| Rakennusteollisuus RT ry | Keskusliitto

Lausunto luonnoksesta rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmäksi

Taustaa ja yleisiä huomioita rakentamisen elinkaariajattelusta 

Rakennusteollisuus RT ry (RT) kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä luonnoksesta rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmäksi. Rakennustuoteteollisuus RTT ry (RTT) osana RT:tä vastaa SFS:n toimialayhteisönä rakennusten elinkaariarviointiin liittyvästä eurooppalaisesta standardisoinnista (CEN:n tekninen komitea TC 350 sekä sen oleelliset standardit EN 15643-sarja, EN 15978 ja EN 15804), joiden soveltamiseen on viitattu YM:n menetelmäohjeessa. Standardien osalta RT:n huomiot perustuvat niiden sääntöjen tuntemiseen ja soveltamisen syvälliseen osaamiseen mutta samalla myös arvioinnin epävarmuustekijöiden tunnistamiseen. 

Lausunnossaan RT on huomioinut myös käynnissä olevan MRL:n kokonaisuudistustyön ja etenkin sen Rakentamisen jaostossa rakentamisen elinkaareen ja vähähiilisyyteen liittyvän keskustelun ja jo esitetyt pykäläluonnokset. Rakennusten hiilijalanjäljen arvioinnin lisäksi YM:n tavoitteena on asettaa kyseiseen arviointimenetelmiin tukeutuvia päästötavoitteita (rakennustyyppikohtaiset vähähiilisyyden raja-arvot). Nämä edellyttävät arviointimenetelmältä läpinäkyvyyttä, siinä käytettäviltä lähtötiedoilta ja laskentaparametreiltä uskottavuutta ja yksiselitteisyyttä sekä tulosten luotettavuutta, myös juridisesta näkökulmasta tarkastellen. Lisäksi em. sääntelyllä on tarkoitus vaikuttaa oleellisiin arviointituloksiin vaikuttaviin laskentaparametreihin niitä taulukoimalla/vakioimalla. 

Käynnissä olevassa maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa elinkaariajattelua on haluttu vahvasti korostaa. YM toteaa omissa perusteluissaan: 

  • Elinkaariajattelulla tarkoitetaan rakennuksen ja sen käytön sekä rakennustuotteiden koko elinkaaren vaikutusten arviointia kestävän kehityksen näkökulmista. Rakennuksen elinkaareen kuuluvat rakennusmateriaalien valmistus ja kuljetukset, rakentaminen, käyttö ja kunnossapito, korjaukset, purkutyöt ja purkujätteiden hyödyntäminen tai loppusijoitus. Rakennuksen elinkaaren aikaisia kielteisiä ja myönteisiä vaikutuksia voidaan arvioida niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävyyden näkökulmasta. Vaikka painopiste usein on ympäristökuormien vähentämisessä, luonnonvarojen kulutuksessa, haitallisissa päästöissä sekä välillisissä vaikutuksissa ihmisten terveyteen tai luonnon monimuotoisuuteen, sisältyy elinkaarilaatuun mm. rakennuksen kuntoa, käytettävyyttä ja käyttöikää koskevat laatutekijät. Laatutekijöitä ovat esimerkiksi sisätilojen laatu, esteettömyys, muuntojoustavuus ja rakenteiden ja järjestelmien käyttöikä. Myös kulttuuriset, esteettiset ja arkkitehtuuriset arvot ovat osa elinkaariajattelua. Elinkaariajattelun lähestymistapa ilmentää tavoitetta siirtyä rakentamisessa osaoptimoinnin sijaan kokonaisvaltaisempaan ja kestävämpään vaikutus- ja kustannustarkasteluun. 

