Työturvallisuudessa kohtalokas notkahdus: Jo kolmas kuolemantapaus alkuvuonna

    Kurikassa sattui torstaina 5. huhtikuuta kuolemaan johtanut työtapaturma rakennustyömaalla. Vuosi on alkanut hyvin murheellisesti, sillä se oli peräti kolmas kuolemantapaus rakennustyössä vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.
  191. 5.4.2018

    ”Lainrikkojien kanssa emme halua olla missään tekemisissä”

    Firan tuotantojohtaja Jari Koivu valottaa, millaiseen vilpilliseen toimintaan hän on työuransa varrella törmännyt ja mitä hyötyä muun muassa eettisistä ohjeista on väärintekijöiden kiertämisessä.
  192. 5.4.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 2. Kierrä vilppi kaukaa

    Rakennusteollisuuden toinen eettinen periaate puuttuu vilpin tekemiseen. Lainvastaisia tai epämääräisiä toimintatapoja ei tule hyväksyä alihankkijoilta, asiakkailta tai muiltakaan osapuolilta omasta itsestä puhumattakaan.
  193. 4.4.2018

    Rakennusliitto ajaa lakolla ylisuuria palkankorotuksia

    Rakennusliitto antoi keskiviikkona ilmoituksen 19.4. alkavasta lakosta, joka kohdistuu rakennustuoteteollisuuden työehtosopimuksia noudattaviin nimettyihin betoniteollisuusyrityksiin. Lakko kestää pääsääntöisesi kaksi päivää viikossa neljän viikon ajan. Koska betonitoimitusten merkitys on rakentamisessa kriittinen, lakko aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa koko rakennusalalle ja taloudelle, arvioi Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari.
  194. 27.3.2018

    ”Me pelataan reiluilla pelisäännöllä. Olen aktiivinen, puutun tilanteisiin heti, enkä riitele.”

    JT Upkeep Oy:n Jussi Tukiainen kertoo, miten Rakennusteollisuuden eettiset periaatteet ja eri osapuolten kunnioittaminen näkyvät omassa arjessa.
  195. 27.3.2018

    Eettiset periaatteet käytännössä: 1. Kunnioita kaikkia osapuolia

    Rakennusteollisuuden eettisiä periaatteita on yhteensä seitsemän. Avaamme kirjoitussarjassa kunkin periaatteen kerrallaan ja havainnollistamme sitä käytännön esimerkkien avulla. Tässä kirjoituksessa keskitymme ensimmäiseen periaatteeseen.
  196. 27.3.2018

    Selvitys: Kunnat varautuneet heikosti infran korjausvelkaan (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Kuoppa tiessä, routavaurio sillassa? Kuntasi ei ehkä tiedä siitä. Etenkin pienistä kunnista vain yksi kolmesta on selvittänyt infransa korjausvelkatilanteen, kertoo Taloustutkimuksen laaja kuntainfraselvitys. Suunnitelmat velan lyhentämiseksi on alle puolella kunnista.
  197. 22.3.2018

    Satakunnan alueen talonrakennustyömaiden välinen työturvallisuuskilpailu on ratkennut (Mediatiedote)

  198. 19.3.2018

    Rakentamisen korkeasuhdanne taittuu (Mediatiedote)

    Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna vielä kahden prosentin vauhtia, mutta uudisrakentamisen vahvin vire alkaa hyytyä.
  199. 20.3.2018

    Talonrakentamisen näkymät ovat yhä hyvät Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Talonrakentamisen suhdannenäkymät ovat pysyneet alkuvuodesta hyvinä Itä-Suomessa eikä niiden odoteta heikkenevän olennaisesti ainakaan tänä vuonna.
  200. 20.3.2018

    Vuoden 2017 turvallisimmat infra-työmaat ovat selvillä (Mediatiedote)

    Valtakunnan turvallisimmat infratyömaat on nimetty kolmatta kertaa. Turvallisia infratyömaita esiin nostamalla halutaan paitsi palkita esimerkillisiä työmaita, myös kiinnittää huomio työturvallisuuden kehittämiseen sekä lisätä maa- ja vesirakennusalan turvallisuustason mittaamiseen kehitetyn MVR-mittarin käyttöä.
  201. 20.3.2018

    Vuoden 2017 turvallisimmat infratyömaat ovat selvillä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Valtakunnan turvallisimmat infratyömaat on nimetty nyt kolmatta kertaa.
  202. 19.3.2018

    Rakentamista säätelevät määräykset muuttuivat asetuksiksi vuodenvaihteessa, missä mennään nyt?

    Rakentamisen uusia asetuksia on sovellettava rakennushankkeissa, joiden rakennuslupa haetaan 1.1.2018 tai sen jälkeen. Haasteena soveltamiselle on ohjeistuksen ja käytännön ratkaisujen puute, asetusteksti kun on suurimmalta osin hyvin yleispiirteistä. YM:n omat ohjeet ovat vielä julkaisematta, mutta rakennusvalvonnat ovat ryhtyneet töihin.
  203. 16.3.2018

    Terveellinen sisäilma on monen tekijän summa (Mediatiedote)

    Tuoreessa asiantuntijaselvityksessä on kartoitettu tyypillisimpiä sisäilmaongelmiin johtavia tekijöitä uudiskohteissa. Selvitys tarjoaa kokemuspohjaista tietoa riskialttiista ratkaisuista, jotta niiltä osataan välttyä jatkossa. Selvityksessä tarkastellaan niin tilaajaosaamista, rakentamista kuin rakennuksen ylläpitoa ja käyttöäkin. Sisäilman laadunhallinta rakennushankkeen eri vaiheissa -selvityksen on toteuttanut Rakennusteollisuus RT:n toimeksiannosta VTT Expert Services.
  204. 14.3.2018

    Väitös: Helsingin asuntomarkkinat suosivat ostajaa – hyötyä vanhasta kerrostaloasunnosta keskimäärin 5 900 euroa

    Ostajat hyötyvät myyjiä enemmän etenkin isoissa kerrostaloasuntokaupoissa. Tähän tulokseen on väitöstutkimuksessaan tullut Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen.
  205. 13.3.2018

    Rakennusliiton ylisuuret palkkavaatimukset neuvottelujen jarruna

    Rakennusalan työntekijöiden työehtosopimusneuvotteluja on käyty parin kuukauden ajan. RT:n jäsenliitoilla on yhteensä kahdeksan työehtosopimusta Rakennusliiton kanssa. Neuvotteluja käydään sekä alakohtaisissa pöydissä että niin sanotuissa isossa pöydässä yhteisistä asioista. Alakohtaisissa neuvotteluissa on tapahtunut paikoin hyvää etenemistä, mutta yhteisten asioiden osalta osapuolet ovat edelleen kaukana toisistaan. Vaikeinta on palkkaratkaisusta sopiminen.
  206. 13.3.2018

    LVI-urakoitsijat povaavat rakentamiseen tahdinvaihdosta (Mediatiedote)

    LVI-urakoitsijoiden suhdannekysely antaa viitteitä siitä, että rakentamisen kova tahti on tasaantumassa. Suhdannetilanne on vielä hyvä, mutta syksyä kohden vauhdin ennustetaan hidastuvan. Odotukset tälle kevättalvelle olivat kovemmat kuin toteutuma. Tarjouspyyntöjä on paljon liikkeellä, mutta tilauksia ei virtaa sisään samalla sykkeellä.
  207. 12.3.2018

    Kokoomuksen Eestilä ja Satonen: Liikenneinfrastruktuurin tutkimus ja koulutus on nostettava Suomessa uudelle tasolle (INFRA ry)

    Kokoomuksen kansanedustajat Markku Eestilä ja Arto Satonen linjaavat Suomen tarvitsevan uuden yliopistotasoisen tutkimuskokonaisuuden tai jopa alan professuurin. Edustajien mukaan tällä hallittaisiin ensisijaisesti perusväylästön rappeutumista ja pyrittäisiin osaltaan taittamaan myös jatkuvasti kohoavaa korjausvelkaa.
  208. 9.3.2018

    Jäämerenratahanke on Suomen ja koko Euroopan tulevaisuudelle tärkeä ja strateginen (Mediatiedote)

    Suomen ja Norjan ministerit julkistivat 9.3. Suomessa ja Norjassa yhteisen näkemyksen Jäämerenratahankkeen tilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.
  209. 2.3.2018

    LVI-alan ammattikoulusta suora polku insinööriopintoihin (Mediatiedote)

    Ammatillinen peruskoulutus valmentaa työelämään eri tasoilla. Talotekniikan perustutkinto valitaan usein reitiksi myös tuleviin jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa.
  210. 1.3.2018

    Rakentamisen ympäristöhaitat hallintaan (INFRA ry)

    Miten suunnitella, rakentaa ja ylläpitää rakennettua ympäristöä niin, että rakentamisen ympäristökuorma kevenisi? KESY-hanke kokosi kestävän ympäristörakentamisen pääperiaatteet yhteen.
  211. 1.3.2018

    Visiona maarakentamisen kiertotalousalusta (INFRA ry)

    Talon- ja infrarakentamisen johtava konsulttiyhtiö Sitowise tiivisti yhteistyötään Maapörssin kanssa, koska sen tavoitteena on laajentaa toimintaansa nettipalveluihin. Yrityksellä on myös haluja olla edistämässä kierrätystä maarakentamisessa.
  212. 1.3.2018

    Savimaita ampumaradan rakenteisiin (INFRA ry)

    Sipoossa avattiin syksyllä 2017 Maapörssin, Sitowisen ja Kuljetus- ja Maarakennus P. Salosen yhteisprojekti: ylijäämämaiden hyötykäyttökohde, jossa otetaan vastaan saven kaltaisia huonolaatuisia mutta puhtaita maita. Tällaisille kohteille on kova tarve: Sipoossa vastaanottoa jouduttiin jo pian rajoittamaan valtavan maa-ainestarjonnan vuoksi.
  213. 1.3.2018

    Uusiorakentamisen erikoisopintojakson UKIn opiskelijat: "Kyse on arvoista" (INFRA ry)

    UKIn opiskelijat tunnistavat kovan tarpeen uusiomateriaaleja koskevalle tiedolle. Kierrätystä tutkittiin oikeissa infrakohteissa.
  214. 28.2.2018

    Voiko jätteillä rakentaa? (INFRA ry)

    Kyllä voi, ja sitä tehdään yhä enemmän. Uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso viisastuttaa ja viitoittaa tietä tulevaan. Koulutuksen suosio on ylittänyt kaikki odotukset.
  215. 27.2.2018

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuoden 2017 parhaat yritykset ja työmaat (INFRA ry)

    Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2017 päätöstilaisuudessa palkittiin parhaat yritykset ja työmaat. Lisäksi tilaisuudessa palkittiin hyviä ideoita työmaan turvallisuuden parantamiseksi.
  216. 27.2.2018

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuoden 2017 parhaat yritykset ja työmaat - myös ideoita turvallisuuden parantamiseksi löytyi (Mediatiedote)

    Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri keinoin, yksi niistä on työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut. Uudenmaan alueella 20 vuotta toteutetun Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2017 päätöstilaisuudessa palkittiin tänään parhaat yritykset ja työmaat. Lisäksi tilaisuudessa palkittiin hyviä ideoita työmaan turvallisuuden parantamiseksi.
  217. 28.2.2018

    RT:n kanta liikenneverkon parlamentaarisen työryhmän esityksistä: "Nyt näyttää hyvältä" (Mediatiedote)

    Ensimmäistä kertaa satavuotiaan Suomen historiassa näyttää vahvasti siltä, että meille on muodostumassa tahtotila ohjata liikenneverkkomme kehitystä kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti yli hallituskausien, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi liikenneverkkoa pohtineen parlamentaarisen työryhmän ehdotuksia.
  218. 28.2.2018

    ”Nyt näyttää hyvältä” (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Ensimmäistä kertaa satavuotiaan Suomen historiassa näyttää vahvasti siltä, että meille on muodostumassa tahtotila ohjata liikenneverkkomme kehitystä kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti yli hallituskausien, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell kommentoi liikenneverkkoa pohtineen parlamentaarisen työryhmän ehdotuksia.
  219. 28.2.2018

    Maa- ja vesirakennusalan ja asfalttialan työehtosopimusten voimassaolo päättyy 28.2.2018 (INFRA ry)

    Työehtosopimuksen jälkivaikutuksen vuoksi vanhan työehtosopimuksen määräykset ovat voimassa siihen asti, kunnes uusi sopimus on tullut voimaan.
  220. 28.2.2018

    Rakennusalan työehtosopimusneuvottelut junnaavat paikallaan

    RT:n toimialojen työntekijöitä koskevien työehtosopimusten voimassaolo päättyy 28.2.2018 ja seuraavana päivänä alkaa sopimukseton tila.
  221. 26.2.2018

    Huolehdi omaisuudestasi – älä kerrytä korjausvelkaa (Mediatiedote)

    Monelle taloyhtiölle on laadittu pitkäjänteinen suunnitelma kiinteistön korjaamisesta. Käytännössä taloteknisiä korjauksia lykätään kuitenkin vuosilla eteenpäin. Lykkäyksen seurauksena vesivahinkojen riski kasvaa, lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmä vanhenee, energiaa valuu hukkaan ja sähkölaitteiden turvallisuus heikkenee. Korjausvelan kasvattaminen ja vetkuttelu korjausten aloittamisessa on kehno – ja kallis – tie.
  222. 20.2.2018

    Rakennusala kiinnittää huomiota putoamissuojauksiin

    Viime viikkojen aikana Suomen rakennustyömailla on sattunut useita, jopa kuolemaan johtaneita työtapaturmia. Hyvin moni sattuneista tapaturmista ja läheltä piti -tilanteista on liittynyt putoamissuojauksen puutteellisuuteen.
  223. 19.2.2018

    Jätä putkien sulatustyö ammattilaiselle (Mediatiedote)

    Pakkaset lisäävät vesijohtoputkien jäätymisriskiä. Voit kuitenkin pienentää riskiä muutamilla toimenpiteillä. Jos putket kaikesta huolimatta jäätyvät, jätä sulatustyö ammattilaiselle.
  224. 15.2.2018

    Vuoden Ympäristörakenne 2017: Tikkurilan Kirjastopuisto ja Tikkurilantori (Mediatiedote)

    Vantaan Tikkurilan ydinkeskustan julkiset tilat, Kirjastopuisto ja Tikkurilantori, on palkittu Vuoden 2017 Ympäristörakenteena. Aiemmin katu- ja pysäköintialueena toiminut Vantaan kaupungintalon ympäristö on muuttunut Tikkurilantorin ja Kirjastopuiston rakentamisen myötä arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoiseksi kävelykeskustaksi, torikaupan alueeksi, tapahtumapaikaksi ja oleskelualueeksi.
  225. 15.2.2018

    Jäsenkysely osoitti, että toiminnan eettisyyteen kiinnitetään huomiota

    Rakennusteollisuus RT:n tammikuussa toteuttaman kyselyn mukaan lähes kolme neljästä kokee toiminnan eettisyyden vaikuttavan sitoutumiseen työnantajaan. Lähes 90 prosenttia ei haluaisi mennä töihin sellaiseen yritykseen, jonka toimintatavat eivät maineen perusteella ole aivan puhtoiset. Vain muutama prosentti ilmoitti, ettei työnantajan eettisyydellä ole suurta merkitystä.
  226. 14.2.2018

    Rakentaminen yhä kasvussa Pohjoismaissa (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdanne jatkuu myötätuulessa, joka tosin voi muuttua puuskittaiseksi, toteaa Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen pohjoismaisia rakennusmarkkinoita koskevassa katsauksessa.
  227. 12.2.2018

    ”Viiden viisaan raportti” on oiva kivijalka maankäyttö- ja rakennuslain uudistamiseen

    Asiantuntijaselvitys maankäytön ja rakentamisen ohjauksen uudistamiseksi ehdottaa kaavoituksen sujuvoittamista muun muassa kaavatasojen vähentämisen ja kattavan digitalisoinnin avulla. RT kannattaa esityksiä, jotka olisivat omiaan edistämään investointeja, lisäämään suunnittelujärjestelmän ennakoitavuutta sekä tehostamaan julkisen sektorin toimintaa.
  228. 9.2.2018

    RALAn laatukysely rakentajille: Rakennusalan laatuhaasteena katkeileva tiedonkulku ja valvonnan riittämättömyys (Mediatiedote)

    Rakentajien laatukyselyn tulokset ovat pääsääntöisesti positiivisia. Erityisesti työlle asetetut ajalliset ja laadulliset tavoitteet ovat olleet työntekijöillä hyvin tiedossa. Myös työmailla vallitseva työilmapiiri on koettu erittäin hyväksi. Heikkoina tekijöinä ovat olleet suunnitelmat ja niiden saaminen työntekijöiden käyttöön. Kenties tästä johtuen työssä on ollut suhteellisen paljon keskeytyksiä ja kiireen tuntua. Kokonaisuutena rakentamisen laatu koetaan keskinkertaiseksi.
  229. 9.2.2018

    Rakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu Varsinais-Suomen alueella on ratkennut (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa on järjestetty talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu jo vuodesta 1991 lähtien. Kilpailussa on 2 sarjaa: Isojen rakennusliikkeiden sarja sekä pienten ja keskisuurten rakennusliikkeiden sarja. Lisäksi on palkittu 3 parasta työmaata. Arviointikriteereinä kilpailussa ovat olleet työmaiden TR-indeksi (60 %) ja työmaiden turvallisuussuunnittelun taso (40 %).
  230. 7.2.2018

    Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2017 on ratkaistu (Mediatiedote)

    Vuoden 2017 arkkitehtiopiskeljoiden ideakilpailun (1.6. – 29.9.2017) kohde oli Espoon Asunnot Oy:n omistama kerrostalokortteli Espoon Iivisniemen lähiössä. Kilpailuun saapui 11 ehdotusta. Kilpailun parhaimpina palkintoina jaettiin kaksi II-palkintoa (á 2500 €), nimimerkeille ”Latvus”, tekijänä Juha Riihelä Tampereen teknillisestä yliopistosta ja ”Pilke”, tekijänä Terhi Koivisto Oulun yliopistosta. Kolmannen palkinnon (1500 €) sai nimimerkki ”Viivakoodi”, tekijänä Olli Pasanen Tampereen teknillisestä yliopistosta. Palkintolautakunta piti kilpailun yleistasoa varsin korkeana. Ehdotuksissa oli perehdytty kiitettävästi kilpailun tavoitteisiin ja mukana oli ennakkoluulottomia ehdotuksia niin energiatehokkuuden, materiaalinkäytön kuin teknisten ratkaisujen suhteen.
  231. 1.2.2018

    Suomen paras kuntatilaaja 2017 oli Oulu (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Mikä Suomen kunta hyödyntää taitavimmin markkinoiden potentiaalin ja tekee hankinnat kustannustehokkaimmin? Tätä selvitettiin loppuvuodesta 2017 tehdyssä kyselyssä. Suomen parhaan kuntatilaajaan tittelin sai Oulu, Imatralle meni kunniamaininta
  232. 1.2.2018

    Lakko on ylilyönti (Mediatiedote)

    Rakennusliiton perjantaiksi julistama lakko saattaa rakennusalalla aiheuttaa sadan miljoonan euron tuotannon menetyksen. Todennäköistä on, että lakko ei kokonaan sulje kaikkia työmaita eikä tehtaita, joten vahinko siltä osin jäänee pienemmäksi. Todellinen lakkoon osallistuminen ja sitä kautta vahinkojen suuruus selviää perjantain aikana.
  233. 26.1.2018

    Ammatillisen koulutuksen reformi

    Ammatillisen koulutuksen reformi on hyvin suuri koulutusuudistus. Siinä uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitus ja tutkintorakenne sekä muokataan nimikkeitä. Rakennusalan tutkintoja on yhdistetty toisiinsa, jotta kokonaisuuksien hallinta ja tutkintojen sisältöjen muokkaus olisi tulevaisuudessa helpompaa ja nopeampaa.
  234. 25.1.2018

    Rakennusliiton lakko perjantaina 2.2.2018

    Tiedote Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n jäsenyrityksille
  235. 23.1.2018

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen tuoreisiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin

    Marraskuussa asuntoaloitusten vuosisumma ylsi jo 45 000 asuntoon. Kasvua tapahtuu yhä vain kerrostaloasunnoissa.
  236. 22.1.2018

    Omakotitalon putkiremontti – vertaile hintaa ja osaamista (Mediatiedote)

    Suomessa on reilut miljoona omakotitaloa. Monessa niistä käyttövesi- ja viemäriputket ovat tulossa elinkaarensa päähän ja edessä on remontti. Mutta kuka sen tekee?
  237. 18.1.2018

    Vuoden 2017 betonirakenne - Kruunuvuorenrannan koonta-asema (Mediatiedote)

    Kruunuvuorenrannan koonta-asema Helsingissä palkittiin vuoden 2017 betonirakenteena taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta. Kruunuvuorenrannan koonta-asema on rakennuskokonaisuus, jossa massoittelu ja ilmeikkäät julkisivut mittakaavaltaan ja detaljeineen liittävät arkisen ja teknisen rakennuksen osaksi uutta asuinaluetta ja ympäröivää luonnonmaisemaa.
  238. 18.1.2018

    Spurtin paikka – kilpailussa etsitään turvallisinta talonrakennustyömaata (Mediatiedote)

    Tämänvuotinen Turvallisuus alkaa minusta -työturvallisuuskilpailu on käynnistynyt ja odotettavissa on tapaturmattomia talonrakennustyömaita ja huipputuloksia. Kilpailutyömaiden hyvien turvallisuuskäytäntöjen toivotaan näkyvän laajemminkin koko rakennusalalla. Kilpailu on avoinna kaikille talonrakennustyömaille.
  239. 15.1.2018

    Ylijäämämassat ja purkubetoni kiertoon; "Tehtäisiin edes pulkkamäki" (INFRA ry)

    Löysien ylijäämämaiden, lähinnä savien hyötykäyttö on kangerrellut vuosikausia pääkaupunkiseudulla, eikä korkealaatuinenkaan betonimurske aina kelpaa rakentamiseen. Mistä löytyisivät ratkaisut kiertotalouden pulmiin maarakennusalalla?
  240. 8.1.2018

    Suomi tarvitsee Helsingille kilpailukykyä vahvistavan ohjelman (Mediatiedote)

    Kansainvälinen kilpailu yrityksistä ja osaajista käydään enemmän metropolien kuin valtioiden välillä. Tuore selvitys ehdottaa Helsingin seudulle omaa metropolisopimusta nopeuttamaan alueen kasvua ja parantamaan houkuttelevuutta. Lisäksi esitetään liikenneyhteyksien merkittävää parannusta ja englannin tekemistä asiointikieleksi.
  241. 17.12.2017

    MARA-asetus voimaan 1.1.2018

    MARA-asetus eli Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä korvaa Valtioneuvoston asetuksen 591/2006 ja astuu voimaan 1.1.2018. MARA-asetus tarkoittaa, että eräiden jätteiden käyttöön maarakentamisessa ei tarvita ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa, jos jätteen hyödyntäminen täyttää asetuksessa annetut ehdot. Asiasta on kuitenkin tehtävä ilmoitus valvontaviranomaiselle.
  242. 15.12.2017

    Sanna Nuikka on nimitetty Kattoliitto ry:n toimitusjohtajaksi

  243. 12.12.2017

    Skanska-konserni torjui työtapaturmapeikkoa Kuopiossa

    Skanska Talonrakennus Oy on pudottanut Skanska-konsernin tapaturmataajuuden alle kymmenesosaan entisestä viimeisten 15 vuoden aikana. Valtakunnallisesti, alihankkijat mukaan lukien, tapaturmataajuus on enää kuusi työtapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti.
  244. 12.12.2017

    Kinkkurasva ja viemäri eivät sovi yhteen (Mediatiedote)

    Vaikka kinkku sulaa vatsassa, paistorasva ei sula viemärissä. Lämmin rasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se muuttuu tahmaiseksi ja kittaantuu viemäriputkeen. Veden laskeminen rasvan kanssa ei auta: kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista.
  245. 4.12.2017

    Elinkeinoelämän selvitys: Infrainvestoinneissa huomioitava myös kuljetettavat eurot (Mediatiedote)

    Suomessa on totuttu mittaamaan tieliikenneväylien merkitystä lähinnä ajoneuvomäärien ja tonnien muodossa. Uusi selvitys tuo tarkasteluun uuden mittarin: eri tieosuuksia tulee arvioida myös sen kautta, miten paljon arvoa (euroja) niiden kautta kuljetetaan. Tarjolla on nyt uutta tietoa keskeisten toimialojen käyttämistä reiteistä eri puolilla maata.
  246. 5.12.2017

    Elinkeinoelämän selvitys: Infrainvestoinneissa huomioitava myös kuljetettavat eurot (INFRA ry)

    Suomessa on totuttu mittaamaan tieliikenneväylien merkitystä lähinnä ajoneuvomäärien ja tonnien muodossa. Uusi selvitys tuo tarkasteluun uuden mittarin: eri tieosuuksia tulee arvioida myös sen kautta, miten paljon arvoa (euroja) niiden kautta kuljetetaan. Tarjolla on nyt uutta tietoa keskeisten toimialojen käyttämistä reiteistä eri puolilla maata.
  247. 29.11.2017

    Oman uran rakennustyömaalla (INFRA ry)

    Opiskellessa moni miettii, mistä löytyy oma paikka työelämässä. Jututimme uudestaan nuoria, jotka kuusi vuotta sitten kertoivat Infra-lehdelle infra-alan opiskeluistaan.
  248. 30.11.2017

    Rakennusalan Itä-Suomen työturvallisuuskilpailussa uusia voittajia (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin työturvallisuuskilpailussa nousi tänä vuonna uusia voittajia. Aluepäällikkö Kimmo Anttosen mukaan tämä on myönteistä, koska se kertoo työturvallisuutta edistävien toimenpiteiden tuloksellisuudesta sekä hyvien käytäntöjen ja asenteiden leviämisestä laajemmalle järjestäytyneiden rakennusliikkeiden työmaille samoin kuin niillä työskenteleville alihankkijoille.
  249. 30.11.2017

    Massiivipuurakenteiden energiamääräysten helpotukset tarkoittavat toteutuessaan paluuta 1960-luvulle

    Samaan aikaan kun ympäristöministeriö edistää puurakentamista ympäristöperusteisiin vedoten, se on uusissa energiamääräyksissään antamassa massiivipuisille rakenteille merkittäviä helpotuksia. Rakennusteollisuus RT:n teettämien laskelmien mukaan massiivipuisen asuinkerrostalon vuotuinen energiankulutus ja hiilijalanjälki kaksinkertaistuisivat verrattuna määräysten mukaisiin muihin kerrostaloihin.
  250. 29.11.2017

    Rekrytoinnin ihanuus (INFRA ry)

    Rakennusalan rekrytointi on oudon ongelman äärellä. Toisaalla osaajista on paikoin huutava pula, toisaalla työttömiä ammattilaisia löytyy sankoin joukoin. Pitääkö olla huolissaan?
  251. 28.11.2017

    Vuoden 2017 Paalutustyömaa on Vermontien paalulaatta Espoossa (Mediatiedote)

    Paalutustyö on vaativa työvaihe, joka vaatii korkeaa ammattitaitoa ja oikeanlaista kalustoa. Vuoden paalutustyömaa valittiin nyt viidennen kerran. Tällä kertaa valintaan vaikutti muun muassa voittajakohteessa esiin noussut hyvä suunnittelu ja työturvallisuus.
  252. 28.11.2017

    ePerehdytyksen slogankilpailussa vauhdikkaita ehdotuksia

    Uuden ePerehdytyksen tunnuslauseesta järjestetyn kilpailun voittajat on arvottu. Hyviä lennokkaita ehdotuksia saatiin runsaasti.
  253. 27.11.2017

    Tonttien hinnat ovat nousseet asuntohintoja nopeammin – poikkeuksena pääkaupunkiseutu (Mediatiedote)

    Tonttien hinnat ovat nousseet keskimäärin enemmän kuin asuntojen hinnat kahden viime vuosikymmenen aikana. Aluekohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Pääkaupunkiseudulla tontit kallistuivat huomattavasti asuntoja voimakkaammin vuoteen 2008 saakka, mutta sen jälkeen niiden hintakehitys on kulkenut samaa tahtia tai jopa hieman asuntoja hitaammin.
  254. 27.11.2017

    Tiedote koskien kantavien rakenteiden laatusuunnitelmaa (Mediatiedote)

    Yhdentoista suurimman kaupungin rakennusvalvonnat julkaisivat tiedotteen 14.11. koskien kantavien rakenteiden laadunvarmistusta, joka astuu voimaan 1.1.2018.
  255. 27.11.2017

    Nyt nostetaan kissa pöydälle (INFRA ry)

    Rakennusala polarisoituu isoihin ja pieniin. Eletään jonkin sortin pääurakoitsijoiden ja alaurakoitsijoiden vastakkainasettelun aikaa, jossa isot sanelevat ja pienet vikisevät. Tähänkö on tultu? On aika muuttaa suuntaa, lisätä yhteistyötä ja syventää vuoropuhelua.
  256. 27.11.2017

    Tietosuojakiertue

    Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus yhdenmukaistaa henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön koko EU:n alueella (GDPR). Myös Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten on noudatettava asetusta, kun ne käsittelevät esimerkiksi työntekijöiden, kumppaneiden ja asiakkaiden henkilötietoja.
  257. 24.11.2017

    Ensimmäiset valmistuvat infratyönjohdon muuntokoulutuksesta

    27 ensimmäistä aikuisopiskelijaa infrarakentamisen työnjohtokoulutuksesta ovat valmistuneet Metropoliasta 24.11.2017.
  258. 24.11.2017

    ePerehdytystietojen tarkastelu helpottuu (RATEKO)

    Syyskuussa rakennusalalla otettiin käyttöön yhteinen sähköinen ePerehdytys-palvelu, jonka avulla työntekijä tekee työmaan yleisperehdytysosion verkossa ja jonka tulokset työnantaja näkee Taitorekisterin Ilmoita-palvelusta.
  259. 24.11.2017

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen tuoreisiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin (Mediatiedote)

    Rakentamisen kasvu jatkuu uudisasuntotuotannon vetämänä. Syyskuussa asunnoille myönnettyjen lupien vuosisumma ylsi jo 45 000 asuntoon ja aloituksetkin kipusivat lähes 44 000 asuntoon.
  260. 22.11.2017

    Nyt etsitään rakennusalan Tekijöiden Tekijää – paras löytyy kahdessa viikossa!

    Opiskelija, opitko tekemisen taidon mahtavalta työpaikkaohjaajalta? Tai onko työkaverisi juuri se tyyppi, joka loistavalla esimerkillään ja osaavalla ohjauksellaan luo polkuja tulevaisuuden ammattilaisille?
  261. 20.11.2017

    Helsingin Länsiterminaali 2 voitti arkkitehtuuripalkinnon (Mediatiedote)

    Vuoden Teräsrakenne kuuluu merkittäviin suomalaisiin arkkitehtuuripalkintoihin. Vuoden Teräsrakenne 2017 on Helsingin Länsisataman Länsiterminaali 2. Terminaalin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut PES-Arkkitehdit Oy. Pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti SAFA Tuomas Silvennoinen.
  262. 20.11.2017

    Vuoden Rakennusmestari -palkinto 2017 Esa Kiiverille

    Ylöjärveläinen rakennusneuvos Esa Kiiveri on Vuoden Rakennusmestari 2017. Palkintolautakunnan vaakakupissa painoi Kiiverin vahva ja ansiokas työ alueen elinkeinoelämän kehittämisessä.
  263. 16.11.2017

    Rakentamisen laatuteko 2017 -kilpailun tuomari Eero Heinäluoma: "Tinkimätön laaduntekijä uskaltaa haastaa esimiehensä ja kurkistaa tulevaisuuteen" (Mediatiedote)

    Tasaväkisen ja korkeatasoisen Rakentamisen laatuteko -kilpailun ratkaisi tänä vuonna ennen kaikkea vahva laatuasenne ja asiakaslähtöisyys. Voittajien valinnasta vastannut Eero Heinäluoma korosti valintaperusteissaan myös perinteistä ammattiylpeyttä ja tulevaisuuteen katsovaa innovatiivisuutta. Voiton kisassa veivät työnjohdon sarjassa Peabin kolmihenkinen työmaatiimi Turusta sekä työntekijöiden osalta Constin maalari Jean Lindström Helsingistä, joka oli niin ikään yleisöäänestyksen ykkönen.
  264. 14.11.2017

    Yhteiset eettiset periaatteet ohjaamaan rakennusalan toimijoita

    Rakennusteollisuus RT on laatinut eettiset periaatteet reilun ja rehdin toiminnan ohjenuoraksi. Tarkoituksena on kannustaa kaikkia jäsenyrityksiä ja laajalti alan toimijoita tilaajia myöten sitoutumaan avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja vastuullisuuteen.
  265. 8.11.2017

    Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2017 apurahat: Tuottavuus ja ympäristövaikutukset kiinnostavat väitöskirjan tekijöitä (Mediatiedote)

    Kahdeksalle väitöskirjatutkijalle on tänään myönnetty 5 000 euron apurahat. Apurahat jakaa vuosittain Rakennusteollisuus RT ry:n rakennusalan jatkokoulutusrahasto. Tänä vuonna tutkimushankkeiden aihealueet jakautuvat hyvin laajasti rakentamisen eri osa-alueille ja hankkeiden taso on korkealaatuinen.
  266. 14.11.2017

    Betonirakentamisen laatuketju kuntoon (INFRA ry)

    Betonirakentamisen laatuketjua on tarkasteltu ja ryhdytty kehittämään tehostetusti kokonaisuutena. Taustalla on muutamissa rakennuskohteissa vuonna 2016 ilmenneet vakavat lujuuspuutteet. Nyt on vahvistunut, että ongelmat koskevat lähinnä voimakkaasti nostettuja, säänkestäviä erikoisbetoneita ja vaativia rakenteita, kuten siltoja. Kehitettävää on kaikkien osapuolten, niin tilaajien, betonivalmistajien kuin työmaidenkin toiminnassa.
  267. 12.11.2017

    Selvitysmies löysi kehitettävää vaativien betonirakenteiden koko toteutusketjusta (Mediatiedote)

    Betonirakentamisessa on tunnistettu parannettavaa prosessin kaikissa päävaiheissa: tilaajan toiminnassa, betonin valmistuksessa sekä työmaan työnsuunnittelussa ja betonoinnissa. Normaalirakenteissa laatu on pääosin hallinnassa, mutta vakavia poikkeamia on päässyt syntymään ainakin muutamissa vaativissa kohteissa, joissa on käytetty erikoisbetonia. Näin summaa selvitysmies Tapani Mäkikyrö, joka on viime vuonna ilmenneiden lujuuskatotapausten johdosta kartoittanut kattavasti betonirakentamisen ongelmia ja niiden aiheuttajia.
  268. 13.11.2017

    Turussa tehdyissä betonirakenteiden lujuusselvityksissä ei löytynyt uusia ongelmakohteita (Mediatiedote)

    Turussa on testattu pistokoeluonteisesti paikallavalettujen betonirakenteiden lujuutta kaikkiaan lähes kolmellakymmenellä talonrakennustyömaalla. Juuri valmistuneet testaustulokset eivät paljastaneet yhtään uutta lujuuskatokohdetta.
  269. 13.11.2017

    Elinkaarimallin käyttöä hankinnoissa edistetään veromuutoksilla

    Hallitus on antanut 25.10.2017 esityksen elinkeinoverolain ja arvonlisäverolain muuttamisesta koskien elinkaarihankkeiden eli kokonaishoitopalvelujen verotusta. Muutoksen seurauksena elinkaarimallin verotusta koskevien erityissäännösten käyttöalaa laajennetaan koskemaan kaikkia tila- ja infrahankkeita.
  270. 13.11.2017

    10 kysymystä Aleksi Randellille

    Aleksi Randell aloitti RT:n toimitusjohtajana 9.11.2017. Randell siirtyi tehtävään Turun kaupunginjohtajan paikalta.
  271. 10.11.2017

    Kuljetusliike Matti Janhunen Oy on Tampereen vuosisadan yritys (INFRA ry)

    Tampereen yrittäjät on valinnut INFRA Hämeen pitkäaikaisen jäsenyrittäjän Kuljetusliike Matti Janhunen Oy:n Tampereen vuosisadan yritykseksi.
  272. 7.11.2017

    Kylmästä lämpimään – eikö patteri lämpene? (Mediatiedote)

    Nupit on kaakossa, mutta patteri pysyy kylmänä. Tai yksi patteri on kylmä, vaikka muut lämmittävät mukavasti. Kylmä lämmityspatteri ei aina tarkoita vikaa lämmitysjärjestelmässä. Ongelma voi johtua patteriin kerääntyneestä ilmasta tai jumiutuneesta termostaattiventtiilistä.
  273. 6.11.2017

    Onnistuneita tuloksia maahanmuuttajien kouluttamisesta rakennusalalle (Mediatiedote)

    Syksyllä 2016 käynnistyneestä Pohjois-Savon Raksa Coach -projektista on saatu onnistuneita tuloksia. Ensimmäinen projektin koulutukseen osallistuneen ryhmän opinnot päättyivät lokakuun 2017 lopussa. Ryhmässä aloitti 16 opiskelijaa, joista kuusi työllistyi välittömästi koulutuksen jälkeen rakennusalan työtehtäviin. Lisäksi useampi opiskelija jatkaa rakennusalan opintoja.
  274. 2.11.2017

    Haka hankinnoissa? Nyt on aika palkita paras. (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Yksi kunta hyödyntää taitavasti markkinoilla olevan osaamispotentiaalin ja teettää esimerkiksi monimutkaisia yhdyskuntateknisiä töitä kustannustehokkaasti. Toiselle kunnalle sama asia tuottaa tuskaa. Mikä on menestyksen juju?
  275. 2.11.2017

    INFRA tehostaa edunvalvontaa Brysselissä (INFRA ry)

    INFRA ry on liittynyt mukaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n käynnistämään edunvalvontatoimintaan Brysselissä. Jo yhteensä yhdeksän suomalaisen maantieliikenne- ja yrittäjäjärjestön yksikkö on näkyvä toimija EU-päätöksenteossa.
  276. 1.11.2017

    Kruunuvuorenrannan koonta-asemalle Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinto 2017 (Mediatiedote)

    Vuoden 2017 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehtuuritoimisto B&M oy Helsingistä kohteellaan Kruunuvuorenrannan koonta-asema.
  277. 1.11.2017

    RATEKO hakee koulutussuunnittelijaa (RATEKO)

    RATEKO hakee koulutussuunnittelijaa rakennusterveyskoulutuksiin
  278. 31.10.2017

    Infra on yhtä pötköä (INFRA ry)

    ”Jos maisemasta poistettaisiin talot, jäljelle jäisi infra. Rakennukset ovat pystyä, infra on pötköä”, opinto-ohjaajien tutustumisaamupäivää isännöinyt Janne Suntio kiteytti. Työvoimapulassa tuskitteleva infra-ala kävi tutuksi lokakuussa Tampereella.
  279. 30.10.2017

    Syysseminaarin satoa (RATEKO)

    Rakennusteollisuuden ja ammattikorkeakoulujen yhteinen syysseminaari 12.-13.10.2017 kokosi Helsinkiin edustavan joukon rakennusalan amk-opettajia opetussuunnitelmatyön ja opetuksen kehittämisen pariin.
  280. 27.10.2017

    ERA17-ohjelma päättyy, työ energiaviisaan Suomen rakentamiseksi jatkuu (Mediatiedote)

    Rakennetun ympäristön energiaviisauden edistämiseksi vuonna 2010 käynnistetty toimintaohjelma ERA17 päättyy suunnitellusti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Rakennetun ympäristön energiaviisauden edistämiseksi vuonna 2010 käynnistetty toimintaohjelma ERA17 päättyy suunnitellusti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.
  281. 26.10.2017

    Vahva asuntorakentaminen kirittää ja kiristää LVI-asennusta (Mediatiedote)

