Tiedotteet

Rakennusteollisuus RT:n ja sen viiden toimialan tiedotteita ja uutisia.

Tiedotteita löytyi 1100 kappaletta

  1. 20.11.2019

    Rakennusalan korkeakoulutus keskiössä

    Rakennusteollisuus RT:n ja alan yliopistojohdon ensimmäisessä strategiaseminaarissa 14.11. teemoina olivat rakennusalan tulevaisuus ja Rakennusteollisuuden ja yliopistojen välisen yhteistyön syventäminen.
  2. 20.11.2019

    Rakennusalan AMK-opiskelijoille stipendejä ansiokkaasta työelämäyhteistyöstä

    Talonrakennusteollisuus ry:n hallitus päätti tänä vuonna kohdistaa vuotuiset stipendit väitöskirjatutkimusten sijaan ammattikorkeakouluopiskelijoille. Stipendit ovat suuruudeltaan 2 000 euroa.
  3. 19.11.2019

    Suomessa järjestetty RecoTech kasvanut yhdeksi kansainvälisesti merkittävimmistä kiinteistöalan teknologiatapahtumista

    RecoTech, joka on yksi maailman kehutuimpia kiinteistö- ja rakentamisalan teknologiaan keskittyviä tapahtumia, pidettiin marraskuun 20. päivänä Train Factoryllä Helsingissä. RecoTech kokosi kiinteistö- ja rakentamisalan yritykset, startupit, sidosryhmät sekä sijoittajat yhteen uusien ratkaisujen ja innovaatioiden äärelle. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna ympäristövastuullisuus, ja kuinka teknologiaa voidaan hyödyntää kestävän tulevaisuuden luomiseksi.
  4. 15.11.2019

    Olympiastadionin katsomossa on Vuoden Teräsrakenne (Mediatiedote)

    Vuoden Teräsrakenne kuuluu merkittäviin suomalaisiin arkkitehtuuripalkintoihin. Palkinnon saa viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistunut arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä terästä että muita metalleja rakentamisvaiheessa oivaltavasti hyödyntänyt rakennushanke.
  5. 18.11.2019

    Mika Hokkanen LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtajaksi – Marko Kempas LVI-asiantuntijaksi (Mediatiedote)

    Mika Hokkanen on nimitetty LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtajaksi ja Marko Kempas LVI-asiantuntijaksi. LVI-TU on LVI-asennusalan toimiala- ja työnantajajärjestö. Liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 1,4 miljardia euroa ja ne työllistävät noin 7 900 ammattilaista
  6. 14.11.2019

    Uusia henkilövalintoja (INFRA ry)

    INFRA ry valitsi uudet toimihenkilöt todella kovatasoisesta hakijaryhmästä. INFRAn jäsenpalveluista vastaavana johtajana aloittaa vuoden alussa Kari Muhonen ja Ari Kähkösen seuraajana ja työturvallisuusasioiden asiantuntijana Kati Kaskiala.
  7. 13.11.2019

    Peikko Finland Oy liittyi INFRAn yhteistyöjäseneksi (INFRA ry)

    INFRAlla on 23 yhteistyöjäsentä, koska verkostoituminen koetaan elintärkeäksi. Tervetuloa mukaan toimintaan marraskuun alussa liittynyt Peikko Finland Oy.
  8. 13.11.2019

    RET käynnistyi Kuopiossa

    Rakennusalan työmaajohdon erikoisammattitutkintokoulutus (RET) sai hyvän startin Kuopiossa 13.11.2019.
  9. 8.11.2019

    Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden muutokset

    Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden ilmoitusten sisältö on muuttunut marraskuusta alkaen.
  10. 4.11.2019

    RecoTech avaa näkymän kiinteistö- ja rakentamisalaa mullistaviin teknologioihin

    Oletko pohtinut mitä rakennetun ympäristön kansainväliset teknologiayritykset tekevät tai miksi ihmeessä sijoittajat kaatavat joka vuosi enemmän rahaa PropTech-yrityksiin? Helppo tapa tutustua kiinteistö- ja rakentamisalan kansainväliseen ja kansalliseen teknologiakehitykseen on osallistua pohjoismaiden suurimpaan PropTech-tapahtumaan RecoTechiin Helsingissä 20.11.2019.
  11. 30.10.2019

    Suhdanteet eivät ennakoi käsijarrukäännöstä Satakunnan rakentamiseen (Mediatiedote)

    Satakunnan asuntorakentamisen laskusuuntausta kompensoi toimitilarakentamisen kasvu. Tämän vuoden toisella neljänneksellä asuntoja aloitettiin noin 60 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Muun talonrakentamisen kohdalla oli sen sijaan edelleen nousua, kaikkiaan 16 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Satakunnan talonrakentamisen suhdannekatsauksesta.