RT pitää ensiarvoisen tärkeänä selvittää, kuinka elinkaarilaatuun (tai rakentamisen kestävään laatuun) liittyvät tärkeät tekijät todellisuudessa otetaan huomioon ja viedään käytäntöön. Nyt lausunnolla oleva menetelmäohje elinkaariajatteluun liittyvän sääntelyn osana keskittyy rajoitetuin osin ja yksinkertaistetusti vain hiilijalanjälkeen.

RT pitää huolestuttavana, että pelkkään hiilijalanjälkeen keskittyvä ohjaus on tarkoitus viedä käytäntöön asettamalla vähähiilisyyden raja-arvoja tai palkitsemalla pienemmästä hiilijalanjäljestä samalla kun eri ratkaisujen vertailu olisi sallittua (ns. toiminnallinen vastaavuus täyttyisi) rakentamismääräysten (minimin) täyttyessä. Molemmat em. tavat pahimmillaan vaikuttaisivat siten, että kaikki laadultaan rakentamismääräysten minimivaatimukset ylittävä ja erilaista lisäarvoa elinkaarilaatuun tuova rakentaminen muuttuisi epämielekkääksi toteuttaa. RT katsoo, että tällaista kehitystä ei voi pitää toivottavana yhteiskunnan kannalta edes tavoiteltaessa ilmastomyönteistä rakentamista. 

RT tukee yhteismitallisten lähtötietojen sekä harmonisoitujen rakennuksen koko elinkaaren kattavien standardipohjaisten elinkaariarvioinnin työkalujen kehittämistä rakentamisen vähähiilisyyden edistämisessä. RT näkemyksen mukaan lausunnolla olevan ohjeen mukaista elinkaariarviointiin (LCA) perustuvaa menettelyä joudutaan kuitenkin kehittämään vielä huomattavan paljon ennen sen käyttöä rakentamisen kestävyyttä ja elinkaarilaatua edistävässä säädösohjauksessa. Huomioiden elinkaariarviointiin liittyvät useat epävarmuustekijät ja tulosten todentamiseen liittyvät ongelmat on syytä tarkastella myös menetelmän yleistä uskottavuutta säädösohjauksen työkaluna.  

Yhteenveto keskeisistä huomioista  

Nyt kommentilla olevan laskennan rajoitusten ja valittujen menetelmien lisäksi myös lähtötietojen laadun vaikutukset ja epävarmuuksien analysointi vaikuttavat tulosten tulkintaan. Koska nämä laskennan lähtötiedot ovat vielä puutteellisia, epämääräisiä ja/tai julkaisematta, RT kommentoi tässä vaiheessa vain itse arviointimenetelmää. Myös oleellisiin menetelmäohjeen käyttöönottoon liittyviin kustannus-hyöty-analyyseihin RT esittää huomionsa myöhemmin.  

Menettelyä tulee kehittää vähintään seuraavin tavoin, jotta sen soveltaminen olisi mielekästä eli että se tuottaisi yhteiskunnan kannalta tarkasteluna positiivisen, myös kustannustehokkuuden kannalta perustellun ohjausvaikutuksen:  

1.

Arviointimenetelmälle ei ole vaadittu minkäänlaista validointia (tarkkuus, eri tekijöiden/parametrien vaikutus, toistettavuus) tulosten luotettavuuden osoittamiseksi. Menetelmäohjeen mukaisesti lasketuille elinkaariarvioinnin tuloksille (niiden luotettavuudelle) ei ole osoitettu minkäänlaista todennus- tai varmennusmenettelyä.  

Peruste:

Kyseessä on menetelmäkuvaus, jossa tulisi esittää menetelmän tarkkuuteen ja toistettavuuteen tms. liittyvät tekijät ja laskennan luotettavuutta parantavat ja luotettavuuden takaavat keinot (varmennus). Jos eri laskijat käyttävät menetelmää saman kohteen arviointiin, kuinka suuri ero tulosten välillä saa olla ilman, että yksi tai useammat ovat laskeneet väärin. Lainsäädännössä viitatun arviointimenetelmän tulisi olla määritelty ja kuvattu myös siten, ettei ohjeen mukaan toimivien työtä kyseenalaisteta, etenkin vertaisarvioinneissa. Arviointimenetelmän tulosten luotettavuuden parantamisen lähtökohtana ei voi olla kaiken taulukointi/vakiointi, mikä johtaa vain pahempaan tulosten epäuskottavuuteen ja spekulatiivisuuteen (kuten yksinkertaistettu menetelmä tekee).  