    Asuntorakentamisen hyvä imu antaa vauhtia LVI-töille myös vuonna 2018. Laskettavia kohteita ja töitä riittää, mutta kannattavuus ei ole kohentunut markkinan piristymisen myötä. Uudisrakentamisen puskureina toimivat talotekniset modernisoinnit ja huoltopalvelut. Odotuksia on ladattu myös käynnistyneisiin ja käynnistyviin aluerakennushankkeisiin, joiden talotekniset työt ovat tulossa vasta suunnitteluvaiheeseen.
  282. 26.10.2017

    Trio on vuoden LVI-urakoitsija (Mediatiedote)

    Vuoden 2017 LVI-urakoitsijaksi on valittu LVI-Trio Oy. Valinta julkistettiin LVI-Päivillä Tampereella 26.10.2017.
  283. 25.10.2017

    Rakentamisen ajankohtaiskiertue 2017 - kiertuepalaute

    Kiitos osallistumisestasi Rakentamisen ajankohtaiskiertueen tapahtumaan sekä palautteestasi siihen liittyen. Ohessa kaikkien kiertuepaikkakuntien esitysten aineistot.
  284. 25.10.2017

    Talonrakentamisen suhdanne Satakunnassa tasaantumaan päin (Mediatiedote)

    Tuore suhdannekatsaus osoittaa, että muun Suomen tavoin myös Satakunnassa talonrakentaminen painottuu ennen kaikkea kerrostaloasuntoihin. Rakentamisen kasvu alueella on kuitenkin jäämässä varsin maltilliseksi. Kerrostaloasuntoja aloitettiin vuoden 2017 toisella neljänneksellä 286 kappaletta, joka on 4 prosenttia edellisvuotta enemmän.
  285. 17.10.2017

    Uusi tekniikka takaa laadun tasaisuuden

    Liikenneviraston Skanskan, Pöyryn ja Rambollin kanssa muodostaman allianssin rakentama valtatie 6:n parantaminen Taavetista Lappeenrantaan on jo niin valmis, että 29 kilometrin pituinen. Nelikaistainen, keskikaiteellinen tie avattiin liikenteelle elokuussa. Skanskan työmaatiimi osallistuu Vuoden Laatuteko -kilpailuun teemanaan uuden tekniikan käyttö infrahankkeen työn tehostamisessa ja laadun varmistamisessa.
  286. 17.10.2017

    Hankintaosaaminen nousi otsikoihin (INFRA ry)

    HS uutisoi 17.10.2017 Helsingin asfalttiurakoissa mahdollisesti esiintyneistä epäselvyyksistä. Artikkelissa mainitut yritykset eivät ole INFRA ry:n jäseniä. INFRA on sen sijaan jo kauan viestinyt kuntien tilaajaosaamisen kehittämistarpeista.
  287. 16.10.2017

    ”Yhden miehen armeija”

    ”Työnjohto kuvaa Jannea yhden miehen armeijaksi, jonka voi laittaa vaikka hoitamaan julkisivukorjauksen alusta loppuun, Hänen päätoimensa on maalaus, mutta hän osaa myös erilaiset pinnoitukset, saumaukset, tasoitukset ja rappauksetkin”, Consti Julkisivujen toimitusjohtaja Risto Kivi sanoo maalari Jean ”Janne” Lindstömistä.
  288. 12.10.2017

    Rakentamisen hyvä puhti jatkuu Varsinais-Suomessa (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomen asuntotuotannon kasvussa on päästy huimiin lukemiin. Vuoden 2017 toisella neljänneksellä kerrostaloasuntoja aloitettiin 124 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös kerrostaloasuntojen rakennuslupien määrä kaksinkertaistui. Koko asuntotuotanto, talotyypistä riippumatta, kasvoi alueella 70 prosenttia.
  289. 9.10.2017

    Vastaava työnjohtaja Jouni Korkiakoski, YIT: ”Katson laatua asiakkaan silmin”

    ”Asuinrakennuksen rakentaminen on laadukasta, kun asiakas on tyytyväinen lopputulokseen, ja ihastuu uuteen kotiinsa. Katsonkin laatua aina asiakkaan silmin. Omat laatuvaatimukseni ylittävät RYL:in ja normien vaatimukset”, Espoon Kauklahdessa 33 pienkerrostalo- ja rivitaloasunnon työmaata aloittava vastaava työnjohtaja Jouni Korkiakoski sanoo.
  290. 4.10.2017

    Maakuntakeskusten rakennushankkeet yhä vetureina Talonrakentamisen suhdanteet pysyvät hyvinä Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Alkuvuoden toteutumat ja lähitulevaisuuden näkymät talonrakennuksessa ovat pysyneet Itä-Suomessa hyvinä syksyä kohti. Niin rakentajat kuin rakennuttajat ja urakoiden tilaajatkin pitävät Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin alkusyksyn barometrikyselyn perusteella suhdannetilannetta hyvänä. He arvioivat hankemäärän kasvan erityisesti vahvan ja vakaan kerrostalorakentamisen ansiosta. Kuopion ja Joensuun seudut sekä osittain myös Mikkeli ovat kasvun vetureina ainakin yhtä selvästi kuin edellisvuosina.
  291. 4.10.2017

    Isompia projekteja odotetaan kuitenkin tuleville vuosille Infrarakentamisen näkymät Itä-Suomessa ovat vielä kohtalaiset (Mediatiedote)

    Infra- eli maa- ja vesirakentamisen suhdannenäkymät enteilevät valtakunnallisesti kasvun taittumista seuraavan puolen vuoden aikana. Se johtuu tavanomaisen vuodenaikojen kausivaihtelun lisäksi tilausten ja työkannan supistumisesta. Ensi kesän osalta tilanne voi kääntyä paremmaksi, jos uusia investointeja väylärakentamiseen käynnistyy. Epävarmuus on kuitenkin kasvussa.
  292. 3.10.2017

    Uusia asuntoja nousee huippumäärä (Mediatiedote)

    Tänä vuonna aloitetaan 43 000 asunnon rakentaminen Rakennusteollisuus RT:n uusimman ennusteen mukaan. Asuntojen kappalemääräinen tuotantotaso on 40 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. Vielä ensi vuonna saatetaan yltää 40 000 asuntoaloitukseen. Vastaavia lukemia on viimeksi nähty 1990-luvun alussa.
  293. 3.10.2017

    Rakentamisessa ei vielä hyytymisen merkkejä (Mediatiedote)

    Rakentaminen on saanut lisävauhtia muun talouden piristymisestä eikä talouskasvu ole enää yksin rakennusalan harteilla. Rakennusteollisuus RT arvioi, että rakentaminen kasvaa tänä vuonna neljä prosenttia tai vähintäänkin yhtä kovaa kuin koko Suomen talous. Rakentamisen määrä on nyt ylittänyt finanssikriisiä edeltävän tason.
  294. 2.10.2017

    Porari Jani Himanen, Lemminkäinen: ”Aina voi kysyä kokeneemmilta”

    ”Tehdään hyvin, mitä tahansa tehdään. Aina voi kysyä itseään kokeneemmilta. Vanhempia työntekijöitä ei pidä vähätellä”, porari Jani Himanen kertoo reseptinsä hyvän laadun tuottamiseen.
  295. 25.9.2017

    ”Laadukkaaseen tekemiseen liittyy myös turvallisuus”

    NCC rakentaa tavoitehintaisena KVR-urakkana pääkonttoria Oululaiselle tietoturvallisia langattomia viestintäratkaisuja kehittävälle ja valmistavalle Bittiumille. Työmaan vastaava työnjohtaja Jaakko Jäväjä on Vuoden Laatuteko –kilpailussa kahdeksan finalistin joukossa.
  296. 25.9.2017

    Luontolahjani satavuotiaalle Suomelle

    Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi maanomistajia kutsutaan perustamaan yksityisiä luonnonsuojelualueita. Valtio osallistuu kampanjaan suojelemalla yksityisten osallistujien suojelualueita vastaavan pinta-alan. Juhlavuoden kampanjan kautta niin yksityishenkilöt, yritykset, kunnat, seurakunnat, säätiöt ja yhdistykset voivat antaa oman lahjansa satavuotiaalle Suomelle. Osallistumalla voi turvata itselle tai edeltäville sukupolville tärkeän maiseman tai alueen säilymisen.
  297. 21.9.2017

    Lämmitätkö vai tuhlaatko? (Mediatiedote)

    Nyt on aika kytkeä lämmitys päälle. Varmista samalla, että ilmanvaihdon lämmön talteenottolaite on käytössä: näin stoppaat lämmitysenergian tuhlauksen, ja vähennät vedon tunnetta.
  298. 18.9.2017

    Vuositakuukorjaaja "Juuso" Ritakallio varmistaa laadun kuvien otolla

    Kun YIT:n Tampereen yksikön asuntokohteissa työtään tekevä vuositakuukorjaaja Juha-Matti Ritakalliota pyytää kertomaan, mitä laatu on hänen kannaltaan, hän vastaa: ”Laatua on virheetön tuote, johon päästään huolellisella suunnittelulla. Vanha sanonta pitää tässäkin paikkaansa, hyvin suunniteltu on hyvin tehty.”
  299. 13.9.2017

    Lähetettyjen työntekijöiden ennakkoilmoitusvelvollisuus, velvoitteita myös tilaaja-asemassa olevalle yritykselle

    Syyskuun 1. päivästä lähtien ulkomaalaisen yrityksen, joka on aloittamassa työnteon Suomessa, on tehtävä ilmoitus työsuojeluviranomaiselle työntekijöidensä lähettämisestä Suomeen.
  300. 11.9.2017

    Rakennusteollisuus RT: Rakentamisen hiilijalanjäljen ohjauksen tiekartta ei johda väitettyihin merkittäviin päästövähennyksiin (Mediatiedote)

    Ympäristöministeriö on teettänyt rakennusten hiilijalanjäljen säädösohjaukseen tähtäävän tiekartan. Rakennusteollisuus RT kehottaa ministeriötä malttiin ja varoittaa hätiköidyn tiekartan riskeeraavan rakentamisen laatua ja nostavan kustannuksia ilman tavoiteltuja ympäristöhyötyjä.
  301. 8.9.2017

    Avoimuudella, yhteistyöllä ja hyvällä fiiliksellä laadukkaaseen lopputulokseen

    Kysyttäessä laadukkaan rakentamisen avaimista, Peabin turkulainen työmaatiimi vastauksissaan yksimielinen: laatua saadaan aikaan, kun kommunikaatio työmaalla toimii, tietoa jaetaan avoimesti ja kaikki työntekijät ymmärtävät oman työnsä tärkeyden osana suurempaa kokonaisuutta. Ja ammattiylpeys – se on koko porukan mielestä kaiken lähtökohta.
  302. 7.9.2017

    Rakennusteollisuus uudisti työturvallisuusperehdytyksen – ”Parhaat käytännöt yhteen ja verkkoon” (Mediatiedote)

    Rakennusala on kehittänyt yhdessä täysin uudenlaisen sähköisen perehdytysmallin, jotta kaikilla olisi riittävät tiedot työturvallisuudesta jo työmaalle saavuttaessa. ePerehdytyksessä työntekijä tutustuu työturvallisuuden yleisiin asioihin ajasta ja paikasta riippumattomana verkko-oppimisena ja todentaa osaamisensa tentillä. Hyväksytty suoritus on voimassa aina vuoden kerrallaan kaikilla työmailla.
  303. 7.9.2017

    Työturvallisuuden pelisäännöt kaikille selviksi uuden perehdytyksen avulla (Mediatiedote)

    Syyskuun alussa aloittanut ePerehdytys tuo uuden vaihtoehdon perinteiseen rakennusalan työmaiden perehdytykseen. Sähköisen perehdytysmallin toivotaan parantavan työmaiden turvallisuuden tasoa ja tehostavan työmaiden arkea.
  304. 6.9.2017

    Rakentamisen ajankohtaiskiertue starttaa lokakuussa

    Rakennusteollisuus RT:n organisoima roadshow alkaa Joensuusta 26.10. ja kiertää Suomen suurimpia kaupunkeja. Jäsenyrityksille suunnatuissa tilaisuuksissa on luvassa kattava tietopaketti mm. säädösmuutoksista ja kehityshankkeista. Kiertueen järjestelyissä ovat mukana myös RTY ja RALA ry.
  305. 5.9.2017

    ”Rakentaminen on joukkuepeliä, yhdessä onnistutaan tai yhdessä mennään metsään”

    Destian ja Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman Asematason allianssihankkeen betonirakenteista vastaavalle työnjohtajalle Jarmo GrönilleTPS:n jääkiekkojoukkueen pelit ovat henki ja elämä. Hän suhtautuu rakentamiseenkin samalla periaatteella: ”Rakentaminen on joukkuepeliä. Kukaan ei saavuta yksinään mitään. Varsinkin tällaisessa allianssihankkeessa onnistutaan yhdessä tai mennään metsään yhdessä.”
  306. 5.9.2017

    Rakentajan yleisperehdytys siirtyi verkkoon (INFRA ry)

    ePerehdytyksessä kaikille työmaille yhteisten asioiden perehdytys suoritetaan itselle sopivana ajankohtana verkossa jo ennen työmaalle menoa.
  307. 4.9.2017

    Toimitusjohtaja Tarmo Pipatti saanut vuoden 2017 Rakennustiedon ga-palkinnon

    Tämän vuoden Rakennustiedon ga-palkinto on myönnetty Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatille kiitoksena ennakkoluulottomasta yhteistyöstä ja merkittävästä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
  308. 31.8.2017

    Rakennusalan työnjohtopulaan ensiapua uusista koulutusohjelmista (Mediatiedote)

    Rakennusalan muuntokoulutusohjelmat mahdollistavat työttömien korkeakoulutettujen osaamisen päivittämisen työmarkkinoiden tarpeeseen. Koulutuksessa hyödynnetään opiskelijoiden aikaisempaa osaamista, mikä tarjoaa nopean väylän uuteen ammattiin. Sen lisäksi, että koulutusmallista on merkittävää hyötyä yrityksille, korkeakoulutettujen ajautuminen työttömyyskierteeseen katkeaa.
  309. 29.8.2017

    Korjausrakentaminen vahvasti eriytynyttä alueittain

    Kerrostalot ja ammattimainen korjausrakentaminen ovat pitkälti keskittyneet elinvoimaisille kaupunkiseuduille. Väestökehitykseltään taantuvat alueet ovat puolestaan pientalovaltaisia, ja niillä korjaustarve painottuu omakotitaloihin. RT tarkastelee korjausrakentamisen teemakatsauksessaan asuinrakennusten korjausrakentamista seutukunnittain.
  310. 29.8.2017

    Asuinrakennusten korjausrakentaminen Puolella miljoonalla suomalaisella haasteita selvitä kotitalonsa korjauksista (Mediatiedote)

    Etenkin taantuvilla alueilla asuinrakennusten kasvava korjaustarve on muodostumassa ongelmaksi. Remontin vaatimat eurot voivat nousta suhteettoman suuriksi asunnon arvoon nähden, kun väestökato vähentää asuntojen kysyntää ja siten laskee niiden hintaa. Hankalimmassa asemassa ovat näillä seuduilla vanhenevien omakotitalojen iäkkäät asukkaat.
  311. 29.8.2017

    Työturvallisuuden yleisperehdytys siirtyy verkkoon ja tehostuu

    Syyskuun alussa käyttöön tuleva ePerehdytys uudistaa työturvallisuuden perehdytyksen rakennusalalla. Kerran vuodessa verkossa suoritettavalla perehdytyksellä voi korvata kokonaan nykymuotoisen työmaalla tapahtuvan yleisperehdytyksen, mikä on myös AVIn hyväksymä menettely. Työmailla voidaan keskittyä työpaikkakohtaiseen perehdytykseen ja työmaan erityispiirteisiin.
  312. 25.8.2017

    Keksijät ja kehittäjät esillä Infra-lehdessä (INFRA ry)

    Toimitusjohtaja Timo Suutarinen uskoo arjen innovaatioihin. Totutun kyseenalaistaminen on johtanut hänet tekemään useita keksintöjä. Omat oivallukset voivat tuoda merkittävää etua yrittäjälle, kertovat myös pienemmät mvr-alan yrittäjät eri puolilta Suomea.
  313. 24.8.2017

    Maankäyttö- ja rakennuslain muutos tuo kevennyksiä väestönsuojien ja taloteknisten järjestelmien rakentamiseen

    Valtioneuvosto on antanut 28.6.2017 eduskunnalle rakennusten suunnittelua koskevan maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksen. Muutosesitys tuo kevennyksiä väestönsuojien ja taloteknisten järjestelmien rakentamiseen.
  314. 22.8.2017

    Auringon lämpö hupenemassa – lämpiääkö kotisi kuitenkin? (Mediatiedote)

    Vaikka aurinko välillä vielä lämmittää, on lämmitysjärjestelmän vuosihuollon aika. Lämmitysjärjestelmä kannattaa tarkistuttaa LVI-liikkeen ammattilaisella nyt, sillä jos se tarvitsee huoltoa, sen ehtii vielä hoitaa ilman katkoksia lämmityksessä.
  315. 7.8.2017

    KIRA-Akatemia kasvattaa tulevaisuuden tekijöitä

    KIRA-Akatemia lähtee täyttä vauhtia liikkeelle kolmatta kertaa elokuussa. KIRA-Akatemia on KIRA-foorumin luoma ohjelma alan eri sektoreilla työskentelevien nuorten perehdyttämiseksi kiinteistö- ja rakentamisalan kokonaisuuteen.
  316. 30.6.2017

    Suomen infra ei kestä edessä olevaa kasvua (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Talouden näkymät ovat kirkastuneet niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Päästäkseen markkinoille kilpailukykyiseen hintaan Suomen tärkeimmät vientiartikkelit tarvitsevat kuitenkin hyvää väyläinfraa ja luotettavasti toimivia kuljetusketjuja.
  317. 27.6.2017

    Kannattavuus kohentunut rakennusalalla (Mediatiedote)

    Rakentamisen noususuhdanne on kääntänyt rakennusalan yritysten kannattavuuden kasvuun. Rakennusteollisuus RT:n kannattavuusselvityksen perusteella talonrakennusteollisuuden jäsenyritysten liikevoitto nousi viime vuonna 3,1 prosenttiin edellisvuoden 2,5 prosentin pohjalukemista. Rakennustuoteteollisuudessa kannattavuus ylsi 6,6 prosenttiin liikevoitolla mitattuna, kun se oli 4 prosenttia vuonna 2015.
  318. 22.6.2017

    Toivesyyskuu: Maxpo ja Maarakennuspäivä (INFRA ry)

    Syyskuun 2017 Maxpo-messuilla Hyvinkäällä ja kuun lopun Maarakennuspäivässä Finlandia-talolla on tarjolla poikkeuksellisen kiinnostava ohjelma.
  319. 21.6.2017

    Kaakkois-Suomeen töitä infrarakentajille (INFRA ry)

    Hallitus ehdotti vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa 3,5 miljoonan euron rahoitusta KymiRingin moottorirata- ja liikennekoulutushankkeelle Iitissä. Valtatien 12 Tillola–Keltti-osuuden parantamiseen välillä Lahti–Kouvola ehdotettiin 14 miljoonan euron rahoitusta.
  320. 21.6.2017

    Päällystystyöt täydessä vauhdissa - kevyt kaasujalka lisää turvallisuutta (INFRA ry)

    Kesäkauden 2017 tienpäällystystyöt ovat täydessä vauhdissa. Teitä päällystetään noin 3000 kilometriä noin 1000 kohteessa. Liikennekuri tuntuu höltyneen ja välinpitämättömyys kasvaneen liikenteessä. Erityisesti tietyömailla, joilla on 30 kilometrin nopeusrajoituksia autojen ylinopeudet ovat yleisiä. Ne vaarantavat päivittäin työntekijöiden turvallisuuden.
  321. 21.6.2017

    EPSI Ratingin tutkimus Uudisasuntorakentaminen: Asunnonostajat ovat tyytyväisiä rakennusyhtiöihin (Mediatiedote)

    EPSI Ratingin Rakennusteollisuus RT ry:n suurimmille jäsenyrityksille tekemä Uudisasuntorakentaminen-tutkimus selvitti asunnonostajien tyytyväisyyttä rakennusliikkeisiin. Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluna touko-kesäkuussa 2017. Siihen osallistui 470 uudisasunnon ostajaa, joille valmis asunto oli luovutettu 2016. Tulokset on tuotettu indeksillä 0-100, jossa 75 on erittäin hyvä taso.
  322. 21.6.2017

    EPSI Ratingin tutkimus Uudisasuntorakentaminen 2017: Asunnonostajat ovat tyytyväisiä rakennusyhtiöihin

    EPSI Ratingin Rakennusteollisuus RT ry:n suurimmille jäsenyrityksille tekemä Uudisasuntorakentaminen-tutkimus selvitti asunnonostajien tyytyväisyyttä rakennusliikkeisiin. Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluna touko-kesäkuussa 2017. Siihen osallistui 470 uudisasunnon ostajaa, joille valmis asunto oli luovutettu 2016. Tulokset on tuotettu indeksillä 0-100, jossa 75 on erittäin hyvä taso.
  323. 20.6.2017

    Ympäristöministeriön Vihreän julkisen rakentamisen hankintaopas ohjaa ympäristöä kuormittavampaan rakentamiseen (Mediatiedote)

    Ympäristöministeriö on lähettänyt lausunnolle vihreää julkista talonrakentamista koskevan hankintaoppaan, jonka tarkoituksena on suunnata rakentamista kohti ympäristöä vähemmän kuormittavia valintoja. Rakennusteollisuus RT:n mielestä opas toimii nyt esitetyssä muodossa päinvastoin, eli ohjaa lyhytikäiseen kertakäyttörakentamiseen.
  324. 19.6.2017

    Kattoliitto, Lattian- ja seinänpäällysteliitto sekä Pintaurakoitsijat yhteistyöhön (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ry:n pintatoimialan liitot ovat päättäneet syventää yhteistyötään yhdistämällä toimistonsa ja perustamalla uuden liiton alan yhteistyöelimeksi.
  325. 19.6.2017

    Jääkö kotiisi haisuli? (Mediatiedote)

    Kesäloma reissuineen on jo ovella. Muistathan pitkälle lomalle lähtiessäsi sopia myös pesualtaiden ja lattiakaivojen vesilukkojen kastelusta, muutoin kotiin palatessasi vastassa voi olla viemärihaisuli.
  326. 14.6.2017

    Aleksi Randell siirtyy Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Aleksi Randell, joka tällä hetkellä toimii Turun kaupunginjohtajana. Randell aloittaa uudessa tehtävässään 9. marraskuuta. RT:n nykyinen toimitusjohtaja Tarmo Pipatti jää eläkkeelle vuoden lopussa.
  327. 13.6.2017

    Seuraa säädösten uudistuksen tilannetta RT:n nettisivuilta

    Rakentamista ohjaavat säädökset uudistetaan vuoteen 2018 mennessä vastaamaan muuttunutta maankäyttö- ja rakennuslakia. Uudistus on mullistava, ja yritysten on syytä tutustua uusiin säädöksiin.
  328. 13.6.2017

    Jäämeren rata odottaa Suomen aloitetta

    Jäämeren rata on otettava keskeiseksi selvityskohteeksi EU:n arktisia infrastruktuurihankkeita nimettäessä. Yksi keskusteluareena on EU:n korkean tason arktinen tapahtuma, joka pidetään Oulussa 15.–16. kesäkuuta.
  329. 12.6.2017

    Rakennusteollisuuden kesäkuun asuntotuotantokysely: Asuntotuotanto takoo ennätyksiä (Mediatiedote)

    Uusia kerros- ja rivitaloasuntoja rakennetaan tänä vuonna jopa viime vuoden ennätyslukemia enemmän, jos Rakennusteollisuus RT:n asuntotuottajien ennakko-odotukset toteutuvat. Rakennusyritysten arviot aloitusmääristä ovat kasvaneet RT:n kesäkuun asuntotuotantokyselyssä tammikuun kyselyyn nähden.
  330. 26.5.2017

    Lauri Kivekäs: tapaturmat vähenevät liian hitaasti (INFRA ry)

    Rakennusteollisuuden jäsenten tapaturmataajuus alenee, mutta liian verkkaisesti. RT:n turvallisuusryhmän puheenjohtaja Lauri Kivekäs haluaa vaunuihin vauhtia lisäämällä ennakoivaa turvallisuushavainnointia. Jo tapahtuneiden tapaturmien tuijotus ei enää riitä.
  331. 22.5.2017

    Appsista turvaa työmaille (INFRA ry)

    Ap(p)si, äppi, applikaatio, mobiilisovellus, läppäri, tabletti, älykännykkä, paperilappu… Turvallisuushavaintojen tekemiseen on monta tapaa. Mistä löytyy se oikea? Otetaan selvää.
  332. 23.5.2017

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen 23.5.2017 julkaisemiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin (Mediatiedote)

    Asuntorakentamisen vauhti ei näytä odotuksista huolimatta vielä hiipumisen merkkejä.
  333. 20.5.2017

    Kevennä kaasujalkaa tietyömaalla (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Teiden päällystyskausi on alkanut. Asfaltti- ja kuljetusalan yritykset vetoavat tienkäyttäjiin, jotta he noudattaisivat tietyömaiden nopeusrajoituksia. Etenkin ammattiautoilijoita haastetaan näyttämään mallia muulle liikenteelle. Tietyömaita riittää, sillä väylien korjausvelkaohjelma tuo tiekorjauksiin tänä ja ensi vuonna yhteensä 500 miljoonan euron lisärahoituksen.
  334. 18.5.2017

    Anna kesän lämmittää (Mediatiedote)

    Kesäkelit ovat viimeinkin alkamassa ja lämmityskausi päättyy. Mutta onko kodissasi lämmitys todella kytketty pois päältä?
  335. 17.5.2017

    Voittajan on helppo hymyillä (INFRA ry)

    INFRA ry:n ja Vetovoima ry:n mobilisoima Voittaja-roadshow oli menestys.
  336. 16.5.2017

    Parannamme työturvallisuutta 2017

    Osallistu kilpailuun! Keksi työturvallisuutta parantava idea. Voitokkaat ehdotukset palkitaan.
  337. 15.5.2017

    Laaduntekijät esiin – Rakentamisen Laatuteko 2017 -kilpailu on käynnissä (Mediatiedote)

    Rakentamisen Laatuteko 2017 -kilpailu on käynnistynyt. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin laadukasta ja esimerkillistä työtä tekeviä henkilöitä ja työporukoita niin rakennustyömailla kuin rakennustuotteita valmistavissa tehtaissakin. Laatuteot voivat liittyä esimerkiksi laatua parantaviin oivalluksiin, yhteistyökykyyn, asenteisiin ja ammattiylpeyteen sekä konkreettisiin menetelmiin ja työtapoihin.
  338. 9.5.2017

    Pieni kaupunki pärjää omaperäisyydellä (Mediatiedote)

    Kaupungistumisen isossa kuvassa suuret kaupungit ovat selkeitä voittajia, mutta pienillä ja keskisuurilla kaupungeillakin on toivoa pärjätä. Niiden menestyksen eväät syntyvät tunnistamalla megatrendien sivuja vastavirroista omat yksilölliset mahdollisuudet ja ryhtymällä toteuttamaan tulevaisuuttaan itse.
  339. 8.5.2017

    Asetus rakennuksen esteettömyydestä astuu voimaan 1.1.2018

    Rakennuksen esteettömyydestä on annettu uusi asetus. Se tulee koskemaan rakennuslupia, joita haetaan 1.1.2018 jälkeen. Ympäristöministeriön mukaan asetus selkeyttää esteettömään rakentamiseen liittyviä vaatimuksia ja vähentää kuntien välisiä tulkintaeroja. Jatkossa rakentajat pystyvät paremmin ennakoimaan säännösten soveltamista, mikä sujuvoittaa koko rakennusprosessia. Uudella asetuksella täsmennetään useita esteettömään rakentamiseen liittyviä mittoja, jotka ovat olleet tähän saakka tulkinnanvaraisia.
  340. 8.5.2017

    Rakennusalan neljännellä turvallisuusviikolla huomio turvallisuushavaintoihin (Mediatiedote)

    Rakentajat järjestävät koko alaa koskevan neljännen valtakunnallisen turvallisuusviikon 8. - 12.5.2017. Viikkoa vietetään jälleen teemalla ”Viisaat kypärät yhteen”. Kärkiteemana on tällä kertaa turvallisuushavainnot, joiden avulla voidaan kerätä tietoa vaaratilanteista ja estää riskejä toteutumasta.
  341. 4.5.2017

    Maahanmuuttajien ja suomalaisnuorten nopean ammatillisen koulutuksen Raksa Coach -hanke on hyvässä vauhdissa Pohjois-Savossa (Mediatiedote)

    Pohjois-Savossa viime syksynä käynnistynyt maahanmuuttajien sekä työttömien suomalaisten nopeutettu rakennusalan ammatillinen koulutushanke Raksa Coach on päässyt hyvään vauhtiin.
  342. 27.4.2017

    Ilmanvaihdon kevätpuhdistus raikastaa sisäilmaa (Mediatiedote)

    Kevätpuuhien listalle kannattaa lisätä ilmanvaihtolaitteiden puhdistus. Kuivat ilmat nostavat katupölyn ilmanvaihtokoneisiin: niiden puhtaanapito varmistaa sisäilman raikkauden.
  343. 26.4.2017

    Esivalmisteisten kaiteiden tuotehyväksyntä Suomessa (Mediatiedote)

    Kaiteita valmistetaan erilaisista materiaaleista kuten teräksestä, alumiinista, lasista, erilaisista levyistä, puusta, betonista ja muuraustuotteista tai näiden yhdistelmistä. Kaiteen runko ja levyosa voidaan toimittaa erikseen tai koko kaide mukaan lukien kiinnitykset toimitetaan yhtenä pakettina, jolloin kyseessä on kaiteiden tuotejärjestelmä.
  344. 25.4.2017

    Hiljaista hetkeä vietetään 28.4.

    Rakennusalan hiljainen hetki järjestetään perjantaina 28.4. 2017 klo 12.00 alkaen.
  345. 25.4.2017

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen tuoreisiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti kommentoi tuoreita tilastoja rakentamisen määrien kehityksestä.
  346. 20.4.2017

    Vuoden Mestari 2016 – Ari Ahlqvist (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2016” on valittu Skanska Talonrakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Ari Ahlqvist.
  347. 19.4.2017

    Rakentamisen hyvän nosteen ennakoidaan jatkuvan Varsinais-Suomessa (Mediatiedote)

    Rakentamisen hyvä noste näkyy Varsinais-Suomen seudulla muun muassa yli sadan prosentin kasvuna kerros- ja rivitalojen sekä teollisuus- ja varastorakennusten kohdalla. Tuore alueellinen suhdannekatsaus osoittaa, että alan toimijat uskovat positiivisen vireen jatkuvan myös lähitulevaisuudessa.
  348. 19.4.2017

    Ympäristöpäivä 4.5. – olethan jo ilmoittautunut? (INFRA ry)

    Ympäristöpäivä kokoaa jälleen yhteen ympäristöasioista kiinnostuneet maa- ja vesirakennusalan vaikuttajat. 120 euron osallistumismaksulla saat tuhdin tietopaketin ajankohtaisaiheista sekä verkostoidut ja virkistyt tehokkaasti.
  349. 13.4.2017

    Teräsbetonipaalujen tuotelehti päivittyy (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n julkaisusta Teräsbetonipaalujen tuotelehti ilmestyy syksyllä 2017 päivitetty versio, joka uudistetaan joulukuussa 2016 ilmestyneen Paalutusohjeen 2016 (RIL 254-2016) mukaiseksi.
  350. 12.4.2017

    Lujabetoni Oy:n Oulun betonituotetehdas työturvallisuuskilpailun voittoon (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden vuoden 2016 työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Lujabetoni Oy:n Oulun betonituotetehdas.
  351. 10.4.2017

    RATEKO hakee koulutuskoordinaattoria (RATEKO)

  352. 10.4.2017

    Bitumi-indeksejä 2017 (INFRA ry)

    Viimeisin bitumi-indeksi.
  353. 3.4.2017

    RT:n kuntavaaliteemat esillä Classic Radiossa

    Rakennusteollisuuden kuntavaaliteemat ovat esillä Radio Classicin aamu- ja iltapäivälähetyksissä vaaliviikon aikana 3.-8.4.2017.
  354. 31.3.2017

    Pintaurakoitsijat palkitsi maalausalan aktiivisen kehittäjän (Mediatiedote)

    Turkulainen Maalausliike Mika Aaltonen on saanut Vuoden 2017 Pintaurakoitsija -tunnustuksen. Valinnan tehneen asiantuntijatuomariston mukaan palkitsemisperusteena oli ennen kaikkea sitoutuminen laatuun ja toimialan kehittämiseen. Tunnustus myönnettiin Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokouksessa 31. maaliskuuta.
  355. 27.3.2017

    Tule keväiseen Jyväskylään tapaamaan tilaajia (INFRA ry)

    Jo 18. kertaa järjestettävään Yhdyskuntatekniikka 2017 -näyttelyyn odotetaan 10.-11.5. noin 5 000 kävijää. Näyttelyn teema on tänä keväänä: YT yhdistää - löydä kumppani!
  356. 24.3.2017

    RT:n kommentit Tilastokeskuksen 24.3.2017 julkaisemiin rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin

    Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen tulkitsee rakentamisen määrien kehitystä tuoreimpien tilastojen pohjalta.
  357. 22.3.2017

    Selvitys: Suomen liikenneinfran kehittämisessä piilee merkittäviä talouden kasvumahdollisuuksia (Mediatiedote)

    Matkaketjujen nopeuttamisessa ja liikenneyhteyksien parantamisessa piilee Suomessa paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia, kertoo tuore infraselvitys. Hyödyntämällä paremmin liikenneinfrassa olevan kehittämispotentiaalin Suomi siivittäisi selvityksen mukaan viennin vauhtiin, vahvistaisi kasvuvyöhykkeitään, houkuttelisi kansainvälisiä yrityksiä ja matkailijoita sekä toimisi parhaassa tapauksessa kansainvälisten toimitusketjujen alustana.
  358. 21.3.2017

    Liikenneinfran kehittämisessä piilottelee merkittäviä talouden kasvumahdollisuuksia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Matkaketjujen nopeuttamisessa ja liikenneyhteyksien parantamisessa piilee Suomessa paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia, kertoo tuore infraselvitys. Hyödyntämällä paremmin liikenneinfrassa olevan kehittämispotentiaalin Suomi siivittäisi selvityksen mukaan viennin vauhtiin, vahvistaisi kasvuvyöhykkeitään, houkuttelisi kansainvälisiä yrityksiä ja matkailijoita sekä toimisi parhaassa tapauksessa kansainvälisten toimitusketjujen alustana.
  359. 22.3.2017

    Kvv- ja iv-työnjohtajien bingo – paikallinen päätöksenteko vesittää yhdenmukaisuuden periaatteen (Mediatiedote)

    Lakisääteiset kvv- ja iv-työnjohtajat vastaavat siitä, että järjestelmien asennustyöt tehdään lupien, säännösten sekä hyvän rakennustavan mukaisesti. Valitettavasti työnjohtajien vaativuusluokkaa ja kelpoisuutta tulkitaan paikallisissa rakennusvalvonnoissa hyvinkin kirjavasti. Tämä asettaa eri alueiden toimijat eriarvoiseen asemaan.
  360. 21.3.2017

    Oho, mikä korjausvelka, Vaasa! (INFRA ry)

    Vaasassa katuinfran korjausvelka pääsi yllättämään. Uudet laskelmat osoittavat, että summa on 34 miljoonan sijaan 68 miljoonaa euroa. Miten tässä näin pääsi käymään?
  361. 21.3.2017

    Rakentamisen kasvu taittuu (Mediatiedote)

    Rakentaminen jatkaa tänä vuonna kasvuaan 2–3 prosentilla, kun viime vuonna nähtiin lähes 7 prosentin nousu. Ilman rakennusinvestointien vahvaa vetoa koko Suomen talouskasvu olisi jäänyt viime vuonna arviolta kolmasosaan nyt nähdystä. Vuonna 2018 rakentamisessa jäätäneen kuitenkin nollan tuntumaan, kun käynnistyneiden isojen hankkeiden jatkoksi ei ole luvassa samassa määrin uusia, ennakoi Rakennusteollisuus RT kevään suhdannekatsauksessaan.
  362. 16.3.2017

    Riippumaton selvitysmies ratkaisemaan betonin lujuusongelmia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT on yhdessä toimialaliittojensa INFRA ry:n, Talonrakennusteollisuus ry:n ja Betoniteollisuus ry:n kanssa kutsunut apuun riippumattoman selvitysmiehen, jotta betonirakenteissa ilmenneet lujuuspoikkeamat saadaan ratkaistuksi mahdollisimman nopeasti.
  363. 16.3.2017

    Rakennusteollisuus jouduttaa betonirakenteiden lujuusasioiden ratkaisemista selvitysmiehen avulla (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT on kutsunut riippumattoman selvitysmiehen, jotta betonirakenteissa ilmenneet lujuuspoikkeamat saadaan ratkaistuksi mahdollisimman nopeasti. Selvitysmiehen tehtävänä on muodostaa tilanteesta kokonaiskuva kartoittamalla kattavasti ongelmat sekä niihin johtaneet syyt. Lisäksi hän tekee suositukset toimista, joilla vastaavat puutteet kyetään välttämään jatkossa. Yksittäisiin kohteisiin selvitysmies ei ota kantaa.
  364. 15.3.2017

    Ratkaisu rakentamisen kosteusongelmiin uudesta yhteisestä toimintamallista (Mediatiedote)

    Ympäristöministeriö sekä kiinteistö- ja rakennusala esittävät suosituksen toimintatavoista, joiden avulla rakennusten kosteusongelmia vähennetään olennaisesti. Uusiin toimintatapoihin sitoutuvat kaikki rakennushankkeen osapuolet, ja niitä sovelletaan sekä hankkeen kaikissa vaiheissa että kiinteistön ylläpidon aikana.
  365. 14.3.2017

    Satakunnan alueen talonrakennustyömaiden välinen työturvallisuuskilpailu on ratkennut (Mediatiedote)

    Satakunnan alueella on järjestetty talonrakennustyömaiden välistä työturvallisuuskilpailua jo usean vuoden ajan.
  366. 14.3.2017

    Rakennusalan lakimuutokset lisäsivät verotuottoa ja yrityksien omaa ilmoittamista (Mediatiedote)

    Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö tutki rakentamisen urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuutta koskevan lainsäädännön vaikutuksia.
  367. 13.3.2017

    Vilkas asuntorakentaminen toi vakautta LVI-urakointiin (Mediatiedote)

    Kasvanut asunnonvaihtotarve, matala korkotaso ja kuluttajien luottamus ovat siivittäneet asuntokauppaa ja 2000-luvun voimakkainta asuntotuotantovauhtia. Vaikka LVI-urakoitsijoiden näkemykset suhdannetilanteesta eivät merkittävästi poikkea viime syksystä tai vuoden takaisesta, 40 prosentilla kasvanut uudistuotanto luo vakautta tilauskantaa pidemmälle tarkastelulle.
  368. 3.3.2017

    Uusi muuntokoulutus avuksi insinöörien työttömyyteen ja infra-alan työvoimapulaan (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT on yhdessä infra-alan yritysten kanssa ideoinut uuden muuntokoulutusmallin. Se tarjoaa työttömille insinööreille mahdollisuuden uudelleenkouluttautua infra-alalle. Koulutukseen voivat osallistua myös muun teknisen tai kaupallisen korkeakoulututkinnon suorittaneet työttömät.
  369. 1.3.2017

    Kilpailuilla edistetty työturvallisuutta 20 vuotta (Mediatiedote)

    Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri keinoin, yksi niistä on työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut. Uudenmaan viime vuoden kilpailun voittajat palkittiin tänään Helsingissä. Palkituilla työmailla työturvallisuuden taso nousi korkealle. Tilaisuudessa puhunut Ruduksen hallituksen puheenjohtaja Lauri Kivekäs näkee kuitenkin rakennusalan turvallisuudessa vielä paljon parannettavaa.
  370. 1.3.2017

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2016 menestyneet yritykset ja työmaat (INFRA ry)

    Yksi tapa edistää työturvallisuutta on työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut. Uudenmaan viime vuoden kilpailun voittajat palkittiin tänään Helsingissä. Palkituilla työmailla työturvallisuuden taso nousi korkealle.
  371. 1.3.2017

