Tiedotteet

Rakennusteollisuus RT:n ja sen viiden toimialan tiedotteita ja uutisia.

Tiedotteita löytyi 1100 kappaletta

  1. 9.12.2019

    Ratkaisuja moniongelmaisiin katutöihin (INFRA ry)

    Helsingissä regoitiin kansalaispalautteeseen ja lähdettiin kehittämään katutöiden toteutusta Aalto-yliopiston tutkijavoimin. Nykytoimintaa analysoitaessa törmättiin monenlaisiin ongelmiin, jotka haittaavat tehokasta toimintaa.
  2. 9.12.2019

    Bitumi-indeksejä 2019 (INFRA ry)

    Viimeisin bitumi-indeksi.
  3. 3.12.2019

    RT haastaa jäsenyrityksensä mukaan Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan

    Vastuullinen kesäduuni -kampanja tiedottaa:
  4. 3.12.2019

    Halvalla hyvää? – LVI-asennustyönkin laatu on sopimusasia (Mediatiedote)

    Yleinen ajatus tuntuu olevan, että rakentamisen laatu on Suomessa huonolla tolalla. LVI-asennusala on myös noussut putkiremonttien myötä usein julkisuuteen. Kuitenkin alalla on käytössä laatuakin säätelevät sopimukset.
  5. 2.12.2019

    Vuoden 2019 Paalutustyömaana palkittu yksi Suomen vanhimmista asfalttiteistä (Mediatiedote)

    Vuoden Paalutustyömaana on tänä vuonna palkittu Vantaanjoen siltojen peruskorjaus sekä erittäin vilkasliikenteisen Tuusulanväylän parantaminen Vantaanjoen ylityskohdassa. Haastavuudestaan huolimatta työmaa on ollut tekijöilleen turvallinen ja tienkäyttäjien iloksi se valmistuu lähes vuotta ennakoitua aiemmin.
  6. 29.11.2019

    Pää on auki: Rail Baltican ensimmäinen kivi on paikallaan (INFRA ry)

    YIT muurasi Rail Baltican pääreitin ensimmäisen kohteen, Saustinõmmen sillan peruskiven eilen 28.11. Tämä merkitsee samalla Rail Baltican nopean junayhteyden rakennustöiden alkua. INFRA ry on ollut osaltaan vaikuttamassa, siihen että suomalaisyritykset pääsevät mukaan tarjoamaan urakoita.
  7. 28.11.2019

    Kolme suomalaisyritystä sai tunnustusta kestävän kehityksen hankkeistaan (INFRA ry)

    INFRAn jäsenyrittäjät Destia, NCC ja Rudus saivat tunnustusta eurooppalaisen kiviainesjärjestön UEPG:n kestävän kehityksen kilpailussa.
  8. 22.11.2019

    Asfaltti elämäntehtävänä (INFRA ry)

    Timo Vainionpää palkittiin Asfaltin Palautepäivillä 7.11.2019 pitkästä urasta asfalttialalla.
  9. 21.11.2019

    RT tiivistää rivejään uudistamalla toimintamallinsa

    Rakennusteollisuus RT siirtyy vuoden 2020 alusta uuteen toimintamalliin. Tämä valjastaa koko liittoyhteisön osaamisen entistä tehokkaammin yhteisen strategian ja tavoitteiden toteuttamiseen. Toimialoilla säilyvät toimialakohtaiset edunvalvonta- ja jäsenpalvelutehtävät sekä nykyiset yhdistysrakenteet. RT:n edustajisto hyväksyi uudistuksen syyskokouksessaan 21. marraskuuta.
  10. 21.11.2019

    Rakennusteollisuus odottaa entistä sujuvampaa ja hankelähtöisempää kaavoitusta (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää koskevia alustavia pykäläluonnoksia oikeansuuntaisina. Niiden tarkempi merkitys ja järjestelmän toimivuus hahmottuu vasta jatkotyöstössä, kommentoi johtaja Anu Kärkkäinen, joka on RT:n edustajana maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisessa alueidenkäytön ja rakentamisen valmistelujaostoissa.
  11. 21.11.2019

    Rakennusteollisuus laatii tiekartan vähähiiliseen rakentamiseen (Mediatiedote)

    Vastauksena Suomen tavoittelemaan hiilineutraaliuteen Rakennusteollisuus RT tekee Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan yhteistyössä ympäristöministeriön ja eri sidosryhmiensä kanssa. Työssä selvitetään keinoja päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen rakennetussa ympäristössä.