Ratkaisu:

Arviointimenetelmälle laaditaan ennen käyttöönottoa validointiohjelma, jolla osoitetaan menetelmän yleinen käytettävyys sääntelyn osana sekä eri laskentatapojen antamien tulosten luotettavuus. Asialla on erittäin suuri merkitys juridisesti sekä myös vähähiilisyyden raja-arvojen asettamisen ja uskottavuuden kannalta. 

2.

Menetelmäohjeen luonnoksesta puuttuu selkeä kuvaus siitä, millä perustein ja missä vaiheessa menetelmäohjeen esittämiä ja sallimia eri laskentatapoja käytetään etenkin laskentatulosten luotettavuuden ja uskottavuuden näkökulmasta. Tämä huomio liittyy oleellisesti myös edelliseen kohtaan 1).  

Peruste:

arviointimenetelmä sisältää todellisuudessa kolme eri laskentatapaa: Yksinkertaistettu ja tarkennettu arviointi sekä näitä kumpaakin soveltava ”hybridi”. Menetelmäohje toteaa, että ”suunnitteluhankkeen alussa voidaan käyttää yksinkertaistettua hiilijalanjälkiarviointia” ja että ”rakennuksen käyttöönoton yhteydessä arvio voidaan päivittää tarkennetuin tiedoin”. Mikä on peruste ja lopulta tavoite yksinkertaistetulle ja toisaalta tarkennetulle arvioinnille? Päätös rakennuksen päämateriaaleista tehdään varhain ja silloin kiinnittyy myös ”päästökatto” tällaisen arvioinnin osalta. Epäselväksi jäävät toimenpiteet ja seuraamukset tilanteessa, jossa rakennuksen käyttöönoton yhteydessä mahdollisesti tehtävä tarkennettu arvio osoittaakin päästökaton ylityksen. Epäselväksi jää myös se, kuka varmistaa teoreettisen laskentaan pohjautuvan arviointituloksen oikeellisuuden ja asetetuissa vähähiilisyyden raja-arvoissa pysymisen rakennuksen koko pitkän käyttöiän ajan.  

Yksinkertaistettu arviointi ei vaadi edes laadunvarmistusmenettelyä, kun sitä taas tarkennetussa arvioinnissa jollain muotoa vaaditaan. Molempia laskentatapoja voidaan kuitenkin käyttää oleellisissa päätöksentekovaiheissa ja rakennuslupavaiheessa vastaamaan rakennustyyppikohtaisiin vähähiilisyyden raja-arvovaatimuksiin.  

Ratkaisu:

Yksinkertaistettu arviointimenetelmä tulee epätarkkana poistaa menetelmäohjeesta. Ennen tarkennetun menetelmän käyttöönottoa tulee olla selvitettynä, kuinka elinkaarilaatuun liittyvät tärkeät tekijät todellisuudessa otetaan huomioon ja sisällytetään arviointimenetelmään.  

3.

Luonnoksessa esitetyt vakioidut käyttöiät ohjaavat optimoimaan käyttöiän juuri annetun mittaiseksi. Kuitenkin 50 tai 75 vuotta on rakennuksille melko lyhyt tavoiteikä, minkä voi huomata parhaillaan käytävässä sen ikäisten rakennusten suuria peruskorjaus- ja purkutarpeita koskevassa keskustelussa.  