    Pohjois-Savon Raksa Coach projekti etenee (Mediatiedote)

    Syksyllä 2016 käynnistyneen Pohjois-Savon Raksa Coach -projektin tavoitteena on kehittää uusi, erityisesti maahanmuuttajille sopiva rakennusalan koulutusmalli yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
  372. 22.2.2017

    Turku yhtiöitti kuntatekniikan – mitä kuuluu, Kuntec? (INFRA ry)

    Turussa tekninen tuotanto yhtiöitettiin pitkän kaavan mukaan ja oikeaan aikaan. Sen sijaan, että viimeinen olisi sammuttanut valot, tekeminen heräsi uuteen eloon.
  373. 22.2.2017

    Pitkäjänteinen väyläinfran kehittäminen nousee viimein päättäjien pöydille (INFRA ry)

    Ei ole sattumaa, että valtiovalta vihdoin huomasi liikenneverkon pitkän linjan kehittämisen tärkeyden. Tämä tietää töitä jäsenyrittäjille yli suhdannevaihteluiden.
  374. 21.2.2017

    Kuntien toiminta markkinoilla tiukkaan valvontaan (INFRA ry)

    Kauan hiottu julkisten hankintamenettelyjen lainsäädäntö tuli loppuspurtin jälkeen nopeasti voimaan. Uudistettua säädäntöä sovelletaan hankintoihin, joista on ilmoitettu vuodenvaihteen jälkeen.
  375. 20.2.2017

    Kasvun eväät ja kasvun hallinta RT:n kuntakiertueen kuuma peruna

    Rakennusteollisuus RT:n kuntakiertue tammikuussa tavoitti yhteensä noin kolmesataa kuntapäättäjää viidellä paikkakunnalla. Tilaisuuksissa viritettiin keskustelua kestävästä kaupungistumisesta sekä siitä, miten maa-, asunto-, liikenne- ja hankintapolitiikalla voidaan vaikuttaa kuntien elinvoimaan ja talouteen. Seuraavassa on poimintoja niin Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta kuin Oulustakin.
  376. 20.2.2017

    Perehdytetään kaikki samalla tavalla

    ”Hienoa että rakennusliikkeet tekevät tätä nyt yhdessä. Ja hienoa, kun pian nähdään miten uusi, kaikille samanlainen perehdytysmalli alkaa parantaa ja helpottaa työmaiden arkea, kertoo Firan turvallisuuspäällikkö Jari Pulkkinen.
  377. 17.2.2017

    Kerrostalorakentaminen huitelee huippulukemissa (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n asuntotuottajat laittoivat rakenteille viime vuonna lähes viidenneksen enemmän asuntoja kuin vuotta aiemmin. Vapaarahoitteisten kerros- ja rivitaloasuntojen aloituksia toteutui yhteensä reilut 12 500 RT:n tuoreimman asuntotuotantokyselyn mukaan. Määrä oli suurin tähänastisen kyselyhistorian eli 2000-luvun aikana.
  378. 17.2.2017

    Patoutuneen kysynnän purkautuminen voitelee asuntomarkkinoita (Mediatiedote)

    Suomen talouden viimeaikainen myönteinen kehitys enteilee, että asuntomarkkinoilla pitkään patoutunut kysyntä purkautuu tänä vuonna. Useat merkit viittaavat siihen, että asuntokaupan tahti kiihtyy ja kannattelee myös asuntorakentamista, todetaan Rakennusteollisuus RT:n asuntomarkkinoiden teemakatsauksessa.
  379. 16.2.2017

    Varo vilunkipelaajaa (INFRA ry)

    Mitä työn tilaaja voi laillisesti tehdä, jos saatu tarjous on hälyttävän halpa tai mieltä kaihertaa epäilys urakoitsijan epärehellisyydestä? Lakiasiantuntija korostaa ennen tarjouksen hyväksymistä käytyjen urakkaneuvottelujen tärkeyttä.
  380. 16.2.2017

    Uutiskirjeen lukijat jakelivat neuvoja kunnille (INFRA ry)

    INFRA kyseli uutiskirjeensä lukijoilta palautetta kuntavaaliviesteistään (www.infra.fi/resepti). Vastauksia ei tullut paljon, mutta ne olivat sitäkin laadukkaampia.
  381. 15.2.2017

    Hyvinkää jalostaa ajatuksia paikallisyrittäjien kanssa (INFRA ry)

    Sijainti soraharjulla auttaa Hyvinkäätä, mutta teknistä ja hankintatoimen osaamista tarvitaan myös, jotta talous, kadut ja putket kestäisivät. Hyvinkäällä korostetaan paikallisyritysten ja kaupungin oman osaamisen tasapainoista hyödyntämistä.
  382. 15.2.2017

    Imatra kevensi hallintoa ja kävi velan kimppuun (INFRA ry)

    Harvassa kunnassa tiedetään korjausvelan todellista määrää. Imatralla arvailu loppui katu- ja vesihuoltoverkoston perusteelliseen kuntoinventointiin. Nyt mittava velka lyhenee pitkäjänteisesti ja ostopalvelujen tuella.
  383. 15.2.2017

    LVI-alalla ennätysmäärä aloituspaikkoja (Mediatiedote)

    LVI-alan koulutukseen hakeutuvien nuorten määrä on pysynyt korkealla tasolla 2000-luvun alusta asti. Suosio tuntuu aloituspaikkojen määrässä, viidessä vuodessa ne ovat nousseet alle tuhannesta lähes 1500 paikkaan valtakunnallisesti. Yksi syy suosioon on alan hyvä työllisyystilanne.
  384. 14.2.2017

    Rakentamisen osaajille kasvava tarve Pohjois-Suomessa (Mediatiedote)

    ”Pohjoisessa Suomessa on käynnistynyt ja käynnistymässä lukuisia hankkeita, joissa tarvitaan korkeakoulutettuja rakennusalan ammattilaisia. Oulussa alkava rakennusalan diplomi-insinöörikoulutus tulee todelliseen tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan”, toteaa 14. helmikuuta Rakentajapäivässä puhunut Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo.
  385. 1.2.2017

    Lattioiden muovimattoemissioiden torjuminen -tutkimus käynnistyy

    Lattiapinnoitteiden aiheuttamista sisäilmaongelmista ei olla kokonaan päästy eroon, vaikka kosteudenhallintaan on kiinnitetty rakentamisessa viime vuosina erityistä huomiota. Käytäntö on osoittanut, että väärät tuotevalinnat ja sopimattomat tuoteyhdistelmät saattavat aiheuttaa eri materiaalien reagoimisen kemiallisesti keskenään siten, että ne muodostavat terveydelle haitallisia yhdisteitä.
  386. 1.2.2017

    Paranna asumismukavuutta – hyödynnä kotitalousvähennys (Mediatiedote)

    Muutaman vuoden junnaamisen jälkeen kotitalousvähennys kohentui hieman vuonna 2017. Kotitalousvähennystä voi saada mm. taloteknisiin korjaus- ja huoltotöihin niin kotona kuin vapaa-ajan asunnoillakin: esimerkiksi lämmitystapamuutokset, talon digitalisoiminen älykodiksi, ilmanvaihtokanavien puhdistus ja WC-tilojen uusiminen.
  387. 31.1.2017

    Järjestöt toivovat parlamentaarista liikenneryhmää (Mediatiedote)

    Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöt sekä Kuntaliitto kannattavat parlamentaarisen liikenneryhmän perustamista ja toivovat eduskuntapuolueiden pääsevän siitä sopuun.
  388. 30.1.2017

    Kuinka koulujen home- ja kosteusongelmat ratkaistaan?

    Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat rasittavat noin joka neljättä suomalaislasta. Merkittäviä kosteus- ja homevaurioita esiintyy kouluissa ja päiväkodeissa 12–18 prosentissa kerrosalasta. Vaurioita on etenkin vanhoissa kiinteistöissä. Kaikki sisäilmaongelmat eivät johdu suunnittelun tai rakentamisen virheistä, vaan taustalla on usein huollon ja ylläpidon puutteita. Kuntien toimitiloissa on yhteensä yli viisi miljardia euroa korjausvelkaa.
  389. 23.1.2017

    Järjestöt: Kuntien korjausvelka hukassa – yritysten avulla terveempään talouteen (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Suomessa on lähes mahdotonta muodostaa julkisista lähteistä kuvaa kuntien teknisen toimialan toimintojen taloudellisesta tehokkuudesta, saati vertailla monenkirjavien toimintamallien paremmuutta. Asia käy ilmi Taloustutkimuksen tuoreesta selvityksestä.
  390. 19.1.2017

    Vuoden Betonirakenne 2016: Asunto Oy Helsingin Viuhka, Helsinki (Mediatiedote)

    Asunto Oy Helsingin Viuhka palkitaan vuoden 2016 betonirakenteena vaativasta ja innovatiivisesta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta. Tornimainen asuinkerrostalo on näyttävä maamerkki Vuosaareen saavuttaessa. Osaavalla betonin käytöllä ja kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä on aikaansaatu rakennusteknisesti onnistunut ja ilmeikäs arkkitehtoninen kokonaisuus. Suunnitteluyhteistyön tuloksena on syntynyt myös uusia betonirakenteisia tuote- ja toteutusinnovaatioita.
  391. 19.1.2017

    Rakennusteollisuus RT: Pitkäjänteisyys ja rahoituksen uudistaminen väyläyhtiön etuja (Mediatiedote)

    Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus liikenneverkkoyhtiöstä sisältää useita myönteisiä elementtejä ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Erityisen hyvänä pidämme pyrkimystä pitkäjänteiseen liikenneverkon kehittämiseen ja rahoituksen uudistamiseen tavalla, joka mahdollistaisi riittävät panostukset liikenneinfraan, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti toteaa.
  392. 19.1.2017

    Maarakentaja on tulevaisuuden voittaja (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Ilmestyikö pihaan rekallinen maarakennuskonesimulaattoreita? Voittaja-roadshow teki infra-alaa tutuksi ammatinvalintaa pohtivalle talvella 2017.
  393. 16.1.2017

    Rakennusalan työturvallisuuskilpailun voitto Jyväskylään (Mediatiedote)

    Harjun peruskorjaustyömaa Jyväskylässä voitti talonrakennusalan valtakunnallisen ”Turvallisuus alkaa minusta” -työturvallisuuskilpailun. Työmaalla ei sattunut kilpailuvuoden aikana yhtään työtapaturmaa.
  394. 16.1.2017

    Liikenneinfrastruktuuri 2040 -hanke: Suomi ohjattava matelukaistalta ohituskaistalle (Mediatiedote)

    Naapurimaissamme liikenneverkon voimakas kehittäminen nähdään yhdeksi keskeisimmistä kilpailukyvyn edistäjistä. Ilman vastaavaa kansallisesta edusta lähtevää kirkasta strategiaa ja siinä pysymistä Suomi jää väistämättä jälkeen.
  395. 16.1.2017

    Liikenneinfrastruktuuri 2040 -hanke: Suomi on ohjattava matelukaistalta ohituskaistalle (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Naapurimaissamme liikenneverkon voimakas kehittäminen nähdään yhdeksi keskeisimmistä kilpailukyvyn edistäjistä. Ilman vastaavaa kansallisesta edusta lähtevää kirkasta strategiaa ja siinä pysymistä Suomi jää väistämättä jälkeen.
  396. 12.1.2017

    Oulun yhdyskuntajohtaja: ”Täällä käydään pian todella värikäs arvokeskustelu” (INFRA ry)

    Kuntien yhdyskuntatekniikassa on mahdollisuuksia merkittäviin säästöihin ja oman alueen pk-yritystoiminnan virvoittamiseen, vakuuttavat kokenut konsultti ja Oulun yhdyskuntajohtaja.
  397. 11.1.2017

    Asiantuntemus ja yhteistyöhakuisuus INFRAn valtteja (INFRA ry)

    Asiantuntijuus ja yhteistyöhakuisuus ovat yhä INFRA ry:n vahvuuksia, kertoo tuore sidosryhmäkysely.
  398. 11.1.2017

    RT:n kuntakiertue virittää keskustelua vaalikevääseen

    Kuntien roolien muuttuessa Rakennusteollisuus RT haluaa nostaa esiin etenkin kuntien elinvoiman ja kuntatalouden kannalta keskeisiä teemoja. Kestävä kaupungistuminen, hyvä asuminen, sujuva liikkuminen, osaava omaisuudenhallinta ja fiksut hankinnat ovat kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin perusta.
  399. 9.1.2017

    Rakentajista entistä useampi on suomalainen (Mediatiedote)

    Rakennusyritykset ovat sopeutuneet kysynnän äkilliseen kasvuun käyttämällä aliurakointia selvästi aiempaa enemmän. Ulkomaalaisten osuus työvoimasta ei kuitenkaan ole enää kasvanut. Se on jopa pienentynyt talonrakentamisessa kaikilla alueilla ja pysytellyt ennallaan infrarakentamisessa. Tiedot käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n tuoreimmasta työvoimakyselystä.
  400. 9.1.2017

    Infrarakentajissa vähän ulkomaalaistaustaisia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Rakennusyritykset ovat sopeutuneet kysynnän äkilliseen kasvuun käyttämällä aliurakointia aiempaa enemmän. Ulkomaalaisten osuus työvoimasta ei ole kuitenkaan enää kasvanut. Se on jopa pienentynyt talonrakentamisessa ja pysytellyt ennallaan infrarakentamisessa.
  401. 3.1.2017

    Pakkanen pakastaa putkia (Mediatiedote)

    Talvea on jo odotettu, mutta ikävänä lieveilmiönä voivat olla jäätyneet putket. Aina kyse ei ole pikkuharmista, jäätyneet putket voivat aiheuttaa merkittäviäkin vahinkoja. Oireiden hoito ei riitä, vaan varsinainen vika on syytä korjata: oikein asennettu putki ei jäädy.
  402. 16.12.2016

    Toimenpiteet paikallavalettujen betonirakenteiden lujuuden varmistamiseksi pääkaupunkiseudulla (INFRA ry)

    Muutamissa rakennushankkeissa todettujen betonin lujuuspuutteiden johdosta on arvioitu betonirakenteiden laadunvarmistuksen nykykäytäntöjen riittävyyttä. Puutteet ovat koskeneet lähinnä pakkas- ja suolarasitukselle alttiina oleviin kohteisiin käytettävää P-lukubetonia. Puutteet ovat liittyneet P-lukubetonin lisäaineisiin sekä laadunvarmistukseen kohteissa.
  403. 16.12.2016

    Toimenpiteet paikallavalettujen betonirakenteiden lujuuden varmistamiseksi pääkaupunkiseudulla (Mediatiedote)

    Muutamissa rakennushankkeissa viime aikoina todettujen betonin lujuuspuutteiden johdosta on arvioitu, ovatko betonirakenteiden laadunvarmistuksen nykyiset käytännöt riittäviä. Tiedossa olevat puutteet ovat koskeneet lähinnä pakkas- ja suolarasitukselle alttiina oleviin kohteisiin käytettävää P-lukubetonia ja liittyneet siinä käytettäviin lisäaineisiin sekä laadunvarmistukseen kohteissa. Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat edellyttävät nyt rakenteilla olevien kohteiden paikallavalettujen betonirakenteiden lujuudesta tehtäviä lisäselvityksiä.
  404. 16.12.2016

    Tukes: betonin laatuongelmiin ei yksittäistä syytä – selvityksiä jatketaan (INFRA ry)

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on selvittänyt työmailla todettuja betonin laatuongelmia. Tapauksille ei ole tähän mennessä löydetty yhtä selittävää tekijää. Rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vastaavalla Tukesilla on yhä betoninäytteitä tutkittavana. Tulosten myötä arviot ongelmista tarkentuvat.
  405. 16.12.2016

    Rakennusalan uudet työehtosopimukset laajentavat mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen (Mediatiedote)

    Rakennusalan sekä rakennusaine- ja betoniteollisuuden toimihenkilöiden uudet työehtosopimukset laajentavat ja joustavoittavat merkittävästi paikallisen sopimisen mahdollisuuksia muun muassa työkokeiluun, työaikapankkiin ja takaisinottovelvollisuuteen liittyen. Sopimukset ovat voimassa 1.2.2017–30.4.2018.
  406. 14.12.2016

    Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehdas on vuoden 2016 Paalutustyömaa (Mediatiedote)

    betoni TIEDOTTAA
  407. 13.12.2016

    Uusia ratekolaisia (RATEKO)

    Syksyn aikana RATEKOn rivit ovat vahvistuneet kolmen uuden ratekolaisen voimin.
  408. 13.12.2016

    Uusia ratekolaisia (RATEKO)

    Syksyn aikana RATEKOn rivit ovat vahvistuneet kolmen uuden ratekolaisen voimin.
  409. 12.12.2016

    Työelämä huolissaan ammatillisen koulutuksen laadusta (Mediatiedote)

    Ammatillisen koulutuksen reformi etenee ja siihen liittyvät lakimuutokset ovat parhaillaan lausuntokierroksella. Luonnosten perusteella työelämän vaikutusmahdollisuudet tutkinnoissa tosiasiallisesti vaadittavaan osaamiseen heikkenevät.
  410. 8.12.2016

    Betonirakenteiden lujuusongelmien syihin saatu selkoa (Mediatiedote)

    Betoniteollisuus ja sen jäsenliikkeet sidosryhmineen ovat selvittäneet syitä betonirakenteissa havaittuihin lujuusongelmiin. Kohteet, jossa lujuusongelmia on joko epäilty tai havaittu, näyttävät jakautuvan kahteen erilliseen ryhmään.
  411. 8.12.2016

    Paikallavaletut betonirakenteet erikoisseurantaan pääkaupunkiseudulla (Mediatiedote)

    Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla edellytetään jatkossa talonrakennushankkeissa pätevän asiantuntijan lausuntoa siitä, täyttävätkö betonirakenteet niiden lujuudelle ja vakaudelle asetetut vaatimukset. Kaupunkien rakennusvalvonnat ovat sopineet menettelystä yhdessä Talonrakennusteollisuuden kanssa. Käytäntö ei koske Käytäntö ei koske normaaleja pientaloja (omakoti-, pari- ja rivitaloja).
  412. 2.12.2016

    Työn ajoitus voi ratkaista urakan sujuvuuden (INFRA ry)

    ”Siitä on edistytty, kun Pariisissa heitettiin laskiämpäri kadulle ja 40 prosenttia eurooppalaisista kuoli ruttoon, mutta vesi- ja viemärihankkeissa on silti vielä paljon kehittämistä”, infraurakoitsija Pertti Koivuaho huokaa. Yrittäjää huolestuttaa nykysuuntaus, jossa urakoinnille jää yhä vähemmän aikaa ja vaativia töitä teetetään yhä vaikeammissa sääolosuhteissa.
  413. 30.11.2016

    Yksittäisissä hankkeissa ilmenneitä betonirakentamisen puutteita tutkitaan (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n ja ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osaston asiantuntijat ovat käyneet yhdessä läpi betonirakentamisessa esiin tulleita ongelmatapauksia. Tapaamisissa on selvitetty ongelmien laajuutta ja niihin johtaneita syitä. Julkisuudessa esillä olleiden kohteiden lisäksi tiedossa ei ole uusia tapauksia.
  414. 28.11.2016

    Guggenheim-museo toisi lisää investointeja ja työtä (Mediatiedote)

    Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin ruokkisi talouden myönteistä virettä. Menojen lisäksi pitäisi tarkastella laajemminkin tulovirtoja, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti muistuttaa.
  415. 25.11.2016

    Betonirakenteiden lujuuspuutteisiin etsitään ratkaisuja (INFRA ry)

    Eräissä rakennuskohteissa havaitut betonin lujuusongelmat ovat herättäneet huolta. RT:n betoniteollisuus ja urakoitsijat pitävät tärkeänä, että syyt tutkitaan perusteellisesti, jotta vastaavat ongelmat osataan välttää jatkossa.
  416. 25.11.2016

    Oulun malli tuottaa säästöjä (INFRA ry)

    Oulussa on saatu hyviä kokemuksia infrahankintojen kilpailuttamisesta markkinoilla. ”Hinnat ovat edullisemmat kuin kaupungin omana työnä tehden”, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki sanoo.
  417. 23.11.2016

    Kiinteistö- ja rakentamisala murroksessa – Peter Vesterbackan visioista potkua alalle

    Kaupungistuminen, yhteisöllisyys ja digitalisaatio asettavat myös kiinteistö- ja rakentamisalan uudenlaisten kysymysten eteen. Teemoja pohdittiin kiinteistö- ja rakentamisalan vuosittaisessa seminaarissa, KIRA-foorumissa 22.11.2016 Finlandia-talolla. Ratkaisuina tarjottiin entistä asiakaslähtöisempää ajattelua ja palvelumuotoilua.
  418. 23.11.2016

    Hallitus purkaa normeja - purku-urakka puolivälissä? (INFRA ry)

    Sipilän hallitus otti yhdeksi kärkihankkeekseen byrokratian purkamisen. Miten työ etenee kaavoitusta ja rakentamista koskevien viranomaiskäytäntöjen ja lupamenettelyjen osalta?
  419. 23.11.2016

    Jätä rasvaiset jutut pikkujouluihin (Mediatiedote)

    Pikkujouluissa kuulee toisinaan rasvaisia juttuja, mutta itse jouluna rasvan kanssa kannattaa olla varovaisempi. Kinkun paistorasva nimittäin voi aiheuttaa ongelmia viemäreissä ja sitä kautta ikävän jouluyllätyksen.
  420. 21.11.2016

    PK-yritysten asema Rakennusteollisuus RT:n hallinnossa vahvistuu (Mediatiedote)

    Jatkossa hallituksessa on kolme puheenjohtajaa, joista yksi edustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä
  421. 21.11.2016

    RT:n uusi strategia kutsuu koko rakennusalaa uudistumaan (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n edustajisto on syyskokouksessaan vahvistanut liiton strategian vuosiksi 2017–2022. Strategia painottaa yhteistyötä, ja se toimii kirittäjänä niin liittoyhteisön toiminnalle kuin jäsenyrityksillekin. Osa tavoitteista koskee toimialatason muutoksia, jotka eivät voi toteutua ilman että yritykset sitoutuvat edistämään niitä omassa toiminnassaan.
  422. 21.11.2016

    Rakennusteollisuus hakee pitkäjänteisyyttä toimialan kehittämiseen ja poliittiseen päätöksentekoon (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT tähtää koko rakennusalan ja yritysten toimintaympäristön uudistumiseen. Päämääränä on muun muassa parantaa alan asiakastyytyväisyyttä ja vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä ennakoitavalle, kasvavalle ja kannattavalle yritystoiminnalle. Rakennusteollisuus RT:n uusi strategia vahvistettiin vuosiksi 2017–2022 liiton syyskokouksessa.
  423. 21.11.2016

    Harri Kailasalo aloittaa Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtajana (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin liiton syyskokouksessa Lemminkäinen Oyj:n infraprojektit-liiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo. Kaksivuotinen puheenjohtajakausi alkaa vuoden 2017 alussa.
  424. 22.11.2016

    Kaavoituksen sääntely päivitettävä kehityksen jarrusta vauhdittajaksi (Mediatiedote)

    Maakuntauudistuksen yhteydessä on tehtävä maakuntahallinnon edellyttämät muutokset myös maankäyttö- ja rakennuslakiin. Samalla laki kannattaisi uudistaa kokonaisvaltaisesti siten, että se ohjaisi maankäyttöä ja rakentamista entistä selkeämmin ja joustavammin, ehdottaa Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Tero Kiviniemi.
  425. 22.11.2016

    Betonirakenteissa ilmenneisiin lujuuspuutteisiin etsitään ratkaisuja

    Muutamissa rakennuskohteissa viime aikoina havaitut betonin lujuusongelmat ovat herättäneet laajalti huolta. RT:n betoniteollisuus ja urakoitsijat pitävät tärkeänä, että syyt tutkitaan perusteellisesti, jotta vastaavat ongelmat osataan välttää jatkossa.
  426. 22.11.2016

    Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2016 apurahat (Mediatiedote)

    Apurahan saaneiden tutkimushankkeiden aiheet edustavat laajasti rakentamisen eri osa-alueita liittyen muun muassa sisäilmaan, ilmastonmuutokseen ja uudisrakentamisen ulkoisvaikutuksiin.
  427. 21.11.2016

    Guggenheim luo vetovoimaa ja työpaikkoja (Mediatiedote)

    Helsingillä on erinomaiset mahdollisuudet nousta muiden pohjoismaisten pääkaupunkien tasolle matkailijoiden määrässä. Muut pääkaupungit ovat investoineet voimakkaasti vetovoimansa kasvattamiseen kymmenen vuoden aikana. Guggenheim kasvattaisi merkittävällä tavalla Helsingin vetovoimaa. Se loisi rakentamisaikana 2 000 uutta työpaikkaa ja toiminta-aikanaan tuhansia uusia työpaikkoja yhdessä hotelli- ja ravintola-alan investointien kanssa. Kaikki tehdyt selvitykset osoittavat museon olevan kokonaistaloudellisesti kannattava.
  428. 16.11.2016

    Varkaus valitsi vahvan lääkkeen (INFRA ry)

    Varkauden kaupunki teki diagnoosin taloustilanteestaan ja valitsi hoidoksi lääkkeistä väkevimmän: teknisten töiden täysulkoistuksen. Säästöjä tuli ja laatukin parani.
  429. 16.11.2016

    Siirtyminen palo-ovien CE-merkintään

    EU:n komissio on julkaissut palo-ovien harmonisoidun tuotestandardin SFS-EN 16034:2014 EU:n virallisessa lehdessä ja määrännyt sille CE-merkinnän siirtymäajaksi 1.11.2016 – 1.11.2019.
  430. 15.11.2016

    Joensuu vetää puoleensa (INFRA ry)

    Joensuu on tehnyt sen, mistä moni muu vain haaveilee. Kaupunki kasvaa ja vetää puoleensa verotuloja. Uutta rakennetaan vauhdilla, mutta myös vanhasta infrasta pidetään hyvää huolta.
  431. 14.11.2016

    Nina Lindström: Konsultin käyttö kunnissa on usein turhaa (INFRA ry)

    Nina Lindström on INFRAn hallituksen uusi puheenjohtaja. INFRA saa johtoonsa tinkimättömän sopimuskulttuurin uudistamisen puolestapuhujan.
  432. 8.11.2016

    Vantaan Fazer Experience on Vuoden teräsrakenne (Mediatiedote)

    Fazerin tuotteet ovat olennainen osa suomalaista identiteettiä, ja vierailu Fazerin tehtailla on ollut tärkeä osa suomalaista kokemusmaailmaa jo 60 vuoden ajan. Tänä vuonna 125 vuotta täyttävä Fazer päätti juhlistaa merkkivuottaan rakennuttamalla uuden vierailukeskuksen sekä uuden pääsisäänkäynnin sisältävän kokouskeskuksen Fazerilan tehdasalueelle. Sekä kuluttaja- että yritysvieraille haluttiin luoda uusi yrityksen brändiä ja tuotteita ilmentävä elämys, joka toimii Fazerin maamerkkinä Fazerilaan keskitettyjen eri toimintojen muodostamalle Fazer Villagelle.
  433. 29.10.2016

    INFRA ry:n puheenjohtajaksi RTA-Yhtiöiden Nina Lindström (INFRA ry)

    INFRA ry:lle valittiin uusi puheenjohtaja Joensuun Liittopäivillä 28.10.2016.
  434. 27.10.2016

    Infraurakoitsijat tarjoavat troppeja kuntien talousahdinkoon (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Infrarakentajat tarjoavat troppeja kuntien talousahdinkoon. Rohtoon kuuluu rivakkaa rakentamista, huolenpitoa kunnan omaisuudesta ja monta kaivinkoneen kauhallista kumppanuutta. Paneutumalla infraan kunta saa kasvun alulle ja luo hyvinvointia.
  435. 27.10.2016

    Kuntateknisissä töissä on paljon tutkimatonta säästöpotentiaalia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Kuntatekniset työt edellyttävät paljon koneita, laitteita, materiaalia, henkilöstöä ja tiloja. Niihin sitoutuu suuria pääomia, joiden tuottavuutta ei kunnissa juuri seurata. Kuntien heikko talousseuranta ilmeni Taloustutkimuksen tuoreesta kuntainfraselvityksestä.
  436. 26.10.2016

    Määräykset lähes nollaenergiarakennuksille etenevät – missä mennään?

    Ympäristöministeriö asetti lausuntokierrokselle kaksi asetusta koskien sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa sekä rakennuksen energiatehokkuutta. Viime keväänä nähdyt asetusluonnokset, ennen kaikkea rakennuksen energiatehokkuutta koskeva asetus, ovat nyt kokeneet suuria muutoksia hyvään suuntaan.
  437. 26.10.2016

    Etsimme kokeilijoita digitalisoimaan kiinteistö- ja rakentamisalaa – hankehaku päällä 15.11. saakka

    KIRA-digi tarjoaa rahoitusta kokeiluille, jotka edistävät rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatiota. Ensimmäinen hakukierros on avoinna 15.11.2016 saakka. Tervetuloa mukaan vauhdittamaan kiinteistö- ja rakentamisalan muutosta ja luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
  438. 26.10.2016

    Rakentamisen takuuajan virhekustannukset jatkavat laskuaan (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n tekemä kysely jäsenyritystensä asuntorakentamisen takuuvirhekustannuksista osoittaa, että takuuajan virhekustannukset ovat yhä laskusuunnassa.
  439. 26.10.2016

    Yhteinen ePerehdytys suunnitteilla rakennustyömaille

    Yhteisten työturvallisuusasioiden perehdytys, ePerehdytys, on tulossa rakennusalalle. Työmailla voidaan jatkossa keskittyä työpaikkakohtaiseen perehdytykseen ja työmaan erityspiirteisiin, kun yleiset asiat on jo käyty valmiiksi läpi ePerehdytyksessä.
  440. 25.10.2016

    Kaikki hyväksyivät neuvottelutuloksen – seuraavana sopimuksen allekirjoittaminen

    Kaikki RT:n jäsenliitot ovat hyväksyneet Rakennusliiton kanssa saavutetun neuvottelutuloksen vuoden 2017 työehtosopimuksesta.
  441. 24.10.2016

    Infrarakentajan suojavarusteet nyt julisteena (INFRA ry)

    Toteutimme jäsenen toiveen: infralaisen turvavarusteet on nyt julkaistu julisteena! Otithan omasi talteen Infra-lehdestä?
  442. 24.10.2016

    Avoimet työmaat -päivissä pääosaan nostetaan ammattiaan valitseva nuori (INFRA ry)

    Avoimet työmaat -tapahtumissa nuoren yleisön huomio varastetaan vuorovaikutuksen ja teatterin keinoin.
  443. 17.10.2016

    Infra-alan rakennusmestarikoulutus alkaa Savoniassa (INFRA ry)

    Koulutus alkaa syksyllä 2017 ja haku on kevään yhteishaussa. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa Savonia ja infra-alan yrityskenttä tekevät tiivistä yhteistyötä. INFRA ry toimii aloittavan luokan kummina. Käytä ainutlaatuinen tilaisuus hyödyksi ja vähennä infra-alan työvoimapulaa.
  444. 14.10.2016

    Tunneli Tallinnaan lähempänä toteutusta (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Perjantaina päättyneillä Louhinta- ja kalliotekniikan päivillä kuultiin geologin näkemys Helsinki–Tallinna-junatunnelihankkeen rakentamisesta. Hankkeessa nähtiin paljon potentiaalia, mutta tarkempia kannattavuuslaskelmia tarvitaan vielä.
  445. 14.10.2016

    LVI Tasacon Oy voitti Kultaisen kypärän (Mediatiedote)

    Kultainen kypärä 2016 -työturvallisuuskilpailu on ratkennut. Voittajaksi selvisi mikkeliläinen, pääkaupunkiseudulla toimiva LVI Tasacon Oy, jonka edustaja vastaanotti palkinnon LVI-Treffien yhteydessä 14.10. Helsingin Messukeskuksessa.
  446. 14.10.2016

    Destian Reijo Pelkosesta Vuoden panostaja (INFRA ry)

    Perusteluissa kiiteltiin Pelkosen osaamista niin avo- kuin maanalaisissa louhinnoissa, vaativissa kasvukeskuslouhinnoissa sekä herkkien laitteiden läheisyydessä panostamisesta että suunnittelutyöstä. Tunnustus jaettiin tänään päättyvillä Louhinta- ja kalliotekniikanpäivillä.
  447. 13.10.2016

    Rakentamisen Laatuteko -kilpailun voiton ratkaisivat asenne, ajanhallinta ja asiakaskeskeisyys (Mediatiedote)

    Rakentamisen Laatuteko 2016 -kilpailun voitto jaettiin kahden ehdokkaan kesken. Voittajavalinnan tehneen ministeri Kimmo Tiilikaisen toiveesta tasaväkisen kilpailun palkinto myönnettiin sekä työntekijä- että työnjohtopuolelle. Laaturakentamisesta palkittiin YIT:llä vastaavana mestarina työskentelevä Aki Ahremaa sekä Aren putkiasentajaryhmä.
  448. 13.10.2016

    Louhinta- ja kalliotekniikan päivät alkoivat (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Torstaina 13.10. alkaneilla Louhinta- ja kalliotekniikan päivillä esiteltiin maailmanlaajuisestikin uraauurtavia infrahankkeita. Päivillä jaettiin muun muassa neuvoja siihen, miten geotermisen lämpövoimalan rakentamiseen kannattaa varautua.
  449. 13.10.2016

    Kasvukeskusten rakentamisbuumi kärjisti työvoimapulan (INFRA ry)

    Rakennusalalle on syntynyt lähes 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Ammattiosaajien puute vaikeuttaa jo töitä.
  450. 12.10.2016

    Itä-Suomen talonrakentaminen ja infra-ala ovat myötätuulessa (Mediatiedote)

    Itä-Suomen eli Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon talonrakentamisen, rakennustuoteteollisuuden sekä infra- eli maa- ja vesirakentamisen suhdanteet näyttävät tältä syksyltä hyvin tyydyttäviltä, osin jopa hyviltä eikä ensi vuodelle odoteta suuria muutoksia ainakaan huonompaan.
  451. 11.10.2016

    Rakentamisen kasvupyrähdys kannattelee työllisyyttä (Mediatiedote)

    Rakentaminen kasvaa tänä vuonna 6-7 prosenttia, ennakoi Rakennusteollisuus RT syksyn suhdannekatsauksessaan. Ensi vuonna kasvuvauhti laantunee 1,5 prosenttiin. Nopea nousu on tuonut rakennusalalle lähes kymmenentuhatta uutta työpaikkaa vuodessa.
  452. 11.10.2016

    Uusien asuntojen kysyntä yllätti rakentajat (Mediatiedote)

    Tänä vuonna aloitetaan Rakennusteollisuus RT:n tuoreimman arvion mukaan 36 000 asunnon rakentaminen. Määrä on kymmenenkunta prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja jopa yli 40 prosenttia isompi kuin pari vuotta sitten. Valtaosa uusista asunnoista päätyy vuokrakäyttöön.
  453. 7.10.2016

    Tes-ratkaisu etenee (INFRA ry)

    Rakennusalalla saavutettiin elokuussa työntekijöiden työehtosopimuksia koskeva neuvottelutulos 1.3.2017 – 28.2.2018. INFRA ry:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen 20.9.2016 maa- ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työehtosopimusten osalta. Toimihenkilöiden työehtosopimuksen osalta tilanne on vielä auki.
  454. 6.10.2016

    Infra-lehti 4/2016 (INFRA ry)

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Syysnumero nyt netissä!
  455. 4.10.2016

    Kullanvuolenta kaukana LVI-urakoinnista (Mediatiedote)

    LVI-urakoitsijat ovat siirtämässä resursseja korjausrakentamisesta uudisrakentamiseen, mutta piristynyt asuntorakentaminen ei vielä näy täydellä voimallaan asennusliikkeiden työkannoissa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on töitä vaihtelevasti, mikä pitää hintatason alhaisena.
  456. 26.9.2016

    RAKSA 2 -koulutushanke tuo uusia osaajia yrityksiin

    Oulun yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto järjestävät yhteistyössä RAKSA 2 -koulutushankkeen. Siinä koulutetaan rakennusalan diplomi-insinööreiksi 28 muun alan diplomi-insinööriä sekä rakennusalan AMK-insinööriä.
  457. 26.9.2016

    Nyt on aika kytkeä LTO päälle (Mediatiedote)

    Syksyn tullen on aika kytkeä lämmitys päälle. Samalla kannattaa varmistaa, että ilmanvaihdon lämmön talteenottolaite on käytössä. Näin estät lämmitysenergian tuhlauksen heti alkuunsa ja lisäät asumismukavuutta.
  458. 23.9.2016

    Raksa Coach -hanke vauhdilla käyntiin

    Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen piirin Raksa Coach -hanke lähti vauhdilla käyntiin elokuussa. Hankkeen tavoitteena on tarjota Pohjois-Savon alueen maahanmuuttajille ja suomalaisille työttömille uusi, nopea koulutusreitti rakennusalan opintoihin ja työhön.
  459. 21.9.2016

    Yritysjohtajat: Liikenneyhteydet vaikuttavat voimakkaasti yrityksen sijaintiin ja menestykseen (INFRA ry)

    Yrittäjistä 59 prosenttia arvioi liikenneyhteyksien vaikuttavan paljon tai erittäin paljon yrityksensä sijaintiin ja toimintaedellytyksiin. Yhtä tärkeiksi tekijöiksi nousevat ainoastaan työvoiman saatavuus ja markkinoiden läheisyys.
  460. 16.9.2016

    Muutoksia INFRAn henkilöstössä (INFRA ry)

    INFRAn ympäristöpäällikkö vaihtuu, Antti Astrén ryhtyi luotsaamaan myös INFRA Keski-Suomea ja INFRA Pohjoinen sekä INFRA Pohjanmaa saivat uudet toiminnanjohtajat.
  461. 5.9.2016

    Kolme viisasta visioimaan liikenne- ja viestintäinfran tulevaisuutta (INFRA ry)

    Liikenne- ja viestintäministeri on asettanut työryhmän pohtimaan koko liikenne- ja viestintäinfrastruktuurin tulevaisuudenkuvaa vuosiksi 2030 ja 2050.
  462. 5.9.2016

    Rakennusteollisuus kannattaa liikenne- ja viestintäjärjestelmän tulevaisuusselvitystä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti pitää erinomaisena, että Suomen liikenne- ja viestintäjärjestelmästä tehdään pitkän aikavälin visiot. Liikenne- ja viestintäministeri on asettanut kolmen selvityshenkilön työryhmän pohtimaan koko liikenne- ja viestintäinfrastruktuurin tulevaisuudenkuvaa vuosiksi 2030 ja 2050.
  463. 5.9.2016

    Aika tarkistuttaa lämmitysjärjestelmä (Mediatiedote)

    Vaikka vielä nautimme syyskesän lämmöstä, on lämmityskausi alkamassa. Nyt on oikea aika varmistaa, että lämmitysjärjestelmä toimii asianmukaisesti. Jos järjestelmä tarvitsee huoltoa, sen ehtii vielä hoitaa ilman katkoksia lämmityksessä.
  464. 30.8.2016

    Rakentamisessa ennakoitua kovempi kasvu (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdannekäänne on toteutumassa odotettua jyrkempänä. Kun huhtikuussa Rakennusteollisuus RT ennusti täksi vuodeksi 3,5 prosentin kasvua, elokuisessa välikatsauksessaan se on korottanut ennustetta 6,5 prosenttiin. Nousu jatkuu ensi vuonna, mutta selvästi maltillisempana.
  465. 26.8.2016

    Rakennusala mukaan kilpailukykysopimukseen (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto hyväksyivät 25.8. hallituksissaan neuvottelutuloksen, joka jatkaa liittojen välisten työehtosopimusten voimassaoloa helmikuun 2018 loppuun ilman palkankorotuksia.
  466. 25.8.2016

    Rakennusala mukaan kilpailukykysopimukseen (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto hyväksyivät 25.8. hallituksissaan neuvottelutuloksen, joka jatkaa liittojen välisten työehtosopimusten voimassaoloa helmikuun 2018 loppuun ilman palkankorotuksia.
  467. 19.8.2016

    Tutkintojen uudistaminen purkaisi turhaa hallintoa (Mediatiedote)