Perustelu:

Jos tarkastellaan pelkästään hiilijalanjälkeä rakennuksen ohjauksessa, vakioidut käyttöiät ohjaavat optimoimaan käyttöiän juuri annetun mittaiseksi, koska suuri osa rakennusten pidempään ja joustavampaan käyttöön vaikuttavista tekijöistä (esim. muuntojoustavuuden parantaminen, säärasitusta kestävät julkisivut, viihtyisyys-, turvallisuus- ja terveellisyystekijät) kasvattavat materiaalien hiilipäästöjä; niiden hyödyt tulevat esiin vasta pitkän käyttövaiheen eri vaiheissa ja etenkin ensimmäisen elinkaaren” loppupäässä. Suomessa on jo rakennuttajia, jotka rakentavat omaan taseeseensa ja vaativat rakennuksiltaan vähintään 100 vuoden käyttöikää.  

Samoin käyttöiän vakioiminen poistaa kannusteen tuottaa järkevien elinkaarilaskelmien vääjäämättä edellyttämää käyttöikätietoa ja antaa virheellisen kuvan todellisuudessa vakiokäyttöikää lyhytikäisempien rakenneratkaisujen käyttöiästä.  

Ratkaisu:

Paras ratkaisu olisi, että rakennusten vakioidut käyttöiät poistetaan ja korvataan kulloinkin käytettävien rakenneratkaisujen todellisilla, yleisesti hyväksytyillä menettelyillä todennetuilla elinkaarten pituuksilla (uskottava standardisoitu käyttöikämitoitus). Jos tähän ei kyetä, tulisi laskentaa vähintään muuttaa siten, että vakioitu käyttöikävaatimus on laskennan minimi ja laskenta olisi mahdollista tehdä tilaajan asettamalla käyttöikävaatimuksella.  

Lisäksi elinkaaren hiilijalanjälki tulee jakaa rakennuksen käyttöiällä, jotta menettely antaisi mielekkäällä tavalla totuudenmukaisen kuvan rakennuksen hiilijalanjäljestä.  

4. 

Enetelmäohjeluonnoksen mukainen menettely (kohta 2.14), jossa kaikkia rakentamismääräykset täyttäviä ratkaisuja pidetään toiminnallisesti vastaavina ja arviointituloksia vertailtaisiin toisiinsa rakennustyyppikohtaisen päästökaton suhteen, tuottaisi erittäin voimakkaan negatiivisen vaikutuksen rakentamisen laatuun. Se vaikuttaisi negatiivisesti myös elinkaarilaatua kehittäviin innovaatioihin ilman, että ohjauksella saavutettaisiin edes 1 %:n vähennystä Suomen kasvihuonekaasupäästöihin.  

Perustelu:

Pelkkiä CO2-päästöjä tarkasteleva ohjaus kannustaa rakentamaan juuri ja juuri minimivaatimukset täyttäviä rakennuksia. Kaikki rakentamismääräysten minimivaatimukset ylittävä rakentaminen muuttuu tällaisella ohjauksella epämielekkääksi, koska suuri osa todellisista kestävyyden parannuksista saavutetaan materiaalimääriä kasvattamalla.

Arviointimenetelmä ei ota huomioon ja samalla ohjausvaikutus rankaisee esimerkiksi paremman rakenteellisen turvallisuuden, rungon muuntojoustavuuden, toiminnallisuutta palvelevan suuremman kerroskorkeuden tai jännevälin taikka paremman ääneneristyksen rakentamisesta. Vastaavia esimerkkejä hyvin haitallisesta ohjausvaikutuksesta voi löytää lukemattoman määrän.  

Tätä taustaa vasten lainsäädännön myötä ehdotettavien vähähiilisyyden raja-arvojen asettaminen rakennustyyppikohtaisesti on erittäin vaativaa ja vaikeasti perusteltavissa.  