    Viime päivinä esillä ollut ehdotus ammatillisten tutkintojen uudistamisesta – ja erityisesti näyttötutkintojen yhdistämisestä – saa kannatusta työelämän edustajilta. Nykyinen tilanne sisältää paljon turhaa hallinnollista työtä.
  468. 17.8.2016

    Valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun kymmenen kärki on ratkennut

    Korkeatasoisen kilpailun kymmenen parhaan työmaan joukko on valikoitunut kesän 2016 aikana TR-tuloksilla mitattuna.
  469. 16.8.2016

    Infra-lehti 3/2016 (INFRA ry)

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kesänumerossa kerrottiin muun muassa, miten Kuopio onnistui kotiuttamaan infratöissä pyörivät eurot sekä julkistettiin infra-alan eettiset pelisäänöt.
  470. 13.7.2016

    Talven LVI-työt kannattaa tilata nyt (Mediatiedote)

    Tilaamalla tulevan talven LVI-asennustyöt nyt välttää ruuhkaan jumittumisen. Tällä hetkellä ei ole vielä ”huutavaa putkiasentajapulaa”, mutta eräillä seuduilla alkaa olla niukkuutta kapasiteetista. Aloitusvalmiit hankkeet kannattaa kiinnittää urakoitsijan kalenteriin pikaisesti, jotta ne tehdään suunnitellussa aikataulussa.
  471. 28.6.2016

    Maksuton Parempi sisäilma -koulutus (RATEKO)

    Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO yhdessä Kiinkon ja AEL:n kanssa järjestää maksuttoman Parempi sisäilma -koulutuskiertueen. Kiertuen vierailee Lahdessa, Turussa ja Hämeenlinnassa.
  472. 28.6.2016

    Maksuton Parempi sisäilma -koulutus (RATEKO)

    Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO yhdessä Kiinkon ja AEL:n kanssa järjestää maksuttoman Parempi sisäilma -koulutuskiertueen. Kiertuen vierailee Lahdessa, Turussa ja Hämeenlinnassa.
  473. 27.6.2016

    Kaavoitusta ja rakentamisen lupia sujuvoittavan työryhmän esitys valmistui (Mediatiedote)

    Ympäristöministeriön asettaman niin sanotun KARALUSU-työryhmän esitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta on valmistunut ja esitys on lähetetty lausuntokierrokselle. Työryhmän työn tavoitteena oli hallitusohjelman mukaisesti sujuvoittaa kaavoituksen ja rakentamisen päätösprosesseja. Valmistelutyöryhmässä oli edustettuina keskeiset sidosryhmät, joista muun muassa Rakennusteollisuus RT jätti ehdotuksesta eriävän mielipiteensä.
  474. 27.6.2016

    Talonrakennusyritysten kannattavuus aallonpohjassa (Mediatiedote)

    Rakentamisen laihat vuodet ovat syöneet talonrakentamisen kannattavuutta. Talonrakennusyritysten keskimääräinen tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja jäi viime vuonna vain 2,9 prosenttiin. Käyttökate vastaavana aikana oli 4,9 prosenttia. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana ne ovat olleet korkeimmillaan 7 prosentin tuntumassa.
  475. 23.6.2016

    Suomen liikenneverkon kehittämiselle etsitään suuntaa (Mediatiedote)

    Kesäkuussa käynnistyy tutkimus, jossa tarkastellaan liikenneverkon kehittämistarvetta pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteena on tunnistaa, mihin nykyisenkaltainen tilanne johtaa ja mitä mahdollisuuksia liikenneinfran hyödyntämiseksi on tarjolla. Hankkeesta vastaavat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja infra-alan suurin kouluttaja Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK.
  476. 22.6.2016

    INFRA ry palvelee myös kesällä (INFRA ry)

    INFRA ry:n toimisto on suljettu kesäviikot 28 ja 29, mutta päivystäjät pitävät jäsenyrittäjistä huolta.
  477. 21.6.2016

    Kärkihanke digitalisoi kiinteistö- ja rakentamisalan: toimintaympäristö ketteräksi, tieto liikkeelle ja kokeiluilla uutta bisnestä (Mediatiedote)

    ympäristöministeriö sekä Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi tiedottavat
  478. 22.6.2016

    INFRA ry laati infra-alalle eettiset pelisäännöt (INFRA ry)

    INFRA ry laati maa- ja vesirakennusalalle eettiset pelisäännöt. Koko alan toivotaan sitoutuvan niihin.
  479. 21.6.2016

    Rakentamisen rytminvaihdos alkaa näkyä talotekniikassa (Mediatiedote)

    LVI-urakoitsijoiden suhdanneodotukset ovat nyt myönteisempiä kuin maaliskuussa. Positiivinen vire on vahvistunut tarjouskyselyjen ja tilausten lisääntyessä kevään aikana. Tiedot käyvät ilmi LVI-asennuksen suhdannetarkistuksesta, jonka tuloksia verrattiin maaliskuussa 2016 toteutettuun LVI-asennuksen suhdannekyselyyn.
  480. 14.6.2016

    Aalto-yliopistolle ja betonialalle yhteistyösopimus betonitekniikan tutkimuksen edistämisestä (Mediatiedote)

    Aalto-yliopisto ja betonialan toimijat solmivat 15.6.2016 yhteistyösopimuksen betonitekniikan tutkimuksen edistämisestä Aalto-yliopistossa.
  481. 14.6.2016

    MAL- sopimukset hyväksytty, kasvun kehittämisestä aiesopimukset (Mediatiedote)

  482. 14.6.2016

    Asetusluonnos rakennuksen esteettömyydestä lausunnoille

    Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen valtioneuvoston asetukseksi rakennuksen esteettömyydestä. Ehdotus noudattaa hallitusohjelman kirjauksia esteettömyydestä ja toteuttaa tavoitetta sääntelyn määrän vähentämisestä. Velvoittavien normien sijaan painotetaan hyvää suunnittelua.
  483. 9.6.2016

    Liikenneväyliin lisäsatsaus (INFRA ry)

    Hallitus on päättänyt perusväylänpidon lisärahoituskohteista. Valtio satsaa 364 miljoonaa euroa lisää perusväylänpitoon vuosina 2017-2019. Summa tulee 600 miljoonan ”kertapotin” päälle. Kohteiden valinnassa on kuultu laajasti elinkeinoelämän edustajia.
  484. 9.6.2016

    Vältä ikävä hajuhaitta (Mediatiedote)

    Muistathan pitkälle kesälomalle lähtiessäsi sopia viemärien vesilukkojen kastelusta. Näin voit välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.
  485. 7.6.2016

    Asuntotuotanto ennätysvauhdissa (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n kesäkuisen asuntotuotantokyselyn mukaan asuntorakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna. Kyselyyn vastanneet yritykset nostivat tammikuuhun nähden selvästi arvioitaan tämän vuoden aloitusmääristä.
  486. 7.6.2016

    Paikallinen sopiminen on monelta osin mahdollista rakennusalalla

    Paikallinen sopiminen on alkuvuoden päivän sana työmarkkinapolitiikassa vielä hieman puhutumman kilpailukykysopimuksen rinnalla. Myös Itä-Suomen Rakentajaseminaarissa Joensuussa 7. kesäkuuta paikallinen sopiminen oli keskeinen teema rakennusalan yleisestä sekä yrityskohtaisesta näkökulmasta katsottuna.
  487. 6.6.2016

    Uraauurtava koulutushanke alkaa elokuussa Pohjois-Savossa

    Maahanmuuttajille sekä suomalaisille työttömille ja työttömyysuhan alla oleville on tulossa uusi rakennusalan koulutusmalli.
  488. 30.5.2016

    Vieläkö lämmität? (Mediatiedote)

    Kesäkelit ovat vallanneet maan ja lämmityskausi on päättynyt. Varmista, että lämmityksesi on todella kytketty pois päältä.
  489. 27.5.2016

    Rakennusteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Tero Kiviniemi: Liikenneverkon kehittämisessä muhii mittava mahdollisuus (Mediatiedote)

    Suomen talouskasvulle saadaan pitävä pohja kytkeytymällä kiinteämmin osaksi Eurooppaa ja luomalla uusia yhteyksiä kansainvälisille markkinoille. Tämä edellyttää liikenneinfran kaukonäköistä kehittämistä. Asian nosti esiin Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja, YIT:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi liiton kevätkokouksessa.
  490. 19.5.2016

    Asfaltin tuotanto kasvoi (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Asfaltin tuotantomäärä nousi Suomessa yli 5 miljoonaan tonniin vuonna 2015.
  491. 12.5.2016

    Rudus Oy:n Kotkan betonielementtitehdas alansa valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun voittoon (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden vuoden 2015 työturvallisuuskilpailun tulokset ovat ratkenneet. Kokonaiskilpailun voittajaksi ylsi Elementtisarjan paras tuotantolaitos, betonisia talotekniikkaelementtejä valmistava Rudus Oy:n Kotkan betonielementtitehdas.
  492. 10.5.2016

    Uudet energiatehokkuusvaatimukset keskittyvät tiiviyteen ja ilmanvaihtoon

    Lähes nollaenergiarakentamiseen liittyvän lakiehdotuksen lausuntokierros on loppumetreillään. Uudisrakentamista koskevan lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alussa, jolloin uudet energiatehokkuusvaatimukset tulisivat sovellettaviksi vuoden 2018 alusta vireille tuleviin rakennuslupahakemuksiin.
  493. 10.5.2016

    Koneluokitus.fi:ssä nyt myös traktorien luokittelu (INFRA ry)

    Työkoneiden luokitusjärjestelmää on täydennetty traktorien luokituksella konepalvelutöiden tilaajien ja yrittäjien toivomuksesta. Traktorien luokitus on osoitteessa www.koneluokitus.fi.
  494. 9.5.2016

    Toimiva ilmanvaihto raikastaa sisäilman (Mediatiedote)

    Kun taloteknisiä järjestelmiä käytetään oikein, lämmityskustannukset pysyvät aisoissa ja sisäilma on raikas. Kannattaa tutustua siis ilmanvaihtoasioihin.
  495. 6.5.2016

    Rakennusalan kolmannella turvallisuusviikolla huomio niin suuriin kuin pieniinkin työmaihin (Mediatiedote)

    Rakentajat järjestävät koko alaa koskevan kolmannen yhteisen valtakunnallisen turvallisuusviikon 9. - 13.5.2016. Viikkoa vietetään tänäkin vuonna teemalla ”Viisaat kypärät yhteen”.
  496. 4.5.2016

    Infra-lehti 2/2016 keventää kaasujalkaa (INFRA ry)

    Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kevätnumero ruotii rakennusalan turvallisuutta ja kehottaa muun muassa keventämään kaasujalkaa tietyömaan kohdalla.
  497. 4.5.2016

    Kevät tuo tietyömaat – muista turvallisuus (INFRA ry)

    Tiemerkintäala haluaa parantaa tiellä liikkuvien ja työskentelevien turvallisuutta.
  498. 29.4.2016

    Satakunnan rakentamisen aallonpohjasta on vain yksi suunta (Mediatiedote)

    Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne sai alan toimijoilta viime talven ajalta korkeintaan tyydyttävän arvosanan. Tulevaisuuteen katsotaan hiukan toiveikkaammin. Vaikka rakennuttajat ennakoivat talonrakennustöiden vähenevän entisestään, suunnittelijat ja urakoitsijat uskovat suunnan kääntyvän nousuun etenkin toimitilarakentamisen kohdalla. Korjausrakentamisen näkymät ovat selvästi uudisrakentamista valoisammat.
  499. 29.4.2016

    Kustanna opiskelija Väylät & Liikenne -tapahtumaan (INFRA ry)

    Tieyhdistyksen Väylät & Liikenne -tapahtuma pidetään 7.-8.9.2016 Tampereella. Satsaa tulevaisuuteen ja kustanna opiskelija tutustumaan infra-alaan. Sponsoriyritykset mainitaan tapahtuman nettisivuilla.
  500. 27.4.2016

    Jukka Pekkanen TUT Industry Professor -tehtävään (Mediatiedote)

    Tekniikan tohtori Jukka Pekkanen on nimitetty ensimmäisenä TUT Industry Professor -tehtävään. Tampereen teknillisen yliopiston uuden professuurin tavoitteena on vahvistaa entisestään yliopiston ja teollisuuden yhteistyötä.
  501. 27.4.2016

    Uusi palvelu auttaa löytämään luotettavan palveluntarjoajan (Mediatiedote)

    Suomen Tilaajavastuu on avannut uuden Zeckit-palvelun. Sen avulla kuka tahansa voi tarkistaa esimerkiksi remonttiyrityksen, kampaamon tai autohuoltofirman taustat ja asiakkaiden arviot. Samalla voi jakaa hyvät ja huonot kokemukset. Palvelusta löytyvät kaikkien suomalaisten yritysten kattavat perustiedot ja yrityksistä annetut arviot.
  502. 26.4.2016

    Via Nordica 2016 kestävällä tiellä (INFRA ry)

    Miten teknologia mahdollistaa kestävän ja turvallisen liikenteen ja kuljetukset? Joka neljäs vuosi järjestettävä Pohjoismaiden tie- ja liikennefoorumin PTL:n kongressi antaa vastaukset 8. - 10.6.2016 Trondheimissa Norjassa. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan!
  503. 22.4.2016

    Kasvu lähtee liikkeelle asemanseuduilta (INFRA ry)

    Suurten kaupunkien raideyhteyksien ja asemanseutujen kehittämisessä on mittava mahdollisuus. Kasvua syntyy luomalla uusia houkuttelevia sijainteja ja ottamalla vanhojen asemanseutujen joutomaat hyötykäyttöön.
  504. 22.4.2016

    Kaupunkien ja talouden kasvu lähtee liikkeelle asemanseuduilta (Mediatiedote)

    Suurten kaupunkien raideyhteyksien ja asemanseutujen kehittämisessä on mittava mahdollisuus. Kasvua syntyy luomalla uusia houkuttelevia sijainteja ja ottamalla vanhojen asemanseutujen joutomaat hyötykäyttöön.
  505. 18.4.2016

    Liikenneviraston päätehtäviä kaavaillaan siirrettäväksi uuteen valtion yhtiöön (INFRA ry)

    Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) käynnistää valmistelun liikenneverkon kehittämisen ja rahoituksen uudistamiseksi.
  506. 15.4.2016

    Vuoden Mestari 2015 – Pasi Kirveennummi (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin ”Vuoden Mestariksi 2015” on valittu Hartela Oy:n vastaava työnjohtaja Pasi Kirveennummi.
  507. 14.4.2016

    Tiukassakin taloustilanteessa Varsinais-Suomen talonrakennustoimiala ylsi lähes hyvään arvosanaan (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on saanut rakentajilta lähes hyvän arvosanan. Töiden määrän ennakoidaan kasvavan kevään ja kesän aikana verrattuna edelliseen puolivuotiskauteen. Usko korjausrakentamisen nousuun on vahva, mutta myös uudisrakentaminen on kasvussa kaikilla muilla sektoreilla paitsi teollisuusrakentamisen puolella.
  508. 12.4.2016

    Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsaus: Rakentaminen talouden perävaunusta veturiksi (Mediatiedote)

    Rakentaminen kasvaa tänä vuonna selvästi kokonaistuotantoa nopeammin. Moottorina on kaupungistuminen, joka lisää niin asunto- ja liikerakentamisen kuin infrarakentamisenkin tarvetta kasvukeskuksissa. Rakentamisen kokonaismäärä nousee 3–4 prosenttia, Rakennusteollisuus RT ennakoi kevään suhdanne-katsauksessaan.
  509. 12.4.2016

    Infrabarometri: Infrarakentaminen kasvaa ja keskittyy etelään (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Valtakunnallinen suhdannebarometri ennakoi infra- eli maa- ja vesirakentamisen kasvua kolmen lähikuukauden aikana. Osin normaalilla kausivaihtelulla selittyvä kasvu keskittyy Helsingin, Tampereen ja Turun väliseen kolmioon.
  510. 11.4.2016

    Selvitys harmaan talouden torjunnan toimenpiteistä – rakennusala peräänkuuluttaa toiminnan tehostamista ja avointa tiedonsiirtoa

    Työ- ja elinkeinoministeriön rakennusalalla toteuttamaan kyselyyn harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan tehostamiseksi tarvittavista toimenpiteistä kertyi yhteensä 279 vastausta. Tarkoituksena oli tuottaa muun muassa toimenpide-ehdotuksia harmaan talouden torjuntastrategian valmisteluun. RT:n jäsenyritysten vastauksissa korostui toive siitä, ettei valvontaan liittyviä toimenpiteitä tulisi yrityksille ainakaan lisää. Jo olemassa oleviin toimenpiteisiin toivottiin kevennystä ja tehostamista digitalisoinnin ja avoimen tiedonsiirron avulla.
  511. 8.4.2016

    Vuoden 2016 Pintaurakoitsija on valittu – tunnustus kovasta tuloksesta ja sertifioiduista järjestelmistä (Mediatiedote)

    Vuoden 2016 Pintaurakoitsija -tunnustuksen on saanut helsinkiläinen LTU-Urakointi Oy. Saaja julkistettiin Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokoustapahtumassa Jyväskylässä 8.4.2016.
  512. 8.4.2016

    Turvalliset infratyömaat valittu (Mediatiedote) (INFRA ry)

    INFRA ry:n Turvallinen infratyömaa 2015 -kampanjan parhaat ovat selvillä. Kampanja on osa Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 -hanketta.
  513. 7.4.2016

    I LIKE liikenne- ja infra-ala (INFRA ry)

    LIKE-projekti tähtää liikenne- ja infra-alan osaamisen pysyvään varmistamiseen. LIKEn nettisivuilla Infraosaaja.fi voit ilmoittaa harjoittelu- tai kesätyöpaikan taikka opinnäytetyön aiheen, tuntityötä tai vastavalmistuneelle sopivan työpaikan.
  514. 5.4.2016

    Liikennehankkeet kiihdyttävät talouskasvua (INFRA ry)

    Hallitus on sisällyttänyt julkisen talouden suunnitelmaan rahoituksen useille keskeisille raide- ja väyläinvestoinneille.
  515. 5.4.2016

    Liikennehankkeet kiihdyttävät talouskasvua (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuudessa on otettu tyytyväisenä vastaan hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset infrainvestoinneista. Raide-Jokeri ja Tampereen pikaraitiotie saavat toteutuessaan liikkeelle kymmenien tuhansien asuntojen rakentamisen. Myös muut kehykseen päässeet infrahankkeet pistävät talouteen vipinää ja lisäävät työllisyyttä ja verotuloja.
  516. 5.4.2016

    Toive on talotekniikan vahvin suhdannenäkymä (Mediatiedote)

    Rakentamiseen povattu käänne parempaan näkyy orastavana uskon vahvistumisena LVI-urakoitsijoiden parissa. Suhdannetilanteen arvioidaan paranevan lievästi syksyyn tultaessa. Rakentamisen ketjun häntäpäässä tulevaan talotekniikkaan uudistuotannon käynnistyminen vaikuttaa puolen vuoden viiveellä.
  517. 5.4.2016

    Tutkijat: Pientalo- ja kaupunkiasumisen parhaat puolet voidaan yhdistää (Mediatiedote)

    Onko mahdollista asua tiiviissä kaupungissa palveluiden ja hyvien yhteyksien ääressä ilman, että tinkisi omasta rauhasta, pihasta ja sopivan kokoisesta kodista? Oikeanlaisella suunnittelulla nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, sanoo professori Markku Hedman Tampereen teknillisestä yliopistosta. Hänen johtamansa tutkimusryhmä on koonnut lukuisia uudenlaisia ratkaisumalleja, joilla voidaan sovittaa yhteen suomalaisten asumismieltymykset ja voimistuva kaupungistuminen.
  518. 1.4.2016

    Polttomoottorit historiaan vuonna 2025 (INFRA ry)

    EU kieltää polttomoottorikäyttöisten maarakennuskoneiden myynnin 2025 alkaen.
  519. 29.3.2016

    Ilmanvaihto kevätkuntoon (Mediatiedote)

    Kevätaurinko innostaa ikkunoiden pesuun ja siivoukseen. Intoa kannattaa suunnata myös ilmanvaihtolaitteisiin. Keväisin erityisesti kaupunkialueiden ilma on sakeana ilmaan nousevaa pölyä, joka kulkeutuu ilmanvaihtokoneisiin. Niiden puhtaanapidolla huolehdit sisäilmankin laadusta.
  520. 23.3.2016

    Verksamhetsledare i Österbotten (INFRA ry)

    Till följd av en pensionering söker vi till distriktsföreningen INFRA Österbotten en ny verksamhetsledare som ska ansvara för distriktsföreningens verksamhet och utveckling.
  521. 23.3.2016

    Toiminnanjohtaja INFRA Pohjanmaalle (INFRA ry)

    Eläkkeelle siirtymisen johdosta etsimme INFRA Pohjanmaan piiriyhdistykselle uutta toiminnanjohtajaa vastaamaan piiriyhdistyksen toiminnasta ja sen kehittämisestä.
  522. 21.3.2016

    Uusi Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu alkaa huhtikuussa

    Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piiri, Itä-Suomen aluehallintovirasto AVI ja Rakennusliiton itäinen toiminta-alue järjestävät tänä vuonna taas työturvallisuuskilpailun Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritysten työmaiden kesken.
  523. 21.3.2016

    Laadun monet kasvot

    En ole täysin tyytyväinen omakotitaloni rakentamisen laatuun. Taloni rakennuttajan olisi pitänyt valmistautua hankkeeseen paremmin.
  524. 18.3.2016

    Timo Porrassalmesta Keski-Suomen vuoden rakennusmestari (Mediatiedote)

    Rakennusliike Porrassalmi Oy:n toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Timo Porrassalmi on saanut Keski-Suomen vuoden rakennusmestari -palkinnon.
  525. 18.3.2016

    Kuopioon rakentuu urauurtava työturvallisuuden harjoitusalue

    Pelastusopisto, Rakennusteollisuus Itä-Suomen piiri, INFRA Pohjois-Savo, Rakennusliitto sekä noin 30 yritystä ja yhteisöä perustaa tämän kevään ja kesän aikana Työturvallisuuden harjoitusalueen Etelä-Kuopion Korvaharjuun. Se sijoittuu Pelastusopiston laajan harjoitusalueen yhteyteen ja osin sen tiloihin tukeutuen. Täyteen valmiuteen alue aiotaan saada kesään 2017 mennessä, mutta ensimmäiset tehtävärastit valmistuvat jo alkukeväästä.
  526. 15.3.2016

    Lähes nollaenergiarakentaminen lausuntokierrokselle (Mediatiedote)

    Lakiehdotus uudisrakennuksia koskevasta lähes nollaenergiarakentamisesta on lähtenyt ympäristöministeriöstä 14.3.2016 lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 13.5. asti, ja RT valmistelee oman lausuntonsa siihen mennessä.
  527. 10.3.2016

    Laatupöhinää ja hyvän laadun tekijöitä etsitään – Rakentamisen laatuteko 2016 -kilpailu käynnistyy (Mediatiedote)

    Kenelle rakentamisen hyvä laatu on kunnia-asia? Kenen asenteesta ja ammattitaidosta kannattaa ottaa oppia? Kuka ansaitsee näkyvän tunnustuksen laadukkaasta työstään? Rakentamisen laatuteko 2016 -kilpailu käynnistyy perjantaina 11.3.2016. Kilpailu paljastaa ja palkitsee hyvän laadun tekijät.
  528. 10.3.2016

    Satakunnan alueen talonrakennustyömaiden välinen työturvallisuuskilpailu on ratkennut (Mediatiedote)

    Satakunnan alueella on järjestetty talonrakennustyömaiden välistä työturvallisuuskilpailua jo usean vuoden ajan. Vuoden 2015 kilpailun tulokset on julkistettu 10.3.2016.
  529. 8.3.2016

    Bitumi-indeksejä 2016 (INFRA ry)

    Viimeisin bitumi-indeksi.
  530. 4.3.2016

    Rakennusliitto jättäytyi ulos yhteiskuntasopimuksesta

    Rakennusteollisuus RT pitää valitettavana, että Rakennusliitto ilmoitti jäävänsä yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle.
  531. 4.3.2016

    "Emme tarvitse uusia moottoriteitä" (INFRA ry)

    ”Emme tarvitse uusia nelikaistaisia moottoriteitä, vaan raideliikennettä sekä asunto- ja infrarakentamisen ohjelman, jonka kärkenä on joukkoliikenne”, sanoo SAK:n elinkeinopolitiikan asiantuntija Sauli Hievanen Infra-lehdessä.
  532. 3.3.2016

    Infra-lehti 1/2016 – kevään suuri trendinumero! (INFRA ry)

    Infra-lehti käy infratoimialaan vaikuttavien suurten muutosvoimien kimppuun. Digitalisaatio, automatisaatio, kaupungistuminen. Näiltä ei välty enää kukaan.
  533. 2.3.2016

    Länsimetron projekti petrasi turvallisuudessa (INFRA ry)

    Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2015 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat on palkittu Helsingissä. Kisan "suurin pudottaja" oli infra-alan kohde.
  534. 29.2.2016

    Länsimetro-projektin työturvallisuudessa huikea parannus - Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2015 menestyneet yritykset ja työmaat (Mediatiedote)

    Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2015 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin 1.3.2016 Helsingissä. Kilpailuun osallistui 35 päätoteuttajana toimivaa talonrakennusyritystä ja kuusi infra-alan yritystä.
  535. 24.2.2016

    Putkiremonttia kannattaa kiirehtiä (Mediatiedote)

    Asuntorakentaminen piristyi viime vuonna pitkän hiljaiselon jälkeen ja uudistuotannon odotetaan jatkavan kasvu-uralla tulevina vuosina. Rakentamisen painopisteen siirtyessä uudisrakentamiseen laadukkaista putkiremonttien tekijöistä voi tulla pulaa.
  536. 16.2.2016

    Kehitteillä oleva uusi tuotetietopankki säästää aikaa ja rahaa (Mediatiedote)

    Rakentajat joutuvat nykyisin keräämään useista eri lähteistä viranomaisten edellyttämiä tuotetietoja ja vastaavasti tuoteteollisuus joutuu toimittamaan tietojaan lukuisille eri tahoille. Rakennusteollisuus osallistuu vahvasti TEHO-hankkeeseen, jonka tavoitteena on saattaa kaikki tarvittava tuotetieto ulottuville yhteen paikkaan. Etenkin rakennustuotevalmistajien on hyvä lähteä mukaan hankkeeseen jo nyt, jotta tiedot saadaan kattavasti urakoitsijoiden käyttöön.
  537. 16.2.2016

    Rakentamisen suhdannetilanne kohenee (Mediatiedote)

    Rakentaminen on supistunut yhtäjaksoisesti neljä vuotta. Tänä vuonna rakentaminen kääntyy vihdoin 2,5 prosentin kasvuun, ennakoi Rakennusteollisuus RT helmikuisessa suhdanteiden välitarkistuksessaan.
  538. 16.2.2016

    Energiakorjaukset kevään asialistalle (Mediatiedote)

    Suurin osa asuinrakennuksistamme on rakennettu 1960 - 1980-luvuilla. Se tuo mukanaan isojen remonttien aallon: putki- ja julkisivuremontit ovat jo monen taloyhtiön työlistalla. Samalla on syytä miettiä kiinteistön energiatehokkuutta.
  539. 12.2.2016

    Varsinais-Suomen työturvallisuuskilpailu ratkennut (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa on järjestetty talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu jo vuodesta 1991 lähtien. Kilpailussa on 2 sarjaa: Isojen rakennusliikkeiden sarja sekä pienten ja keskisuurten rakennusliikkeiden sarja. Lisäksi on palkittu 3 parasta työmaata. Arviointikriteereinä kilpailussa ovat olleet työmaiden TR-indeksi (60 %) ja työmaiden turvallisuussuunnittelun taso (40 %).
  540. 11.2.2016

    Diginatiivit kovaa valuuttaa tulevaisuuden työmailla (Mediatiedote)

    Tulevaisuuden rakennustyömaa yhdistää perinteiset kädentaidot ja digitaaliset työvälineet. Vaikka vielä tässä vaiheessa mobiililaitteita on lähinnä työnjohtajien ja nokkamiesten käsissä, uuden sukupolven rakentajat saavat piirustukset 3D-mallinnettuina sähköisessä muodossa. Kirveen lisäksi kädessä pitää pysyä myös tablettitietokone.
  541. 11.2.2016

    Vuoden Ympäristörakenne 2015: Jokipuisto Kotkan Karhulassa on runsaudensarvi (Mediatiedote)

    Jokipuisto Kotkan Karhulassa on palkittu Vuoden 2015 Ympäristörakenteena. Vuosina 2012 - 2015 rakennettu puisto on runsaudensarvi korkealaatuisesti toteutettuja kasvi-, kivi- ja vesiaiheita. Välillä alennustilassa ollut jokivarsi on kokenut arvonpalautuksen. Suositussa puistossa on nähtävää ja tehtävää kaikille kaikkina vuodenaikoina.
  542. 10.2.2016

    INFRAn jäsenistö pidetään kartalla ympäristölainsäädännön muutoksissa (INFRA ry)

    Ympäristölainsäädännön kehittäminen haastaa yritykset, järjestöt ja viranomaiset päivittämään tietojaan ja omaksumaan uusia toimintatapoja. Maa- ja vesirakennusalan etujärjestö INFRA ry tiedottaa säädösmuutoksista omille jäsenyrityksilleen. Nurmijärvellä esiin tullut epäily säädösten laiminlyönnistä ei kuvaa alan yleistä toimintatapaa.
  543. 5.2.2016

    Liikennevirasto julkisti korjausvelkaohjelmansa (INFRA ry)

    Liikenneverkon korjausvelkaa vähentävien toimenpiteiden strategiset suuntaviivat ovat selvillä. Toimenpiteiden valintakriteereinä ovat asiakkaiden tarpeet, korjausvelan hallinta sekä digitalisaatio ja uudet palvelut.
  544. 2.2.2016

    Rakentamisen virheet kuriin (Mediatiedote)

    Asuntotuotannon takuukustannukset Suomessa ovat melko matalalla tasolla, mutta niitä pyritään järjestelmällisesti vähentämään laadun kehittämistyöllä. Ylivoimainen enemmistö uusista asunnoista luovutetaan virheettöminä.
  545. 27.1.2016

    Raide-Jokerin tukeminen asuntorahastosta tervetullut avaus

    Asuntoasioista vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen esittää, että valtio tukisi Raide-Jokeria Valtion asuntorahaston turvin. Raide-Jokeri saisi liikkeelle kymmenien tuhansien asuntojen rakentamisen lähivuosikymmeninä Helsingin seudulle. RT pitää hankkeen toteutumista elintärkeänä ja muistuttaa, että valtion tukea odottaa pikaisesti myös Tampereen pikaraitiotie.
  546. 27.1.2016

    Osallistu SM-kisoihin! (INFRA ry)

    Maarakennuskoneenkuljettajien SM-kisat aikuisopiskelijoile pidetään 1.–2.4.2016 Lempäälässä. Ilmoittaudu heti - viimeistään 29.1.2016.
  547. 25.1.2016

    Uusien asuntojen tarve keskittyy suurimmille kaupunkiseuduille (Mediatiedote)

    Neljälletoista suurimmalle kaupunkiseudulle tarvitaan yli 760000 uutta asuntoa vuoteen 2040 mennessä. Se on lähes saman verran kuin koko maahan on rakennettu 25 viime vuoden aikana. Muualla Suomessa uusien asuntojen rakentamistarve jää vähäiseksi heikon väestökehityksen vuoksi. Tämä käy ilmi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tuoreesta Asuntotuotantotarve 2040 –tutkimuksesta.
  548. 21.1.2016

    Skifi-infraa: Kiviainesta Marsista? (INFRA ry)

    "Tulevaisuuden kiviaines tuodaan tietenkin Marsista - nanoköyden avulla!", visioi kuvittaja Ilja Karsikas Infra-lehdessä ja piirsi visiostaan kuvan.
  549. 21.1.2016

    Kiviaines- ja murskauspäivät 2016: Kiviainesvyöry haltuun resurssitehokkuudella (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Kiviaines- ja murskauspäivillä 2016 puhuttavat maa-aineisten ottamisen lupakäytännöt, resurssitehokkuus ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Tänään alkanut tapahtuma on koonnut Vantaalle yli 150 kiviainesten ottoon, käsittelyyn, kierrätykseen ja lupatoimintaan liittyvää yritystä, tutkimuslaitosta ja viranomaista.
  550. 18.1.2016

    Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta -työturvallisuuskilpailu vuonna 2016

    Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennustoimiala ja RAKLI ry järjestävät yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa vuonna 2016 valtakunnallisen ”Turvallisuus alkaa minusta” -työturvallisuuskilpailun.
  551. 18.1.2016

    RT-liigan Kaikki Voittaa -kisan avauserän voitto Konttisille

    Siilinjärven Kunnonpaikan sekä Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin kehittämän RT-liigan Kaikki voittaa hyvinvointikilpailun ensimmäinen ”erä” päättyi Maalaus ja Saneeraus Konttinen Oy:n voittoon. Kakkoseksi tuli Rakennusliike Lapti ja kolmanneksi Kuopion Monirakennus. Niitä seurasivat kuljetusalaa toimialaverrokkina edustanut Kuopion Liikenne, Lujatalo ja Skanska Talonrakennus Itä-Suomi. Mukana on yhteensä reilut 60 henkilöä.
  552. 15.1.2016

    Maarakentaminen mukaan Taitaja-kisoihin (INFRA ry)

    Maarakennuskoneenkuljetus on viimein päässyt näytöslajiksi Taitaja-kisoihin. Tulevien maarakentajien taidonnäytteitä pääsee ihailemaan jo Helsingin kisoissa vuonna 2017.
  553. 14.1.2016

    Valtaosa maahanmuuttajista kokee tulevansa kohdelluksi hyvin töissä (INFRA ry)

    Tutkimuksen mukaan 78 prosenttia ulkomaalaistaustaisista kokee, että heitä kohdellaan tasapuolisesti työpaikalla.
  554. 13.1.2016

    Veronumerorekisterissä jo yli miljoona rakentajaa (INFRA ry)

    Harmaan talouden nitistämiseksi luotuun veronumerorekisteriin on merkitty jo yli miljoona henkilöä.
  555. 12.1.2016

    Hämeeseen kunniaa perhekodille rakennetusta jalkapallokentästä (INFRA ry)

    Pirkanmaan XV maarakennuspäivässä 12.1.2016 muistettiin kunniakirjalla INFRA Häme ry:n yrittäjiä.
  556. 21.12.2015

    Rakentajat oppivat kohtaamaan asiakkaansa entistä paremmin (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus on teettänyt uuden oppaan, joka auttaa rakentajia selvittämään haastavia asiakastilanteita. Tavoitteena on ratkaista asiakkaiden kokemat ongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
  557. 4.1.2016

    INFRA ry:ltä tunnustusta Liikennevirastolle (INFRA ry)

    Liikennevirasto sai vuoden 2015 päätteeksi tunnustusta päällystetöiden työturvallisuuden kehittämisestä.
  558. 28.12.2015

    Kivimieskalenteri ja muut suosikit Rakennustiedosta (INFRA ry)

  559. 11.12.2015

    Tykkää ja tee hyvää (INFRA ry)

    Infrarakentaminen on iloinen asia. Jaetaan iloa ja oivalluksia somessa! Kun hankit joulun alla tykkääjiä ja seuraajia INFRAlle, keräät samalla rahaa SPR:lle.
  560. 21.12.2015

    Rakentajille oma opas vaativiin asiakaskohtaamisiin (Mediatiedote)

    Rakentajat kohtaavat rakennusprojektin eri vaiheissa haastavia asiakastilanteita. Kielteisiä reaktioita ei pidä pelätä vaan ne kannattaa nähdä mahdollisuutena. Uusi opas auttaa ratkaisemaan asiakkaiden kokemat ongelmat jo varhaisessa vaiheessa.
  561. 17.12.2015

    Naiset, jotka siirtävät vuoria (INFRA ry)

    INFRAn jäsenen E.Hartikaisen kuormaus- ja kuljetusurakassa naiset ovat avainpelaajia. Lue lisää Infra-lehden arkistojutusta!
  562. 4.12.2015

    Rakentamiseen liittyvä yhteistyö Venäjän kanssa tiivistyy

    Suomi ja Venäjä tiivistävät yhteistyötä rakentamisessa ja rakennussuunnittelussa. Askelmerkit yhteistyön kehittämiselle luotiin 3.12. Säätytalolla allekirjoitetussa yhteisymmärryspöytäkirjassa (Memorandum of Understanding).
  563. 3.12.2015

    Infrahankkeisiin ehdolla uudenlainen rahastomalli

    Valtion ja kuntien infrahankkeiden rahoittamiseksi on kehitelty rahastoa, jossa yhdistyisi uudella tavalla julkinen ja yksityinen raha. Sen avulla voitaisiin toteuttaa kasvua edistäviä liikennehankkeita ja vähentää julkisen rakennuskannan korjausvelkaa. Rahastomallin on valmistellut riippumaton investointipankki Icecapital Rakennusteollisuus RT:n aloitteesta.
  564. 2.12.2015

    Rakentamisen laatuoivallus parantaa tilojen toimivuutta ja säästää kustannuksia (Mediatiedote)

    - Laatu on muutakin kuin sitä, että rakennusprosessissa ei tehdä teknisiä virheitä ja noudatetaan laatuvaatimuksia. Asiakaskokemus, tilojen käytettävyys ja yhteistoiminta urakoitsijan, tilaajan ja käyttäjän kanssa kuuluvat laadun piiriin yhtä lailla, sanoo Rakennusteollisuus RT:n laatuasioista vastaava johtaja Jukka Pekkanen, joka valitsi ensimmäistä kertaa järjestetyn Rakentamisen laatuoivallus -tunnustuksen saajan.
  565. 2.12.2015

    Työmaan hyvät käytännöt kaikkien käyttöön (Mediatiedote)

    Työmailla työskentelyssä syntyy monia rakentamisen hyviä käytäntöjä ja ideoita, joita voitaisiin levittää laajempaankin käyttöön. Nyt ne usein jäävät vain kyseisen työmaan tai urakoitsijan tietoon. 
  566. 1.12.2015

    INFRAn juuret ovat Etelä-Karjalassa (INFRA ry)

    INFRA ry:n juuret juontavat 61 vuoden taakse, joulukuuhun 1954. Pitkäaikaisimmat jäsenemme tulevat Etelä-Karjalasta.
  567. 1.12.2015

    Skanska Talonrakennus ja Lapti voittajiksi työturvallisuuskisassa (Mediatiedote)

    Kahdessa sarjassa järjestetyn yritysten välisen kilpailun voittajiksi ylsivät konsernisarjassa Skanska Talonrakennus Oy Itä-Suomi sekä pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa Rakennusliike Lapti Oy.
  568. 1.12.2015

    Muutos on luopumista (Mediatiedote)

    Jokainen, joka on ollut kuolemaan tuomitun läheisen vierellä, kun hänet irrotetaan hengityskoneesta teho-osastolla, tietää mitä on tietoisen luopumisen tuska äärimmillään. Luopuminen on aina vaikeaa, mutta samalla muutoksen edellytys. Joskus saamme hallita muutoksen vaatimaa luopumista tietoisesti, mutta usein elämä laittaa meidät luopumaan vääjäämättömän muutoksen edessä.
  569. 27.11.2015

    RATEKO Oulun Sisäilmapajassa (RATEKO)

    RATEKO osallistui 11. - 12. marraskuuta Oulussa järjestettyyn Sisäilmapajaan. Paja oli järjestyksessään seitsemäs. Paikalla oli noin 300 asiantuntijaa ja sisäilma-asioista kiinnostunutta kuulijaa.
  570. 27.11.2015

    RATEKO Oulun Sisäilmapajassa (RATEKO)

    RATEKO osallistui 11. - 12. marraskuuta Oulussa järjestettyyn Sisäilmapajaan. Paja oli järjestyksessään seitsemäs. Paikalla oli noin 300 asiantuntijaa ja sisäilma-asioista kiinnostunutta kuulijaa.
  571. 26.11.2015

    Infra-lehti 4/2015 on kiertotalouden asialla (INFRA ry)