Ratkaisu:

Menettelyn osaksi on luotava toimiva tapa tarkasteltavien ratkaisujen/rakenteiden toiminnallisten ominaisuuksien huomioon ottamiseksi osana rakentamisen ja rakennusten elinkaarilaatua. Oleellista on huomioida YM:n itsekin esiin nostamat haitalliset päästöt niin käyttövaiheessa kuin elinkaaren lopulla, välilliset vaikutukset ihmisten terveyteen tai luonnon monimuotoisuuteen sekä elinkaarilaatuun liittyvät mm. rakennuksen kuntoa, käytettävyyttä ja käyttöikää koskevat laatutekijät. Edelleen laatutekijöitä ovat esimerkiksi sisätilojen laatu, esteettömyys, muuntojoustavuus ja rakenteiden ja järjestelmien käyttöikä.  

Edellä todettu huomioiden rakennustyypeittäin annettavia vähähiilisyyden raja-arvoja joudutaan määrittämään useita ja siten, että niiden tasot riippuvat em. laatutekijöistä. Tämä tarkoittanee sitä, että raja-arvot voivat olla korkeintaan tavoitteellisia, eivät sitovia.  

5.

Menetelmäohjeessa esitetyllä tavalla tarkasteltuna rakentamisen ohjauksen yksi keskeinen tavoite, kiertotalouden edistäminen, ei toteudu.  

Perustelu:

Arviointimenettelyssä uudelleenkäytettävien rakennusosien tai kierrätettävien materiaalien käytöstä aiheutuvat nettohyödyt ilmoitetaan erillisenä lisätietona, jota ei vähennetä rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljestä. Tämän ohjausvaikutus ei kannusta etsimään ratkaisuja materiaalien uusiokäyttöön.  

Arviointimenettely ei myöskään huomioi rakennusmateriaalien todellista jätehierarkian mukaista hyödyntämispotentiaalia, ei todellista kierrätysastetta eikä rakennusmateriaalien sisältämien haitta-aineiden vaikutusta materiaalikierrätykseen tai uudelleenkäyttöön, vaikka vaatii detaljitarkasti epäuskottavan elinkaaren lopun ympäristövaikutustiedon (ns. moduuli C) esittämistä. Jos yksinkertaistetun menettelyn tuloksena päätöksiä rakenneratkaisuista ja muista valinnoista tehtäisiin pelkkien taulukkoarvojen perusteella, miten arvioinnissa voitaisiin ottaa mitään kantaa elinkaaren lopun hyötyihin/haittoihin.  

Ratkaisu:

Rakennuksen elinkaaren päättymisen jälkeen tulevan osuuden (ns. moduuli D) tarkastelu tulee muuttaa sellaiseksi, että se kannustaa rakennustuotteiden kierrätysasteen kasvattamiseen ja mahdollisuuksien mukaan myös rakennuksen käyttöasteen nostamiseen (muunneltavuus ja rakennuksen/rakennusrungon uudelleen käyttö). Ko. moduulissa tulee huomioida myös materiaalien karakterisointi jätteenä ja sen vaikutus materiaalina/jätteenä hyödyntämiseen.  

6.

EN-standardeihin viitatessa vaatimuksena on niiden sääntöjen noudattaminen; poikkeamien tekemisen tulee olla perusteltua ja standardin mahdolliset epäkohdat osoittavaa.  

Menetelmäohje tulkitsee kyseenalaisesti myös standardien vaatimuksia toiminnallisen vastaavuuden täyttymisestä. Rakennusten vertailtavuus edellyttää, että ne ovat toiminnallisesti vastaavia. Menetelmäohje toteaa toiminnallisen vastaavuuden täytetyksi, kun rakennustyypeittäin täytetään rakennusmääräykset. Tätä ei voi pitää kestävän rakentamisen ja elinkaarilaadun kehittämisen lähtökohtana, kuten RT kohdassa 4. toteaa.  

Käyttöikään (käyttöikämitoitukseen) liittyvät oleelliset tekijät ja vaatimukset on jätetty perustelematta ja esitetty epämääräisesti; ne kuitenkin ovat yksi olennaisin osa kestävän rakentamisen sekä elinkaarilaadun kehittämisessä ja parantamisessa (ks. kohta 3).  

Energian käytölle voidaan menetelmäohjeen mukaan laatia EN-standardien säännöistä poikkeavia skenaarioita mutta esim. elinkaaren lopulle (moduuli C) ja elinkaaren ulkopuolisille (moduuli D) hyödyille ei; asiaa ei ole perusteltu riittävästi ja uskottavasti. Energian käytön laskentatapa on kokonaisuudessaan epäselvä ja vaatii laajempaa asiantuntijakeskustelua.  

Muita huomioita  

RT haluaa kiinnittää ympäristöministeriön huomiota myös uudisrakentamisen hiilijalanjälkisääntelyllä saavutettavissa olevan päästövähennyksen suuruusluokkaan ja edelleen puuttuviin säännöskehityksen kustannus-hyöty -analyyseihin. Tämä on oleellista motivoitaessa eri toimijoita tuottamaan suhteellisen kallista arviointimenetelmän vaatimaa lähtötietoa.  

Riippumattomien selvitysten mukaan eri materiaaleista rakennettujen kerrostalojen elinkaaren päästöt ovat käytännössä samat; jos eroja saadaan syntymään, niidenkin taustalla ovat tulosten epävarmuutta lisäävät eri laskentaparametrit ja spekulatiiviset oletusarvot. Näin on siinäkin tapauksessa, että käytönaikainen energia muuttuisi jo lähitulevaisuudessa vähäpäästöiseksi (viite: Sitran selvitys 63).  

YM taustamuistiossaan toteaa, että erilaisia ohjauskeinoja vähähiilisen rakentamisen edistämiseen on tutkittu eri selvityksissä (Bionova, 2017, RTY, 2017 ja VTT, 2018)). Vähähiilisen rakentamisen eri ohjauskeinojen vaikutusarvion mukaan tehokkaimmat tulokset saataisiin asettamalla rakennustyyppikohtaiset hiilijalanjäljen raja-arvot. RT katsoo, että em. selvitykset on laadittu elinkaarikonsulttien toimesta YM:n ohjauksessa ja ilman oleellisten sidosryhmien riittävää arviointia ja kommentointia. Niiden johtopäätökset vain osin edustavat rakennussektorin näkemystä kestävän rakentamisen ja elinkaarilaadun kehittämisestä, rakennuskannan vähähiilisyyden edistämisestä ja siihen keskeisesti vaikuttavista tekijöistä.  

RT lisäksi huomauttaa, että arviointimenetelmän taustamuistio virheellisesti kertoo RTT:n olleen edustettuna menetelmätyössä. RTT:n asiantuntija on osallistunut työhön relevanttien elinkaariarvioinnin EN-standardien (CEN:n tekninen komitea TC 350) asiantuntijana ja ei ole työssä edustanut RT:ä ja RTT:a. RT lopuksi esittää, että menetelmäohjeen jatkokehityksessä tulee olla edustettuna aiempaa laajempi kiinteistö- ja rakennussektorin ja sen prosessien sekä rakennusmateriaalitekniikan tuntemus.  

Lausunnolla olevassa arviointimenettelyssä on edellä mainittujen, perustavaa laatua olevien kehittämistarpeiden lisäksi merkittävä määrä pienempiä tarkennusta vaativia kohtia. RT kommentoi näitä jatkossa menetelmäohjeen jatkokehitystyössä, johon se mielellään osallistuu.  

Lisätietoja lausunnosta: 

Pekka Vuorinen
pekka.vuorinen@rakennusteollisuus.fi

Lausunto pdf-muodossa:

Lausunto luonnoksesta rakennusten hiilijalanjäljen arviointimentelmäksi