    Vuoden viimeinen Infra-lehti on kiertotalouden asialla. Luonnonvarojen kulutus ja CO2-päästöt pienenevät maa- ja vesirakentamisessa, kun yhdessä niin päätetään.
  572. 25.11.2015

    Vuoden teräsrakenne on OPn uusi kotipesä (Mediatiedote)

    Vallilan uusi maamerkki on viime keväänä valmistunut OP Ryhmän toimistotalo. Eri suuntiin vinot seinät ja näyttävät lasipinnat reunustavat joustavasti käytettävää ja uusiin työskentelytapoihin kannustavaa 4000 työntekijän miljöötä. Arkkitehti Risto Virkkusen johdolla työskennellyt palkintolautakunta on valinnut OPn uudet tilat, Vallila 2015 –hankkeen Vuoden 2015 Teräsrakenne-palkinnon voittajaksi.
  573. 24.11.2015

    Itä-Helsingin uusi keskus on vuoden 2015 Paalutustyömaa (Mediatiedote)

    Vuoden 2015 Paalutustyömaaksi valittu Itä-Helsingin uusi keskus sijaitsee Helsingin Itäkeskuksessa, jonne Kesko rakennuttaa nykyisen K-citymarketin alueelle uuden ja modernin kauppakeskuksen.
  574. 23.11.2015

    Laadunhallinnan vuosi 2015 (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuuden laadunhallinnan vuosi 2015 kääntyy kohti joulurauhaa ja on sen yhteenvedon sekä tulevien kehityskohteiden määrittelyn aika. 
  575. 23.11.2015

    Väyläverkon ongelmakohdat -kysely (INFRA ry)

    Liikennevirasto on laatinut kyselyn yrityksille väyläverkon pahimmista ongelmakohdista. Vastausaikaa on joulukuun puoliväliin asti.
  576. 23.11.2015

    Käy tutustumassa sähköiseen Liiteriin (INFRA ry)

    Liiteri.fi-palveluun on koottu maankäytön suunnitteluun liittyvät palvelut yhteen paikkaan. Liiteri on toteutettu osana asumisen ja rakentamisen e-palveluita sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmassa (SADe). 
  577. 23.11.2015

    Kiire on laadun paha vihollinen (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piirissä tiedusteltiin muutamilta alueen rakennusyrityksiltä laadunhallinnan kehittämishankkeista kuluneena vuotena, suunnitelmista ensi vuodelle sekä olennaisimmista laadun kehityskohteista. Varsin yksituumaisesti esille nousi luovutuslaadun kohentaminen tehostettuine tarkastuksineen, hyvät ja ristiriidattomat suunnitelmat sekä riittävän ajan varaaminen työvaiheille, koska kiire heikentää laatua. 
  578. 20.11.2015

    Murskamittarikampanja on vauhdissa (INFRA ry)

    INFRA ry:n toiminnanjohtajat kiertävät murskilla kertomassa Murskamittarin käytöstä. Tilaa sinäkin opastuskäynti! 
  579. 20.11.2015

    Uusi korkotukimalli tulisi viedä nopeasti käytäntöön (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää Rossilahden ehdotusta vuokra-asuntotuotannon lyhyestä korkotukimallista erittäin lupaavana ja jouduttaisi sen voimaantuloa. Samalla tulee varmistaa tarkoitukseen soveltuvien tonttien saatavuus.
  580. 18.11.2015

    Palonkestävyyden osoittaminen teknisille lämmöneristeille (Mediatiedote)

    Lämmöneristeiden CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit on kirjoitettu materiaalistandardeiksi siten, että niissä ei käsitellä tarkemmin lämmöneristeiden eri käyttökohteita. Siten ne eivät kata kaikissa lämmön- ja paloeristettyjen rakenteiden eri käyttökohteissa Suomessa (tai muissa maissa) vaadittavia perusominaisuuksia.
  581. 17.11.2015

    KIRA-foorumi 2015: Helpota, yksinkertaista ja salli - resepti kilpailukyvyn parantamiseen? (Mediatiedote)

    Kiinteistö- ja rakentamisalan vuosittaisen seminaarin, KIRA-foorumin, keskeiseksi teemaksi nousi alan rooli uudistuvassa Suomessa. Noin viisisataa alan asiantuntijaa Finlandia-talolle 17.11. koolle keränneessä tapahtumassa pohdittiin muun muassa kaupungistumisen uhkia ja mahdollisuuksia, allianssimallin hyödyntämistä rakennushankkeissa sekä rakennusalallakin edessä olevaa digiloikkaa. Lisäksi KIRA-Akatemian osallistujat esittelivät uudet, innovatiiviset rakennusalan liikeideat, joista paras myös palkittiin.
  582. 16.11.2015

    Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2015 apurahat (Mediatiedote)

    Allianssimalli ja hankintamenettelyt, rakennusalan sopimukset ja sääntelyn vaikutukset, innovaatiotoiminta sekä laatukulttuuri tämän vuoden palkittujen väitöskirjahankkeiden aiheita.
  583. 13.11.2015

    Rakennusalalla saavutettu merkittäviä tuloksia työturvallisuuden kehittämisessä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuuden pitkäjänteinen työ turvallisuuden kehittämiseksi on tuottanut hyviä tuloksia. Asia käy ilmi Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastojulkaisusta. Suotuisa kehitys näkyy sekä työtapaturmien määrässä että tapaturmataajuudessa, joka on vähentynyt kymmenessä vuodessa lähes viidenneksellä. 
  584. 13.11.2015

    Uusi asbestilainsäädäntö voimaan vuoden 2016 alusta

    Uusi asbestilainsäädäntö astuu voimaan vuoden vaihteessa. Aikaisempi lainsäädäntö korvataan sekä uudella lailla eräistä asbestipurkutyötä koskevista vaatimuksista että asetuksella asbestityön turvallisuudesta.
  585. 6.11.2015

    Kasvukeskusten infrahankkeet maksavat itse itsensä (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Valtio on päättänyt pysäyttää väyläverkon korjausvelan kasvun. Samanaikaisesti kasvua luovat infrainvestoinnit ovat täysin jäissä, vaikka oikein sijoitetut kasvukeskusten hankkeet toisivat investoinnin verotuloina moninkertaisesti takaisin.
  586. 30.10.2015

    Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä (Mediatiedote)

    Tuoreen suhdannekatsauksen mukaan tilanne Satakunnan talonrakentamisessa nähdään viime kevättä heikompana. Alan toimijat odottavat töiden määrän laskevan ensi talven ja kevään aikana. Erityisesti asuntorakentamisen vähenemistä ennakoidaan, mutta myös toimitilarakentamisen näkymät ovat vaisut. Korjausrakentaminen puolestaan työllistää edelleen heikosta suhdannetilanteesta huolimatta.
  587. 29.10.2015

    Vuoden 2015 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon saaja valittu (Mediatiedote)

    Vuoden 2015 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon on voittanut helsinkiläinen Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen–Komonen Oy kohteellaan Kangasala-talo.
  588. 28.10.2015

    Vetovoima ry – kiinteistö- ja rakennusalan kasvattajaseura

    Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry on organisoinut kuluneen viikon aikana (20. - 27.10.2015) peräti viisi avoimet työmaat -tapahtumaa, joihin on osallistunut yhteensä yli 300 nuorta. Tapahtumien suosio onkin huikeassa kasvussa. Avoimia työmaita peräänkuuluttavat yhtälailla oppilaitokset kuin opiskelupaikkaa hakevien nuorten vanhemmatkin.
  589. 27.10.2015

    RATEKO näkyi Rakennusfysiikka 2015 -seminaarissa (RATEKO)

    RATEKO osallistui 20. - 22.10.2015 Rakennusfysiikka 2015 -seminaariin. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos (TTY) ja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL.
  590. 27.10.2015

    RATEKO näkyi Rakennusfysiikka 2015 -seminaarissa (RATEKO)

    RATEKO osallistui 20. - 22.10.2015 Rakennusfysiikka 2015 -seminaariin. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos (TTY) ja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL.
  591. 24.10.2015

    Rakennusalan työturvallisuudessa on yhä parantamista (Mediatiedote)

    Rakennusalan työturvallisuus on kehittynyt kymmenessä vuodessa huimasti, kun tapaturmamäärä on pudonnut aikaisempaan verrattuna murto-osaan. Aihe oli esillä Skanskan alueellisessa työturvallisuusseminaarissa 23.10.2015.
  592. 22.10.2015

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä (Mediatiedote)

    Juuri julkaistu suhdannekatsaus osoittaa, että Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne näyttäytyy alan toimijoille viime kevättä parempana. Töiden määrään odotetaan kasvua ensi talven sekä kevään aikana. Etenkin asunto- ja toimitilarakentamisen näkymät ovat kirkastuneet hieman ja niin ikään korjausrakentamisen ennakoidaan jatkavan kasvuaan.
  593. 22.10.2015

    Luottamus rakennusalan tulevaisuuteen ei horju taantumassakaan - puheenjohtajat korostavat yhteistyötä rakentamisen ketjussa (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus ry Itä-Suomen piirin puheenjohtajuus vaihtui syyskokouksessa 21.10.2015. Kuopion Monirakennus Oy:n toimitusjohtaja Pasi Pitkänen otti luottamustehtävän vastaan sitä kolme vuotta hoitaneelta Skanska Talonrakennus Oy:n Itä-Suomen yksikönjohtaja Tarmo Stjernalta.
  594. 6.10.2015

    Infrarakentamisessa on kasvuodotuksia (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Valtakunnallisessa suhdannebarometrissä ennakoidaan infra- eli maa- ja vesirakentamisen lisääntyvän hieman seuraavan puolen vuoden aikana, mutta epävarmuus on suurta. 
  595. 6.10.2015

    Infrarakentamisessa on kasvuodotuksia (Mediatiedote)

    Valtakunnallisessa suhdannebarometrissä ennakoidaan infra- eli maa- ja vesirakentamisen lisääntyvän hieman seuraavan puolen vuoden aikana, mutta epävarmuus on suurta. 
  596. 6.10.2015

    Talonrakentamisen näkymät enää tyydyttävät Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Itä-Suomen rakentamisen kokonaistilanne on heikentynyt keväästä ja on enää tyydyttävä. Asuntotuotanto jatkaa supistumistaan 2010-luvun alun korkealta tasoltaan. 
  597. 6.10.2015

    Suomessa rakennetaan entistä pienempiä asuntoja ja liian vähän (Mediatiedote)

    Asuntotuotanto kasvaa tänä vuonna kappalemääräisesti, mutta ei kuutioilla mitattuna. Se painottuu vahvasti kasvukeskusten pieniin kerrostaloasuntoihin sekä vapaarahoitteisen että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon myötä. Omakotitalojen rakentaminen on painunut tilastointihistorian matalimmalle tasolle.
  598. 6.10.2015

    Rakentamiseen luvassa ensi vuodeksi kitukasvua (Mediatiedote)

    Kuluva vuosi on rakentamisessa neljättä vuotta peräkkäin heikko. Rakentamisen määrän ennakoidaan vähentyvän prosentin verran viime vuodesta. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennustaa syksyn suhdannekatsauksessaan maltillista, noin 2 prosentin kasvua.
  599. 6.10.2015

    Ilmainen tietopankki rakennustyömaan kosteudenhallintaan (Mediatiedote)

    Kosteudenhallinta.fi on uusi, kaikille avoin sivusto, jolle on koottu tietoa rakentamisen kosteusvaurioiden ehkäisemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Tietoa voivat hyödyntää ammattirakentajien lisäksi myös omatoimiset pientalorakentajat. 
  600. 28.9.2015

    Laadukkaita lopputöitä RTA-loppuseminaarissa (RATEKO)

    RATEKOn Rakennusterveysasiantuntija RTA -koulutusohjelmassa vuonna 2014 aloittaneet opiskelijat esittelivät loppuseminaarissa opinnäytetöitään viime viikolla. Kahden päivän aikana kuultiin tuloksia useista erittäin huolella tehdyistä tutkimuksista ja selvityksistä.
  601. 28.9.2015

    Laadukkaita lopputöitä RTA-loppuseminaarissa (RATEKO)

    RATEKOn Rakennusterveysasiantuntija RTA -koulutusohjelmassa vuonna 2014 aloittaneet opiskelijat esittelivät loppuseminaarissa opinnäytetöitään viime viikolla. Kahden päivän aikana kuultiin tuloksia useista erittäin huolella tehdyistä tutkimuksista ja selvityksistä.
  602. 25.9.2015

    Rakennusalalla neuvottelutulos vuoden 2016 palkoista (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen vuoden 2016 palkoista ja työehtosopimusten uudistamisesta nykyisillä teksteillä vuodeksi eteenpäin. Palkkaratkaisu noudattaa työllisyys- ja kasvusopimuksen linjaa.
  603. 24.9.2015

    Maarakennuspäivä: Infran talousvaikutukset esiin! (INFRA ry)

    Synkkä taloustilanne näkyi Maarakennuspäivässä 2015. Valtio käy korjausvelan kimppuun, mutta samalla investoinnit ovat jäissä. Ali-investointiriski uhkaa, ellei infran talousvaikutuksia onnistuta erittelemään nykyistä paremmin. Parempi kuva infran hyödyistä toisi hankkeisiin myös yksityistä rahaa.
  604. 18.9.2015

    Arviolta neljännes rakentajista osallistui lakkoon (Mediatiedote)

    Palkansaajajärjestöjen poliittiseen lakkoon osallistui Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan lähes joka neljäs rakennusalalla työskentelevä.
  605. 18.9.2015

    Ministeri Berner: Infralla on tulevaisuudessa yhä suurempi rooli (INFRA ry)

    Syksyn ensimmäisessä INFRA-lehdessä jututetaan "infraministeri" Berneriä, seulotaan pk-yritysten menestysmahdollisuuksia ja käydään Keski-Pasilassa.
  606. 17.9.2015

    Tilaa vuoden 2016 Kivimieskalenteri (INFRA ry)

    Kalenterin lisäksi mukana on Geologian tutkimuskeskuksen kivilajikuvauksia, louhoskuvia ja tietoruutuja sekä INFRAn ja Suomen ympäristökeskuksen tuottamaa ajankohtaista tietoa lakiuudistuksista sekä tilastoja Suomen ja Euroopan kiviainestuotannosta. 
  607. 14.9.2015

    Rakennusalalla työnseisauksia

    Rakennusliitto on päättänyt toteuttaa kaikilla työehtosopimusaloillaan kolmen tunnin mielenilmauksen/työnseisauksen perjantaina 18.9.2015 kello 6.00 ja 18.00 välisenä aikana. Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöjen mielenilmaukseen ovat ilmoittaneet osallistuvansa Ylemmät Toimihenkilöt YTN perjantaina kello 11 sekä Ammattiliitto Pro muiden järjestäytyneiden palkansaajien kanssa samanaikaisesti.
  608. 8.9.2015

    Uusi selvitys tekeille asuntotuotannon tarpeesta (Mediatiedote)

    Kiihtyvä kaupungistuminen ja maahanmuutto lisäävät asuntojen kysyntää etenkin kasvukeskuksissa. Jotta tarvittavaa asuntorakentamisen määrää kyettäisiin ennakoimaan väestökehitykseen nähden, Teknologian tutkimuskeskus VTT tekee uuden selvityksen uusien asuntojen tarpeesta.
  609. 8.9.2015

    Uusi opas rakenteellisesta energiatehokkuudesta

    Ympäristöministeriö ja RTT Eristeteollisuus ovat julkaisseet Rakenteellinen energiatehokkuus -oppaan. Maksuton opas tarjoaa käytännönläheistä tietoa energiatehokkaista ratkaisuista.
  610. 7.9.2015

    Nähdään Maxpo-messuilla! (INFRA ry)

    Suomen suurimmat ja mahtavimmat työkoneet kokoontuvat Hyvinkään lentokentälle torstaista lauantaihin 10.–12.9.2015.
  611. 3.9.2015

    Ilmajohtojen korvaaminen maakaapelilla kiihtyy (INFRA ry)

    Sähkönsiirtoyhtiöt käynnistävät miljoonainvestointeja paikallisverkkoihin ilmajohtoverkkojen korvaamiseksi maakaapeleilla.
  612. 3.9.2015

    Suihkuun sammumisen seurauksiin helppo ratkaisu (Mediatiedote)

    LVI-urakoitsijat törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa mittava vesivahinko on aiheutunut suihkuun sammumisen seurauksena. Kaksi lattiakaivoa vähentää vesivahinkoriskiä, mutta edukkaampikin vaihtoehto on olemassa.
  613. 2.9.2015

    EK selvitti ympäristölupien digitalisointia (INFRA ry)

    Kaikki tarvittava osaaminen on olemassa, jotta infra- ja ympäristöluvituksessa voidaan siirtyä sähköiseen asiointiin, EK:n tilaamassa selvityksessä arvioidaan.
  614. 1.9.2015

    RATEKOssa nimityksiä (RATEKO)

  615. 1.9.2015

    RATEKOssa nimityksiä (RATEKO)

  616. 1.9.2015

    Kylmä tulee – oletko valmis? (Mediatiedote)

    Nyt on hyvä aika tehdä LVI-laitteiden syyshuolto ja varmistaa, että lämmitysjärjestelmä toimii kunnolla. Työn tuloksena on miellyttävä sisälämpö sekä positiivinen lukema lämmitysenergialaskuissa.
  617. 31.8.2015

    Infrarakentamisessa kasvuodotuksia loppuvuodeksi (INFRA ry)

    Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana.
  618. 28.8.2015

    Infrarakentamisessa kasvuodotuksia loppuvuodeksi (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana. Näkymät ovat kasvusuuntaiset etenkin lähikuukausina, ja alan yrityksissä arvioidaan markkinoiden kehittyvän myönteisesti myös alkutalvesta. Ensi vuoden osalta epävarmuus on kuitenkin vielä suurta.
  619. 28.8.2015

    Infrarakentamisessa kasvuodotuksia loppuvuodeksi (Mediatiedote)

    Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana. Näkymät ovat kasvusuuntaiset etenkin lähikuukausina, ja alan yrityksissä arvioidaan markkinoiden kehittyvän myönteisesti myös alkutalvesta. Ensi vuoden osalta epävarmuus on kuitenkin vielä suurta.
  620. 19.8.2015

    Rakentamisessa heikkoja merkkejä paremmasta (Mediatiedote)

    Rakentamisen suhdannetilanne säilyy vaikeana, ja Rakennusteollisuus RT on tarkistanut kuluvan vuoden ennustettaan alaspäin. Talonrakentamisen aloitusten kasvu alkuvuonna ja rakennusyritysten tilauskannan vähittäinen elpyminen enteilevät kuitenkin loivaa myönteistä käännettä ensi vuodeksi. 
  621. 18.8.2015

    Tilaajavastuulain muutokset voimaan syyskuun alusta alkaen (Mediatiedote)

    Muutokset tilaajavastuulaissa astuvat voimaan 1.9.2015. Samassa yhteydessä muutetaan myös lakia lähetetyistä työntekijöistä. Rakennusalalla merkittävimmät muutokset liittyvät verovelkojen sekä työterveyshuollon järjestämisen selvittämiseen. 
  622. 5.8.2015

    Rakennustieto osti Rakennusmedian kustannusliiketoiminnan (Mediatiedote)

    Rakennustieto Oy ja Suomen Rakennusmedia Oy ovat 5.8.2015 sopineet, että pääosa Rakennusmedian liiketoiminnasta siirtyy Rakennustiedolle. Rakennusmedialle jää lähinnä seminaarien järjestämiseen liittyvä liiketoiminta. Toimintojen siirtymispäivä on 17.8.2015. Liiketoiminnan oston kauppahintaa ei julkisteta.
  623. 31.7.2015

    Liiallinen sääntely nostaa rakentamisen hintaa (Mediatiedote)

    Yksityiskohtaiset viranomaisvaatimukset ja vaihtelevat tulkinnat tuottavat rakentajille päänvaivaa ja turhia kustannuksia. Pahimmillaan omakotitalon rakentaminen jää haaveeksi tai kerrostalohanke jumittuu lupaviidakkoon.
  624. 23.6.2015

    Yhteiskunnalliset räystäät

    Minä tunnustan: eräässä kerrostalossa, jossa toimin vastaavana mestarina on väärän väriset räystäät. Kesken pitkän talon vaihtunut räystäiden väri ei ollut rekisteröitynyt nuoren mestarin mieleen ja kuudennen kerroksen korkeudella harmaan sävyn sijasta olikin kiinni naulattuna aurinkoisen väriset räystäät. 
  625. 22.6.2015

    Itä-Suomen Rakentajaseminaarissa perehdyttiin Lean-strategiaan

    Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen perinteisessä Rakentajaseminaarissa Siilinjärven Kunnonpaikassa esiteltiin maailmanlaajuisesti levinneen Lean-johtamisen mahdollisuuksia rakentamishankkeiden tehostamiseen. 
  626. 16.6.2015

    Talonrakentajien kannattavuus heikkeni edelleen, rakennustuoteteollisuudessa tulos suurin piirtein ennallaan (Mediatiedote)

    Vuonna 2014 talonrakentamisen kannattavuus heikkeni 0,6 prosenttiyksiköllä, rakennustuoteteollisuuden kohdalla laskua tapahtui vain 0,1 prosentin verran. Kuluvan vuoden aikana kannattavuuden kuitenkin ennakoidaan kääntyvän parempaan molempien kohdalla.
  627. 16.6.2015

    Korjausrakentamisen strategian seuranta: tarvitaan ryhtiliike, jotta rakennuskannan korjausvaje kurotaan umpeen (Mediatiedote)

    Kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijat esittävät huolensa maamme rakennuskannan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Asiantuntijaryhmä on arvioinut kiinteistönpidon ja korjausrakentamisen tilaa osana Korjausrakentamisen strategian seurantaa. Ryhmä esittää myös joukon toimenpiteitä, joilla kansallisomaisuus saadaan tehokkaammin kuntoon.
  628. 15.6.2015

    Lattiakaivot lomallelähtijän muistilistalle (Mediatiedote)

    Kesälomille lähtijän muistilistaan kuuluu loma-aikaisesta kukkien kastelusta ja postin tyhjennyksestä huolehtiminen. Harva huomaa kuitenkaan sopia viemärien vesilukkojen ”kastelusta”. Tällä toimenpiteellä voi välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.
  629. 9.6.2015

    Asuntotuotanto on virkoamassa (Mediatiedote)

    Asuntorakentamisessa on elpymisen merkkejä Rakennusteollisuus RT:n kesäkuisen asuntotuotantokyselyn mukaan. Kyselyyn vastanneet yritykset ovat nostaneet tammikuuhun nähden selvästi arvioitaan tämän vuoden aloitusmääristä.
  630. 8.6.2015

    Tietyömaiden ohi ajetaan edelleen liian kovaa (INFRA ry)

    Haminan itäpuolella E18 kohteessa pidettiin 2.6. poliisin ja Rakennusliiton kanssa yhteistyössä onnistunut tietyömaan turvallisuustapahtuma. Tietyömailla tyypillisin ongelmatilanne aiheutuu tienkäyttäjien ylinopeudesta. Ratkaisuna ehdotettiin saaattoauton käyttöä ohitustilanteessa.
  631. 3.6.2015

    RATEKOn seminaari kokosi yhteen ammattikorkeakoulujen rakennusosastot (RATEKO)

    RATEKO järjesti Rakennusteollisuuden ja ammattikorkeakoulujen rakennusosastojen kevätseminaarin 21. -22. toukokuuta Rovaniemellä.
  632. 3.6.2015

    RATEKOn seminaari kokosi yhteen ammattikorkeakoulujen rakennusosastot (RATEKO)

    RATEKO järjesti Rakennusteollisuuden ja ammattikorkeakoulujen rakennusosastojen kevätseminaarin 21. -22. toukokuuta Rovaniemellä.
  633. 28.5.2015

    Kankea byrokratia ja aiheettomat valitukset venyttävät lupaprosesseja

    Päällekkäisten tietojen kerääminen, peräkkäiset lisäselvitykset ja säädösten vaihtelevat tulkinnat ovat useimmille rakentajille tuttuja kompastuskiviä eri viranomaislupia haettaessa.  Myös valitukset ovat riesa etenkin silloin, kun ne on tehty viivyttämistarkoituksessa. Rakennusteollisuus RT keräsi jäsenkyselyllä yritysten näkemyksiä lupaprosessien ongelmista ja niiden ratkaisukeinoista.
  634. 28.5.2015

    Hallitusohjelma lupaa parempaa tiestöä ja töitä rakentajille (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Talouden pyörät pyörivät vauhdikkaammin, kun tie- ja rataverkosto saadaan kelvolliseen kuntoon. Perusväylänpito tarjoaa töitä infrarakentajille tasaisesti ympäri Suomen.
  635. 27.5.2015

    Hallitusohjelma lupaa parempaa tiestöä ja lisää asuntoja (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti on tyytyväinen siihen, miten hallitusohjelmassa on otettu huomioon liikenteen ja asumisen rooli talouskasvun mahdollistajina. Tiestön korjausvelka on tarkoitus saada kuriin lisäeuroilla, ja asuntopolitiikan paketti sisältää useita toimia asuntotuotannon vauhdittamiseksi.
  636. 27.5.2015

    INFRA-lehti 2/2015 (INFRA ry)

    Uusi hallitusohjelma puhuttaa - tutkimukset puoltavat infrainvestointeja. Rahat olisi käytettävä tuottavasti ja tehokkaasti. Tuoko uusi tekniikka helpotusta tilanteeseen? Infra-alan yrittäjät elävät epäterveellisesti. Miten käy eläkkellä?
  637. 22.5.2015

    Turvallisuuden edistäminen on jatkuvaa työtä

    Alkuvuoden työpaikkakuolemat rakennusalalla muistuttavat karmeudellaan jatkuvan työturvallisuustyön tärkeydestä. Jatkuva perehdytys-, opetus- ja valvontatyö ovat lääkkeet jatkuvan tapaturmariskin torjuntaan rakentamisessa. Rakentamisen jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö vaatii vastapainokseen aktiivisen riskejä arvioivan ja poistavan työturvallisuustyön. 
  638. 22.5.2015

    Tiestön kunnostus on kirjattava selkeästi hallitusohjelmaan (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Nyt on lupausten lunastamisen aika. Valtaosa eduskuntaehdokkaista oli sitä mieltä, että hyväkuntoiset liikenneyhteydet toimivat elinvoimaisen, kilpailukyisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan moottorina. Korjausvelan poisto tulisi aloittaa kiireellisesti Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
  639. 22.5.2015

    Pitkät koulutusajat johtuvat tyhjäkäynnistä (Mediatiedote)

    Julkisuuteen noussut keskustelu ammatillisen koulutuksen pituudesta tuntuu eksyneen itse asiasta. Suomessa käytössä olevan tutkintojärjestelmän mukaiset tutkinnot eivät ole aikaan sidottuja. Koulutuksen kestoon vaikuttaa ensisijaisesti nykyinen rahoitusjärjestelmä.
  640. 19.5.2015

    Lämmitys valmistautuu kesään (Mediatiedote)

    Vaikka kesäkelejä saa vielä odottaa, ne ovat kuitenkin tulossa ja sitä myötä lämmityskausikin päättyy. Mitä muuta silloin kannattaa tehdä kuin vain kytkeä lämmitys pois päältä?
  641. 18.5.2015

    Turvallisuus jakaa rakentajat yhä kahteen kastiin: yhteinen teemaviikko levittää turvallisuustietoutta koko rakennusalalle (Mediatiedote)

    Rakentamisen tapaturmataajuus on laskenut tasaisesti, mutta alalla on vielä paljon tehtävää, jotta koko rakennussektori saadaan turvalliseksi työskennellä. Rakennusalalla vallitsee edelleen jako hyvin ja huonosti työturvallisuutta hoitaviin yrityksiin. Työturvallisuutta edistävää tietoa ja ajattelutapaa levitetään muun muassa 18.5. käynnistyvällä koko toimialan yhteisellä Turvallisuusviikolla.
  642. 15.5.2015

    Uusi asumisterveysasetus voimaan (RATEKO)

    Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan ter­veydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys­vaatimuksista astuu voimaan 15.5.2015. 
  643. 15.5.2015

    Uusi asumisterveysasetus voimaan (RATEKO)

    Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan ter­veydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys­vaatimuksista astuu voimaan 15.5.2015. 
  644. 8.5.2015

    RALA ryhtyy julkaisemaan yritysten saamaa palautetta (Mediatiedote)

    Rakentamisen Laatu RALA ry ryhtyy julkaisemaan keräämäänsä palautetta asiakasyritystensä rakennushankkeista. 
  645. 7.5.2015

    Korjausrakentamisesta valoa Satakunnan suhdanteisiin (Mediatiedote)

    Rakennusalan toimijoista suunnittelijat näkevät alansa suhdannetilanteen valoisampana kuin rakennuttajat ja urakoitsijat, jotka uskovat talonrakennustöiden määrän alenevan lähitulevaisuudessa entisestään. Vähennystä tulevalle kesälle ja alkusyksylle ennakoidaan sekä asunto- että toimitilarakentamiseen. Sen sijaan korjausrakentamisen näkymät ovat selvästi uudisrakentamista paremmat.
  646. 30.4.2015

    Rakennusalan tilaajavastuuvalvonta vuonna 2014 (Mediatiedote)

    Rakennusalan tilaajavastuuhankkeessa tehtiin vuonna 2014 yhteensä 931 tilaajavastuutarkastusta. Määrä on 55 % kaikista Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimeenpanemista tilaajavastuutarkastuksista; näin ollen rakennusala on valvonnan suurin yksittäinen kohde.
  647. 29.4.2015

    Rakenteellisen turvallisuuden tarkastusohje ilmestynyt (Mediatiedote)

    Uusi RIL-ohje on luotu olemassa olevien rakennusten rakenteellisen turvallisuuden vapaaehtoiseen ja lakisääteiseen tarkastukseen.
  648. 22.4.2015

    Betoniteollisuuden valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun voitto Rudus Oy:lle (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden vuoden 2014 aikana käydyn työturvallisuuskilpailun tulokset ovat ratkenneet. Vuoden 2014 kilpailussa kaikkien kolmen kilpailusarjan osakilpailuvoitot päätyivät Rudus Oy:n tehtaille. Elementtisarjan voitti Kiteen elementtitehdas, valmisbetonisarjan Väli-Suomen valmisbetonitehdas Kuopiosta ja betonituotetehtaiden sarjan Orimattilan betonituotetehdas.
  649. 21.4.2015

    Biotalouden kasvu edellyttää investointeja perusinfraan (INFRA ry)

    Uudelle eduskunnalle ehdotetaan 10-vuotista biotalouden infrarahaa, jolla parannetaan biotalouden kuljetusten edellytyksiä parantamalla alempaa tieverkkoa, yksityisteitä sekä rataverkkoa. Ehdotuksen on allekirjoittanut 23 järjestöä.
  650. 21.4.2015

    Vuoden Mestari 2014 valittu – tunnustuksen sai Jukka Kunnas (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2014” valittiin Rakennusliike Laaksokunnas Oy:n vastaava työnjohtaja Jukka Kunnas.
  651. 20.4.2015

    Vuotovahinkojen taustalla yhä useammin asennusvirhe (Mediatiedote)

    Vakuutusyhtiöiden korvaamien vesivahinkojen taustalla on yhä useammin huolimattomasti tehty putkiliitos. Asennustekniikan kehittyessä markkinoille on tullut useita puristustekniikkaan perustuvia putkien liitosmenetelmiä, joiden tekeminen vaatii ammattitaitoa. Asennustöiden luvanvaraisuus varmistaisi asentajan osaamisen.
  652. 30.3.2015

    Kaupungistuminen ja teiden kunnossapito Radio Classicin haastattelusarjan aiheena (Mediatiedote)

    Mitä voimistuva kaupungistuminen merkitsee? Voimmeko olla varmoja siitä, että kasvukeskuksissa riittää tulevaisuudessa kaikille oikean kokoisia ja hintaisia asuntoja, oikeissa paikoissa, oikeanlaisten liikenneyhteyksien varrella? Onko nyt hyvä aika ostaa asunto? Mistä asunnon hinta koostuu? Miksi tiet ovat talven jäljiltä jälleen kerran huonossa kunnossa? Mitkä ovat perusväylänpidon pullonkaulat? 
  653. 16.4.2015

    Auto- ja tiefoorumi on huolissaan siltojen kunnosta (INFRA ry)

    Vaikeat sääolot, suolaus ja raskas liikenne kuluttavat siltoja. Jotta Suomen tiet ja sillat saataisiin kuntoon, se vaatisi vuosittain noin yhden prosentin panostuksen bruttokansantuotteesta eli 1,5 – 1,8 miljardia euroa.
  654. 15.4.2015

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdanne pysynee ennallaan (Mediatiedote)

    Juuri toteutettu kysely osoittaa, että Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on säilynyt tyydyttävällä tasolla kuluneen talvikauden aikana. Rakennusalan toimijoiden osalta töiden määrä näyttää pysyvän ennallaan myös kevään ja tulevan kesän aikana.
  655. 15.4.2015

    Puutuoteteollisuus irtautuu Rakennusteollisuudesta (Mediatiedote)

    Puutuoteteollisuus ry irtautuu Rakennusteollisuus RT:stä 1.1.2016 ja perustaa yhdessä muiden tahojen kanssa laajemman puutuoteverkoston Metsäteollisuus ry:n yhteyteen. Puutuoteteollisuus on ollut yksi Rakennusteollisuuteen kuuluvan Rakennustuoteteollisuus RTT:n toimialayhdistyksistä ja vastannut puutuotejaoston toiminnasta.
  656. 16.4.2015

    Kaupungistuminen ja teiden kunnossapito Radio Classicin haastattelusarjan aiheena 7.4. alkaen (INFRA ry)

    Miksi tiet ovat talven jäljiltä jälleen kerran huonossa kunnossa? Mitkä ovat perusväylänpidon pullonkaulat? Mitä voimistuva kaupungistuminen merkitsee? Vastaukset Radio Classicin 6-osaisessa haastattelusarjassa, jossa on mukana mm. INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö.
  657. 9.4.2015

    Kaupungistuminen heijastuu asuinrakennusten korjaustarpeeseen (Mediatiedote)

    PTT:n, VTT:n ja KTI:n julkaiseman tutkimuksen mukaan asuinrakennusten vuotuinen tekninen korjaustarve vuosien 2016–2025 välisenä aikana tulee olemaan noin 3,5 miljardia euroa. Niin ikään siitä seuraavan kymmenen vuoden ajan summa tulee pysymään keskimäärin samansuuruisena.
  658. 8.4.2015

    Rakentamisessa on nyt Laadun vuosi (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen piirin tämänvuotisena kehittämisen painopisteenä on rakentamisen laatu. Sen mukaisesti piiri on järjestänyt alkuvuodesta Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon rakennusalan yrityksille laadunhallinnan ja -kehittämisen koulutustilaisuuksia Varkaudessa ja Kuopiossa. Kuopion tilaisuus keskittyi rakennusyritysten laatujärjestelmiin ja työmaakohtaisiin laatusuunnitelmiin sekä niitä edistävien uusien työvälineiden hyödyntämiseen.
  659. 30.3.2015

    Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsaus: Rakentaminen hiipuu mutta toivo elää (Mediatiedote)

    Rakentaminen supistuu tänä vuonna jo neljättä peräkkäistä vuotta. Rakentamisen kokonaismäärä vähenee vajaalla prosentilla. Talonrakentamisessa aloitukset kääntyvät kasvuun, mutta infrarakentamisessa pysytään miinuksella. Jos talouskasvu voimistuu ja työllisyys nousee, rakentamisen ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 2–3 prosenttia.
  660. 26.3.2015

    Vuoden 2015 Pintaurakoitsija on valittu – tunnustus toisen polven maalausliikkeelle Lappeenrantaan (Mediatiedote)

    Vuoden Pintaurakoitsija 2015 on julkistettu Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokoustapahtumassa Rovaniemellä 27.3.2015. Valinnan on tehnyt tuomaristo, johon kuuluu jäseniä Pintaurakoitsijat ry:n lisäksi Väriteollisuus ry:stä, Rakentamisen Laatu RALA ry:stä sekä Rakennusteollisuus RT ry:stä. Tunnustuksen avulla Pintaurakoitsijat ry haluaa herättää keskustelua hyvästä urakointitavasta sekä kehittää pintakäsittelytyön laatua.
  661. 26.3.2015

    Viisaat kypärät lyödään yhteen paremman turvallisuuskulttuurin puolesta toukokuussa (Mediatiedote)

    Rakennusalan yhteinen työturvallisuusviikko lähestyy. 18. - 22.5 vietetään ”Viisaat kypärät yhteen” -turvallisuusviikkoa koko maassa. 
  662. 24.3.2015

    Nahoilleen puristetut urakat tärväävät LVI-urakoinnin tuloksen (Mediatiedote)

    Hankkeiden pilkkominen ja pitkät alihankintaketjut nakertavat LVI-urakoinnin kannattavuutta. Kasvava putkiremonttien tarve työllistää kohtuullisesti urakoitsijoita, mutta kehnolla hinnalla.
  663. 23.3.2015

    RATEKO hakee koulutuskoordinaattoria(2) (RATEKO)

    RATEKO hakee koulutuskoordinaattoria, jonka vastuualueita ovat mm. koulutussuunnitteluun osallistuminen, koulutusten käytännön organisointi ja toteutus, opettajarekrytointi ja -yhteistyö, kurssimateriaaleista huolehtiminen, asiakaspalvelu, raportointi, markkinointimateriaalien laatimiseen osallistuminen sekä myyntitehtävät toimien osana ammattitaitoista henkilökuntaamme.
  664. 23.3.2015

    RATEKO hakee koulutuskoordinaattoria (RATEKO)

    RATEKO hakee koulutuskoordinaattoria, jonka vastuualueita ovat mm. koulutussuunnitteluun osallistuminen, koulutusten käytännön organisointi ja toteutus, opettajarekrytointi ja -yhteistyö, kurssimateriaaleista huolehtiminen, asiakaspalvelu, raportointi, markkinointimateriaalien laatimiseen osallistuminen sekä myyntitehtävät toimien osana ammattitaitoista henkilökuntaamme.
  665. 23.3.2015

    Harmaan talouden torjunta rakennustyömailla: poliisi ja työsuojelutarkastajat tehostavat työntekijäluetteloiden valvontaa (Mediatiedote)

    Työntekijäluetteloissa on ollut puutteita ilmoitusmenettelyn alkutaipaleella. Tänä keväänä valvontaa jatketaan tehostetusti eikä puutteellisista tiedoista selviä enää ilman rapsuja. 
  666. 18.3.2015

    Rakennusala ja nuorten kesätyöpaikat (Mediatiedote)

    Nuorten työllistyminen, niin kesän ajaksi kuin pidemmälläkin tähtäimellä, on keskeinen teema valtakunnallisissa kampanjoissa.
  667. 17.3.2015

    Toimiva talotekniikka alentaa lämmityskustannuksia (Mediatiedote)

    Uudet rakennukset kuluttavat lämmitysenergiaa puolta vähemmän kuin vanhemmat rakennukset. Taloteknisillä korjauksilla alennetaan vanhojen rakennusten lämmityskustannuksia: talotekniikkaan tehdylle satsaukselle saadaan hyvä tuotto.
  668. 11.3.2015

    Rakennusalalle torjuntavoitto harmaata taloutta vastaan (Mediatiedote)

    Eduskunnassa käsitellään 11.3.2015 tarkastusvaliokunnan mietintöä harmaan talouden torjunnasta. Tarkastusvaliokunta teetti viime vuoden lopussa selvityksen, jossa arvioitiin miten harmaan talouden torjuntatoimenpiteet ovat onnistuneet. Mietintö perustuu selvityksestä valiokunnassa käytyyn keskusteluun ja asiantuntijoiden kuulemiseen.
  669. 10.3.2015

    Aja hiljaa tietyömaalla (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Tietöiden sesonki on alkamassa. Arvion mukaan noin 10 prosenttia ajaa tietyömaalla yli rikesakon menevää ylinopeutta. Tarkalla nopeuksien seurannalla ja tulosten selvittämisellä saataisiin tilanne paremmaksi.
  670. 10.3.2015

    Kattojen kunto 80-luvulta tähän päivään – Kattoliitto tutkii kermikattojen kestävyyttä (Mediatiedote)

    Vuonna 2014 tehdyn kermikatetutkimuksen tulokset on julkaistu. Siinä tutkittiin uudelleen jo vuosina 1994 ja 2004 tutkittuja kattoja sekä kartoitettiin niiden nykykunto. Mukaan otettiin myös joitakin uusia kattoja, jotta vanhojen ja uusien kohteiden vertaaminen keskenään olisi mahdollista. Lisäksi nyt mukaan otettuja uusia kattoja voidaan tutkia uudelleen tulevaisuudessa.
  671. 10.3.2015

    Kevään merkkejä ilmanvaihdossa (Mediatiedote)

    Kevät on tänä vuonna aikaisessa. Vaikka ikkunoiden pesu ja pihan haravointi tuntuvat liian aikaisilta toimenpiteiltä, kevään vastaanoton voi jo aloittaa kodin sisäpuolelta. Huoneistokohtaisten koneellisten ilmanvaihtokoneiden puhtaanapidolla huolehdit myös sisäilman laadusta.
  672. 6.3.2015

    Tilaajavastuulain pahin porsaanreikä saatiin tukittua (Mediatiedote)

    Tilaajavastuulain uudistamisessa pidetään rakennusalalla kiinni tilaajien velvollisuudesta valvoa, että ulkomaisten työntekijöiden tapaturma- ja eläkevakuutukset ovat kunnossa. Eduskunta hyväksyi täysistunnossaan 5. maaliskuuta tilaajavastuulain muutosesityksen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön mukaisena. Rakennusteollisuus RT on tyytyväinen, että eduskunta päätyi säilyttämään rakennusalan tärkeäksi kokeman menettelyn.
  673. 5.3.2015

    Lahti-Kymen piirin työturvallisuuskilpailun parhaat palkittiin (Mediatiedote)

    Rakennusosakeyhtiö Hartela korjasi kaikki ykkössijat piirin työturvallisuuskilpailussa 2014.
  674. 3.3.2015

    Betoniteollisuudelta 350 keinoa työturvallisuuden parantamiseksi (Mediatiedote)

    Betoniteollisuus on julkaissut verkkosivuillaan yli 350 hyvää keinoa työturvallisuuden parantamiseksi. Useamman vuoden aikana kerätyt keinot ovat vapaasti kenen tahansa vapaasti hyödynnettävissä.
  675. 24.2.2015

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2014 menestyneet yritykset ja työmaat (Mediatiedote)

    Uudenmaan Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2014 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin 24.2.2015 Helsingissä.
  676. 24.2.2015

    Korkovähennysoikeuden poistaminen lähivuosina olisi kohtalokasta (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n mielestä asuntolainojen korkovähennysoikeuden lakkauttaminen keikuttaisi muutenkin hyvin epävakaita asuntomarkkinoita. Seuraukset osuisivat kipeästi sekä pitkäaikaisiin lainoihin sitoutuneisiin asuntovelallisiin että korkeiden vuokrien kanssa kamppaileviin vuokralaisiin.
  677. 24.2.2015

    Tarkkailija-palvelulla seuraat ympäristösi asioita vaivatta (INFRA ry)

    Minne rakennetaan uusia liikenneväyliä, missä asfaltti halkeilee? Onko jäätie avattu ja saako kesämökin yksityistie kunnossapitoavustusta?
  678. 20.2.2015

    Yhteistyöllä onnistunut rakennushanke -projekti etenee Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piiri käynnisti 2013 vuoden lopussa Yhteistyöllä onnistunut rakennushanke -projektin parantamaan rakennustyön tilaajien, rakennuttajien, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden yhteistyötä. Projektin tavoitteena on luoda yhteistyöhön uusia toimintaohjeita ja viedä ne käytäntöön rakennustyömaille asti.
  679. 20.2.2015

    Personoitava rakentaminen on tätä päivää (Mediatiedote)

    Havahduin kolmen tunnin triathlonharjoitukseni jälkeen siihen, että sykemittarini oli päivittänyt näyttöön nimeni. Se oli tullut verkkosovelluksesta, jolla puran harjoitukseni päiväkirjaan ja päivitän sykemittarini. Pieni päivitys sai mittarini tuntumaan enemmän omalta ja hienommalta. Ymmärsin miten läpitunkevaa personoitavuus on arjessamme. Kellonikin tietää, kuka olen. Samalla pystyn vaikuttamaan sen ominaisuuksiin.
  680. 19.2.2015

    Lahti-Kymen piirin työturvallisuuskilpailun vuoden 2014 parhaat palkitaan (Mediatiedote)

    Työturvallisuuskilpailun vuoden 2014 parhaat yritykset ja työmaa palkitaan kunniakirjoin torstaina 19.2.2014 klo 10.00.
  681. 19.2.2015

    Asuntorakentajien odotukset entistä varovaisemmat (Mediatiedote)

    Vaimea kuluttajakysyntä pitää asuntorakentamisen hiljaisena tänäkin vuonna. Rakennusteollisuus RT:n helmikuisen asuntotuotantokyselyn mukaan vuokra-asuntojen urakointi yksityisille sijoittajille on noussut entistäkin suurempaan rooliin.
  682. 18.2.2015

    Tietomalli käyttöön Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin uudis- ja peruskorjaushankkeissa (Mediatiedote)

    Tietomalli ei ole Pohjois-Savon ja Kuopion seudun talonrakennusalalla enää uusi käytäntö. Se ei ole kuitenkaan viidessä vuodessa levinnyt yleiseksi menettelyksi suunnittelussa eikä rakennus- ja LVIS-urakoinnissa, saati kiinteistöjen kunnossapidossa.
  683. 18.2.2015

    Valonpilkettä kajastaa rakennusalan näkymissä Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Suomea useita vuosia kiusannut taloustaantuma vaikuttaa negatiivisesti talonrakennusalaankin, kuten alan viimeaikaiset suhdannebarometrit kertovat. Ilmiö ei onneksi ole kaikenkattava. Jotkut yritykset ovat pysyneet jopa kasvu-uralla ja jotkut näkevät markkinatilanteessa valonpilkettä. Näin on myös Itä-Suomessa, missä suhdanneaallokko on ruuhka-Suomea matalampaa ja hitaammin lainehtivaa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
  684. 17.2.2015

    Tiedon ja työtapojen digitalisoituminen lyö läpi rakentamisessa (Mediatiedote)

    Tietomallin käyttö rakennusalan urakkasopimusten keskeisenä sähköisenä asiakirjana ja paperidokumenttien korvaajana saa laajaa kannatusta pohjoissavolaisilta rakennusalan toimijoilta. Tämä ilmenee kolmiulotteisten tietomallien käyttökelpoisuutta ja hyödyntämistä selvittäneen Atte Korhosen rakennusinsinööritutkinnon opinnäytetyöstä.
  685. 16.2.2015

    Mobiililaitteet hyväksi käytännöksi Kuopion yliopistosairaalan työmaalle (Mediatiedote)

    Rakennusliike Skanskan Itä-Suomen talonrakennusyksikkö on testannut onnistuneesti reilun vuoden ajan Kuopion yliopistollisen keskussairaalan suurella uudisrakennustyömaalla langattomia mobiililaitteita.
  686. 16.2.2015

    Langattomat mobiililaitteet tulivat rakennustyömaillekin (Mediatiedote)

    Langattomat tietoliikennelaitteet ja -yhteydet aloittivat läpilyönnin talonrakennustyömailla viime vuonna. Nyt ne yleistyvät hyvää vauhtia käytännössä todettujen konkreettisten hyötyjen ansiosta. PS-Tasotyön yritys- ja työnjohto on on vakuuttunut uuden teknologian hyödyistä.
  687. 15.2.2015

    Työpäällikkötoimikunta käynnistyi Kuopiossa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry Itä-Suomen toiminta laajeni viime vuoden lopussa työpäällikkötoimikunnan käynnistyttyä Kuopiossa.
  688. 15.2.2015

    Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu alkaa jälleen maaliskuussa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen piiri, Itä-Suomen aluehallintovirasto AVI ja Rakennusliiton itäinen toiminta-alue järjestävät tänäkin vuonna työturvallisuuskilpailun Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritysten työmaiden kesken.
  689. 15.2.2015

    Rakennusalan RT-liiga käynnistyy ”Kaikki pelaa” -hengessä (Mediatiedote)

    Itäsuomalaiset rakennusalan yritykset ovat tänä keväänä lähdössä laajasti työssä jaksamista ja työhyvinvointia uusin keinoin edistävään RT-liigaan. Uusi työssä jaksamisen palvelukonsepti juontuu joukkueurheilusta.
  690. 14.2.2015

    Rakennustoimisto K Tervo Oy palkittiin Vuoden Yrittäjäpalkinnolla (Mediatiedote)

    Joensuulainen Rakennustoimisto K Tervo Oy sai viime vuoden lopussa Joensuun kaupungin Vuoden Yrittäjäpalkinnon.
  691. 11.2.2015

    ROTI 2015 sovitti yhteen korjausvajetta ja rahanpuutetta (Mediatiedote)

    Niukkenevien varojen ja tiukkenevien vaatimusten yhtälössä on saatava vähemmällä aikaan enemmän ja parempaa rakennettua ympäristöä. Rakennetun omaisuuden tilaa tarkasteleva viides ROTI-raportti esitti tuhdin tukun keinoja, miten rakennuksista ja liikenneverkoista voidaan pitää huolta vaikka rahasta tekeekin tiukkaa.
  692. 10.2.2015

    INFRA-lehti 1/2015 (INFRA ry)

    Infra-alalle kannattaa hakeutua. Ala sopii niin naisille kuin miehille sekä varttuuneemmille alan vaihtajillekin. Maa- ja vesirakentamisen erikoisosaajia valmistuu kaikilta kouluasteilta.
  693. 9.2.2015

    LVI-alan koulutus ajan hermolla (Mediatiedote)

    Nuorten kestosuosikki LVI-ala ei ehdi sammaloitua. Talotekniikan perustutkinnon sisältö uudistuu syksyllä 2015 alkavista koulutuksista lähtien. Nopea päivitystahti kertoo LVI-asennusalan osaamistarpeiden laajenemisesta. Tutkinto uudistettiin viimeksi kokonaisuudessaan vuonna 2010.
  694. 6.2.2015

    Talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu Varsinais-Suomen alueella on ratkennut (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa on järjestetty talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu jo vuodesta 1991 lähtien.
  695. 6.2.2015

    Infrainvestoinnit voivat kääntää talouden kasvuun (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Valtion kannattaa investoida elinkeinoelämän kannalta tärkeisiin liikenneverkkoihin etenkin nykyisessä taantumassa, kun korot ja kustannukset ovat matalat. Vaikka hankkeisiin jouduttaisiin ottamaan lisää velkaa, niiden aikaansaama talouden ja työllisyyden kasvu voi vähentää julkisen velan osuutta bruttokansantuotteesta.
  696. 6.2.2015

    Infrainvestoinnit voivat kääntää talouden kasvuun ja velkasuhteen laskuun (Mediatiedote)

    Valtion kannattaa investoida elinkeinoelämän kannalta tärkeisiin liikenneverkkoihin etenkin nykyisessä taantumassa, kun korot ja kustannukset ovat matalat. Vaikka hankkeisiin jouduttaisiin ottamaan lisää velkaa, niiden aikaansaama talouden ja työllisyyden kasvu voi vähentää julkisen velan osuutta bruttokansantuotteesta.
  697. 6.2.2015

    Turvallinen infratyömaa 2015 (INFRA ry)

    INFRA ry kutsuu jälleen jäseniään työturvallisuuskampanjaan, jossa etsitään turvallisesti hoidettuja työmaita. Työturvallisuustason mittaavat aluehallintoviraston edustajat MVR-mittarilla osana normaalia tarkastustoimintaa. Parhaat työmaat palkitaan keväällä 2016.
  698. 5.2.2015

    FInZEB kiteytti lähes nollaenergiarakennusten ominaisuudet (Mediatiedote)

    Lähes nollaenergiarakentaminen onnistuu nykytekniikalla ja järkevin kustannuksin, mikäli tulevat määräykset mukailevat FInZEB-hankkeen ehdotuksia. Johtopäätökset julkistettiiin hankkeen tulosseminaarissa helmikuun alussa.
  699. 5.2.2015

    RALA selvitti rakennushankkeen laatutekijät: Hallittu projekti ratkaisee tyytyväisyyden rakentajaan (Mediatiedote)

    Rakentamisen Laatu RALA ry:n tekemä selvitys kertoo tärkeimmät asiat arvioitaessa pääurakoitsijan onnistumista rakennushankkeessa. Jotta rakentamisen laatua voidaan kehittää, on tiedettävä rakennushankkeen eri osapuolten kokemaan laatuun vaikuttavat tekijät.
  700. 4.2.2015

    Korjausrakentamisen asukasviestintää parannettava (Mediatiedote)

    Tiistaina 3.2. pidetyssä Korjausrakentaminen 2015 -tapahtumassa nousi esille korjausrakentamiseen liittyvä asukasviestintä. Isännöintiliiton joulukuussa julkaiseman putkiremonttibarometrinkin mukaan se oli putkiremonttien heikoimmin onnistunut osa-alue. Sama ilmenee viime vuonna Helsingin yliopistossa Hanna-Maija Närväsen tekemästä maisterintutkielmasta, jossa putkiremontteja tarkasteltiin asukkaiden kokemusten näkökulmasta.
  701. 2.2.2015

    Rakentamisen suhdannetilanne ei helpota vieläkään (Mediatiedote)

    Rakentamisen alamäki jatkuu neljättä vuotta. Tänä vuonna rakentamisen määrän ennakoidaan laskevan yhä prosentilla, kun se viime vuonna väheni arviolta 3 prosenttia.
  702. 30.1.2015

    Rakennusala jatkaa turvallisuuteen satsaamista ja järjestää taas työturvallisuusviikon (Mediatiedote)

    Rakentajat järjestävät koko alaa koskevan toisen yhteisen työturvallisuusviikon 18. - 22.5.2015. Viikkoa vietetään tänäkin vuonna teemalla ”Viisaat kypärät yhteen”.
  703. 29.1.2015

    Asuminen ja liikenne yksiin käsiin talouskasvun tueksi (Mediatiedote)

    Asunto- ja liikennepolitiikkaa tulee ohjata yhdensuuntaisesti ja pitkäjänteisesti. Molempien lähtökohtana on oltava ensisijaisesti työmarkkinoiden toimivuuden ja talouskasvun edistäminen. Asuntotarjonnan lisääminen kasvukeskuksissa, oikein kohdistetut panostukset liikenneverkkoon sekä rakennetun ympäristön hallinnon tehostaminen ovat Rakennusteollisuuden eväitä hallitusohjelmaan.
  704. 26.1.2015

    Terve talo suunnittelusta toteutukseen - maksutonta koulutusta Seinäjoella (RATEKO)

    Terve talo -asioilla tarkoitetaan kaikkia kosteus- ja sisäilmastoasioita, joilla on vaikutusta rakennuksen käyttäjien terveyteen ja viihtyvyyteen. Terve talon rakentaminen edellyttää kaikkien rakentamisen vaiheiden huomioonottamista aina tavoitteiden asettelusta hankesuunnitteluun ja valmiin rakennuksen vastaanottamisesta käyttöön. Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO järjestää kaksi maksutonta Terve talo - koulutusta Seinäjoella
  705. 26.1.2015

    Terve talo suunnittelusta toteutukseen - maksutonta koulutusta Seinäjoella (RATEKO)

    Terve talo -asioilla tarkoitetaan kaikkia kosteus- ja sisäilmastoasioita, joilla on vaikutusta rakennuksen käyttäjien terveyteen ja viihtyvyyteen. Terve talon rakentaminen edellyttää kaikkien rakentamisen vaiheiden huomioonottamista aina tavoitteiden asettelusta hankesuunnitteluun ja valmiin rakennuksen vastaanottamisesta käyttöön. Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO järjestää kaksi maksutonta Terve talo - koulutusta Seinäjoella
  706. 20.1.2015

    Harmaan talouden torjuntatoimet alkavat tehota rakennusalalla (Mediatiedote)

    Rakennusalan yrityksissä nähdään, että taistelu harmaata taloutta vastaan alkaa tuottaa tulosta. Yli puolet Rakennusteollisuus RT:n talonrakennusalan jäsenyrityksistä arvioi, että harmaa talous on vähentynyt viiden viime vuoden aikana. Viisi vuotta aiemmin vain viidennes yrityksistä katsoi että harmaa talous olisi vähentynyt.
  707. 19.1.2015

    Turvallisimmasta työmaasta tasaväkinen kisa (Mediatiedote)

    Talonrakennusalan valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on ratkennut. Vuoden 2014 turvallisimmaksi työmaaksi nousi Skanska Talonrakennus Oy:n Jyväskylässä sijaitseva kohde As. Oy Jyväskylän Postimestari.
  708. 15.1.2015

    Suunnittelijoiden osaaminen hyvää, suunnitelmien sisällössä parannettavaa (Mediatiedote)

    Rakennushankkeen eri osapuolet ovat tyytyväisiä suunnittelijoiden osaamiseen ja ammattitaitoon, mutta suunnitelmien virheettömyydestä ja kattavuudesta annetaan heikompaa palautetta. Tiedot käyvät ilmi Rakentamisen Laatu RALA ry:n tekemästä selvityksestä, jossa analysoitiin suunnittelijoiden saamaa palautetta rakennusprojekteissa.
  709. 7.1.2015

    RATEKO hakee kouluttajia (RATEKO)

    Kehitämme toimintaamme ja haemme verkostoomme uusia sopimuskouluttajia. Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO tarjoaa rakennusalan aikuisopiskelijoille ajankohtaisia teemakoulutuksia, henkilösertifiointeihin ja pätevöitymisiin valmentavaa ja ammatillisiin tutkintoihin valmistavaa koulutusta.
  710. 7.1.2015

    RATEKO hakee kouluttajia (RATEKO)

    Kehitämme toimintaamme ja haemme verkostoomme uusia sopimuskouluttajia. Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO tarjoaa rakennusalan aikuisopiskelijoille ajankohtaisia teemakoulutuksia, henkilösertifiointeihin ja pätevöitymisiin valmentavaa ja ammatillisiin tutkintoihin valmistavaa koulutusta.
  711. 22.12.2014

    Pienennä putkien jäätymisriskiä (Mediatiedote)

    Pakkaset tuovat mukanaan vesijohtoputkien jäätymisriskin; sitä voi pienentää muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä. Jos putket kuitenkin jäätyvät, jätä sulatustyö ammattilaiselle.
  712. 18.12.2014

    RATEKO lomalla 22. - 28.12.2014 (RATEKO)

  713. 17.12.2014

    Kohti turvallisempaa vuotta 2015 (INFRA ry)

    Turvallisuudesta tinkiminen ei saa enää vuonna 2015 olla kilpailutekijä hankinnoissa. Urakoitsijalta vaadittujen, työmaan turvallisuutta parantavien toimenpiteiden hinta ei saa vaikuttaa toteuttajan valintaan kilpailutuksissa.
  714. 17.12.2014

    Verohallinnon lievennykset ilmoitusvelvollisuudessa loppuvat

    Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden alkuvaiheessa verottaja on soveltanut yritysten tekemiin ilmoituksiin kevennettyä menettelyä, joka päättyy vuodenvaihteessa. Tammikuusta eteenpäin on ilmoitettava kaikki verottajan edellyttämät tiedot.
  715. 17.12.2014

    Perusväylänpitoon tarvitaan lisärahoitusta! (Mediatiedote)

    Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon vetämä työryhmä oli yksimielinen: Suomen tulevaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä, että perusväylänpitoon saadaan lisää rahaa.
  716. 17.12.2014

    Maa- ja vesirakentaminen vähenee myös ensi vuonna (INFRA ry)

    Koko infrarakentamisen näkymiä heikentävät väylien kunnossapidon määrärahaleikkausten lisäksi myös talonrakentamisen pohjatöiden vähentyminen. Maarakennusalan kustannuskehitys pysyy maltillisena öljyn hinnan laskun vuoksi.
  717. 16.12.2014

    Kotitalousvähennys junnaa paikallaan (Mediatiedote)

    Hallitus ei vuoden 2015 budjettia ja verotusta käsitellessään puuttunut kotitalousvähennykseen, joten se säilyy entisellään eli 2 400 eurossa. Kuitenkin Suomen asuntokanta ikääntyy ja kotitalousvähennystä tarvittaisiin entistä enemmän yksittäisten asuntojen korjauksiin.
  718. 16.12.2014

    Perusväylänpitoon tarvitaan lisärahoitusta! (INFRA ry)

    Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon vetämä työryhmä oli yksimielinen: Suomen tulevaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä, että perusväylänpitoon saadaan lisää rahaa.
  719. 8.12.2014

    Rasva tukkii muutakin kuin verisuonia

    Joulun lähestyessä ohjelmassa on perinteinen kinkun paisto-operaatio. Tähän idylliin mahtuu valitettavasti myös ei toivottuja ilmiöitä. Kinkun paistorasva nimittäin aiheuttaa ongelmia viemäreissä.
  720. 8.12.2014

    Elvytyspuhe vaatii rinnalleen keskustelua rahasta (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Yhä useampi ehdottaa talouden elvyttämistä investoinneilla rakentamiseen. Rahalle olisikin hyviä kohteita alkaen homekouluista ja päättyen vaikkapa risoihin siltoihin ja kantatieverkkoon, mutta investointien rahoitustavoissa on vielä avoimia kysymyksiä.
  721. 1.12.2014

    INFRA-lehti 5/2014 (INFRA ry)

    Infran ylläpitoon ja rakentamiseen suunnatuilla euroilla on taloutta vireyttävä vaikutus, mutta elvytysrahaa on nyt etsittävä täysin uusista lähteistä.
  722. 20.11.2014

    LVI-alassa on edelleen vahvaa imua (Mediatiedote)

    LVI on yksi opiskelupaikkaa hakevien nuorten suosikki-aloista. Sen vetovoiman uskotaan jatkuvan korkeana kevään yhteishaussa. Suosiota mittaa vetovoimaluku, joka kertoo ensisijaisten hakijoiden määrän suhteessa tarjolla olleisiin aloituspaikkoihin.
  723. 19.11.2014

    Ilmoitusmenettely alkaa tuottaa tulosta

    Urakka- ja työntekijätietojen ilmoittaminen verottajalle alkoi syyskuussa ja nyt ilmoituksia on annettu jo kolmesti. Verottaja sai jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana kokoon 20 000 epäselvää tapausta, jotka johtavat jatkotoimenpiteisiin.
  724. 19.11.2014

    Tiedonantomenettely alkaa tuottaa tulosta (Mediatiedote)

    Urakka- ja työntekijätietojen ilmoittaminen verottajalle alkoi syyskuussa ja nyt ilmoituksia on annettu jo kolmesti. Kuten odotettua, kaikki ei ole mennyt aivan putkeen. Meillä on vielä paljon haasteita siinä, miten ilmoitusmenettelyt saadaan yksinkertaisiksi ja paremmin toimiviksi.
  725. 18.11.2014

    Rakennettu ympäristö on Suomelle mahdollisuus

    Kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöistä koostuva KIRA-foorumi on julkistanut 18.11.2014 yhteiset hallitusohjelmatavoitteensa.
  726. 18.11.2014

    Ville Hälinen LVI-Teknisten Urakoitsijoiden puheenjohtajaksi

    LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n syyskokouksessa liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin LVI-Aitta Oy:n toimitusjohtaja Ville Hälinen ja varapuheenjohtajaksi Are Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pesu. Tuore puheenjohtaja näkee alan kannattavuuden, työelämälähtöisen koulutuksen sekä talotekniikan merkityksen kasvavan lähivuosina.
  727. 18.11.2014

    YIT:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT ry:n uudeksi puheenjohtajaksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ry:n syyskokouksessa 18.11.2014 valittiin liiton hallituksen puheenjohtajaksi vuoden 2015 alusta alkaen YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi.
  728. 18.11.2014

    Rakennusteollisuuden puheenjohtajana aloittava Tero Kiviniemi kannustaa rakennusalaa arvokeskusteluun laadusta (Mediatiedote)

    ”Rakennusala kaipaa arvokeskustelua laadusta. Prosesseja ja mittareitakin tärkeämpää laadun parantamisessa on kulttuurimuutos, joka edellyttää arvoja ja johtajuutta. Arvot ovat kaiken päätöksenteon ja käytöksen perusta. Kun puhumme laadusta, erityisesti parannettavaa näen johtajuudessa ja oman esimerkin näyttämisessä”, sanoo YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi, joka valittiin Rakennusteollisuus RT ry:n syyskokouksessa liiton hallituksen puheenjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen.
  729. 18.11.2014

    Kaavoitusta on tehostettava ja nopeutettava

    EK, SAK, Rakennusteollisuus ja Rakennusliitto ovat tehneet yhteisen esityksen toimenpiteistä kaavoituksen tehostamiseksi ja asuntotarjonnan lisäämiseksi.
  730. 8.7.2014

    Tiedonantovelvollisuus tuli (INFRA ry)

    Verohallinnolle on toimitettava jatkossa kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista.
  731. 10.11.2014

    Tiiliteollisuus tiedottaa: Tiiliteollisuus 85 vuotta - Tiili ansaitsee arvonsa (Mediatiedote)

    Kotimainen tiiliteollisuus yhdistyi Suomen Tiiliteollisuusliitto ry:n perustamisella vuonna 1929. Tarkoituksena oli valvoa ja edistää yhteisiä, teknillisiä, taloudellisia, hallinnollisia ja lainopillisia etuja.
  732. 30.10.2014

    Laadukaskin katto on helppo pilata–syyshuollolla jo kiire (Mediatiedote)

    Oikea aika katon syyshuollolle on viimeistään nyt, kun lehdet ovat pudonneet puista eikä lunta ole vielä katolla. Tuoreen kattotutkimuksen yhteydessä ilmeni, että moni katto on maassamme unohtunut oman onnensa varaan.
  733. 27.10.2014

    INFRA-lehti 4/2014 (INFRA ry)

    Kritiikki vie toimintaa eteenpäin enemmän kuin tasapaksu hymistely, uskoo INFRA-lehden 60-vuotisjuhlanumero.
  734. 24.10.2014

    Tilaajaosaaminen säästää rahaa (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Toimintatapojen kehittäminen infrahankinnoissa toisi säästön, jolla helpotetaan merkittävästi infran korjausvajeongelmaa, uskovat yksityiset urakoitsijat.
  735. 24.10.2014

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä

    Varsinais-Suomessa rakennusalan toimijat kokevat talonrakentamisen suhdannetilanteen heikommaksi kuin keväällä. Töiden määrän odotetaan laskevan talven ja tulevan kevään aikana. Talonrakennusurakoitsijoiden odotukset ovat hieman muita toimijoita synkemmät. Vain julkinen palvelurakentaminen on kasvanut selvästi. Asunto- ja toimitilarakentamisen näkymät ovat muuttuneet huonompaan suuntaan.
  736. 23.10.2014

    RATEKOn seminaari kokosi yhteen ammattikorkeakoulujen rakennusosastot(2) (RATEKO)

    RATEKO järjesti Rakennusteollisuuden ja ammatti-korkeakoulujen rakennusosastojen syysseminaarin 10. lokakuuta Vantaalla
  737. 23.10.2014

    RATEKOn seminaari kokosi yhteen ammattikorkeakoulujen rakennusosastot (RATEKO)

    RATEKO järjesti Rakennusteollisuuden ja ammatti-korkeakoulujen rakennusosastojen syysseminaarin 10. lokakuuta Vantaalla
  738. 22.10.2014

    Lähes nollaenergiarakentaminen lähestyy vauhdilla

    Suomi valmistautuu siirtymään lähes nollaenergiarakentamiseen vuotta aiemmin kuin mitä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää. Suomen säädösvalmistelu tähtää siihen, että vuoden 2018 alusta lähtien julkisissa rakennuksissa noudatetaan lähes nollaenergiarakentamisen määräyksiä. Kaikkia uusia rakennuksia tulevat määräykset koskevat vuoden 2020 alusta alkaen.
  739. 21.10.2014

    Urakoitsijan sopimusasiat -käsikirjan päivitetty versio nyt saatavilla

    Urakoitsijan sopimusasiat on käytännönläheinen käsikirja rakennusurakointiyritysten tuotanto- ja työmaajohdolle. Kuusiosaisen käsikirjan sisältö, aiemmalta nimeltään työmaakansiot, on päivitetty kokonaisuudessaan vuoden 2014 aikana.
  740. 21.10.2014

    Rakennusteollisuuden näkymät ovat vielä tyydyttävät Itä-Suomessa (Mediatiedote)

    Suhdanteet ovat kuitenkin heikentymässä.
  741. 21.10.2014

    Rakentaminen jatkaa vähenemistään (Mediatiedote)

    Tänä vuonna rakentaminen supistuu 2 prosenttia, ja menossa on jo kolmas peräkkäinen vuosi kun rakentamisen määrä vähenee. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennakoi 0–1 prosentin laskua. Rakentamista kannattelee yhä korjausrakentamisen tasainen kasvu.
  742. 17.10.2014

    Energiapihissä rakennuksessa on myös hyvä sisäilma (Mediatiedote)

    Energiatehokkuus on yhdistettävissä hyvään sisäilmaan ja käyttäjien viihtyvyyteen. Tämän todistivat ERA17-vuosipäivässä esitellyt uuden karhea Derby Business Park ja nykyaikaan päivittyvä suojelukohde Aleksi 7, joka pian tarjoaa tilat ympäristöministeriön väelle.
  743. 17.10.2014

    Tilaajavastuulain uudistus vesittää harmaan talouden torjuntatoimia rakennusalalla (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT yhtyy Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessaan antamaan kritiikkiin, joka kohdistuu eduskunnan käsittelyssä olevaan tilaajavastuulain muutosesitykseen.
  744. 14.10.2014

    Hidas päätöksenteko hyydyttää LVI-urakointia (Mediatiedote)

    Korjausrakentaminen pitää LVI-urakoinnin tilauskannan kohtuullisena. Mutta sekin on vaarassa hyytyä, mikäli hankkeiden käynnistymiset viivästyvät. Viileyttä talveen tuo myös LVI-urakoitsijoiden pakkasrajalle laskeva kannattavuus.
  745. 8.10.2014

    Verottajan tilastoja urakka- ja työtekijäilmoituksista heinäkuulta 2014

    Verottajan tilastoja miten tietojen välittämisessä viime heinäkuulta onnistuttiin.
  746. 7.10.2014

    Nettihuijaukset harmaan talouden vastaisen viestintäkampanjan teemana (Mediatiedote)

    Harmaan talouden vastainen tiedotuskampanja jatkuu tänä syksynä 6.-19.10.
  747. 3.10.2014

    AJ Eurolämpö voitti työturvallisuuskilpailun (Mediatiedote)

    Vuoden 2014 Kultainen kypärä -työturvallisuuskilpailun on voittanut AJ Eurolämpö Oy Vantaalta. Neljättä kertaa järjestetty kilpailu on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian ja LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n yhteinen ponnistus LVI-alan työturvallisuuden edistämiseksi.
  748. 3.10.2014

    Energiatehokas eristäminen tukee rakentamisen ekologisuutta sekä kustannustehokkuutta (Mediatiedote)

    Rakennusten koko elinkaaren lämmitysmenot sekä lämmitykseen liittyvät päästöt päätetään jo rakentamisen aikana. Tämän takia talon vaipparakenteet pitäisi eristää mahdollisimman tehokkaasti, jolloin lämpö ei pääse vuotamaan ulos. Näin pystytään takaamaan mahdollisimman energiatehokas perusta rakennukselle - energiantarve vähenee, rahaa säästyy ja päästöt pienenevät.
  749. 1.10.2014

    Pohjois-Suomen turvapuisto vietti virallisia avajaisia (Mediatiedote)

    Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori avasi tänään Oulun Takalaanilassa Pohjois-Suomen Turvapuiston. Puistossa opistaan oikeassa työympäristössä konkreettisia toimintatapoja ja tervettä asennoitumista työturvallisuuteen. Puisto on valmistunut laajan yhteistyön tuloksena.
  750. 29.9.2014

    Ota lämpö talteen (Mediatiedote)

    Kun ilmat kylmenevät, kannattaa kodin lämpöisyys varmistaa laittamalla myös ilmanvaihto talvikuntoon. Tärkein toimenpide on kytkeä ilmanvaihtokoneen lämmön talteenotto päälle. Miellyttävämmän sisälämmön lisäksi se näkyy positiivisesti kiinteistön lämmitysenergialaskuissa.
  751. 25.9.2014

    Tiedonantomenettelyssä pieniä käynnistysvaikeuksia

    Heinäkuussa voimaan astuneen ilmoitusvelvollisuuden ensimmäiset ilmoitukset on annettu syyskuun alussa.
  752. 25.9.2014

    Tilaajavastuulain uudistus menossa metsään

    Eduskunnan käsittelyyn tulossa olevat tilaajavastuulain muutokset heikentävät rakennusalan edellytyksiä torjua harmaata taloutta.
  753. 19.9.2014

    Tömppä-palkinto infratutkimukselle (INFRA ry)

    Infra-alan arvostetuin tunnustus, MANK ry:n jakama Tömppä-palkinto on myönnetty Infra muutoksessa -tutkimusprojektille. Projekti toi päivänvaloon infra-alan yhteiskunnallisen merkityksen ja tuotti tärkeän tietopohjan alan rahoituspäätösten tueksi.
  754. 15.9.2014

    Ikkunaremontti onnistuu hyvin talvellakin (Mediatiedote)

  755. 15.9.2014

    Järjestöt: Hallitus ottamassa riskin talouden ja ympäristön kustannuksella (Mediatiedote)

  756. 11.9.2014

    Työpaikka: toiminnanjohtaja (INFRA ry)

    INFRA ry:n palvelut ovat aina lähellä. Tämän takaa koko maan kattava piiriyhdistysten verkko.
  757. 10.9.2014

    Tilaajat tyytyväisiä pääurakoitsijoihin

    RALA tutki lähes 2 000 rakennushanketta. Saatujen palautteiden mukaan tilaajat ja rakennuttajat ovat erittäin tyytyväisiä pääurakoitsijoiden toimintaan.
  758. 9.9.2014

    Yliopistot eivät tunnista työelämän tarpeita (Mediatiedote)

    Aalto-yliopiston suunnitelma lopettaa perinteinen diplomi-insinöörikoulutus LVI-alalla on herättänyt suurta vastustusta alan järjestöjen piirissä. Koulutuksen lopetuksen myötä LVI-alan vaativiin suunnittelu- ja tuotekehitystehtäviin on entistä vaikeampi löytää alan ammatti-identiteetin omaavaa työvoimaa.
  759. 5.9.2014

    Bitumi-indeksi elokuulta on valmistunut (INFRA ry)

  760. 4.9.2014

    Suomalaisten mahdollisuus asua tarpeitaan vastaavasti on karkaamassa (Mediatiedote)

    Omakotialoituksia ennakoidaan kertyvän tänä vuonna noin 6500, mikä on noin 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Heikentyneistä luvuista huolimatta uusien omakotitalojen kysynnän lasku on pienempää kuin muissa perheasuntomuodoissa, joiden kaupat ovat Tilastokeskuksen alustavien tietojen mukaan pudonneet jopa 29 prosenttia.
  761. 1.9.2014

    Huollettu lämmitysjärjestelmä pienentää asumiskustannuksia (Mediatiedote)

    Syyskelit aloittavat rakennusten lämmityskauden. Ensin kannattaa kuitenkin huoltaa LVI-laitteet ja varmistaa, että lämmitysjärjestelmä toimii moitteettomasti. Samalla on hyvä puntaroida rakennuksen energiatehokkuusasioita.
  762. 26.8.2014

    RATEKO 50 vuotta (RATEKO)

    Torstaina 21. päivä elokuuta RATEKO vietti 50-vuotispäiviään Rakentajatalossa Unioninkadulla.
  763. 26.8.2014

    RATEKO 50 vuotta (RATEKO)

    Torstaina 21. päivä elokuuta RATEKO vietti 50-vuotispäiviään Rakentajatalossa Unioninkadulla.
  764. 22.8.2014

    Tiedonantovelvollisuuden ensimmäinen takaraja lähestyy

    Verohallinnolle on toimitettava jatkossa kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista. Ensimmäinen ilmoitus on tehtävä 5. syyskuuta mennessä.
  765. 20.8.2014

    Rakentamisen suhdannenäkymät heikentyneet keväästä (Mediatiedote)

    Rakentamisen määrä on supistunut yhtäjaksoisesti jo yhdeksän vuosineljänneksen ajan. Uudisrakentaminen kyntää poikkeuksellisen alhaisissa lukemissa, ja tänä vuonna käynnistynee vain 30 miljoonan kuutiometrin rakentaminen. Suhdannenäkymät ovat viime kuukausina huonontuneet entisestään.
  766. 18.8.2014

    Uusi esitys vuokra-asuntojen 20-vuotisesta korkotukimallista ei riitä aktivoimaan rakennuttajia

    Rakennusteollisuus RT jätti ympäristöministeriölle 18. elokuuta lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä laiksi vuokra-asuntojen rakentamislainojen lyhyestä korkotuesta.
  767. 13.8.2014

    Rakennusteollisuus: Rakennusliiton lakko ampuu ohi maalin (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT pitää Rakennusliiton julistamaa lakkoa valitettavana ja väärin suunnattuna. Rakennusteollisuuden työmarkkinajohtaja Tapio Kari muistuttaa, että Rakennusteollisuus tai rakennusalan työnantajat eivät päätä eläkeiän nostamisesta, vaan joutuvat tässä sijaiskärsijäksi.
  768. 13.8.2014

    Rakennusteollisuus: Rakennusliiton lakko ampuu ohi maalin (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää Rakennusliiton julistamaa lakkoa valitettavana ja väärin suunnattuna. Rakennusteollisuuden työmarkkinajohtaja Tapio Kari muistuttaa, että Rakennusteollisuus tai rakennusalan työnantajat eivät päätä eläkeiän nostamisesta, vaan joutuvat tässä sijaiskärsijäksi.
  769. 11.8.2014

    Olkiluoto 4 on erittäin tärkeä hanke Suomelle (Mediatiedote)

    Suomen teollisuuden ja työllisyyden tulevaisuudennäkymät ovat edelleen huolestuttavat. Pitkään jatkunut Euroopan taloustilanteen epävarmuus ja viimeaikainen maailmanpoliittinen kehitys heijastuvat Suomen talouden kehitykseen ja tulevaisuudennäkymiin.
  770. 5.8.2014

    Bitumi-indeksi heinäkuulta on valmistunut (INFRA ry)

  771. 24.7.2014

    INFRA – entistä tutumpi vaikuttaja (INFRA ry)

    INFRA ry järjesti kesäkuussa sidosryhmäkyselyn, jossa kyseltiin myös vastaajien kokemuksia INFRA-lehdestä. Kyselyn tulokset on nyt kammattu läpi tiheällä kammalla.
  772. 23.7.2014

    Hanki kuljettajan ammattipätevyys (INFRA ry)

    Myös maa- ja vesirakentamisessa tulee paljon tavarankuljetuksen tarvetta. Syksystä alkaen kuljetteluun tarvitaan erillinen pätevyys.
  773. 23.7.2014

    Muista hankkia kuljettajan ammattipätevyys (INFRA Akatemia)

    Lainsäädäntö edellyttää pian kaikilta ammattiliikenteessä toimivilta kuljettajilta ammattipätevyyttä. Voit hankkia pätevyyden INFRA Akatemian kursseilla.
  774. 22.7.2014

    Vesivahinkojen ennaltaehkäisy säästää satoja tuhansia (Mediatiedote)

    Vakuutusyhtiöt maksoivat viime vuonna Finanssialan Keskusliiton mukaan korvauksia vuotovahingoista lähes 160 miljoonaa euroa: ne korvasivat yli 36 000 tapausta. Luvussa ovat mukana ilmoitetut ja vahinkotapahtumiksi hyväksytyt vesivahingot. Päälle tulevat ilmoittamattomat sekä evätyt tapaukset. Huolestuttavaa on, että yksityistalouksien vesivahinkojen määrä kasvaa jatkuvasti.
  775. 17.7.2014

    Asuminen ja ympäristö puhututtivat SuomiAreenassa

    Ennätyksellisen laaja SuomiAreena-tapahtuma kokosi heinäkuussa Poriin 30 000 kävijää, muun muassa politiikan kärkikaartin. Tällä kertaa pääteemana oli asuminen ja ympäristö, joista keskusteltiin kymmenissä eri tilaisuuksissa.
  776. 14.7.2014

    Uuden asunnon hinnasta liki puolet veroja (Mediatiedote)

    Uuden kerrostaloasunnon ostajan maksamasta hinnasta peräti 40–45 prosenttia on veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevan asunnon velaton myyntihinta on 5 000 euroa neliömetriltä, siitä veroihin ja muihin pakollisiin maksuihin uppoaa runsaat 2 000 euroa.
  777. 11.7.2014

    INFRAn sivut uudistuivat (INFRA ry)

    INFRA ry:n internetsivut ja jäsenen ekstranetpalvelut on uudistettu. Kurkistele uusille sivuille ja anna palautetta!
  778. 11.7.2014

    Pikkutarkoista kaavoista turhia kustannuksia asunnonostajille ja vuokralaisille (Mediatiedote)

    Moniportainen kaavajärjestelmä ja liian yksityiskohtaiset kaavamääräykset ovat osaltaan esteinä kohtuuhintaiselle asumiselle varsinkin Helsingin seudulla. Ne hidastavat asuntotuotantoa ja lisäävät kustannuksia, mikä nostaa asuntojen hinta- ja vuokratasoa. Näin päättelivät eri puolueiden edustajat ja virkamiehet, joita haastateltiin Rakennusteollisuus RT:n teettämässä vaikuttajatutkimuksessa.
  779. 10.7.2014

    Vähäinen tonttitarjonta hilaa ylös asumisen hintaa (Mediatiedote)

    Epäonnistunut tonttipolitiikka sekä hidas ja monimutkainen kaavoitus ovat pääsyitä pääkaupunkiseudun asuntopulaan. Tarjonnan vähyys puolestaan nostaa asuntojen hintoja ja vuokria, mikä muodostaa esteen työvoiman liikkuvuudelle ja talouden kasvulle. Eri puolueiden edustajien ja virkamiesten näkemykset asuntopolitiikan kipupisteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Rakennusteollisuus RT:n teettämässä vaikuttajatutkimuksessa.
  780. 2.7.2014

    Energia ja eurot valuvat hanasta hukkaan (Mediatiedote)

    Bensiinin hinnan lomakauden nousu tuntuu jälleen suomalaisten kukkaroissa. Vaikutukset näkyvät teillä ja vesillä. Autoileva ja veneilevä kansa on muuttanut liikkumistottumuksiaan. Heti maksettava bensalasku pistää pohtimaan, mikä on välttämätöntä ja mikä ei.
  781. 19.6.2014

    Rakennusteollisuus kiittää hallitusta näkemyksellisestä kasvupaketista (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti pitää erittäin onnistuneena hallituksen kasvu- ja työllisyyspakettiin sisältyvää asunto- ja infrastruktuurirakentamista koskevaa toimenpideohjelmaa. Luvassa on isoja satsauksia etenkin raideliikenteeseen.
  782. 18.6.2014

    Tiedonantovelvollisuus läpivalaisee rakennustyömaat (Mediatiedote)

    Heinäkuun alussa voimaan tuleva laki tiedonantovelvollisuudesta tuo päivänvaloon kaikki rakentamisen parissa työskentelevät. Kyseessä on merkittävä askel pimeän työvoiman kitkemisessä, kun tästä kesästä alkaen sekä tilaajat ja päätoteuttajat että verottaja tietävät, ketkä rakennustyömailla työskentelevät ja kuka heidän palkkansa maksaa.
  783. 18.6.2014

    Talonrakentajien tulos puolittunut, rakennustuoteteollisuuden kannattavuus melko vakaata (Mediatiedote)

    Talonrakennusyritysten keskimääräinen tulos on painunut matalasuhdanteessa puoleen siitä mitä se oli 2000-luvun parhaimpina vuosina. Vuonna 2013 tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja jäi 3,4 prosenttiin, kun se vuonna 2006 oli 6,9 prosenttia. Käyttökatteella mitattuna yritysten kannattavuus on kuitenkin pysynyt samalla tasolla. Vuoden 2013 keskimääräinen käyttökate oli 7,5 prosenttia.
  784. 18.6.2014

    INFRAn palvelut heinäkuussa 2014 (INFRA ry)

    INFRAn toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettu heinäkuun viikot 28 ja 29 (7.7. – 20.7.14). Jäsenasioissa voit olla yhteydessä päivystäviin toimihenkilöihimme.
  785. 16.6.2014

    Rakennusyrityksille tarjolla uusia työkaluja työhyvinvoinnin parantamiseen ja sairauspoissaolojen vähentämiseen

    Rakennusalalle on avattu Työhyvinvointitarjotin-nettisivusto, jossa yritykset voivat vapaasti hakea ja jakaa ideoita henkilöstönsä työhyvinvoinnin kehittämiseen. Lisäksi on laadittu yritysten käyttöön soveltuva työkalu, joka helpottaa sairauspoissaolojen seurantaa. Ne on kehitetty RT:n ja työntekijäliittojen yhteisessä Rakennusalan terveys (RATE) -hankkeessa.
  786. 16.6.2014

    Rakennusalan yhteisestä huolesta syntyi tyohyvinvointitarjotin.fi (INFRA ry)

    Rakennusalalla on kehitetty Työhyvinvointitarjotin-nettisivusto, jossa yritykset voivat vapaasti hakea ja jakaa ideoita henkilöstönsä työhyvinvoinnin kehittämiseen. Lisäksi on laadittu yritysten käyttöön soveltuva työkalu, joka helpottaa sairauspoissaolojen seurantaa.
  787. 16.6.2014

    Rakennusalalle uusia työkaluja työhyvinvoinnin parantamiseen ja sairauspoissaolojen vähentämiseen (Mediatiedote)

    Rakennusalalla on kehitetty Työhyvinvointitarjotin-nettisivusto, jossa yritykset voivat vapaasti hakea ja jakaa ideoita henkilöstönsä työhyvinvoinnin kehittämiseen. Lisäksi on laadittu yritysten käyttöön soveltuva työkalu, joka helpottaa sairauspoissaolojen seurantaa.
  788. 16.6.2014

    Vältä haiseva kotiinpaluu (Mediatiedote)

    Kesälomille lähdettäessä sovitaan kukkien kastelusta ja postilaatikon tyhjennyksestä. Harva huomaa kuitenkaan sopia viemärien vesilukkojen ”kastelusta”, vaikka homma hoituisi helposti kukkien hoidon yhteydessä. Tällä toimenpiteellä voi välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.
  789. 12.6.2014

    Poliitikkoja ei kiinnosta rakennettu ympäristö (Mediatiedote)

    "Puolueet pitävät rakennettua ympäristöä itsestäänselvyytenä, kiinnostusta herättää vain se, minne rakennetaan. Kehittämistä ei mietitä, vaikka rakennettu ympäristö työllistää viidenneksen suomalaisista ja kuluttaa liikenne mukaan lukien 60 prosenttia energiasta", Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin johtoryhmän puheenjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti kummeksuu.
  790. 12.6.2014

    Heikko kuluttajakysyntä jarruttaa yhä asuntotuotantoa

    Asuntokauppa ei ole vielä vilkastunut vaikka korot ovat ennätyksellisen alhaisia ja taloudessa on pieniä viitteitä paremmasta. Keskeisten asuntorakentajien arviot tämänvuotisista aloitusmääristä ovat samalla tasolla kuin mitä tammikuussa ennakoitiin. Uusien omistusasuntojen määrissä on laskua, mutta sitä paikkaavat asuntosijoittajien vuokra-asuntohankkeet.
  791. 11.6.2014

    LVI-alan insinöörikoulutuksen vetovoima kasvaa edelleen (Mediatiedote)

    LVI-alan insinöörikoulutukseen hakeneiden määrä kasvoi jälleen kevään yhteishaussa. Niihin insinööritutkinnon koulutusohjelmiin, jotka pätevöittävät LVI-alan työtehtäviin, oli yli 400 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Myös aloituspaikkoja oli tarjolla selvästi aiempaa enemmän.
  792. 10.6.2014

    Asfaltin tuotantomäärät (INFRA ry)

    Asfaltin tuotantomäärät vuosilta 1996 - 2013.
  793. 6.6.2014

    INFRA-lehti 3/2014 (INFRA ry)

    Maailma ilman toimivaa ja ehjää infraa olisi omalla tavallaan leppoisa, kertoo INFRA-lehti.
  794. 5.6.2014

    Ruotsi-Suomi 6-0 (INFRA ry)

    Pellervon taloustutkimus PTT selvittää Suomen liikenneverkon toimivuutta ja rahoitusta. Selvitystyön alkumetreillä paljastui Ruotsin ja Suomen infraan käyttämien rahamäärien hurja ero.
  795. 28.5.2014

    Rakennusalan tiedonantovelvollisuus verottajalle kasvaa 1.7.2014 (Mediatiedote)

    Rakennustyömaiden toiminnan läpinäkyvyys lisääntyy tuntuvasti, kun rakentamista koskeva uusi tiedonantovelvollisuus tulee voimaan kesällä. Verohallinnolle on toimitettava heinäkuun 2014 alusta lähtien kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista.
  796. 28.5.2014

    AMK-Seminaari 15. - 16.5.2014 Oulu (RATEKO)

    RATEKOn ja ammattikorkeakoulujen rakennusostojen 15. yhteistyövuosi käynnistyi Oulussa kevätseminaarin merkeissä toukokuun puolivälissä.
  797. 28.5.2014

    AMK-Seminaari 15. - 16.5.2014 Oulu (RATEKO)

    RATEKOn ja ammattikorkeakoulujen rakennusostojen 15. yhteistyövuosi käynnistyi Oulussa kevätseminaarin merkeissä toukokuun puolivälissä.
  798. 28.5.2014

    Vältä kahden tunnuksen loukku (INFRA ry)

    INFRAn käyttäjätunnuksilla saat käyttöösi myös Rakennusteollisuus RT:n jäsensivut. Kun vierailet RT:n sivuilla, älä suotta pyydä itsellesi uusia tunnuksia sieltä!
  799. 28.5.2014

    Ota uudistuvat nettisivut tehokäyttöön (INFRA ry)

    INFRAn nettisivu-uudistus on edennyt pitkälle. Sisältöjä ja sivuston rakennetta muokataan ja parannetaan yhä, mutta tärkeimmät hyötytoiminnot ovat jo käytettävissäsi.
  800. 26.5.2014

    Rakennusteollisuuden tarjottimella asumisen hinta ja raksakahvit Porin SuomiAreenassa

    Porin SuomiAreenassa on keskustelu ja kahvi kuumana heinäkuussa. Keskiviikkona 16.7. RT nostaa puheenaiheeksi asumisen hinnan otsikolla Oma koti kullan kallis, miksi? Torstaina 17.7. RT kutsuu Raksakahveille, joilla sana on vapaa. Asuminen ja ympäristö ovat tänä vuonna koko SuomiAreena-tapahtuman kattoteemana.
  801. 22.5.2014

    Verohallinto hyväksyy aluksi myös puutteelliset rakentamisilmoitukset

    Rakennusalan verovalvontaa tehostava uusi tiedonantomenettely astuu voimaan heinäkuussa 2014. Aikarajan lähestyessä Verohallinto on päättänyt helpottaa yritysten tilannetta ja hyväksyä alkuvaiheessa myös puutteelliset ilmoitustiedot.
  802. 20.5.2014

    RT allekirjoitti Fennovoiman Pyhjäjoen-ydinvoimalan työmaasopimuksen (Mediatiedote)

    Fennovoima, Rusatom Overseas sekä työmarkkinajärjestöt ovat 20.5.2014 allekirjoittaneet työmaasopimuksen koskien yhteisiä pelisääntöjä tulevalla Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla.
  803. 20.5.2014

    Sopimuspoikkeamat lisääntyneet taloteknisissä urakoissa (Mediatiedote)

    LVI- ja sähköurakoitsijat ovat havainneet rakennusalan yleisistä ns. YSE-ehdoista poikkeamisten lisääntyneen merkittävästi. Ongelmat kasautuvat erityisesti aikatauluihin ja niiden noudattamiseen, suunnitelmien keskeneräisyyteen ja puutteellisuuteen sekä YSE-ehtoja ankarampiin tai niihin kirjaamattomiin sanktioihin. Puutteellinen myötävaikutusvelvollisuus koetaan myös ongelmaksi.
  804. 12.5.2014

    Tiedonantovelvollisuus mullistaa rakentamisen arkea

    Rakennustyömaiden toiminnan läpinäkyvyys kasvaa tuntuvasti, kun rakentamiseen liittyvä uusi tiedonantovelvollisuus tulee voimaan kesällä. Verohallinnolle on toimitettava heinäkuun 2014 alusta lähtien kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista.
  805. 12.5.2014

    Vaara vaanii kaivannossa (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Kaivantotöissä vaanii vakava vaara, joka otetaan usein liian kevyesti. Espoon Mankkaalla sattunut tapaturma on surullinen muistutus tästä tosiasiasta.
  806. 12.5.2014

    Lujabetoni voitti betoniteollisuuden valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun (Mediatiedote)

    Betoniteollisuuden tuotantolaitosten kesken käydyn Työturvallisuuskilpailun on voittanut Lujabetoni Oy:n Siilinjärven Maatalouselementtitehdas.
  807. 9.5.2014

    Talonrakennusala haluaa parantaa työturvallisuuttaan toden teolla (Mediatiedote)

    Talonrakennusala tempaisi ensimmäisellä yhteisellä valtakunnallisella työturvallisuusviikolla 5.-9. toukokuuta työtapaturmien vähentämiseksi teemalla ”Viisaat kypärät yhteen”. Talonrakennusteollisuus ry halusi yhteisellä työturvallisuusviikolla parantaa erityisesti heikoimpien yritysten ja työmaiden työturvallisuutta. Tavoitteena on vähentää alan työtapaturmia joka vuosi 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Lopullisena päämääränä on nolla tapaturmaa.
  808. 8.5.2014

    Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun työturvallisuuskilpailun parhaat yritykset (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n aluetoimistot ovat organisoineet alueellaan työturvallisuuskilpailuja vuodesta 1991 lähtien. Kilpailujen tavoitteena on parantaa työmaiden turvallisuutta vaikuttamalla muun muassa työturvallisuusasenteisiin
  809. 8.5.2014

    Energistä perusparannusta (Mediatiedote)

    Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden kannattaa miettiä välttämättömien toimenpiteiden, kuten vuotavien putkien tai katon korjauksen lisäksi ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Niillä parannetaan huomattavasti rakennuksen energiatehokkuutta ja asumisviihtyvyyttä sekä saadaan kustannussäästöä asumiseen ja kiinteistönhallintaan
  810. 5.5.2014

    Rakennusteollisuuden ensimmäinen yhteinen työturvallisuusviikko: lupaavia tuloksia turvallisuuteen satsanneissa yrityksissä (Mediatiedote)

    Hyvä työturvallisuus on tällä hetkellä rakennusalan ykkösasia. Sitä halutaan korostaa järjestämällä 5.–9.5.2014 koko alan yhteinen turvallisuusviikko teemalla ”Viisaat kypärät yhteen”.
  811. 28.4.2014

    Talven pölyt pois ilmanvaihdosta (Mediatiedote)

    Kirkas kevätaurinko paljastaa talvella kertyneet pölyt ja liat. Valo ja lämpö saavat ihmiset innostumaan ikkunoiden pesusta ja polkupyörien kausihuollosta. Intoa kannattaa suunnata myös ilmanvaihtolaitteisiin.
  812. 22.4.2014

    Guggenheim Helsingin tukisäätiö (Mediatiedote)

  813. 17.4.2014

    Uusi direktiivi mahdollistaa ulkomaisen työvoiman työehtojen tehokkaamman valvonnan (Mediatiedote)

    Euroopan parlamentti on hyväksynyt lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonnasta direktiivin. Rakennusteollisuus RT katsoo uuden direktiivin tukevan hyvin kotimaisia toimia ulkomaisen työvoiman työehtojen valvomiseksi.
  814. 16.4.2014

    Harmaa talous – musta tulevaisuus –kampanja muistuttaa kesätyöntekijöiden oikeuksista

    Tällä viikolla käynnistyvässä harmaan talouden tiedotuskampanjassa muistutetaan työntekijöiden oikeuksista sekä pimeään työhön liittyvistä riskeistä. Kohderyhmänä ovat keväällä työelämään siirtymässä olevat nuoret ja etenkin kesätyöntekijät.
  815. 15.4.2014

    Rakentaminen vähenee entisestään (Mediatiedote)

    Viime vuonna toteutui pitkään enteilty käänne: korjausrakentamisen määrä ylitti uudisrakentamisen. Talonrakennustöiden aloitukset painuivat poikkeuksellisen alhaiselle tasolle, alle 31 miljoonaan kuutiometriin, eikä nousua ole luvassa kuluvana vuonna. Korjausrakentaminen sen sijaan jatkaa tasaista kolmen prosentin vuosittaista kasvuaan.
  816. 15.4.2014

    Omakotitoimitukset alhaalla – hienoista optimismia syksyn kehityksestä (Mediatiedote)

    Pientaloteollisuus PTT ry:n tiistaina 15.4. julkaisema suhdannekatsaus kertoo pientalotoimitusten määrän painuneen historiallisen alas. Taloteollisuuden tilauskannan hienoinen kasvu vuosille 2014 ja 2015 luo kuitenkin toiveita pientalorakentamisen elpymisestä.
  817. 15.4.2014

    Rakennusteollisuuden näkymät ovat Itä-Suomessa yhä vähintään tyydyttävät (Mediatiedote)

    Markkinatilanne eriytyy voimakkaasti maakuntien kesken ja sisällä
  818. 14.4.2014

    Itä-Suomen suhdannejulkistus

    Talonrakennusteollisuus järjestää 15.4.2014 Joensuussa lehdistötilaisuuden "Rakentamisen suhdanteet ja rakentamisen näkymät Itä-Suomessa".
  819. 11.4.2014

    Vuoden Mestari Toni Tuominen (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2013” valittiin NCC Rakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Toni Tuominen.
  820. 11.4.2014

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee ennallaan

    Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on talvikautena rakennusalan toimijoiden osalta koettu melko tyydyttäväksi. Töiden määrä pysynee ennallaan kevään ja kesän aikana talvikauteen verrattuna.
  821. 10.4.2014

    Varsinais-Suomen LVI-urakoinnissa synkkä kevät (Mediatiedote)

    LVI-asennuksen suhdannekyselyn mukaan LVI-asennuksen tilanne Varsinais-Suomessa on selvästi muuta maata synkempi. Tilanne vaikuttaa huolestuttavasti jo LVI-asennusyritysten liikevaihtoon.
  822. 8.4.2014

    Valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun parhaat on valittu (Mediatiedote) (INFRA ry)

    INFRA ry:n järjestämän Turvallinen infratyömaa 2013 -kilpailun parhaat työmaat julkistettiin 8.4.2014 INFRAn Turvallisuusiltapäivän yhteydessä.
  823. 8.4.2014

    LVI-urakoinnin kaksijakoisuus uusmaalaisten yrittäjien huolena (Mediatiedote)

    Pääkaupunkiseudun LVI-asennusyritykset uskovat sekä uudis- että korjausrakentamisen vilkastumiseen tänä vuonna, mutta kenen kustannuksella?
  824. 4.4.2014

    ”Ostatko ja tuotatko laatua vain juhlapuheissa?”

    Pintaurakoitsijat heittää haasteen tilaajille: ”Ostatko ja tuotatko laatua vain juhlapuheissa?”
  825. 21.3.2014

    INFRA ry:n internetsivut uudistuvat (INFRA ry)

    Infra.fi uudistuu vuonna 2014. Olet nyt uusilla sivuillamme, jotka täydentyvät koko ajan.
  826. 1.4.2014

    LVI-urakoitsijat toivovat laadusta nostetta kannattavuuteen (Mediatiedote)

    LVI-asennusala sinnittelee jo kohta kolmatta vuotta supistuvan rakentamisen, kiristyvän kilpailun ja heikon kannattavuuden kurimuksessa. Syöveriin tuovat valoa pienet merkit siitä, että laatua arvostavien – ja siitä jopa maksavien – tilaajien määrä on hienoisessa kasvussa.
  827. 28.3.2014

    Ota hyötykäyttöön RT:n uuden netti- ja jäsensivut

    Rakennusteollisuus RT on uudistanut verkkopalvelunsa tutussa osoitteessa www.rakennusteollisuus.fi.
  828. 27.3.2014

    Rakennusteollisuus RT kehysriihestä: Nyt irtoaa tulppa vuokra-asuntotuotannolta

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti pitää onnistuneina kehysriihen linjauksina etenkin panostuksia asuntomarkkinoiden toimivuuteen sekä Pisararataan.
  829. 27.3.2014

    Talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu Varsinais-Suomen alueella on ratkennut

    Talonrakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu 2013 Varsinais-Suomen alueella on ratkennut. Isojen yritysten sarjan voitti YIT Rakennus Oy. Pienten ja keskisuurten sarjan voitti Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy.
  830. 24.3.2014

    Satakunnan alueen työturvallisuuskilpailun 2013 tulokset

    Vuoden 2013 Satakunnan alueen talonrakennustyömaiden välisen työturvallisuuskilpailun tulokset.
  831. 24.3.2014

    Rakennusala tyrmistynyt tilaajavastuulakityöryhmän esityksistä: talousrikollisuuden torjunnassa ollaan ottamassa takapakkia (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ja rakennusalan muut etujärjestöt ovat pettyneitä tilaajavastuulain muutostarpeita selvittäneen työryhmän esityksiin tilaajavastuulain muuttamiseksi. Työryhmän loppuraportin ehdotukset veisivät toteutuessaan pohjan talousrikollisuuden torjuntatoimien uskottavuudelta.
  832. 24.3.2014

    Miljoona kotimaista keittiötä (Mediatiedote)

    Suomalaisten Keittiöiden Kansallista Suurnäyttelyä vietetään 29.–30.3. Kampanjan pääteemana on tarjota suomalainen keittiö suomalaiselle. Kampanjan takana ovat Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n jäsenyritykset (Domus Yhtiöt Oy, Novart Oy, Puustelli Group Oy ja Topi-Kalustaja Oy).
  833. 7.3.2014

    Rakennusalalle saatiin neuvottelutulos (Mediatiedote)

    Rakennusalan työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin perjantai-iltapäivällä 7.3.2014 neuvottelutulos.Rakennusalan sopimus on kaksivuotinen ja sitä jatketaan kolmantena vuonna, mikäli palkankorotuksista päästään yksimielisyyteen 2015 marraskuun loppuun mennessä.
  834. 7.3.2014

    Neuvottelutulos työehtosopimusneuvotteluissa (INFRA ry)

    INFRA ry ja Rakennusliitto ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen maa- ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työehtosopimusneuvotteluissa.
  835. 6.3.2014

    Valutatko rahojasi viemäriin? (Mediatiedote)

    Vuoto vesikalusteessa ei tarkoita aina rakennusta vaurioittavaa katastrofia. Usein vesivuoto on pieni ja huomaamaton, esimerkiksi vuotava wc-istuin. Tästä voi kuitenkin aiheutua yllättävän suuria ja täysin turhia kustannuksia.
  836. 3.3.2014

    Rakennusalan ilmoitusmenettely tulee 1.7.2014 - päivitä tietosi

    Rakennusalan ilmoitusmenettely tulee 1.7.2014 - Päivitä tietosi, messutapahtumassa Oulussa 25.3.2014
  837. 26.2.2014

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailun päätöstilaisuus

    Työturvallisuuskilpailun 2013 tuloksia Uudellamaalla ja vuoden 2014 kilpailu
  838. 17.2.2014

    Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari

    Rakennusalan Turvallisesti 2000-luvulla työturvallisuuskilpailun seminaari ja vuoden 2013 päätöstilaisuus.
  839. 26.2.2014

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2013 menestyneet yritykset ja työmaat (Mediatiedote)

    Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2013 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin kunniakirjoin 26.2.2014 Helsingissä. Isojen talonrakennusyritysten sarjan voitti Skanska Talonrakennus Oy, toiseksi tuli Lemminkäinen Talo PKS Oy ja kolmanneksi YIT Rakennus Oy. Pienten yritysten sarjan voitti Rakennuspetäjä Oy, toiseksi tuli Rakennustuote Oy ja kolmanneksi Suomen Rakennus-pinnoitus Oy.
  840. 25.2.2014

    LVI-urakoitsijat rohkaisevat asiakkaita selvittämään tarjoajien taustat (Mediatiedote)

    Putki- ja muissa taloteknisissä korjauksissa tilaajat valitsevat usein halvimman tarjouksen viitsimättä selvittää yritysten referenssejä tai taloudellisia taustoja. Rakennusliikkeiden rahoitusongelmat ovat kasvaneet samaa tahtia ja samoista syistä kuin muidenkin yritysten. Tämän pitäisi herättää asiakkaat vaatimaan selvityksiä tarjoajien taloudellisesta asemasta ja reagoimaan niihin, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n varapuheenjohtaja Ville Hälinen sanoo.
  841. 19.2.2014

    Rakentaminen edelleen pohjalukemissa (Mediatiedote)

    Rakentaminen on supistunut jo seitsemän vuosineljännestä peräkkäin. Tänäkään vuonna ei ole luvassa kasvua, vaan rakentamisen kokonaismäärän ennakoidaan vähenevän prosentilla. Viime vuonna jäätiin 3 prosenttia miinukselle.
  842. 13.2.2014

    Rakennusala odottaa pikaisia toimia maankäyttö- ja rakennuslain uudistamiseksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää tärkeänä, että ympäristöministeriö laatii heti aikataulun ja kertoo toimet, joihin se ryhtyy vasta valmistuneen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarvioinnin pohjalta.
  843. 10.2.2014

    Rakennusala siirtyy lähes nollaenergiarakennuksiin (Mediatiedote)

    Ympäristöministeriön, Rakennusteollisuus RT ry:n ja LVI-talotekniikkateollisuus ry:n käynnistämässä FInZEB-hankkeessa kiteytetään rakennusalan yhteinen näkemys sille, mitä Suomessa tarkoitetaan EU:n edellyttämillä ”lähes nollaenergiarakennuksilla”. Samalla määritellään, mille tasolle kansalliset energiatehokkuusvaatimukset eri rakennustyypeillä tulee asettaa.
  844. 10.2.2014

    LVI-alan insinöörikoulutus laadukasta (Mediatiedote)

    Euroopan komission tammikuussa julkaisemien raporttien mukaan korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten laadunvarmistuksessa on parannettavaa. LVI-alan insinöörikoulutusta pidetään kuitenkin varsin laadukkaana.
  845. 7.2.2014

    Lahti-Kymen piiri: työturvallisuuskilpailun 2013 tulokset

    Talonrakennusteollisuuden vuoden 2013 työturvallisuuskilpailun parhaat Lahti-Kymen piirissä on palkittu.
  846. 3.2.2014

    Oppilaitosten välinen muurauskilpailu

    Rakentaminen & Sisustaminen –messuilla 1.2.2014 pidetyn oppilaitosten välisen muurauskilpailun voitto Raision ammattiopistolle.
  847. 3.2.2014

    Rakentaminen & Sisustaminen -messut

    Rakentaminen & Sisustaminen - messut pidettiin Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa 31.1 .- 2.2.2014
  848. 3.2.2014

    Korjaustyöt kannattaa aloittaa nyt (Mediatiedote)

    Moni taloyhtiö on lykännyt korjauksia vuosilla eteenpäin. Sen seurauksena vesivahinkojen riski kasvaa, lämmitysjärjestelmä vanhenee, ilmanvaihto heikkenee, ja kiinteistöstä tulee varsinainen energiasyöppö. Hiljentynyt uudisrakentaminen ja korjausavustukset tarjoavatkin nyt oivan ajankohdan taloteknisille korjauksille.
  849. 3.2.2014

    Tes-neuvottelut ovat käynnissä (INFRA ry)

    INFRA ry:n ja Rakennusliiton väliset neuvottelut maa- ja vesirakennus- sekä asfalttialan työntekijöiden uusiksi työehtosopimuksiksi on aloitettu. Nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa 28.2.2014 asti.
  850. 30.1.2014

    Ammatillinen koulutus etääntyy työelämän tarpeista (Mediatiedote)

    Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on valmentaa nuoria työelämään ja antaa heille hyvät eväät työelämään siirtymiseen. Nyt ammatilliseen koulutukseen suunnitellut muutokset suuntaavat sitä pois työelämän tarpeista.
  851. 24.1.2014

    Talonrakennusteollisuuden messuosastolla Opinlakeus-messuilla palkintoja

    Opinlakeus-messuilla 22.-23.1.2014 Talonrakennusteollisuus ry:n messuosastolla kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kaksi settiä langattomia bluetooth-kaiuttimia.
  852. 24.1.2014

    Ajankohta huono lainakatosta päättämiselle (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pelkää lainakaton hyydyttävän entisestään asuntomarkkinoita, mikäli se otettaisiin käyttöön nykyisessä heikossa suhdannetilanteessa. Asuntokauppa on sujunut nihkeästi jo vuoden verran, mikä jarruttaa myös uusien asuntojen tuotantoa.
  853. 13.1.2014

    LVI-asennusalalla uusia osaamistarpeita (Mediatiedote)

    Talotekniikan perustutkinnon sisältö uudistetaan syksyllä 2014 alkaviin koulutuksiin. Tutkinto uudistettiin viimeksi vuonna 2010. Nyt käynnissä oleva uudistustyö kertoo LVI-asennusalan osaamistarpeiden nopeasta laajenemisesta.
  854. 13.1.2014

    Yhteistyöllä onnistunut rakennushanke -projektin kehitysseminaari esittää: (Mediatiedote)

    Talonrakentaminen vaatii saumattoman hyvää yhteispeliä kaikilta hankkeen osallisilta kuten tilaajalta, rakennuttajakonsultilta, arkkitehdiltä, rakenne- ja lvis-suunnittelijoilta, muilta erikoissuunnittelijoilta, urakoitsijoilta ja aliurakoitsijoilta.
  855. 10.1.2014

    Trafi valmistelee VAK-kuljetusten tekniset määräykset (INFRA ry)

    Jatkossa kaikkia vaarallisten aineiden kuljetusmuotoja (tie-, rautatie-, ilma- ja merikuljetukset) koskevat teknisluonteiset määräykset valmistellaan Trafissa. Yleinen ohjaus ja kehittäminen sekä kuljetuksia koskevan lainsäädännön valmistelu jäävät edelleen liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle.
  856. 10.1.2014

    Trafi valmistelee VAK-kuljetusten tekniset määräykset (INFRA ry)

    Jatkossa kaikkia vaarallisten aineiden kuljetusmuotoja (tie-, rautatie-, ilma- ja merikuljetukset) koskevat teknisluonteiset määräykset valmistellaan Trafissa. Yleinen ohjaus ja kehittäminen sekä kuljetuksia koskevan lainsäädännön valmistelu jäävät edelleen liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle.
  857. 9.1.2014

    Pakkaset tulevat – estä putkien jäätyminen (Mediatiedote)

    Lauha sääjakso on tältä erää ohi, ja luvassa on pakkasta koko maahan. Kylmä sää lisää vesijohtoputkien jäätymisriskiä. Sitä voidaan pienentää muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä muistuttaa.
  858. 8.1.2014

    Ulkomaisen työvoiman kasvuvauhti rakennusalalla on tasaantunut (Mediatiedote)

    Ulkomaisten työntekijöiden osuus rakennustyömailla ei ole kasvanut enää entistä vauhtia. Ulkomaalaisten osuus talonrakennustyömaiden kokonaisvahvuudesta on noussut koko maassa keskimäärin kahdella prosenttiyksiköllä parin viime vuoden aikana, kun aiemmin kasvuvauhti on ollut viisi prosenttiyksikköä vuodessa.
  859. 7.1.2014

    LVI-ala vetää nuoria (Mediatiedote)

    LVI-alan suosio on korkealla tasolla opiskelupaikkaa hakevien nuorten keskuudessa. Useista muista tekniikan aloista poiketen talotekniikan perustutkinnon vetovoimaluku on kasvanut viimeiset kolme vuotta. LVI-alan vetovoiman uskotaan jatkuvan korkeana kevään yhteishaussa.
  860. 7.1.2014

    Sisä-Suomen työturvallisuuskilpailun tulokset

    Sisä-Suomen ja Pohjanmaan Piiri ry:n alueellisissa työturvallisuuskilpailuissa menestyneet 1.1.2012-30.6.2013
  861. 19.12.2013

    Tonttibarometri 2013–2014:Tonttitarjonnan ja kaavojen haasteet jarruttavat rakentamista (Mediatiedote)

    Rakennusliikkeiden mukaan kolme isointa ongelmaa tonttimarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa ovat kaavoitetun tonttimaan riittävyys, tonttien korkea hintataso ja liian yksityiskohtaiset kaavat. Noin kolme neljästä pitää näitä keskeisinä haasteina. Lisäksi yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, ettei tonttitarjonta tue kilpailua rakentamisessa. Kannat perustuvat tonttibarometriin, jonka Rakennusteollisuus RT on toteuttanut yhdessä ympäristöministeriön ja Kuntaliiton kanssa.
  862. 19.12.2013

    Hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa monia rakennusalan ja asuntomarkkinoiden kannalta hyviä päätöksiä (Mediatiedote)

    Hallitus päätti marraskuun lopussa rakennuspoliittinen ohjelman toimeenpanosta.
  863. 19.12.2013

    Tonttibarometri 2013–2014: Heikko taloustilanne heijastuu tonttimarkkinoille – tonttien kysyntä vaisua (Mediatiedote)

    Yleisen taloustilanteen ja rakentamisen suhdanteiden heikkous heijastuvat tonttimarkkinoille. Tonttikysyntä on hiljentynyt tänä vuonna eikä ensi vuodeksi ole näköpiirissä kasvua. Tonttien tarjonnan ja kysynnän kohtaamisessa on silti yhä runsaasti haasteita. Suurin ongelma kunnille on kunnallistekniikan rahoituksen puute ja rakennusliikkeille puolestaan tonttien korkea hintataso. Näkemykset käyvät ilmi ympäristöministeriön, Suomen Kuntaliiton ja Rakennusteollisuus RT:n tonttibarometrista.
  864. 18.12.2013

    Itä-Suomen Rakennustietopalkinto Veikko Matikaiselle (Mediatiedote)

    Rakennustietosäätiö RTS on myöntänyt Itä-Suomen rakennustietopalkinnon Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö Veikko Matikaiselle. Rakennusmestariksi valmistumisensa jälkeen vuodesta 1974 rakennusalalla Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois-Savossa toiminut Matikainen on tehnyt uraauurtavaa ja tuloksellista työtä alan työturvallisuuden, oppilaitosyhteistyön sekä mediayhteyksien kehittämiseksi. Häntä luonnehditaan aktiiviseksi rakennusalan imagon kehittäjäksi, yhteistyön edistäjäksi, sovittelijaksi, idearikkaaksi hengen luojaksi ja rakentavaksi neuvottelijaksi.
  865. 5.12.2013

    E18-moottoritie Kotka–Koskenkylä on Vuoden Työmaa (INFRA ry)

    E18-moottoritietä tekevät työyhteenliittymänä YIT ja Destia. Koskenkylän ja Kotkan välisen noin 53 kilometrin pituisen osuuden rakentaminen alkoi marraskuussa 2011. Tie on valmis ensi vuoden syksyllä.
  866. 5.12.2013

    Rudukselle UEPG:n tunnustus (INFRA ry)

    Euroopan kiviainestuottajat haluavat edistää työssään kestävän kehityksen periaatteita. Sitoutumista osoittaakseen alan yritysten eurooppalainen kattojärjestö UEPG jakaa joka kolmas vuosi kestävän kehityksen palkintoja inspiroiville ja edistyksellisille hankkeille.
  867. 5.12.2013

    Keittiökaupoissa on hyvä tuntea omat oikeudet ja vastuut (Mediatiedote)

    Juhlat tulossa, ja keittiöremontti on kesken toimituksen viivästymisen vuoksi. Voiko keittiömyyjältä periä korvauksia juhlatunnelman pilaamisesta? Vaikka kuinka harmittaisi, laki ei tunne korvausta mielipahasta. Korvauksia voi saada ainoastaan välittömistä vahingoista ja välillisistä vain, jos myyjä on ollut todella huolimaton. Aikataulujen venymisestä on käytäntönä vakiokorvaus.
  868. 28.11.2013

    Asfalttialan turvallisuuskilpailu: työturvallisuus korkealla tasolla (INFRA ry)

    Vuosi 2013 on infra-alan työturvallisuusteemavuosi. INFRA ry:n asfalttijaosto järjesti perinteisen jäsenyrityksilleen suunnatun valtakunnallisen asfalttialan turvallisuuskilpailun, jonka tavoitteena on havainnoida ja parantaa turvallisuustasoa. Lisäksi kilpailun tavoitteena on tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja edistää niiden käyttöä. Kilpailussa oli kaksi osiota: asfalttiasemat ja levityskohteet.
  869. 21.11.2013

    Rakennusten ikkunoiden ajoittainen huurtumien on normaalia (Mediatiedote)

    Tänäkin syksynä ikkunoiden valmistajat ovat saaneet asiakkailtaan palautetta siitä, että uusien ikkunoiden ulkopintaan tiivistyy kosteutta ja ne huurtuvat. Ikkunoissa tai niiden eristävyydessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, päinvastoin ilmiö kertoo ikkunoiden oleva hyvin eristäviä ja energiatehokkaita. Uudet lämmöneristysmääräykset edellyttävät uudenlaisia rakenteita ja ratkaisuja. Suomessa käytettävän energian kokonaiskulutuksesta rakennusten osuus on peräti noin 40 prosenttia. Tämän takia on oleellista kehittää myös ikkunoiden energiatehokkuutta, vaikka se toisi lieveilmiöitä. Hyvä energiatehokkuus vähentää lämmityskustannuksia ja lisää asumismukavuutta.
  870. 21.11.2013

    Vuoden 2013 Teräsrakenne on Siilitien metroasema (Mediatiedote)

    Merkittäviin arkkitehtuuripalkintoihin kuuluva Vuoden Teräsrakenne jaetaan tänään 20.11.2013 Teräsrakennepäivä 2013-tilaisuudessa. Asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta päätti myöntää palkinnon Siilitien metroasemalle. Työstä palkitaan tilaisuudessa aseman pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastannut Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy, rakennesuunnittelusta Insinööritoimisto Pontek Oy sekä rakennuttajana toiminut Helsingin kaupungin liikennelaitos- liikelaitos (HKL)/ Infrapalvelut.
  871. 19.11.2013

    Turvapuistot vuoden 2013 turvallisuusteko (Mediatiedote)

    Turvapuisto-toiminta on tänään saanut lisää tunnustusta, kun Talonrakennusteollisuus ry myönsi maamme kahdelle turvapuistolle kunniakirjat esimerkillisestä turvallisuustyöstä vuoden 2013 turvallisuustekona.
  872. 19.11.2013

    Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2013 apurahat (Mediatiedote)

    Rakenteiden kuntoarviointi, uudet suunnittelumenetelmät, rakennusalan yliopisto-opetuksen kehittäminen, ratarakenteiden kunnossapito, ympäristönäkökulmat aluekehityshankkeissa sekä kalliorakentaminen väitöskirjahankkeiden aiheina.
  873. 7.11.2013

    Palkkatilasto 2. neljännekseltä 2013: Infra-alan palkat nousivat maltillisesti (INFRA ry)

    Palkkatilastokysely 2. vuosineljännekseltä 2013 osoittaa, että maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden perustuntiansiot olivat 15,74 euroa (+ 1,8 %) tunnilta, säännöllisen työajan ansio 15,95 euroa (+ 1,9 %) tunnilta ja tehdyn työajan ansio 16,91 euroa (+ 2,2 %) tunnilta.
  874. 6.11.2013

    Harmaat rakentajat kuriin yhteisellä henkilökorttistandardilla (Mediatiedote)

    Valtti -älykortti avaa työmaan portit rehelliselle urakoitsijalle
  875. 30.10.2013

    Pohjois-Suomeen nouseva turvapuisto on merkittävä satsaus työturvallisuuden parantamiseksi (Mediatiedote)

    Ouluun on valmistumassa turvapuisto, jossa opitaan työskentelemään turvallisesti oikeassa työympäristössä. Turvapuisto Pohjois-Suomea rakentamassa on yli 60 yritystä ja yhteisöä.
  876. 30.10.2013

    Rakennusteollisuus RT ja Ammattiliitto Pro ovat saavuttaneet tänään työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisen neuvottelutuloksen rakennusalan sekä rakennustuotealan toimihenkilöiden työehtosopimukseksi. (Mediatiedote)

    Rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen allekirjoittajaliittoja ovat Talonrakennusteollisuus ry, INFRA ry, Pintaurakoitsijat ry ja Kattoliitto ry. Rakennustuotealan työehtosopimuksen allekirjoittaa Rakennustuoteteollisuus RTT ry.
  877. 24.10.2013

    INFRA ry:n suhdannetiedustelu: Kolmas heikko talvi edessä (INFRA ry)

    Tuoreet suhdannekatsaukset kertovat karua kieltä infra-alan suhdannetilanteesta. Alan yritysten kapasiteetin keskimääräinen käyttöaste oli syyskuussa 85 prosenttia. Parhaalta tilanne näytti Uudellamaalla, synkimmältä Pohjois-Suomessa.
  878. 24.10.2013

    Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo ja toimisto 2013 (Mediatiedote)

    Suomen ilmastoystävällisimmät kerrostalot ovat Järvenpään Mestariasuntojen Mestaritorppa ja Rakennusliike Reposen Vantaan Kivistön asuntomessukortteli.
  879. 22.10.2013

    Rakentamisen loiva luisu jatkuu (Mediatiedote)

    Tänä vuonna rakentaminen jatkaa supistumistaan 3 prosentin verran. Rakentaminen on vähentynyt jo kuuden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. Rakennusteollisuus RT ennakoi syksyn suhdannekatsauksessaan, että rakentaminen pysyy vielä ensi vuodenkin miinuksella.
  880. 11.10.2013

    RALA-pätevyys kampanjahintaan INFRAn jäsenille (INFRA ry)

    RALA-pätevyys tai muu vastaava näyttö pätevyydestä tulee Liikenneviraston hankinnoissa pakolliseksi vuoden 2014 alusta. RALA ry ja INFRA ry ovat sopineet kampanjasta, jossa INFRAn jäsenet saavat RALA-pätevyyden seuraavan 12 kuukauden vuosimaksun puoleen hintaan.
  881. 11.10.2013

    Kymmenen finalistia kilpailee Suomen ilmastoystävällisimmän kerrostalon tittelistä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n ja Green Building Council Finlandin järjestämän kilpailun kymmenestä kilpailukohteesta löytyy uusia ratkaisuja niin energian, materiaalien kuin kiinteistökehityksen osalta.
  882. 10.10.2013

    Pääkaupunkiseudun lumen vastaanottopalvelu uudistuu talveksi 2013–2014 (INFRA ry)

    Helsinki, Espoo ja Vantaa uusivat lumen vastaanottopalvelun käyttöehdot sekä kulunvalvontamenetelmän. Rekisteröityminen 10.10. avautuvaan kulunvalvontajärjestelmään kannattaa tehdä mahdollisimman pian, jolloin tunnuksia ei tarvitse odotella lumenajon jo alettua.
  883. 1.10.2013

    Sisäverkkojen rakentaminen ehkäisee varmimmin matkapuhelinverkkojen kuuluvuusongelmia (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus on tutkinut hankkeessaan matkapuhelinverkkojen kuuluvuutta uusissa ja vanhoissa rakennuksissa ja laatinut alalle suunnitteluohjeen. Toimivimmaksi ratkaisuksi kuuluvuuden turvaamiseksi osoittautui rakennusten varustaminen sisäverkoilla ja tarvittaessa sisäisillä antenneilla.
  884. 30.9.2013

    Infrarakentajat haluavat joustoa julkisiin hankintoihin (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:hen kuuluvan INFRA ry:n liittopäivillä kannettiin huolta julkisen sektorin hankintaosaamisesta ja kankeista, infra-alalle sopimattomista hankintamenettelyistä. Urakoitsijan vapautta lisäävät hankintamallit voisivat säästää miljoonia veroeuroja.
  885. 26.9.2013

    Nyt olisi oiva aika toteuttaa mittavat rakennushankkeet (Mediatiedote)

    Guggenheimin säätiön Helsingin Etelärantaan suunnittelema museohanke toisi toivottavaa piristystä koko rakennusalalle, sanoo Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti. Nyt olisi hyvä aika toteuttaa myös muut vaativat kulttuurirakennushankkeet.
  886. 22.9.2013

    Infrarakentajat haluavat joustoa julkisiin hankintoihin (Mediatiedote) (INFRA ry)

    INFRA ry:n liittopäivillä kannettiin huolta julkisen sektorin hankintaosaamisesta ja kankeista, infra-alalle sopimattomista hankintamenettelyistä. Urakoitsijan vapautta lisäävät hankintamallit voisivat säästää miljoonia veroeuroja.
  887. 15.9.2013

    Suomalaisten mielestä asuintalojen kaavoitus- ja rakentamismääräykset ovat liian kireitä (Mediatiedote)

    Uuden mielipidetutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista katsoo, että asuintalojen kaavoitus- ja rakentamismääräykset ovat liian kireitä. TNS Gallupin tekemässä tutkimuksessa 56 prosenttia kansalaisista oli väitteen kanssa samaa mieltä. Keskustaa ja perussuomalaisia kannattavien keskuudessa väitteen kanssa samaa mieltä oli tätä vielä suurempi joukko eli yli 70 prosenttia vastaajista.
  888. 13.9.2013

    Yhteisen edun kirkastaminen on haastavaa rakennushankkeissa (INFRA ry)

    Kokemukset osoittavat, että vaativissa hankkeissa luottamukseen perustuvan yhteistoiminnan eteen pitää tehdä töitä. Muuten vaarana on, että huonojen käytäntöjen seurauksena hankkeen etu jää osapuolten omien intressien varjoon
  889. 12.9.2013

    Yhteisen edun kirkastaminen rakennushankkeissa haastavaa (Mediatiedote)

  890. 12.9.2013

    Infra-ala voisi työllistää sata lisää joka vuosi (INFRA ry)

    Noin sata uutta toimihenkilöä tarvittaisiin infrastruktuurirakentamiseen joka vuosi. Vajausta ei saada paikattua, ellei alalle aleta kouluttaa lisää väkeä, arvioi rakennusalojen sopimusalavastaava Jorma Ikävalko Ammattiliitto Prosta.
  891. 4.9.2013

    Sairaalat ja koulut kuntoon - Elinkaarimallilla eroon homeongelmista (Mediatiedote)

    Suomen ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu kiinteistö, Espoon Kaivomestari, on tullut kymmenen vuoden ikään. Kun vastuu suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta keskitetään yksiin käsiin, on tuloksena vielä vuosien jälkeenkin lähes uudenveroisessa kunnossa olevat tilat. Jotta nämä laadukkaasti rakennetut talot olisivat jatkossa sääntö eivätkä poikkeus, KIRA-foorumi vaatii, että talorakennushankkeiden verokohtelu tuodaan samalle viivalle väylärakentamisen kanssa.
  892. 30.8.2013

    Rakennusteollisuus RT: Valtion tuet korjausrakentamiseen osuvat oikeaan osoitteeseen (Mediatiedote)

    Asuinrakennusten perusparantamiseen varatuilla valtion tuilla saadaan nopeasti investointeja käyntiin, parannetaan työllisyyttä ja pidetään kunnossa suomalaisille tärkeää rakennettua omaisuutta. Erityisesti ilahduttaa se, että tuet kohdistuvat koko maahan ja lähiöihin, joita korjausvelka koskee kipeimmin, sanoo Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.
  893. 15.8.2013

    Rakentamisen suhdannenäkymät heikentyneet (Mediatiedote)

    Rakentamisen määrä vähenee tänä vuonna 2–4 prosenttia. Rakentaminen on supistunut jo viiden peräkkäisen vuosineljänneksen aikana. Uudisrakentaminen on ollut laskussa puolitoista vuotta eikä muutosta parempaan ole luvassa.
  894. 15.8.2013

    Talonrakentajien ja rakennustuotevalmistajien kannattavuudessa ei merkittäviä muutoksia (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritysten kannattavuus parani vuonna 2012 käyttökatteella mitattuna. Yritysten keskimääräinen käyttökate oli viime vuonna 5,2 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 4,7. Sen sijaan tulos ennen satunnaiseriä ja veroja oli molempina vuosina 4,0 prosenttia. Rakennustuoteteollisuuden jäsenyritysten kannattavuus sen sijaan heikkeni hieman sekä kannattavuus- että liikevoittoprosentin mukaan. Laskennallinen tulos pysyi kuitenkin lähes ennallaan. Rakennustuoteyritysten kannattavuus on pysytellyt neljän viime vuoden ajan 10 prosentin tuntumassa.
  895. 15.8.2013

    Asfalttialan turvallisuuskilpailu on käynnissä (INFRA ry)

    Asfalttitoimialan kilpailussa on kaksi eri osiota; Asfalttimittarin tulos koneasemalla ja päällystystyömaalla sekä parhaat turvallisuuskäytännöt. Turvallisuuskilpailun voittajat palkitaan asfalttialan Palautepäivän yhteydessä 12.11.2013.
  896. 9.8.2013

    Betoniteollisuuden Työturvallisuuskilpailun 2012 tulokset (Mediatiedote)

    Betoniteollisuus ry käynnisti vuonna 2009 jäsenilleen suunnatun työturvallisuuskilpailun, tavoitteenaan aktivoida jäsenyritysten työturvallisuustyötä, edistää hyväksi todettujen käytäntöjen leviämistä ja motivoida betoniteollisuudessa toimivia henkilöitä työturvallisuuden kehittämisessä.
  897. 8.8.2013

    Peruskorjauksiin pitää löytyä rahaa (Mediatiedote)

    Suomen rakennuskannan kunnossapito on laiminlyöty siinä määrin, että jo lähitulevaisuudessa korjauksiin joudutaan panostamaan merkittävästi enemmän kuin mitä normaali kuluminen edellyttäisi. Tämä koskee sekä julkisia että yksityisiä rakennuksia. Omistajat eivät tiedä kiinteistöjensä kuntoa, ja jopa rakennuksen iän perusteella odotettavat korjaukset tulevat yllätyksinä. Kun niihin ei ole henkisesti ja taloudellisesti varauduttu, ne jätetään tekemättä. Kunnossapidon laiminlyönti ja korjausten lykkääminen lisäävät tulevaa korjaustarvetta, kasvattavat kustannuksia ja pahentavat terveyshaittoja.
  898. 3.7.2013

    Mikä näistä on vuoden 2013 Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo? (Mediatiedote)

    Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo ja toimisto 2013 –kilpailu herätti suurta kiinnostusta. Asuinkerrostalosarjaan hyväksyttiin 10 hanketta, joista 7 on vähintään passiivitasoa.
  899. 27.6.2013

    Rakentaminen muuttuu turvallisemmaksi - alalta löytyy jo tapaturmattomia työympäristöjä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä työympäristöt ovat tapaturmattomia. Yritykset ovat sitoutuneet siihen, että työmailla ja tehtaissa työtapaturmat kitketään siihen mennessä minimiin. Joissain yrityksissä nollaa tapaturmaa on jo päästy maistamaan.
  900. 18.6.2013

    Valaisevaa työturvallisuusasiaa (INFRA ry)

    ”Fasten your seatbelts”, kehotti Arnaud Colson, Euroopan kiviainestuottajien UEPG:n puheenjohtaja bussin startatessa Ruduksen Turvapuistoa kohti. UEPG:n vierailun teemana oli työturvallisuus. Teemaa painotettiin läpi koko aurinkoisen vierailun helteisessä Helsingissä 6.-7.6.
  901. 17.6.2013

    CE-merkintä tulee pakolliseksi useimpiin rakennustuotteisiin heinäkuun alusta (Mediatiedote)

    Varmuutta ja selkeyttä rakennusalan tuotteiden hankkijoille ja suunnittelijoille
  902. 10.6.2013

    Panostukset rakentamiseen kiihdyttäisivät talouskasvua (Mediatiedote)

    400 miljoonan tuki valtiolta poikisi 40 000 työpaikkaa ja 455 miljoonaa verotuloja valtiolle
  903. 7.6.2013

    Uusi CE-merkintäopas auttaa hankkimaan rakennustuotteita oikein (Mediatiedote)

    CE-merkintä tulee Suomessakin pakolliseksi suurimmalle osalle rakennustuotteita, kun EU:n rakennustuoteasetus astuu kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013.
  904. 4.6.2013

    Kiviainesala kisaa työturvallisuudessa (INFRA ry)

    Vuosi 2013 on infrarakentajille työturvallisuusteemavuosi. Kesän korvalla teema saa uutta pontta, kun myös kiviainesalan turvallisuuskilpailu starttaa. Kilpailu avataan Euroopan kiviainestuottajien Suomen vierailun yhteydessä 6.–7.6.2013.
  905. 31.5.2013

    Rakennusala torjuu yhdessä harmaata taloutta (Mediatiedote)

    Hallitulla prosessilla hyvään rakentamisen lopputulokseen
  906. 30.5.2013

    Anu Kärkkäinen Rakennusteollisuuden elinkeinopoliittiseksi johtajaksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ry:n elinkeinopolitiikasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty kesäkuun alusta alkaen oikeustieteen kandidaatti Anu Kärkkäinen. Hän siirtyy RT:hen Kiinteistöliitosta, jossa hän on toiminut viime vuodet päälakimiehenä.
  907. 30.5.2013

    Pohjois-Suomen Turvapuistossa opitaan työturvallisuutta mielekkäällä tavalla (Mediatiedote)

    Oulun Taka-Laanilaan alkaa kesällä nousta erikoinen puisto. Taustalla on suuri joukko Pohjois-Suomessa toimivia teollisuuden ja rakennusalan yrityksiä ja oppilaitoksia, jotka haluavat kohentaa työturvallisuutta.
  908. 24.5.2013

    Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo ja toimisto 2013 -kilpailuehdotuksille jatkoaika (Mediatiedote)

    Kilpailu on herättänyt suurta kiinnostusta ja useiden toiveiden vuoksi kilpailuun ilmoittautumiselle on myönnetty jatkoaika 28.6.2013 asti. Voittajat esitellään ERA 17 –vuosipäivässä 24.10.2013.
  909. 21.5.2013

    Kosteus- ja homevaurioihin tartuttava rivakammin (Mediatiedote)

    ”Rakennusalalla on tehty paljon tutkimuksia, laadittu ohjeita ja kehitetty menetelmiä kosteus- ja homevaurioiden ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. Parannusta on saatu aikaiseksi, mutta tilanne ei ole vielä riittävästi kohentunut. Kaikkien osapuolten, niin suunnittelijoiden, rakentajien, kiinteistönomistajien kuin julkishallinnonkin, on tartuttava nyt voimakkaasti asiaan”, painotti Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs tänään liiton kevätkokouksen avauspuheessaan Helsingissä.
  910. 20.5.2013

    Kevätsiivous myös ilmanvaihtolaitteille (Mediatiedote)

    Kevätaurinko saa ihmiset innostumaan ikkunoiden pesusta ja siivouksesta. Intoa kannattaa suunnata myös ilmanvaihtolaitteisiin. Omakotitaloissa ja uudemmissa asuinkerrostaloissa huoneistokohtaiset koneelliset ilmanvaihtokoneet ovat jo itsestään selviä varusteita. Niiden puhtaanapito jää kuitenkin yllättävän usein huomiotta. Asukkaan kannattaa tarkkailla ilmanvaihtokoneen suodattimien kuntoa: erityisesti keväällä kaupunkialueiden ilma on sakeana lumen alta paljastuvaa ja ilmaan nousevaa pölyä, puhumattakaan katujen puhdistuksesta syntyvästä pölypilvestä, joka ilman mukana kulkeutuu ilmanvaihtokoneisiin.
  911. 20.5.2013

    Indeksit uudistuivat keväällä 2013 (INFRA ry)

    Tilastokeskuksen tuottama maarakennuskustannusindeksi uudistui 20.5.2013. Perusvuodeksi tuli vuosi 2010 (2010=100). Vastaava uudistus tehtiin myös maarakennusalan konekustannusindeksille.
  912. 17.5.2013

    HKR julkaisi uuden ohjeen työmaavesien käsittelystä (INFRA ry)

    Työmaavesien hallinnassa ilmenneiden puutteiden ja epäselvyyksien korjaamiseksi Helsingin kaupungin rakentamista ja vesiensuojelua valvovat sekä yleisiä alueita hallinnoivat ja vesiä vastaanottavat toimijat ovat yhteistyössä laatineet uuden ohjeen työmaavesien käsittelylle.
  913. 15.5.2013

    Telinetorstai-toimintapäivä muistuttaa nojatikkaiden vaaroista (Mediatiedote)

    Telinetorstai-toimintapäivän aikana 16.5. rakennustyömailla ympäri maata tehdään laajalti työtelineiden tarkastuksia sekä jaetaan tietoa putoamissuojaukseen ja henkilökohtaisiin turvavarusteisiin liittyvistä asioista. Yritykset tekevät työmaillaan putoamissuojausten kunnossapitotarkastuksia ja myös työsuojeluviranomaiset valvovat tehostetusti rakennustyömaita. Tänä vuonna ovat erityishuomion kohteena nojatikkaiden turvallinen käyttö.
  914. 14.5.2013

    LVI-ala jatkaa nuorten suosikkina (Mediatiedote)

    Kevään yhteishaun perusteella voi hyvin sanoa, että nuorten kestosuosikki eli LVI-ala jatkaa hyvää menestystään opiskelupaikkaa hakevien keskuudessa. Talotekniikan perustutkintoon hakeneiden määrästä kertova vetovoimaluku kasvoi jälleen edellisvuodesta. Tänä vuonna se oli 1,66.
  915. 29.4.2013

    INFRA ry:n suhdannetiedustelu: Edessä alavireinen kesä (INFRA ry)

    Infra-alan työllisyystilanne jatkui vuonna 2012 ounasteltua parempana. Vasta vuoden lopussa yritysten liikevaihto kääntyi laskuun. Vuosi 2013 on alavireinen. Tilanne vaihtelee kuitenkin paljon alueittain. Nyt yritysten väliset erot kasvavat myös alueiden sisällä.
  916. 29.4.2013

    INFRA ry:n suhdannetiedustelu: Edessä alavireinen kesä (Mediatiedote)

    Infra-alan työllisyystilanne jatkui vuonna 2012 ounasteltua parempana. Vasta vuoden lopussa yritysten liikevaihto kääntyi laskuun. Vuosi 2013 on alavireinen. Tilanne vaihtelee kuitenkin paljon alueittain. Nyt yritysten väliset erot kasvavat myös alueiden sisällä.
  917. 25.4.2013

    Kuivaus on nopein ja halvin tapa parantaa tiestön kuntoa (Mediatiedote)

    Tiemäärärahojen niukkuus pakottaa valtion keskittymään täsmäkorjauksiin. Ajoneuvojen kokonaispainojen korotus rasittaa tiestöä entistä rankemmin. Kokonaispainojen noston vuoksi tiestön parannuksiin koko kehyskaudeksi varattu 55 miljoonaa euroa on aivan liian vähän.
  918. 24.4.2013

    Uudenmaan LVI-urakoitsijat hintakilpailussa (Mediatiedote)

    Talotekniikan LVI-asennusyritykset kamppailevat Uudellamaalla kiristyvää kilpailua ja alenevaa hintatasoa vastaan. Rakentamisen laskusuunnan pysähtyminen tänä vuonna ja pitkä tilauskanta luovat kuitenkin uskoa alan yrittäjien tulevaisuuteen ja työllistämiskykyyn.
  919. 24.4.2013

    CE-merkintää ei kannata jättää tekemättä (INFRA ry)

    Lähes kaikilta kiviaineksilta vaaditaan CE-merkintää 1.7.2013 alkaen. CE-merkinnän ulkopuolelle jäävät vain rakeisuudeltaan yli 90-milliset kiviainekset ja hiekoitussepeli sekä tuotteet, jotka on toimitettu työmaalle tai jälleenmyyjän varastoon ennen heinäkuuta.
  920. 23.4.2013

    Vuoden Mestari 2012 Lounais-Suomessa on Risto Salomaa (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n Vuoden Mestariksi 2012 valittiin rakennusmestari Risto Salomaa.
  921. 23.4.2013

    Rakennusteollisuuden näkymät ovat Itä-Suomessa varovaisia (Mediatiedote)

    Vähennystä voi tulla mutta ei äkkipysähdyksiä
  922. 22.4.2013

    Rakentaminen pysyy miinuksella (Mediatiedote)

    Tänä vuonna on odotettavissa 3 prosentin vähennys rakentamisen määrään. Talonrakennustöitä aloitetaan yhteensä 32 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Myös infrarakentaminen vähenee. Rakentamisen kasvua saadaan odottaa ainakin ensi vuoteen, jolloin talouden orastava elpyminen voi kääntää kehityksen positiiviseksi.
  923. 22.4.2013

    RT uusii ilmeensä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT on uudistanut visuaalisen ilmeensä. Ensimmäisenä uusi ilme näkyy tänään julkistamassamme kevään suhdannekatsauksessa sekä sähköisissä aineistoissa.
  924. 22.4.2013

    Veronumero on otettu kattavasti käyttöön (Mediatiedote)

    Maaliskuun alussa kaikilla rakennustyömailla pakolliseksi tullut veronumero on otettu laajasti käyttöön. Verohallinnon mukaan rakennusalan veronumerorekisteriin oli huhtikuussa merkitty yli 500 000 henkilöä eli melkein joka kymmenes suomalainen. Ulkomaalaisia heistä oli lähes 45 000.
  925. 22.4.2013

    Ilmoitusvelvollisuus voimaan 2014 - Työmaa-avain keventää yritysten hallinnollista taakkaa (Mediatiedote)

    Suomen Tilaajavastuu on kehittämässä rakennusalalle Työmaarekisteriä osaksi Veronumero.fi-palveluita. Työmaarekisterillä yritykset voivat automatisoida ilmoitusvelvollisuuden edellyttämien tietojen toimittamisen viranomaisille. Työmaarekisterissä jokainen työmaa tunnistetaan ja tieto liikkuu yhteisen Työmaa-avaimen avulla, jota käyttävät niin rakennuttaja, päätoteuttaja kuin kaikki muutkin kyseisen työmaan toimijat.
  926. 18.4.2013

    ROTI 2013: Uusi ministeriö infrarakenteiden herraksi (INFRA ry)

    Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2013 selvitti neljättä kertaa asiantuntijoiden näkemyksiä rakennetun ympäristön nykytilasta ja tulevaisuudesta. Ensimmäistä kertaa aiheesta teetettiin myös laaja kansalaiskysely. ROTI 2013 -raportti luovutettiin kuntaministeri Henna Virkkuselle Säätytalolla 18.4.2013.
  927. 12.4.2013

    Pintaurakoitsijat näkevät valoa harmaudessa (Mediatiedote)

    Pintaurakoitsijat ry:ssä arvioidaan, että ensi vuonna voimaan tulevat rakennusalan lakisääteiset ilmoitusvelvollisuudet ajavat harmaan talouden ahtaalle. Päätoteuttajan velvollisuus pitää ajantasaista luetteloa työmaalla työskentelevistä parantanee myös rakentamisen laatua.
  928. 12.4.2013

    Pintaurakoitsijat palkitsi Kaukomaalaus Oy:n vuoden 2013 pintaurakointiyrityksenä (Mediatiedote)

    Kasvuhakuisuus ja aktiivisuus tunnustuksen perusteluina
  929. 12.4.2013

    Rakennusteollisuus perää viranomaisilta selkeitä ohjeita uusien ilmoitusvelvollisuuksien hoitamiseksi (Mediatiedote)

    Eduskunta hyväksyi torstaina verotusmenettelylain ja työturvallisuuslain muutokset. Lainmuutosten seurauksena rakentamispalvelun tilaajille tulee ensi vuoden heinäkuusta alkaen velvollisuus kuukausittain ilmoittaa verottajalle kaikki alihankkijoilleen maksamat maksut. Lisäksi pääurakoitsijan tulee pitää luetteloa työmaan työntekijöistä ja ilmoittaa kuukausittain verottajalle kaikki yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevät työntekijät.
  930. 11.4.2013

    Hae INFRAn jäsenyrityksiä mobiilisti (INFRA ry)

    Tarvitaanko työmaalle taitava infrarakentaja? Infrapalvelun ostaja voi nyt hakea tietoa INFRAn jäsenyrityksistä kätevästi älypuhelimella.
  931. 30.3.2013

    Rakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu Varsinais-Suomen alueella on ratkennut (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa on järjestetty rakennusyritysten välinen työturvallisuuskilpailu jo vuodesta 1991 lähtien. Kilpailussa on 2 sarjaa: Isojen rakennusliikkeiden sarja sekä pienten ja keskisuurten rakennusliikkeiden sarja. Lisäksi on palkittu 3 parasta työmaata. Arviointikriteereinä kilpailussa ovat olleet työmaiden TR-indeksi (60 %) ja työmaiden turvallisuussuunnittelun taso (40 %).
  932. 26.3.2013

    Kuntapäättäjät: rakennusten edulliset ylläpitokustannukset hankintahintaa tärkeämpää (Mediatiedote)

    Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kuntapäättäjät arvostavat rakentamisessa enemmän edullisia ylläpitokustannuksia kuin rakennusten edullista hankintahintaa. Rakennusmateriaalien ominaisuuksista tärkeimmiksi nousevat kosteusturvallisuus, pitkäikäisyys ja paloturvallisuus. Lähes puolet vastanneista näkee elinkaaren aikaisten päästöjen hallinnan edistävän parhaiten rakennusten ympäristöystävällisyyttä.
  933. 22.3.2013

    RT pitää kehyspäätöksiä myönteisenä yllätyksenä etenkin asuntopolitiikan osalta (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT on tyytyväinen hallituksen sopimukseen valtiontalouden kehyksistä. Asuntopoliittinen kokonaisratkaisu tarttuu olennaisiin asioihin ja sisältää monipuolisen keinovalikoiman, jolla on mahdollista saada asuntotuotanto vastaamaan nykyistä paremmin ihmisten tarpeisiin.
  934. 20.3.2013

    KKV: Tonttimaan niukkuus ja tiukka sääntely asuntotuotannon suurimpia esteitä pääkaupunkiseudulla (Mediatiedote)

  935. 14.3.2013

    RT:n Jukka Pekkaselle kutsuprofessuuri TTY:llä (Mediatiedote)

  936. 5.3.2013

    Rakennusteollisuus ja Green Building Council Finland haastavat rakennuttajat kilpailulla vähentämään hiilipäästöjä (Mediatiedote)

    Energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteet tuovat mukanaan tiukempia rakentamismääräyksiä, mutta tarjoavat samalla kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijäyrityksille tilaisuuden kehittää liiketoimintaansa ja luoda uusia innovaatioita.
  937. 4.3.2013

    Infrarakentajilla tuhti työturvallisuusvuosi (Mediatiedote) (INFRA ry)

    Rakennusteollisuus RT on päättänyt puristaa jäsenyritysten tapaturmat minimiin vuoteen 2020 mennessä. Nolla tapaturmaa -tavoitetta vauhdittaakseen RT:n jäsenliitto INFRA ry on julistanut vuoden 2013 infra-alan turvallisuusvuodeksi.
  938. 28.2.2013

    Lisää energiaosaamista rakennustyömaille - kansallinen etenemissuunnitelma valmistumassa (Mediatiedote)

    Työmaille tarvitaan rakennushankkeen kaikkiin vaiheisiin päteviä ammattilaisia toteuttamaan rakennuksiin suunniteltua energiatehokkuutta. BUILD UP Skills Finland -hankkeessa laaditaan kansallinen etenemissuunnitelma (roadmap), jossa kuvataan rakennustyömailla toimivien eri ammattiryhmien osaamistarpeita uusien energiatehokkuusvaatimusten toteuttamiseksi. Etenemissuunnitelman luonnos on valmistunut kommentoitavaksi.
  939. 25.2.2013

    Työnantajat ja työntekijät: Prosentti bkt:sta infraan (Mediatiedote) (INFRA ry)

    RT, INFRA ja Rakennusliitto esittävät hallituksen kehysriiheen lisärahoitusta perusväylänpitoon sekä pidemmällä aikavälillä väyläpanostusten nostamista yhteen prosenttiin bkt:sta.
  940. 14.2.2013

    Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2012 menestyneet yritykset ja työmaat (Mediatiedote)

    Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2012 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin kunniakirjoin 14.2.2013 Helsingissä. Isojen talonrakennusyritysten sarjan voitti Rakennusosakeyhtiö Hartela, toiseksi tuli NCC Rakennus Oy ja kolmanneksi Skanska Talonrakennus Oy. Pienten yritysten sarjan voitti Rakennustuote Oy, toiseksi tuli Rakennuspetäjä Oy ja kolmanneksi Rakennustoimisto Nousiainen Oy.
  941. 13.2.2013

    Rakennusalan suhdanneryhmä: Rakentaminen supistuu maltillisesti vuonna 2013 (INFRA ry)

    Rakennusalan suhdanneryhmä arvioi uudistalonrakentamisen supistuvan kymmenkunta prosenttia ja korjaamisen kasvavan pari kolme prosenttia vuonna 2013.
  942. 8.2.2013

    Lahti-Kymen piirin työturvallisuuskilpailun vuoden 2012 parhaat palkittiin (Mediatiedote)

    Työturvallisuuskilpailun vuoden 2012 parhaat yritykset ja työmaa palkittiin kunniakirjoin perjantaina 8.2.2013 klo 10.00 Rakennusliiton toimistossa, Kouvolassa.
  943. 8.2.2013

    Ensimmäiset telineasentajat sertifioitu helmikuun alussa (Mediatiedote)

    Suomessa telineasentajille ei ole ollut omaa koulutusta. Keski-Euroopassa tilanne on toinen, ammattitaito on oltava todennettavissa ja useissa maissa koulutetaan järjestelmällisesti telineasentajia.
  944. 8.2.2013

    RT ja Rakennusliitto kehittävät mallia nuorten työllistämiseksi (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto esittelivät tammikuun lopulla työministeri Lauri Ihalaiselle ja opetusministeri Jukka Gustafssonille nuorten työllistämismallin, jossa nuorelle annettaisiin mahdollisuus päästä työn syrjään kiinni rakennusalalla. Malli on suunnattu alle 25-vuotiaille työttömille nuorille, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Tarkoituksena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja kouluttaa urapolun avulla uusia ammattilaisia rakennusyritysten tarpeisiin.
  945. 8.2.2013

    Tammikuun 2013 asuntotuotantokyselyn tulokset valmistuivat (Mediatiedote)

  946. 7.2.2013

    Rakentaminen hiljenee yhä, mutta romahdusta ei näköpiirissä (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT arvioi rakentamisen alamäen jatkuvan tänä vuonna viimevuotista vauhtia. Kun rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan supistuneen viime vuonna 3 prosenttia, odotetaan sen tänä vuonna vähenevän 2–4 prosentilla. Viime lokakuussa tekemäänsä ennusteeseen Rakennusteollisuus RT ei ole nähnyt syytä tehdä suuria muutoksia, vaikka yleisen talouskehityksen osalta epävarmuus on jatkunut ja talouskasvu tyrehtynyt.
  947. 7.2.2013

    Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin Talkoissa pistettiin rakentamisen laatu ”kerralla kuntoon” (Mediatiedote)

    Työvaiheiden kerralla kuntoon tekeminen, kokemuksista opiksi ottaminen ja eri osapuolten toimiva yhteistyö ovat hyvän rakentamisen perusta. Sen vaikeammista asioista ei laadussa ole kyse Skanskan varatoimitusjohtajan Tuomas Särkilahden mukaan, joka puhui Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin vuoden 2013 Talkoiden avajaisissa.
  948. 24.1.2013

    Vuoden Betonirakenne 2012 - Seinäjoen kaupunginkirjasto (Mediatiedote)

    Seinäjoen uusi kaupunginkirjasto palkitaan vuoden 2012 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta. Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja veistoksellinen arkkitehtoninen kokonaisuus. Uusi kirjasto täydentää osaltaan Alvar Aallon suunnittelemaa arvomiljöötä.
  949. 17.1.2013

    Itä-Suomen rakennusalan työturvallisuuskisassa tutut voittajat (Mediatiedote)

    Viime vuonna järjestetty Itä-Suomen rakennusalan seitsemäs työturvallisuuskilpailu poiki entistäkin parempia tuloksia. Kärkisijat menivät kutakuinkin samoille yrityksille kuin aiemmissa kilpailussa, mutta muutama kiintoisa nousija tuli mitalitiloille.
  950. 16.1.2013

    Keskustele kiviaineksista ja vaikuta! (INFRA ry)

    Kiviainesala on osa kaivannaisteollisuutta. Kaivannaisalan tulevaisuuden näkymistä keskustellaan nyt sivuilla www.kaivos2030.fi.
  951. 16.1.2013

    Laatumittarit tulevat rakennustyömaille (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n Laatupolku -hankkeessa tuotetaan työkaluja rakentamisen laatuun liittyvien ongelmien poistamiseksi ja laadun parantamiseksi. Hankkeessa on esimerkiksi kehitetty työmaille laadunmittausmenetelmä, jonka avulla voidaan rakentamisvaiheessa kiinnittää entistä tehokkaammin huomiota mahdollisiin, syntymässä oleviin laatuvirheisiin. Ensimmäiset yritykset ovat jo ottaneet laatumittarin käyttöön.
  952. 14.1.2013

    Rakennusalan terveys (RATE) -hanke luo järjestelmän sairauspoissaolojen seurantaan (Mediatiedote)

    Kehittämishankkeen tavoitteena on laatia rakennusalalle yksinkertainen sairauspoissaolojen seurantajärjestelmä.
  953. 18.12.2012

    Kerrostalorakentamiseen sijoitetuista euroista kolmannes menee veroihin (Mediatiedote)

    Kerrostaloasuntojen rakentaminen tuottaa yhteiskunnalle runsaasti verotuloja ja työpaikkoja. Peräti 41 prosenttia kerrostalorakentamiseen sijoitetuista euroista kuluu veroihin ja muihin pakollisiin maksuihin. Jokainen talonrakentamiseen käytetty miljoona puolestaan tarjoaa vuodeksi työtä 16 henkilölle. Tiedot perustuvat VTT :n päivittämiin laskelmiin rakentamisen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
  954. 18.12.2012

    Tontti, kaavoitus ja suhdanne ovat edullisen rakentamisen kulmakiviä (Mediatiedote)

    Kalliit perustamisolosuhteet, yksityiskohtaiset kaavamääräykset ja korkeasuhdanne voivat nostaa rakentamiskustannuksia useilla sadoilla euroilla neliötä kohden.
  955. 14.12.2012

    Rakennusteollisuuden Laatupäivä-kiertue starttaa - tapahtumat kuudella paikkakunnalla (Mediatiedote)

    Laatupäivä-kiertueen tarkoituksena on jakaa ajankohtaista tietoa ja käytännön kokemuksia laadunhallinnan haasteista, ratkaisuista ja työkaluista sekä aikaansaada positiivista keskustelua ja toimenpiteitä.
  956. 13.12.2012

    Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen seitsemäs asiakassuhdetutkimus: Talonrakennusyritysten toiminnan laatu on pysynyt hyvänä (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry:n (RT) Itä-Suomen alueen jäsenyritysten toiminta on pysynyt uuden asiakastutkimuksen mukaan hyvänä erityisesti työnjohdon ammattitaidon, henkilöstön asiakaspalveluvalmiuden, työturvallisuuden, työmenetelmien ajanmukaisuuden ja työn laadun osalta.
  957. 13.12.2012

    Vuoden Lattian valinnassa korostui ympäristöystävällisyys (Mediatiedote)

    Asennustyön vaativuus ja ympäristöseikat nousivat keskeisiksi kriteereiksi, kun Lattian- ja seinänpäällysteliitto ry valitsi Vuoden Lattiaa.
  958. 6.12.2012

    Talonrakennusteollisuus ry myönsi stipendit (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuus ry myönsi stipendit kahdelle professori Heikki Halilan projektiryhmään kuuluvalle opiskelijalle heidän ansiokkaista, rakennusalaa käsittelevistä oikeustieteellisistä tutkielmistaan.
  959. 23.11.2012

    Suomen markkinointihenkisin insinööri löytyy rakennusalalta (Mediatiedote)

    Rakentamistalouden diplomi-insinööri, SRV Yhtiöt Oyj:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen on Suomen markkinointihenkisin insinööri. Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL:n ensimmäistä kertaa järjestämän kilpailun voittaja julkistettiin Finlandia-talolla 22. marraskuuta Toinen aalto -kilpailukykyseminaarissa.
  960. 20.11.2012

    Rakennusteollisuuden uusi puheenjohtaja Lauri Kivekäs kehottaa valmistautumaan heikkenevään suhdanteeseen (Mediatiedote)

    ”Rakennusalalla on varauduttava äkillisesti supistuvaan markkinaan. Muutokset näkyvät aina ensimmäisenä betoniteollisuudessa, jossa tarjous- ja tilauskannat ovat tänä syksynä pudonneet kiihtyvällä vauhdilla. Muutenkin niin sanotut herkät mittarit näyttävät nyt selvästi alaspäin”, sanoo Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs, joka aloittaa Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtajana ensi vuoden alussa.
  961. 20.11.2012

    Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2012 apurahat (Mediatiedote)

    Matalaenergiarakentaminen, ilmastovaikutusten hallinta, kalliomekaniikka sekä tilaajan ja urakoitsijan välinen yhteistoiminta väitöskirjahankkeiden aiheina
  962. 20.11.2012

    Rakentajat sitoutuvat työturvallisuuden merkittävään parantamiseen (Mediatiedote)

    Järjestäytyneet rakennusalan yritykset aikovat tehostaa työtapaturmien torjuntaa rakennustyömailla ja tehtaissa. Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten ylin johto osoittaa tämän allekirjoittamalla sitoumuksen, jolla edistetään nolla tapaturmaa -päämäärää. Tavoitteena on vähentää tapaturmia 30 prosenttia joka vuosi.
  963. 14.11.2012

    Rakennusteollisuus pitää tiehankkeiden leikkaussuunnitelmia kohtalokkaina (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti on tyrmistynyt julkisuuteen nousseista suunnitelmista tieverkon parannushankkeiden karsimiseksi.
  964. 14.11.2012

    Ouluun perustetaan Turvapuisto (Mediatiedote)

    Rakennusalalla ja muilla teollisuuden aloilla tapahtuu vuosittain edelleen kymmeniä tuhansia työtapaturmia, joista suurin osa on vältettävissä. Tavoitteena tulee olla nolla tapaturmaa.
  965. 8.11.2012

    FRAME-tutkimus energiatehokkaan rakentamisen vaikutuksista valmistui (Mediatiedote)

    Ilmastonmuutos ja lämmöneristyksen lisääminen edellyttävät vaipparakenteiden toteutustapojen muutoksia ja koulutuksen lisäämistä
  966. 30.10.2012

    Rakentamisen määrä loivassa alamäessä (Mediatiedote)

    Rakentaminen supistuu tänä vuonna 3 prosenttia, ja suunta on alaspäin myös ensi vuonna. Talonrakennustöitä aloitetaan 33,5 miljoonaan kuutiometrin verran. Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto on vähentynyt huomattavasti, ja myös omistusasuntoja on alettu rakentaa viimevuotista vähemmän. Tämän vuoden asuntoaloitusten määräksi arvioidaan 27 000. Toimitilarakentaminen jatkuu suhteellisen vakaana. Maa- ja vesirakentaminen jää edelleen miinukselle. Rakennusalan työllisyys heikkenee, ja hinta- ja kustannuskehitys on maltillista.
  967. 30.10.2012

    Maailmantalouden synkkeneminen alkaa heijastua rakentamiseen (Mediatiedote)

    Talonrakentamisen suhdanteet jäähtyvät tulevana talvena Itä-Suomessa
  968. 26.10.2012